Kävelin siltaa pitkin. En tiennyt, mitä toisella puolella oli; en tiennyt, mitä jäi taakse. Maa oli vieras, kadut ja ihmiset olivat vieraita; kieli,
jolla muut sillalla kävelevät pyysivät päästä ohitseni, oli vieras.
Mietin, oliko pääni täynnä vai tyhjä. Siellä ei tuntunut liikkuvan mitään. Johtuiko se siitä, että ajatuksia ei ollut vai että niitä oli liikaa, eikä niillä siksi tilaa liikkua? Ajatukset tuntuivat olevan aivoissani niin
tiukassa supussa, että niiden irrottaminen toisistaan olisi vaatinut voimakeinoja.
Vähemmällä vaivalla pääsi, kun totesi olevansa tyhjä. Olin kuin epäkunnossa oleva välipala-automaatti. Sisältöä ehkä oli, mutta sitä ei
juuri nyt ollut mahdollista saada ulos.
Tilapäisesti poissa käytössä. Niin olin sanonut muille.
Että olin tilapäisesti poissa käytössä. Lähdin kävelemään toiseen suuntaan. Oli
saatava olla yksin.
Käännyin, kävelin, kävelin, käännyin, pohdin hetken,
käännyin, kävelin. Tulin sillalle.
Keskellä sitä mies soitti haitaria. Tunsin kappaleen,
mutten tiennyt, mikä se oli. Tuttu, hirveän tuttu kyllä, tuulisella tuntemattomalla sillalla soitettunakin.
Minulla oli ikävä Suomea. Ei sillä tavalla, että sinne olisi pitänyt päästä heti paikalla. Mutta niin kuin vanhaa, tuttua ystäväporukkaa voi
olla ikävä uudessa seurueessa, jossa oma paikka ja rooli ei ole selkeä.
Uutisissa oli puhuttu katupartioista ja 30 pakkasasteesta. Molempien
ajatteleminen kylmäsi. Mietin, miksi edes kaipasin takaisin. Mietin, vaikka tiesinkin miksi. Onhan koti aina koti - silloinkin, kun se on rempallaan.
Katsoin ihmisiä sillalla. Sitten mietin ystäviäni, joista olin hetki sitten eronnut. Heistä jokainen oli ensin ollut minulle tuntematon, niin kuin nämä ihmiset tällä sillalla. Kotia ajatellessani kehä kiertyi toiseen suuntaan: kansasta, joka oli tähän asti tuntunut omalta ja tutulta, oli alkanut tulla vieras.
Vieras on erikoinen sana - se tarkoittaa samaan aikaan luokse kutsuttua ja kunnioitettavaa, ja sitten kuitenkin myös uhkaavaa ja tuntematonta. Mikä tekee toisesta ihmisestä illallisvieraan, toisesta vihollisen? Miksi erikoinen ruoka on eksoottista, erilainen ihminen epäilyttävä?
Tuuli oli kova ja kylmä. En saanut ajatustani loppuun. Nälkä ja vessahätä vetivät takaisin tähän todellisuuteen. Myöhemmin ravintolassa seurueemme - kielitaidoton ja kovaääninen - otettiin iloisesti vastaan. Olimmehan vieraita: muualta tulleita, tervetulleita.
Lämmin marokkolainen salaatti ja taatelikastike
3 - 4:lle
alkuperäinen resepti täältä
4 porkkanaa
1/2 bataatti
1/2 kukkakaali
1 tlk kikherneitä
6 rkl öljyä
1 tl kokonaisia kuminansiemeniä
1 tl rouhittua kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl jauhettua paprikaa
1 tl rouhittua mustapippuria
3 tl hunajaa
sormisuolaa
70 g tuoretta pinaattia
100 g vuohenjuustoa
seesaminsiemeniä
1. Pilko porkkanat, bataatti ja kukkakaali sopivan kokoisiksi paloiksi.
2. Valuta ja huuhtele kikherneet.
3. Hienonna kuminansiemenet. Sekoita ne ja muut mausteet öljyn joukkoon. Laita juurekset uunipellille ja kaada päälle 2/3 mausteöljystä. Kääntele juureksia käsin, jotta öljy leviää tasaisesti.
4. Levitä kikherneet toiselle pellille ja kaada päälle loput öljystä.
5. Paahda juureksia 180 asteessa noin 20 minuuttia. Laita sen jälkeen myös kikherneet uuniin. Paahda niitä ja juureksia noin 20 minuuttia tai kunnes juurekset ovat pehmeitä ja kikherneet rapeita.
6. Yhdistä kikherneet ja juurekset. Lisää joukkoon pinaatti ja murustettu vuohenjuusto. Sekoita.
7. Annostele salaatti lautasille ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Tarjoile salaatin kanssa taatelikastiketta.
Taatelikastike
4 tuoretta taatelia
3 rkl taateleiden liotusvettä
1 dl öljyä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl sinappia
1 tl suolaa
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl kanelia
0,5 tl paprikajauhetta
hieman chilijauhetta
1. Liota taateleita vedessä ainakin viisi minuuttia.
2. Soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella kaikista aineksista tasainen, kermainen kastike. Jos kastike tuntuu liian paksulta, lisää taateleiden liotusvettä.
Keittiössä soi: Kodaline