lauantai 31. elokuuta 2013

How how




Olin kerran leirillä, jolla meillä oli tapana sanoa "how how", jos todella pidimme jostain. Tapa ei ota lähteäkseen: minun tekee edelleen mieli äännellä koiramaisesti joka kerta, kun joku sanoo jotain vaikuttavaa, tekee jotain hienoa tai kun pöytään tuodaan jälkiruokaa.

Nämä maapähkinäkeksit, joita leivoin eilen, eivät ansaitse pelkästään how how -huutoa vaan kokoillan how how -shown tansseineen ja ilotulituksineen. Ne ansaitsisivat Madonnan ja konfettisateen, shamppanjasuihkulähteen ja hysteerisen yleisön. Näissä juhlissa on selvästi juuri ollut keksitarjoilu.

Ymmärrättekö jo, miten hyvistä kekseistä puhun?

Joten menkää ja leipokaa. Kun kuulen how how -huutoja, tiedän, että olette saaneet ensimmäisen pellin uunista.

Maapähkinävoikeksit 
30-40 kpl
alkuperäinen resepti täältä

225 g voita
2 dl sokeria
2,5 dl fariinisokeria
2,5 dl maapähkinävoita
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
6 dl venhäjauhoja
1,5 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
(ripaus suolaa, jos käytät suolatonta määpähkinävoita)

1. Vatkaa pehmeä voi, maapähkinävoi ja sokerit kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan, edelleen vatkaten.
2. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne voi-sokerivaahtoon. Vatkaa kunnes taikinasta tulee kiinteä pallo.
3. Tee taikinasta nokareita pellille ja litistä ne haarukalla.
4. Paista keksejä 8-10 minuuttia 175 asteessa.


Keittiössä soi: Rubik

tiistai 27. elokuuta 2013

Kakku uusiin aamuihin


Olen miettinyt viime aikoina muutosta.

Elämässäni on viime aikoina muuttunut paljon: kotiosoite, lähikauppa ja vakiolenkki. Opiskelupaikka, opiskelukaverit ja opiskelukieli. Kyllästyin kiharoihini ja leikkasin lyhyen tukan. Purkaessani pari viikkoa sitten muuttolaatikoita, en tuntenut minkäänlaista kiintymystä tavaroita kohtaan, jotka käärin haikeana sanomalehteen vain muutamaa kuukautta aikaisemmin. Viikonloppuna katsoin kirpputorilla täyspitkää glittermekkoa sillä silmällä. Vaikka tiedän näyttäväni mekossa muhkuraiselta kiiltomadolta, en saa sitä mielestäni. Vanha Terhi yökkäilisi äänekkäästi ja aivastelisi hopeahileitä, mutta tämä uusi henkilö haluaa jostain syystä pukeutua hohtavaksi toukaksi.

Hämmentävää.

Jollain tätä muutos - ja glitterhakuisuutta on tasapainotettava. Aloitin leipomalla aamiaiskakun, breakfast caken. Termi oli minulle uusi: en ole tiennyt, että kakkua saa syödä aamiaiseksi tai lähinnä, että sen voi myöntää julkisesti. Mutta jos näin on asian laita, aamupalakakku tuntuu hyvin terhimäiseltä asialta.

Ja onhan niitäkin asioita, jotka eivät elämässäni muutu millään. Kahdesta ylikuumentuneesta tietokoneesta huolimatta syön edelleen tietokoneen ääressä, maksan laskut viime tipassa, pureskelen kynsiäni ja kuuntelen vieläkin samaa biisiä, joka jäi soimaan kirjoittaessani tätä. Ja vaikka blogini ulkoasu on hieman muuttunut, täällä keittiössä on ihan yhtä sotkuista, sekavaa ja mukavaa kuin ennenkin.

Luumuaamiaiskakku
8:lle

2 dl kaurahiutaleita / neljän viljan hiutaleita
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
1 rkl jauhettua kardemummaa
1 dl ruokokidesokeria / tavallista hienosokeria
2 munaa
50 g voita
3,5 dl maustamatonta jogurttia

10 luumua
2 tl ruokokidesokeria

voita vuoan voiteluun

1. Sulata voi kattilassa.
2. Sekoita keskenään kuivat aineet.
3. Sekoita keskenään hieman jäähtynyt voisula, kananmunat ja jogurtti.
4. Yhdistä kuivat aineet jogurttiseokseen ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Älä sekoita liikaa.
5. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija 22 cm) ja kaada taikina vuokaan. Halkaise luumut ja poista kivet. Asettele luumuviipaleet taikinan päälle ja ripottele päälle sokeria.
6. Paista kakkua 200 asteessa 35-40 minuuttia.

Keittiössä soi: Hugh Laurie

perjantai 16. elokuuta 2013

1-vuo-ti-as


Lapsena minulle oli ihan kamalan tärkeää, että minulla oli joku oma paikka. 8-vuotiaaksi asti oma tila tarkoitti yhtä kulmaa veljien kanssa jaetusta makuuhuoneesta: oli sänky ja seinä, jolle sai teipata kuvia ja tarroja. Oli yksi hyllykkö, jossa jokaisella lapsella kaksi vetolaatikkoa. Niissä säilytin suurimpia aarteitani: tamakotsia, pikkukiviä, pyhäkoulun tarravihkoa, Myrskylintu-pienoisnukkeja ja Disney On Ice -showsta ostettua valohuiskua. Toisen laatikoita ei availtu tai sängylle menty ilman lupaa. Jos halusi kiivetä kerrossängyn yläpedille, piti ensin veljeltä kysyä, saako tulla kylään.

Olin ratketa riemusta, kun sain oman huoneen. Samassa huoneessa säilytettiin liinavaatteita ja mankelia, mutta huone oli silti enemmän minun kuin kenenkään muun. Kudoin huoneeseen kirjavan maton, jonka reunat muistuttivat rytmihäiriöisen sydänkäyrää, ja valitsin verhot, joita äitini ei voinut sietää. Hän ei myöskään pitänyt seinälle ripustamastani julisteesta, jossa oli erilaisia hymiöitä. Angry, sad, tired, frus-tra-ted, tavasin päivittäin. Äiti ei kuitenkaan sanonut mitään, koska kyseessä oli minun huoneeni ja sen räikeä matto, rumat verhot ja hölmö juliste tekivät minut niin kovin onnelliseksi.  

Hap-py.

Tämä blogi on tehnyt minusta onnellisen samalla tavalla kuin oma huone ja hymiöjuliste aikoinaan. Alkuun suunnittelin kirjoittavani yksinomaan ruoasta. Pyrin kevyihin teksteihin ja kivoihin kuviin. Kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin saanut huomata, että kakkujen ja keksien kautta voi sanoa paljon muutakin. Joskus tuloksena on ollut ontuvia aasinsiltoja, jotka ehkä eivät ole kantaneet lukijoita, mutta joita pitkin omat haparoivat ajatukseni ovat päässeet liikkumaan ja tuulettumaan. Joskus on tuntunut, että blogi ajaa samaa asiaa kuin terapeutti, joka ehdottaa lukossa olevalle potilaalleen "mikset kirjottaisi ajatuksistasi?" Joten olen kirjoittanut. Ja jotta voisin kirjoittaa, olen tehnyt keksejä, sämpylöitä, piirakoita, pizzoja ja outoja sipsileivonnaisia. Näin vuoden jälkeen voin todeta jutun todella toimivan: minulla on ollut keittiössä hauskempaa kuin koskaan, mutta viihdyn entistä paremmin myös ajatusteni kanssa.

Tämä blogi ei olisi kuitenkaan mitään, ellei siellä käytäisi kylässä. Niin kuin iloitsin kavereista, jotka tulivat koulun jälkeen kylään, iloitsen teistä lukijoista. Olette olleet ihania vieraita: kannustavia, kohteliaita ja kiinnostuneita. Jokainen kommentti on luettu ja otettu vastaan lahjana. Iso, lämmin, vilpitön kiitos teille.

Potluck by one:n 1-vuotissyntymäpäivää juhlittiin täällä kolmikerroksisen suklaatäytteisen lettukakun avulla. Perusteluja kakkuvalinnalle ei varmasti tarvita: mainitsinko, että kyseessä oli kolmikerroksinen suklaatäytteinen lettukakku? Ainoa, mitä kaipaan, on mahdollisuus tarjota siitä teille jokaiselle pala. Niin, ja ehkä lasillinen kuohuvaa, jolla skoolata teille, minulle, letuille, kermavaahdolle, vadelmille, viime vuodelle, tulevalle vuodelle, piirtopöydälleni, Irish Spaghetti -fontille, Photoshopille; jesarille, joka pitää kamerajalustani kasassa ja kaikelle muulle, mikä on tehnyt bloggaamisesta paitsi mahdollista, myös mahtavaa*.

Kii-tos.

* Mahtavasta puheenollen, iso kiitos kaikille tahoille, jotka ovat blogini bonganneet ja tarjonneet yhteistyötä! Vaikka olen juhlissanne ehkä tuijotellut pelokkaasti viinilasiin, änkyttänyt ja näyttänyt hätääntyneeltä, olen ollut erittäin otettu kaikista kutsuista ja huomionosoituksista. Erityskiitos Hartwallin Happy Joe -tiimille, olette mainioita.


Suklainen lettukakku
isolle porukalle

lettutaikina:
2 l maitoa
12 munaa
14 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta 
1,5 tl suolaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl öljyä

voita paistamiseen

5 dl vispikermaa
vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
150 g tummaa suklaata
4 dl kuningatarhilloa

1. Valmista lettutaikina vispaamalla kaikki taikinan aineet yhteen. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista lettuja voissa, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Anna lettujen jäähtyä.
2. Vatkaa kerma. Jaa kermavaahto kahteen osaan.
3. Sulata suklaa ja sekoita toiseen puoleen kermavaahtoa. Anna seoksen jäähtyä hieman. Mausta jäljelle jäänyt kermavaahto vaniljasokerilla ja sitruunankuorella.
4. Kokoa kakku levittämällä lettujen päälle vuorotellen suklaatäytettä, kermavaahtoa ja hilloa. Jotta kakku pysyy paremmin kasassa, voit käyttää tukirakenteina hammas- ja grillitikkuja.

Keittiössä soi: Valma ja VarsiNaiset

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kerran vielä

Olen repeat-ihmisiä.

Toistan: olen repeat-ihmisiä. En siksi, että repeat-ihmiset toistaisivat kaiken sanomansa, vaan korostaakseni, miten repeat-ihminen olenkaan.

Repeat-ihminen tuskin on vakiintunut termi, mutta tiedätte varmaan tyypin. On ihmisiä, jotka voivat kuunnella samaa biisiä satoja kertoja ja katsoa saman elokuvan jokaisena sadepäivänä. iTunesin mukaan musiikkikirjastoni kuunnelluin biisi on soitettu 553 kertaa. En aio kertoa, mikä kappale on kyseessä, mutta luku saattaa parin tunnin päästä alkaa kutosella, nyt kun taas pääsin vauhtiin. Kun innostuin Nälkäpelistä, katsoin sen kolmen kuukauden aikana 14 kertaa (joista kolme elokuvateatterissa). Kiinnostuessani runoista viime keväänä luin W.H.Audenin Stop all the clocks -runon niin monta kertaa peräkkäin, että osaan sen ulkoa luultavasti hautaan saakka. Let aeroplanes circle moaning overhead / Scribbling on the sky the message She Is Dead.*

No niin, siirrytään iloisempiin fiksaatioihin. Kävin pari viikkoa sitten intialaisessa ravintolassa. Kuten kolmesta edellisestä postauksesta voitte päätellä, minulla on päällä tällä hetkellä aikamoinen jogurttiputki. Siksi tilasin tietysti myös ravintolassa lammasta tomaatti-jogurttikastikkessa ja se oli menoa taas: jäin kastikkeeseen saman tien aivan koukkuun. He was my North, my South, my East and West / My working week and my Sunday rest Hunger Games and Indian cuisine at its best!

Kotona aloitin heti kiivaan googlettelun ja yritin valmistaa samantyyppistä kastiketta itse. Sopivan reseptin löydyttyä en ole juuri muuta syönytkään. Pakkomielteen aiheuttava kastike syntyy helposti tomaattimurskasta, turkkilaisesta jogurtista, sipulista ja reilusta määrästä mausteita. Suosittelen. Suosittelen.

Intialainen tomaatti-jogurttikastike
alkuperäinen ohje kirjasta The Food of India

2 tl korianterin siemeniä
2 tl juustokuminan siemeniä
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl paprikajauhetta
1 tl garam masalaa
2 tl currya
1 tl jauhettua kurkumaa
suolaa
3 tl voita
1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1,5 dl turkkilaista jogurttia

1. Paahda korianterin ja kuminan siemeniä pannulla, kunnes ne tuoksuvat.
2. Lisää pannulle voi ja loput mausteet.
3. Pilko sipuli ja valkosipuli hienoksi ja lisää öljyn kanssa pannulle. Paista, kunnes sipulit ovat pehmenneet.
4. Lisää tomaattimurska ja anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia. Lisää jogurtti ja hauduta vielä hetki. Tarjoile naanleivän tai riisin kanssa.

* W.H. Auden kirjoitti oikeasti "Scribbling on the sky the message He Is Dead.*
 Keittiössä soi: Anna Puu on repeat

torstai 1. elokuuta 2013

Otas jäde, mietis uudelleen

The way you face an issue, is the issue, sanoi Gwyneth Paltrow.

Kyseessä saattoi olla kyllä joku toinenkin kiinalaisen lääketieteen ja raakaruoan myötä elämänilon löytänyt näyttelijätär. Enkä ole ihan satavarma, menikö se lausahdus juuri noin. Mutta vaikkei menisikään, ja vaikka sen olisi tokaissut Matti Nykänen, niin mielestäni se on ihan mahdottoman hyvä ajatus. Samassa lauseessa on sopivasti arkista päättäväisyyttä, amerikkalaista kaikkivoipaisuutta, Pinterestin inspiraatiokuvaa ja George Harrisonia ("it's all in the mind, you know").

Elämässäni tuntuu olevan tällä hetkellä pari solmukohtaa, jotka eivät aukea, vaikka yritän kuinka kiskoa ja repiä. Siksi lause on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina. Todellisuudessa antaisin sotkeentuneen kaulaketjun tai lankavyyhdin äidilleni, joka saisi sen todennäköisesti selvitettyä suhtautumalla asiaan leppoisana haasteena eikä pirullisena umpisolmuna. Siinä se ratkaisu kai onkin: joskus asiaan suhtautuminen on enemmän pielessä kuin asia itse. Sen takia olen yrittänyt opetella hengittämään rauhallisesti silloinkin, kun tekee mieli tarttua saksiin. Olen yrittänyt ottaa löysin rantein, jos pinna on tuntunut kiristyvän. Olen koittanut miettiä hetken ennen ärsyyntymistä, luovuttamista tai kieltäytymistä. Olen jopa miettinyt, että voisiko itkemisen sijaista joskus vain olla välittämättä tai - hyvänen aika - nauraa.

Kaikkien näiden ajatusten takia olen myös jäänyt keräämään mustaherukoita, vaikka ennen vain tuhahdin niille kävellessäni kohti vadelmapensaita. En ole ollut mikään suurin herukanrakastaja (paitsi tässä), mutta niistähän on moneksi, kun ei heti käy tuomitsemaan. Aikaisemmin herukoista tuli mieleen hapan omatekoinen mehu, jonka sijaan olisin lapsena paljon mielummin juonut Grandeja. Nyt niistä tulee mieleen ihanan raikas jäätelö, jota pakkasesta löytyy rasiallinen.

Ja eihän minkään ongelman kanssa kannata edes yrittää painia ilman jätskitaukoa.
 
(Ps. Rajansa kuitenkin kaikella: ilmastonmuutos on uhka eikä mahdollisuus, kesä liian lyhyt ja Cory Monteith kuollut, vaikka miten yrittäisi suhtautua toisin.)


Mustaherukka-jogurttijäätelö
4:lle

4 dl turkkilaista jogurttia
1 dl glukoosisiirappia
1/2 pss vaniljakastikejauhetta
1,5 dl mustaherukoita
0,5 dl sokeria

1. Sekoita jogurttiin glukoosisiirappi ja vaniljakastikejauhe.
2. Soseuta mustaherukat ja lisää joukkoon sokeri. Sekoita mustaherukkasose jogurtti-vaniljaseoksen joukkoon.
3. Laita seos laakeaan astiaan ja pakasta vähintään 6 tuntia. Sekoita jäätelöä muutaman kerran pakastamisen aikana.
4. Ota jäätelö esille noin 20 minuuttia ennen tarjoilua.

Keittiössä soi: Jenny Wilson