maanantai 13. kesäkuuta 2016

Nähtyä ja näkemättä jätettyä | Valkosipulimuru-tomaattipasta


Eilen katsoin ja kuuntelin J. Karjalaista. Olin päättänyt lähteä heti kun Hän olisi laulettu ja huojuttu, mutta jäinkin. Eihän sieltä kymmenentuhannen ihmisen puristuksesta olisi kesken kaiken minnekään päässytkään. Hyvä, että niin. Kotimatkalla poimin radanvarresta valtavan päivänkakkarakimpun. Kapaloin sen Metro-lehteen ja vein kaupunkikierrokselle.

Esplanadilla illallistettiin pitkissä pöydissä. Tuuli nappasi yhdestä pöydästä kukat maljakoista, seuraavasta servetit, mutta hyvä tunnelma tuntui olevan tiukassa. Puistossa tanssittiin tangoa. Sitä säesti silmät kiinni soittava viulisti. Hän ei nähnyt, miten osa tanssijoista oli pukeutunut tuulipukuihin. Minä näin, ja se hymyilytti.

Kruununhaka on minun Pariisini. Olen liikkunut siellä vielä sen verran vähän, että voin kuvitella niin. Jokaisella kävelyllä näen uudenlaiset ikkunankarmit tai suihkulähteen, josta en tiennyt. Ennen pitkää opin tunnistamaan kadut ja suunnistamaan mistä tahansa kulmasta kotiin. Kun tuntemattomasta tulee tuttu, Pariisi katoaa. Mutta jos kävelen kuin viulisti, laittaen välillä silmät kiinni, tietoisesti unohtaen missä olen, ehkä niin ei käy ihan vielä.

Kotiin pääsee siltaa pitkin. Sillat ovat suosikkejani. Niillä on pakko ajatella isoja asioita. Katsoa ylös taivaalle, alas veteen tai eteenpäin ulapalle. Tuuli sekoittaa tukan. Hiusten pöllytessä silmien edessä ei ole väliä, missä ollaan. Vain sen tuntee, että on.

Kotona tein pastan - helpon ja ihanan. Soittolistalla oli sekä Karjalaista että Pariisin varpusta.

Vasta syötyäni muistin laittaa kukat veteen.


Valkosipulimuru-tomaattipasta
4:lle
alkuperäinen resepti täältä

500 g (2 rasiaa) erivärisiä kirsikkatomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria
reilusti kuivattua oreganoa ja basilikaa

2 rkl oliiviöljyä
1/2 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1,25 dl korppujauhoja
suolaa
mustapippuria

150 g täysjyväspagettia
kourallinen tuoretta basilikaa
(raastettua parmesaania)

1. Halkaise kirsikkatomaatit ja laita ne uunivuokaan. Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne oliiviöljyn, hunajan ja mausteiden kanssa tomaattien sekaan. Sekoita.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paahda tomaatteja noin 10 minuuttia. Sammuta uuni, mutta jätä tomaatit jälkilämpöihin vielä siksi aikaa, kun valmistat valkosipulimurun ja keität pastan. Tomaatit voi valmistaa myös tällä, vanhalla mutta varmalla ohjeella.
3. Keitä spagetti. Ota pari desiä keitinvettä talteen.
4. Hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli. Kuumenna pienessä kattilassa oliiviöljyä ja kuullota sipuleita siinä hetken aikaa. Lisää korppujauho. Paahda korppujauhoja kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Yhdistä paahdetut tomaatit, spagetti, hieman keitinvettä, pieneksi revitty tuore basilika ja puolet valkosipulimuruista. Sekoita. Ripottele päälle loput valkosipulimurut ja halutessasi raastettua parmesaania.

Keittiössä soi: J.Karjalainen, Pearl and the Beard, Edith Piaf

1 kommentti:

  1. Tämä ohje on ihan vastustamaton! Erityisesti tuo valkosipulimuru on mahottoman houkutteleva.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!