Mitä huomenna syötäisiin?

Kesän aikana tarjolla on ollut mm. feta-avokado-kuskusta, pähkinä-porkkanapastaa, kukkakaalitäytteisiä lettuja, kookos-linssikeittoa, tomaattista lohi-perunasalaattia, porkkana-perunamunakasta, lohiburgereita ja itämaista linssi-kurpitsamuhennosta.

Kesän alussa istuimme ystäväni kanssa pussikaljalla Uspenskin katedraalin juurella ja voivottelimme.  Kesätyökausi oli juuri pyörähtämässä käyntiin, mutta voimat olivat pitkän ja raskaan kevään jäljiltä vähissä. Toivon, ettei kukaan kuunnellut sinä iltana juttujamme kovin tarkasti. Niiden perusteella olisi saattanut luulla, että olimme lähdössä hommiin Guantanamon vankileirille. Vaikka olisin ollut aloittamassa kesätyöt kuorrutemaistajana kaupungin parhaassa konditoriassa, olisin luultavasti vielä alkukesästä hangoitellut vastaan. Silloin tuntui, että nurmikolla makaaminen ja tölkkien auki sihautteleminen oli raskainta, mitä jaksaisin kesäkuussa tehdä.

Vertaistuki (vai olut?) auttoi kuitenkin kovasti. Yhdessä aloimme pohtia keinoja helpottaa työelämään siirtymistä. Suunnitelmiin kuului kaikkea aika mahtipontista, kuten isoja käsityöprojekteja ja uusien kielten opiskelua työmatkojen aikana. Ainakin asiakaspalveluruotsi hiottaisiin junamatkoilla huippukuntoon. Näin elokuun kynnyksellä voin todeta, että aloittamani viltin 190 ruudusta on virkattu nyt 12 ja ruotsiksi sujuu erityisen hyvin lause "kan vi tala engelska?".

Parhaiten on toteutunut päätöksemme jakaa ruokavuorot. Vaikka en varsinaisesti vihaa ruoanlaittoa, työeväiden suhteen lyö välillä ihan tyhjää. Näin käy etenkin silloin, kun lounaan kyhääminen on viimeinen asia ennen nukkumaanmenoa. Ennen paistoin siinä vaiheessa itselleni kaksi kananmunaa ja katsoin seuraavana päivänä kateellisena talonmiehen noutokebabia. On ollut suuri helpotus, että nykyään joka toinen päivä saa marssia valmiiseen pöytään eli avata toisen täyttämän tupperware-purkin. Toisaalta omina vuoroina eväisiin on tullut satsattua enemmän, kun tietää, että samaa ruokaa syö toinenkin. Jaetusta vaivasta on tullut kaksinkertainen ilo.

Jakamisen ilon vuoksi kysyisin myös teidän eväsvinkkejänne: Mikä on paras tai käytetyin eväsreseptinne? Tekevätkö hyvät eväät koko päivästä paremman?

Keittiössä soi: Omassa keittiössä ainakin Asaf Avidan ja The Knife. Mitäköhän Suvi kuuntelee?

Kakku - miksi?

Tämä on tarina kakusta, joka ei meinannut saada tarinaa, koska se oli liian ruma.

Kaverini järjesti viikonloppuna piknikin, jonne tein kakun. Pohjaan laitoin kondensoitua maitoa ja kuorrutetta varten valmistin lemon curdia. Tähän asti kaikki hyvin. Otin kakun iltaa varten mukaan töihin, jossa työkaveri vahingossa pudotti vuoan lattialle. Pieniä ruhjeita, muttei vielä mitään, mitä ei saisi kuorrutteella ja hyvällä kuvakulmalla pelastettua. Kun pääsin kakun kanssa kotiin, yhdistin lemon curdin kermavaahtoon. Kermavaahto juoksettui saman tien. Äh. Levittäessäni kuorrutetta vähän ärsyyntyneenä kakun päälle, tajusin, että siitä oli tullut lähes juoksevaa eikä se meinannut millään pysyä kakun päällä. Tuskastunut äh! Valmis kakku näytti epämääräiseltä ja valui pitkin tiskipöytää. Hyvänmakuinen kyllä ja varmaan piknik-porukalle kelpaava, mutta ei missään nimessä blogimateriaalia. Ihan turhaan tein, ajattelin.

Hetkinen. Siis mitä tuli ajateltua? Jos juttua ei voi hyödyntää blogissa, se ei ole minkään arvoinen? Kakunhan ensisijainen tarkoitus oli päätyä piknik-koriin, ei tämän blogin reseptiarkistoon. Mielestäni on täysin ookoo, jos blogi perustuu kauniiden ja kivojen asioiden ikuistamiseen ja kuvista raivataan vähän arjen sotkuja piiloon. Niin kuin kirjoitin aikaisemmin, tietynlaista tunnelmointiahan tämä on. Ja jos resepti ei toimi, niin eihän sitä kannata kummemmin ruokablogissa mainostaakaan. Silti otti päähän, kun sain itseni kiinni ajattelemasta, että blogi ensin. Ettei niin kakun maulla tai muulla ole väliä, kunhan siitä saa kuvan nettiin. Ettei sekään haittaa, että myöhästyn juhlista kaksi tuntia, koska nyt on kuvattava, kun on vielä valoa. Että tärkeintä ei ollutkaan tehdä kakkua kavereille, vaan jakaa sen kuvaa pikseleinä verkossa.

Joten muistutuksena minulle ja kaikille muille, jotka ovat joskus huomanneet blogin ajavan oikean elämän ohi: tässä on kuva kakusta keskellä sotkuista keittiönpöytää ja vauhdikasta valmistautumista ennen iltaa. Sitten on tärähtänyt kuva iloisten ihmisten jaloista puistossa ja emännästä, jonka bloggaajan halveksuma kakku teki kovin onnelliseksi. Koska sinnehän se kakku oikeasti kuuluu - keskelle ihmisiä ja ilonpitoa, ei kameroita ja kylmää kuvausrekvisiittaa.

Ps. Ihmisten päiden rajaaminen kuvista ei ole esimerkki "arjen sotkujen piilottamisesta".

Suvin sitruunakakku
alkuperäinen ohje täältä

1 tölkki makeutettua kondensoitua maitoa
1 sitruuna (1 tl sitruunankuorta ja mehut)
4 kananmunaa
2,3 dl jauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
50 g sulatettua voita

1. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Sekoita kaikki muut aineet paitsi sitruunamehu keskenään.
2. Kaada taikina voideltuun vuokaan (halkaisija 20 tai 22 cm) ja paista kakkua noin 35 minuuttia 175 asteessa.
3. Anna kakun jäähtyä hieman. Pistele kakkuun reikiä haarukalla ja kaada päälle sitruunamehu. Anna imeytyä. Kuorruta haluamallasi tavalla.

Tein kuorrutetta varten lemon curdia tällä ohjeella. Levitin osan lemon curdista kakun päälle ja osan yhdistin kermavaahdon kanssa, mikä ei siis ollut kovin hyvä idea. Yrittäessäni saada kuorrutuksesta vähän jämäkämpää lisäsin joukkoon hädissäni vielä turkkilaista jogurttia. Vaikka maku oli mainio, muuttui koostumus entistä oudommaksi. Jos kakkuun haluaa kauniin kuorrutuksen, suosittelen kääntymään jonkun viisaamman puoleen. Googlen, Pinterestin tai vaikka jonkun oikean ihmisen.

Keittiössä soi: Choir of Young Believers

Kotitekoinen jogurtti - helppoa isolla ässällä

Moni on varmasti kanssani samaa mieltä siitä, että listojen tekeminen on rentouttavaa. Itse jäin listakoukkuun luettuani Erlend Loen Supernaiivin, jonka päähenkilö yrittää saada elämäänsä jotain tolkkua listojen avulla. Sitten sain syntymäpäivälahjaksi kirjasen, johon on listattu asioita, joista voi tehdä listoja. Viime aikoina olen listannut mm. ruokia, joita minulla on jääkaapissa; nimiä, joihin voisin vaihtaa nykyisen nimeni; ostamiani vaatekappaleita, joita en ole käyttänyt kertaakaan ja opintolainani lainanlisäyksiä viimeiseltä kolmelta vuodelta. Kyllä rentouttaa.

Toissapäivänä tein listan asioista, jotka ovat mielestäni todellisuudessa vaikeampia, kuin mitä ensin ajattelisi. Sellaisia asioita ovat mm.

- Salattujen elämien katsomisen lopettaminen
- grillin sytyttäminen
- hiihtohissistä poistuminen sulavasti
- oikein pyöräileminen Helsingin keskustassa
- hyvän kahvilan löytäminen Helsingin keskustassa
- Suurimman pudottajan katsominen itkemättä
- vauvoille ja eläimille puhuminen lässyttämättä
- vahvikesanan "sika" käytön välttäminen
- kahdella pallolla jonglööraaminen
- sanan "jonglööraaminen" kirjoittaminen oikein
- Facebookin sulkeminen
- kiivin kuoriminen
- jauhojen käänteleminen kananmuna-sokerivaahtoon siten, ettei taikinaan jää jauhopaakkuja
- kolmen voileipäkeksin syöminen kahdessa minuutissa (Yritimme joskus veljieni kanssa rikkoa keksinsyönnin maailmanennätystä, joka oli vuonna 2004 kolme voileipäkeksiä 2 minuutissa ja 5 sekunnissa. Tuntuu ihan naurettavan helpolta, kunnes löydät itsesi elvyttämästä keksinmuruja kakovaa kilpailijaa.)

Seuraavaksi ajattelin listata asioita, joista usein ajatellaan toisinpäin. Äskeisen listan tekeminen sai minut kuitenkin tuntemaan oloni todella väsyneeksi: kaiken maailman piilevien ongelmien kanssa sitä joutuukin päivittäin kamppailemaan. Siksi en jaksa mainita toiselta listalta kuin yhden asian: kotitekoisen jogurtin. En tiedä, onko kukaan muu siellä mieltänyt jogurtin tekemistä vaikeaksi tai ylipäätään ajatellut jogurtin valmistamista ollenkaan, mutta näyttäkää yllättyneiltä, kun sanon, että oman jogurtin tekeminen on todella helppoa. En ole sittenkään varma, pidänkö listojen tekemistä enää kovin voimaannuttavana, mutta oman jogurtin syöminen aamupalaksi on sikavoimaannuttavaa. Laittakaahan tästä to do -listoillenne!

Kotitekoinen jogurtti 
n. 1 litra juoksevaa jogurttia, 7 dl paksumpaa

1,5 litraa maitoa (käytin kevytmaitoa, ensi kerralla aion käyttää täysmaitoa)
2 rkl jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)

Seurasin, tai yritin seurata, erittäin hyvää jogurttiohjetta täältä. Käytännössä valmistin jogurttini näin:

1. Lämmitä maito paksupohjaisessa kattilassa noin 80 asteiseksi. Anna jäähtyä, kunnes maidon lämpötila on enää noin 45 astetta. (Jos sinulla on digitaalinen lämpömittari, hyvä juttu, käytä sitä. Minulla ei ollut, joten arvioin lämpötiloja parhaani mukaan muuten. Kuumensin maitoa, kunnes se alkoi hiljalleen höyrytä. Annoin maidon höyrytä noin viisi minuuttia ja otin kattilan liedeltä. Jäähdytin maitoa, kunnes se tuntui reilusti lämpimältä, muttei enää kuumalta. Summittainen arviointi onnistui tällä kertaa hyvin, mutta jos et halua vaikuttaa yhtä amatööriltä kuin minä, ei se lämpömittari ole ollenkaan huono hankinta.)
2. Lisää maitoon 2 rkl valitsemaasi jogurttia. Vatkaa tasaiseksi.
3. Kaada maitoseos laakeaan keraamiseen tai lasiseen astiaan. Peitä kelmulla tai kannella ja kääri ympärille pari pyyhettä. Laita astia noin 40-asteiseen uuniin.
4. Anna astian olla uunissa 8-12 tuntia. Uunin voi sammuttaa välillä. Jos kävit äsken hankkimassa lämpömittarin, yritä pitää maitoseoksen lämpötila noin 40 asteessa.
5. Jos haluat jogurtistasi paksumpaa, aseta keittiöpyyhkeellä vuorattu siivilä kulhon päälle. Kaada jogurtti siivilään ja anna valua. Vatkaa jogurtti lopuksi tasaiseksi. Ylimääräisen heran voi käyttää mm. sämpylätaikinassa.

Keittiössä soi: Fergie

Piirakantekijästä poptähdeksi

Sadepäivän kunniaksi kirjoittelen tätä tekstiä kahvilasta. Oikeastaan sade ja tämä postauskin ovat toissijaisia. Tulin tänne lähinnä katselemaan ihmisiä ja ajattelemaan. 12-tuntiset junamatkat Rovaniemeltä kotiin opettivat sen, että ajattelu on parasta ajanvietettä. Ainakin heti Gleen ja karkinsyönnin jälkeen.

Ohikulkijoita katsellessa vierähtää helposti hyväkin tovi. Mietin keitä he ovat, mistä he tulevat ja minne menevät. Miksiköhän viereisen pöydän pariskunta mököttää toisilleen? Tulikohan tuo nainen oikeasti juuri Vuittonilta vai onko hän vain säästänyt kassin aikaisemmalta ostosreissulta ja ulkoiluttaa sitä nyt säännöllisesti? Niin minä ainakin tekisin. Hyvää musiikkia täällä kahvilassa. Kehtaanko kysyä myyjältä, mitä se on? Mitäs jos tämä biisi onkin joka klassikko, joka pitäisi tuntea? Teininä luulin Che Guevaraa bändiksi ja se tilanne, jossa asian oikea laita paljastui, nolottaa vieläkin. En taida kysyä.

Joskus ajatukseni karkaavat ihan kunnolla. Juuri nyt, tässä läppärin ja kahvikupin seurassa istuessani, mietin, miltä tuntuisi olla kirjailija. Kuppini takaa tekisin teräviä havaintoja ympäristöstäni ja kirjoittaisin sitten napakan rehellistä mutta silti lämminhenkistä tekstiä, josta lukijoiden on helppo tunnistaa itsensä. Nainen ja luksusvalhe, kirjakaupoissa jouluna. Santsikuppi ei maksa minulle mitään ja myyjä kysyy, miltä tuntuu olla Suomen ensimmäinen Pulitzer-palkittu. Hymyilen vaatimattomasti ja jätän ison tipin.

Älkää kuvitelko, että tämä on edes erityisen hurja ajatusleikki. Kenties joskus kirjoitan teille elämästäni Rihannana. Sen kuvitteleminen vaati jo sen verran luovaa hulluutta, että fiktio-kategorian Pulitzer ei ehkä olekaan kovinkaan kaukana.

Pointti tässä kirjoituksessa oli se, että

a) sain tekosyyn tulla pullakahveille.

b) jos ongelman, kuten harhakuvitelmiin vajoamisen, myöntää avoimesti, se ei olekaan ongelma.

c) Vuitton-nainen tilasi kahvilassa raparperipiirakkaa, mistä tuli mieleeni piirakka, jonka itse valmistin viime viikolla. Minulta ei kassalla kysytä muuta kuin S-etukorttia ja ainoaksi kirjallisuusalan palkinnokseni jää todennäköisesti jaettu 3. sija Suomi-Itävalta Yhdistyksen esseekilpailussa, mutta piirakanteossa tällä kertaa menestyin. Piirakka oli samaan aikaan rapea ja pehmeä, kirpeä ja makea. All in one, sanoisin. Mutta mitä muuta voi odottaa piirakalta, jonka Rihanna ja huippukirjailija ovat valmistaneet yhdessä?
 
Ps. Jos haluatte lukea oikeasti rehellistä, lämminhenkistä ja ennen kaikkea todella taidokasta tekstiä, suosittelen lämpimästi Erica Bauermaisterin Elämän lempeät maut -romaania. Kirja kertoo erilaisista ihmiskohtaloista ja haavoista, jotka rakkaus ruokaan parantaa. Kerronta on yksinkertaisesti herkullista.

Raparperipiirakka
alkuperäinen ohje täältä

5 dl vehnäjauhoja
2 tl sokeria
ripaus suolaa
180 g voita
8 tl kylmää vettä

500 g raparperia
1,5 dl sokeria
0,5 dl vettä
2 tl perunajauhoja
1 vaniljatanko
(1 kanamuna voiteluun)
sokeria pinnalle

1. Kuutioi kylmä voi. Sekoita keskenään piirakkapohjan kuivat aineet.
2. Nypi kuivat aineet voin joukkoon. Lisää vettä teelusikallinen kerrallaan, kunnes taikina pysyy kasassa. Painele taikinasta kiinteä pallo ja laita peitettynä kylmään ainakin tunniksi.
3. Leikkaa raparperit noin 10 cm pituisiksi pätkiksi.
4. Laita laakeaan kattilaan tai syvään paistinpannuun sokeri ja kylmään veteen sekoitettu perunajauho. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet kattilaan.
5. Lisää raparperit kattilaan ja anna seoksen kiehahtaa. Anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes raparperit ovat pehmenneet.
6. Kauli taikina levyksi ja asettele raparperit taikinan päälle haluamallasi tavalla. Käännä taikinan reunat raparperien päälle.
7. Voitele piirakan reunat kanamunalla ja ripottele päälle sokeria. Vaihtoehtoisesti voit voidella piirakan raparperien keittämisestä jääneellä sokeriliemellä, kun olet ottanut piirakan uunista.
8. Paista piirakkaa 220 asteessa noin 30 minuuttia.

Tarjoile tomusokerin ja kermavaahdon kanssa.

Keittiössä soi: Muistojen bulevardi

Some more s'mores, please.

Lapsena olin suuri Aku Ankka -fani. Olin myös todella innoissani kaikesta siitä, mitä Tupu, Hupu ja Lupu tekivät partiossa. Heillä tuntui olevan koko ajan joku seikkailu kesken, ja viimeisissä ruuduissa triolle sateli aina sekä kehuja että ansiomerkkejä. Ankkaveljesten jamboree-kokemuksiin ja kanoottikilpailuihin perustuva partiokäsitykseni osottautui kuitenkin harmillisen vääräksi, kun liityin syksyllä 1998 Hyvinkään Metsätyttöihin. Mansikat-niminen laumani kokoontui torstaisin seurakuntakeskuksen pommisuojassa. Tapaamiset olivat ihan mukavia, mutta kanootteja ei näkynyt missään eikä ohjaajaamme jostain syystä kutsuttukaan Arvoisaksi Kenraaliksi vaan Paulaksi.

Petyin myös siihen, ettei meille jaettukaan Tupun, Hupun ja Lupun käyttämiä Sudenpentujen käsikirjoja. Heidän käsikirjastaan löytyi kaikkea hyödyllistä, kuten tietoa siitä, missä sijaitsee salainen aarre tai miten puhua karhujen kanssa. Meille jaetussa vihkosessa oli ohjeita saniaisten tunnistamiseen ja hätäpuhelun tekemiseen. Kotiimme kuitenkin hankittiin jonkinlainen versio ankkamaailman käsikirjasta. En osaa vieläkään puhua karhua ja Suomalaisen kirjakaupan myymästä painoksesta oli selvästi unohtunut pari muutakin osiota, mutta hyviä reseptejä siinä sen sijaan oli. Aikoinani kirjaa selatessani törmäsin ensimmäisen kerran herkkuun nimeltä "s’more". Nimi oli ihan mahdoton sanoa (ja edelleen todella haastava taivuttaa), mutta kuvassa oleva vaahtokarkki, voileipäkeksi ja riemastunut ankka jäivät mieleeni.

S’moret ovat perinteinen amerikkalainen nuotioherkku: kahden grahamkeksin väliin laitetaan nuotiolla paahdettu vaahtokarkki ja pala suklaata. S’moret kuuluvat jenkkikesään, mutta ovat kieltämättä vähän hankalia valmistaa ja syödä tahmaamatta sormiaan. S’morien makuinen jäätelö sen sijaan valmistuu helposti partion lopettaneen kaupunkilaisenkin kesäkeittiössä. Nyttemmin olen myös tajunnut, että nimi "s'more" tulee yksinkertaisesti sanoista "some more". Ja kuten arvata saattaa, jäätelön santsaamiseen olen aina valmiina.


Tämän jäätelön resepti löytyy myös Ruoka.fi -sivustolta. Dansukkerin järjestämässä kilpailussa etsitään Suomen parasta, ilman jäätelökonetta valmistettavaa jäätelöä. Käy kurkkaamassa ja äänestä suosikkiasi!

 S'mores-jäätelö
5 annosta

4 kananmunan keltuaista
1 dl sokeria
1,5 dl maitoa
2 dl kermaa
1 dl Dansukker glukoosisiirapia
(1 vaniljatangon siemenet)
150 g vaahtokarkkeja
100 makeuttamattomia graham-keksejä, esim. täysjyvä-voileipäkeksejä
150 g tummaa suklaata

1. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
2. Laita maito, kerma ja siirappi (ja halutessasi vanilja) kattilaan. Kiehauta seos ja nosta kattila levyltä.
3. Kaada siirappiseos keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Anna jäähtyä hetki. Paahda sillä aikaa vaahtokarkit.
4. Aseta vaahtokarkit uunipellille ja laita uunin grillivastukset päälle. Aseta pelti uunin yläosaan ja paahda vaahtokarkkeja, kunnes ne ovat ruskeita. Käännä karkit ja paahda uudelleen toiselta puolen. Ole tarkkana! Vaahtokarkit saattavat paahtua hyvinkin nopeasti.
5. Laita paahdetut vaahtokarkit tehosekoittimeen ja kaada joukkoon keltuaisseos. Sekoita tasaiseksi.
6. Lisää pieneksi murretut keksinpalat. Pilko suklaa ja lisää suklaapalat seokseen. Huom! Jos lisäät suklaan, kun seos on vielä lämmintä, se sulaa. Se ei haittaa, mutta vaikeuttaa hieman jäätelön pyörittämistä palloiksi. Jos haluat, että jäätelöön jää suklaapaloja, lisää suklaa vasta, kun olet pakastanut seosta vähän aikaa.
7. Kaada jäätelömassa laakeaan astiaan ja pakasta vähintään 8 tuntia, mielellään yön yli. Sekoita seosta muutaman kerran pakastamisen aikana. Ota jäätelö sulamaan hetki ennen tarjoilua.

Keittiössä soi: Pirkko Mannola

Tämä kirjoitus on sponsoroitu.

Grilli haltuun helpoimman kautta

Vaikka pidän ruokablogia, en ole kummoinen kokki. Ei, en sano tätä marttyyrinä tai kerätäkseni kehuja, vaan ihan kirkkain silmin ja tosissani. Viihdyn keittiössä ja kokeilen mielelläni uutta, mutta mitä perinteiseen ruoanlaittoon tulee, en ole keskivertoa kotikokkia ansioituneempi. Jos tilaisitte minulta oikeaoppisesti valmistettua risottoa, päätyisitte luultavasti makumatkalle kouluruokalaan. Jos toisitte minulle kokonaisen kalan ja pyytäisitte loihtimaan siitä jotain, tarjoilisin teille herkullisen aterian sijaan makeat naurut. Jos antaisitte arvokkaan paistin ja käskisitte leikata... no, se on teidän paistinne. Ja jos toisitte ostereita tai muita simpukoita, anelisin vain, että veisitte ne pois.

Koska en ole liha- tai kalataituri, en myöskään ole kovin hyvän grillaajan maineessa. Kotona ehdin yleensä hädin tuskin koskea sytytysnestepulloon, kun veljeni jo pyörittelee silmiä taustalla. Se on sääli, sillä grillaaminen on mielestäni ihanaa. Siksi aionkin päästä tänä kesänä pallogrillimme herraksi. Aloitin grillitreenin hyödyntämällä omia vahvuuksiani, eli kokeilemalla, millaisia makeita herkkuja grillissä voi valmistaa. Ja koska Hartwall pyysi uuden Happy Joe Organic -luomusiiderin kunniaksi järjestämässään kilpailussa ruokabloggaajia ideoimaan helppoja ja hyväntuulisia reseptejä, esittelen teille nyt pari hauskaa ja vaivatonta grillikelpoista jälkiruokaa.

Valmistimme ystäväni kanssa foliokupeissa kypsennettyjä marja-murupaistoksia ja suklaisia omenaquesadilloja. Molempia aion tehdä uudelleen, mutta erityisesti quesadillat keräsivät kehuja. Fariinisokeri suli nopeasti lähes kinuskimaiseksi ja ohuet omenaviipaleetkin pehmenivät muutamassa minuutissa. Kumpaakin jälkiruokaa valmistettaessa grillin pitää saada kuitenkin ensin hieman jäähtyä. Jälkiruoat kannattaa siis nimensäkin mukaan kypsentää lempeissä jälkilämmöissä. Odotellessa ehtii hyvin korkata kylmän juoman, heittää pari kierrosta tikkaa, paistaa paketillisen nakkeja tai selailla ensimmäisen kappaleen How to Cook Everything -kirjasta.

Mansikka-murukupit grillissä 
5 kpl

4 dl mansikoita
1 omena
0,75 dl Happy Joe Organic -siideriä
0,5 dl fariinisokeria
75 g voita
70 g mantelijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

vaniljakastiketta, sitruunamelissan lehtiä

1. Tee foliokupit käyttäen kahvikuppia tai juomalasia muottina: painele foliosuikaleita astian pohjalle ja reunoille siten, että saat aikaan tukevan kupin. Ota foliokuppi astiasta ja tarkista, ettei siinä ole reikiä.
2. Pilko mansikat ja omena kulhoon. Sekoita siideri ja fariinisokeri keskenään ja kaada liemi kulhoon.
3. Nypi mantelijauhot, vehnäjauhot, sokeri ja vaniljasokeri kylmän voin kanssa murumaiseksi seokseksi.
4. Jaa mansikat ja omenat foliokulhoihin. Ripottele päälle muruseos.
5. Laita kupit grilliritilän reunoille ja grillin kansi kiinni. Anna kuppien kypsyä grillissä 15-20 minuuttia tai kunnes niiden pinta on ruskistunut. Tarjoile vaniljakastikkeen ja sitruunamelissan lehtien kanssa.

Omenaquesadillat grillissä
16 annosta

8 tortillaa
30 g voita
1 omena
1 dl fariinisokeria
50 g hyvää tummaa suklaata
50 g hasselpähkinärouhetta

1. Leikkaa omena mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi ja suklaa pieniksi paloiksi.
2. Voitele tortilla kevyesti molemmin puolin ja levitä päälle omenaviipaleet. Ripottele päälle fariinisokeria, suklaapaloja ja pähkinärouhetta.
3. Laita täytetty tortilla grilliin ja aseta toinen voideltu tortilla päälle. Käännä, kun tortillan pinta on saanut väriä.
4. Leikkaa quesadillat neljään osaan ja nauti sellaisenaan tai jäätelön kanssa.

Keittiössä soi: punarinta, varis, harakka

Tämä kirjoitus on sponsoroitu.

Hyvää yötä ja huomenta

Kannattaa käydä töissä, koska eiväthän vapaapäivät muuten tuntuisi miltään. Erityisen hyvältä vapaus maistuu onnistuneiden työpäivien jälkeen. Eilen liikuttava saksalaisherra veti kanssani yläfemman, koska oli niin tyytyväinen saamaansa palveluun. Söin lounasta auringossa ja mikä tärkeintä, sain läpi jokaisen hiljaisina tunteina pelaamani pasianssin.

Kotimatkalla poikkesin kauppaan, jossa syöntikypsät mangot olivat mielettömässä tarjouksessa. Korkkasin niistä ja vadelmista tehdyllä smoothiella vapaapäivän, jonka vietin Akateemisen kirjakaupan keittokirjahyllyllä ja kahdessa kahvilassa. Juuri nyt hörpin iltapalaksi mustaherukkateetä, joka on yksi suurimmista kesäherkuistani. Alku ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

Molemmat juomat ovat äärimmäisen yksinkertaisia. Niiden ohjeiden jakaminen on vähän turhaa, mutta hyvien fiilisten ei kai koskaan. Kummastakin juomasta ja tästä koko päivästä jäi todella hyvä maku. Toivottavasti elämä maistuu teillekin!

Mango-vadelmasmoothie
1:lle

100 g pakastevadelmia
1 mango, kuutioituna ja pakastettuna
1 dl turkkilaista jogurttia
0,5 dl maitoa
(hunajaa)

1. Soseuta pakastevadelmat sekä puolet jogurtista ja maidosta. Lisää halutessasi hieman hunajaa. Kaada lasiin.
2. Soseuta mangokuutiot sekä loput jogurtista ja maidosta. Lusikoi seos vadelmasmoothien päälle. Koristele mangokuutioilla.

Mustaherukkatee

vahvaa, mustaa teetä
kiehuvaa vettä
2-3 mustaherukan lehteä
maitoa
(hunajaa)

1. Valmista tee ja revi pannuun mustaherukan lehdet. Anna hautua.
2. Lisää maito ja halutessasi hunaja. 

Keittiössä soi: France Gall

Palkintopannukakut

Kuten pari viikkoa sitten pulla suussa valitin, muuttaminen ei ole mielestäni kovin mukavaa. Nyt pystyn suhtautumaan toissaviikkoiseen urakkaan jo hieman huvittuneesti, mutta tilanteen ollessa päällä eivät kyyneleet olleet kaukana. Kuvitelkaa tilanne, jossa yhden ihmisen kaikki tavarat on saatava mahtumaan henkilöautoon. Lisätkää autoon kolme ihmistä ja yrittäkää uudelleen. Pitäkää mielessä, että muutettava ihminen ei valitettavasti ole materiaa halveksuva nepalilaismunkki, vaan ihminen, jonka oli aikoinaan saatava raahata ensimmäiseen asuntoonsa mm. säkillinen tietokoneen näppäimiä (joululahjamagneetteja koko suvulle seuraavan 10 vuoden ajan, en varmana luovu) ja kaikki Trendit vuosilta 2006-2010. Miettikää, miten paljon lisää tavaraa hän on ehtinyt kerätä kolmen vuoden aikana. Naurakaa pilkallisesti, kun hän väittää kyllä yrittäneensä hankkiutua tavaroistaan eroon ennen muuttoa. Ottakaa nitrot valmiiksi esiin sitä hetkeä varten, kun muuttoavuksi tulleet vanhemmat näkevät tyttärensä tavaramäärän.

Raa'an voiman sijaan tässä muutossa tarvittiin ongelmanratkaisukykyä ja palapeliajattelua. Koko juttu tuntui isolta Rubikin kuutiolta: kun yhden säkin sai paikoilleen, täytyi toista siirtää. Kohta, johon äsken vielä mahtui astialaatikko, menikin umpeen, kun keittokirjojen paikkaa muutettiin. Viimeiset vaatesäkit avattiin ja tavararakennelman jokainen kolo tilkittiin sukilla, t-paidoilla ja yksittäisillä kengillä.

Tässä vaiheessa huomasin, että kännykkäni oli tippunut johonkin laatikkoon. Tavarat ulos, peli jatkuu.

Mutta voi sitä hetkeä, kun takaluukku viimein napsahti suloisesti kiinni. Tavaroiden väliin jäi tilaa vielä kolmelle ihmisorigamille, eli polvia koukistamalla ja liikkumista välttämällä muuttajatkin saatiin kyytiin. Jäljellä oli enää 800 kilometrin muuttomatka, 12 tuntia Yle Puhetta, Abc:n noutopöytä ja uudessa kodissa kylmän juotavan kanssa nautitut palkintopannukakut. Niiden valmistaminen oli hieman tavallista monimutkaisempaa (ei sarkasmia), mutta samaa rohkenen sanoa muutostakin (hyvin paljon sarkasmia).

Korvapuustipannukakut
alkuperäinen resepti täältä

75 g voita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia

4 dl maitoa
1 kananmuna 
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
1,5 rkl fariinisokeria
ripaus suolaa
2 rkl öljyä tai sulatettua voita

Voita tai öljyä paistamiseen

1. Sekoita sulaan voihin fariinisokeri ja kaneli. Anna seoksen jäähtyä sen verran, että sitä on helppo pursottaa. Laita kaneliseos pursotinpussiin.
2. Sekoita maitoon kananmuna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää öljyn kanssa munamaitoon. Anna taikinan turvota hetki.
3. Annostele taikinaa paistinpannulle ja anna pannukakkujen paistua hetken aikaa. Kun pannukakkujen reunat "kuplivat", pursota kaneliseoksesta spiraali niiden päälle. Älä pursota liian lähelle reunaa, jottei täyte valu pannulle. Käännä letut ja anna paistua toiselta puolelta muutaman minuutin ajan.

Keittiössä soi: Emeli Sandé

Lemon Cookie, 12 points

Rakastan suomen kieltä. Nautin taitavasta kielenkäytöstä ja turhaannun, kun kieleen suhtaudutaan välinpitämättömästi. Tästä voi kiittää ja syyttää kasvuympäristöäni. Sanomalehden takaa ja television edestä kuuluvat kyllästyneet huokaukset ja kiukkuiset parahdukset ovat melko tavallisia perheessämme. Jahas, siellä on taas joku suomentaja tai toimittaja tunaroinut. Ravintolassa kuultava tietynlainen tuhahdus tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että tässäkin paikassa tarjoillaan jäätelöä kinuskikastikkeella*. Alkuun näitä äännähdyksiä päästivät vain kielenkääntäjävanhempani, mutta mitä isot kielipoliisit edellä, sitä pienemmätkin pikkuhiljaa perässä.

Suomi on vaalimisen, suojelemisen ja joskus tuhahtelun arvoinen kieli. Ennen kaikkea se on käyttämisen arvoinen. Silti vastaan tulee välillä tilanteita, joissa tekee mieli turvautua englantiin. Mielestäni ruokien nimien suomentaminen houkuttelevasti on hankalaa. Nämä keksit ovat siitä hyvä esimerkki. Niiden alkuperäinen nimi on lemon crinkle cookies. Kuulostaa Gilmoren tytöiltä ja Nigella Lawsonilta. Vapaasti suomennettuna nimi olisi ryppyiset sitruunakeksit, josta puolestaan tulee mieleen pölyisen vanhainkodin kahvibingojoukkue. Anteeksi Agricola, mutta taidan ottaa cookien.

Toinen tilanne, jossa suomea ei mielestäni tarvitsisi viljellä, on Euroviisut. Onko niitä lauluja pakko suomentaa? Kaikki kunnia kekseliäille kääntäjille - ilman teitä emme tietäisi, milloin lauletaan rakkaudesta tummaa kaunotarta, milloin disko-musiikkia ja milloin yhteistä planeettaamme kohtaan - mutta täytyykö jokaisen balkanilaisen glitter-tsirpulan merkityksettömät jammailutkin kääntää? Pari viikkoa sitten kärvistelin jälleen ruudun edessä ja söin samalla ryppykeksejäni. Se ilta oli monella tapaa suomi, nolla pistettä.

Keksit saavat kuitenkin täydet kaksitoista! Ei nimi miestä tai keksiä loppujen lopuksi pahenna. Keksien vaatimattomasta ulkonäöstäkään ei pidä hämääntyä. Nämä keksit ovat chewy and moist (eli sitkeitä ja kosteita. Kuulostaa kenkään tarttuneelta purkalta). Tarkoitan siis, että ne ovat mehukkaita ja niissä on ihanasti purtavaa. Suomeksi sanottuna ihan sikahyviä keksejä.

P.S. Jäätelöä kinuskikastikkeella tarkoittaisi sitä, että jäätelö on asetettu kinuskikastikkeen päälle.
P.P.S. Tiedän, että omatkin tekstini vilisevät välillä virheitä. En ole oikeasti kukaan korjaamaan ketään.

Lemon crinkle cookies eli sitruunakeksit
alkuperäinen ohje täältä

130 g voita
2,3 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2 rkl sitruunankuorta
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl ruokasoodaa
3,5 dl vehnäjauhoja

1 dl tomusokeria

1. Vatkaa keskenään pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna edelleen vatkaten.
2. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Lisää kuoriraaste ja mehu sekä vaniljasokeri taikinaan voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää seos muiden aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
4. Kaada tomusokeri laakealle lautaselle. Tee taikinasta pieniä palloja ja pyöritä ne tomusokerissa.
5. Aseta taikinapallot pellille ja litistä niitä hieman. Paista keksejä 175 asteessä noin 12 minuuttia tai kunnes niiden pohja on saanut vähän väriä. 

Keittiössä soi: Wolf Gang 

Puuttuvan pöydän ritarit

Terveisiä lattianrajasta! Katselen täältä asuntoa, jota en enää tunnista kodiksi. Huonekaluja ei muutamaa hyllyä lukuunottamatta ole. Sänkykin on jo viety pois, minkä takia kirjoitan tätä tekstiä ohuella patjalla asuntoni lattialla. Sisäistä askeetikkoa ei ole vielä löytynyt, mutta korvakorujen taustoja, pinnejä ja pölyä senkin edestä.

Muuttaminen on kuulemma avioeron ja läheisen kuoleman rinnalla yksi suurimmista stressinaiheuttajista. En epäile yhtään. Elämän pakkaaminen banaanilaatikoihin ja jätesäkkeihin on raskasta. Olen edennyt vaiheeseen, jossa kaikki helpot ja selkeät tavarat on pakattu. Jäljellä on vain ärsyttäviä epämääräisiä esineitä: mihin pakkaan puolikkaan paketin cocktail-tikkuja? Mitä teen siideriläikkäisille opiskelijahaalareille, joita en tule koskaan enää käyttämään? Rikkinäinen kahvinkeitin, jonka voi ehkä korjata, minne laitan sinut? Vaikeimpia ovat sellaiset esineet, joiden käyttötarkoitusta ei edes tiedä. Pieniä metalliosia ja kummallisia muovinpaloja ei uskalla heittää pois, koska ne näyttävät tärkeiltä ja jostain syystähän ne on aikoinaan säilyttänyt. Menkööt samaan säkkiin parittomien sukkien ja sekalaisten johtojen kanssa. Kyseistä säkkiä pyörittelen todennäköisesti turhautuneena taas seuraavan muuton yhteydessä.

Ei kuitenkaan niin pahaa ettei jälleen jotain hyvääkin. Samaan aikaan tavaroiden kanssa tulee käytyä läpi myös menneisyyttä. Muuttaessa on helppo huomata omakin muutos. Tästä haluan eroon, nämä eivät ole minulle enää tärkeitä, en kai ole joskus oikeasti pitänyt tuota päälläni, jaahas, tämä ei enää mahdukaan. Itsetutkiskelu on joskus raskasta ja saa kaipaamaan mennyttä, mutta se on myös puhdistavaa ja opettavaista.

Jotta ette luule, että sisäinen askeetikkoni löytyi äsken, esittelen äkkiä pullareseptin.

Lähestyvän muuton myötä olen joutunut tyhjentämään myös keittiön kaappeja. Pakkasesta löytyi kuivahtanut pullapitko, hedelmäkorista sitruuna ja jääkaapista päivämääränsä ohittanutta maitoa. Nämä sitruunaritarit eivät ole aivan perinteisiä ritareita: munamaidon sijaan viipaleet dipataan sitruunalla maustettuun taikinaan. Muodonmuutos jämistä väsyneen muuttajan pelastaviksi ritareiksi kestää vain hetken. Parin ritarin jälkeen minäkin jaksoin taistella tavaroitteni kanssa aivan toisella tavalla. Seuraavan kerran kirjoitan jo ehkä uudesta valtakunnastani.

Sitruunaritarit

6 viipaletta kuivaa pullaa tai vaaleaa leipää
1,5 dl maitoa
2 rkl voita
1 rkl sitruunankuorta (voit käyttää myös hieman appelsiininkuorta)
2 rkl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhoja
1 tl vaniljasokeria
kanelia

voita paistamiseen

1. Sulata voi ja sekoita se maitoon.
2. Raasta sitruunasta kuori ja lisää se taikinaan sokerin ja kanelin kanssa.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita muiden aineiden joukkoon. Vatkaa, kunnen seos on tasaista.
4. Kasta pullaviipaleet taikinaan. Anna taikinan imeytyä viipaleisiin hetken aikaa. Paista miedolla lämmöllä pannulla, kunnes viipaleiden pinta on rapea ja kauniin ruskea.

Keittiössä soi: Vivaldi