torstai 17. heinäkuuta 2014
Elämässä tärkeää
Olen ollut havaitsevinani viestinnällisen trendin.
Aion kutsua kyseistä trendiä kolumnisti-ilmiöksi. Kyllä, aion saada juuri lanseeraamani ilmiön ja nimeni Wikipediaan.
Otetaan aikakauslehti ja selataan ensimmäiseen kolumniin. Yleensä tyylikkään mustavalkokuvan vieressä kolumnisti summaa itsensä muutamalla lauseella - usein kertomalla, mikä elämässä on hänen mielestään tärkeää.
Kolumnistin mielestä tärkeää on hyvin istuvat sukkahousut ja se, ettei voileipiä aina tarvitse tehdä itse.
Kolumnistin mielestä elämässä tärkeää on popcornin syöminen taide-elokuvissa ja lempinimien keksiminen.
Kolumnistin mielestä elämässä on tärkeää postikorttien kirjoittaminen, kassajonossa hymyileminen ja se, ettei jää harmittelemaan, jos viherkasvit välillä kuolevat.
Jos joku on aistivinaan tekstissäni pientä piikittelyä, se joku aistii väärin. Bloggaajan mielestä kaikki ylläolevat asiat ovat tärkeitä. Mikään ei pilaa päivää niin kuin valuvat sukkikset. Popcornit ja ihan kaikki elokuvat, kyllä! Uuden lempinimen keksiminen olisi mielestäni erittäin tärkeää, terveisin vastentahtoinen Tepa. Viherkasvien kuolemaa ei todellakaan kannata surra. Omien kokemusteni mukaan ne ovat kaikki itsetuhoisia pirulaisia, jotka eivät selvästikään tahdo elää kahta kuukautta kauempaa.
Hyvät lempinimet ja hyvät sukkahousut ovat aiheita onneen. Mutta harva meistä silti kuolinvuoteellaan tulee muistelemaan niitä tai Georges Mélièsin elokuvia ja Kino Engelin lattialle kaatuneita poppareita, saati soimaamaan itseään kaktuksensa kuolemasta. Aikamme elämys-ja kokemusyltäkylläisyyden keskellä olemme oppineet puhumaan haaveistamme ja toiveistamme niiden kuuluisien pienten hyvien asioiden kautta. Nykyään on aivan hyväksyttävää haluta paljon, mutta jostain syystä ei niin hyväksyttävää sanoa sitä ääneen. On helpompaa sanoa, että elämässä on tärkeää iltakävelyt ja torikahvit, kuin rakkaus, rauha, koti, isänmaa, valta tai raha. Tai oma Wikipedia-artikkeli.
Kolumnisti-ilmiö ei ole negatiivinen ilmiö. Ei ollenkaan. Mutta vähän hämmentävä se on. Luin facebookista ala-astekaverini suorasanaisen päivityksen siitä, miten hän on onnellinen ja huomasin ajattelevani, että voisihan tuon nyt jotenkin muutenkin sanoa. Jotenkin muuten kuin noin selkeästi.
Minä sen sijaan kerron siitä, miten paistoin maissia ja tomaatteja, pilkoin avokadoja ja täytin niillä tortilloja. Kerron, miten ilta-aurinko siivilöityy kauniisti ikkunasta ja miten kotimatkalla poimitut lupiinit tuoksuvat. Toisin kuin kaverillani, minulla ei ole jostain syystä pokkaa sanoa suoraan, että olen onnellinen.
Joten kun puhun näistä tortilloista, puhun oikeasti onnesta. Vaikka ovathan ne osittain sama asia.
Avokado-maissiwrapit
3:lle
2 kypsää avokadoa
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 rkl öljyä
100 g kirsikkatomaatteja
2 keitettyä maissintähkää
1 lime
1 punainen chili
1 rkl turkkilaista jogurttia
suolaa
mustapippuria
salaatinlehtiä
täysjyvätortilloja
1. Pilko keitetyt kanamunat ja avokadojen hedelmäliha pieneksi. Sekoita keskenään.
2. Kuumenna pannulla öljyä. Leikkaa terävällä veitsellä maissintähkästä reunat irti. Heitä kova keskiosa pois ja laita maissinjyvät pannulle viipaloitujen kirsikkatomaattien ja hienonnetun chilin kanssa. Paista, kunnes maissit ovat saaneet hieman väriä.
3. Sekoita paistinpannun sisältö, turkkilainen jogurtti ja avokado-kananmunatahna keskenään. Purista joukkoon puolikkaan limen mehu. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan.
4. Levitä salaatinlehtiä ja avokado-maissitäytettä täysjyvätortilloille. Leikkaa puoliksi ja tarjoile.
Keittiössä soi: Wild Beasts
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Jamie edellä, minä perässä
Ostin kuukausi sitten Jamie Oliverin keittokirjan, jonka päätin kokata läpi.
Olen saanut tähän mennessä kokeiltua yhtä ohjetta. Mutta hei, onhan sekin jotain. Jos pennissä on miljoonan alku, niin yhdessä Jamien reseptissä on jo ainakin brittiaksentin ja oman villiyrttitarhan alku.
Valitsin ensimmäiseksi ohjeeksi Jamien version intialaisesta sag aloosta, koska siinä luki nimeni = sitä kuvailtiin sanoilla halpa ja helppo. Lisäksi käytettiin ilmaisua hemmetin hyvä. Myyty!
Jamie (kyllä, olemme etunimiväleissä) kirjoitti tuntevansa suurta nöyryyttä intialaisen ruoan yksinkertaisuuden ja nerokkuuden edessä. Koska minulta puuttuu huippukokin nöyryys, tein alkuperäiseen reseptiin vielä joukon omia muunnoksia. En tiedä, voiko minun annostani enää kutsua sag alooksi tai edes intialaiseksi ruoaksi, mutta halvan, helpon ja hemmetin hyvän voi ruksia tämänkin ohjeen kohdalta.
"(hindiksi hyvää ruokahalua)"!
Sag aloo (intialainen peruna-pinaattipata)
alkuperäinen ohje kirjasta Kätevä kokki Jamie
4:lle
3 tomaattia
1 sipuli
2 rkl punaista currytahnaa
1 kg perunoita
1 tl suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
2 tl kuminansiemeniä
1 tl jauhettua kuminaa
1 tl kardemummaa
iso nipullinen tuoretta pinaattia (tai 1 pss pakastepinaattia)
1 tl sokeria
wokkiöljyä (etsin maapähkinäöljyä, mutta käytin lopulta wokkiöljyä, josta osa oli seesamiöljyä. Pähkinäinen maku toi ruokaan paljon luonnetta lisää.)
tarjoiluun paksua maustamatonta jogurttia
1. Pilko tomaatit ja sipulit muutamaan osaan, ja laita ne currytahnan kanssa tehosekoittimeen. Tee aineksista tahna ja paista sitä wokkiöljyssä noin viisi minuuttia.
2. Pilko perunat pienehköiksi paloiksi ja laita ne pannulle tomaatti-sipulitahnan joukkoon. Lisää suolaa, pippuria ja sen verran vettä, että perunat melkein peittyvät.
3. Laita pannulle kansi ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä.
4. Ota kansi pois, nosta lämpötilaa ja anna seoksen kiehua kasaan noin vartin verran.
5. Kuumenna toisella pannulla lisää öljyä ja lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli, pieneksi pilkottu chili ja mausteet. Ruskista, kunnes seos alkaa tuoksua.
6. Lisää öljyseoksen joukkoon ryöpätty tuore pinaatti tai pakastepinaatti. Lisää lopuksi sokeri. Yhdistä molemmat pannulliset ja sekoita tasaiseksi. Jos käytit pakastepinaattia, kuumenna sag aloota vielä sen verran, että pinaatin nesteet ovat haihtuneet.
Tarjoile sag aloo maustamattoman jogurtin kera.
Keittiössä soi: Barenaked Ladies
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)