Nähtyä ja näkemättä jätettyä | Valkosipulimuru-tomaattipasta

Eilen katsoin ja kuuntelin J. Karjalaista. Olin päättänyt lähteä heti kun Hän olisi laulettu ja huojuttu, mutta jäinkin. Eihän sieltä kymmenentuhannen ihmisen puristuksesta olisi kesken kaiken minnekään päässytkään. Hyvä, että niin. Kotimatkalla poimin radanvarresta valtavan päivänkakkarakimpun. Kapaloin sen Metro-lehteen ja vein kaupunkikierrokselle.

Esplanadilla illallistettiin pitkissä pöydissä. Tuuli nappasi yhdestä pöydästä kukat maljakoista, seuraavasta servetit, mutta hyvä tunnelma tuntui olevan tiukassa. Puistossa tanssittiin tangoa. Sitä säesti silmät kiinni soittava viulisti. Hän ei nähnyt, miten osa tanssijoista oli pukeutunut tuulipukuihin. Minä näin, ja se hymyilytti.

Kruununhaka on minun Pariisini. Olen liikkunut siellä vielä sen verran vähän, että voin kuvitella niin. Jokaisella kävelyllä näen uudenlaiset ikkunankarmit tai suihkulähteen, josta en tiennyt. Ennen pitkää opin tunnistamaan kadut ja suunnistamaan mistä tahansa kulmasta kotiin. Kun tuntemattomasta tulee tuttu, Pariisi katoaa. Mutta jos kävelen kuin viulisti, laittaen välillä silmät kiinni, tietoisesti unohtaen missä olen, ehkä niin ei käy ihan vielä.

Kotiin pääsee siltaa pitkin. Sillat ovat suosikkejani. Niillä on pakko ajatella isoja asioita. Katsoa ylös taivaalle, alas veteen tai eteenpäin ulapalle. Tuuli sekoittaa tukan. Hiusten pöllytessä silmien edessä ei ole väliä, missä ollaan. Vain sen tuntee, että on.

Kotona tein pastan - helpon ja ihanan. Soittolistalla oli sekä Karjalaista että Pariisin varpusta.

Vasta syötyäni muistin laittaa kukat veteen.

Valkosipulimuru-tomaattipasta
4:lle
alkuperäinen resepti täältä

500 g (2 rasiaa) erivärisiä kirsikkatomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria
reilusti kuivattua oreganoa ja basilikaa

2 rkl oliiviöljyä
1/2 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1,25 dl korppujauhoja
suolaa
mustapippuria

150 g täysjyväspagettia
kourallinen tuoretta basilikaa
(raastettua parmesaania)

1. Halkaise kirsikkatomaatit ja laita ne uunivuokaan. Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne oliiviöljyn, hunajan ja mausteiden kanssa tomaattien sekaan. Sekoita.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paahda tomaatteja noin 10 minuuttia. Sammuta uuni, mutta jätä tomaatit jälkilämpöihin vielä siksi aikaa, kun valmistat valkosipulimurun ja keität pastan. Tomaatit voi valmistaa myös tällä, vanhalla mutta varmalla ohjeella.
3. Keitä spagetti. Ota pari desiä keitinvettä talteen.
4. Hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli. Kuumenna pienessä kattilassa oliiviöljyä ja kuullota sipuleita siinä hetken aikaa. Lisää korppujauho. Paahda korppujauhoja kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Yhdistä paahdetut tomaatit, spagetti, hieman keitinvettä, pieneksi revitty tuore basilika ja puolet valkosipulimuruista. Sekoita. Ripottele päälle loput valkosipulimurut ja halutessasi raastettua parmesaania.

Keittiössä soi: J.Karjalainen, Pearl and the Beard, Edith Piaf

Jäätelökesä 1998 | Raparperi-mansikkapuikot

Muistoja kesistä. Kesästä. Jo aika kaukaisesta.

Punainen Seat Toledo. Ainoa auto, jonka osaan nimetä. En tiedä autoista mitään, niiden merkit tai meriitit eivät kiinnosta, mutta sen yhden muistan. Rekisterikilven alku TGI. Sama alkukirjain, minulla ja autolla. Iso juttu.

Rannikko lännessä melkein 20 vuotta sitten. Punainen Toledo ja me kiemurtelimme saaristoteitä pitkin. Takapenkillä tunnelma vaihteli kirjaston lukusalista talvisotaan. Joka päivä satoi. Muistan harmaat, toisiaan muistuttavat kylät, joissa kaikissa puhuttiin vierasta kieltä. Silti ei kuulemma oltu ulkomailla. Uskoi, ken tahtoi.

Retkeilymajoissa oli kosteaa, mutta kuitenkin kotoisaa. Keräsin rannoilta muovipussiin simpukoita ja erilaisia rihmaisia kasveja. Yön aikana aarteeni alkoivat haista. Aamulla heitin ne äidin käskystä pois ja keräsin uudet.

Joka päivä seurueemme alaikäisille jäsenille annettiin 8 markkaa jäätelörahaa. Se oli hurja summa, ja vuonna 1998 sillä sai loputtoman määrän jäätelöä. Ainakin automatkailun kannalta aivan liian paljon. Kerran, pysähdyttyämme veljen pahoinvoinnin takia, avasin auton oven ja katsoin alas. Juuri sillä kohdalla makasi maassa kymmenen markan kolikko. Mitä se on nykyrahassa. Noin sata euroa? Ilmassa kaikui kassakoneen ääni, jota hihkuntani säesti.

Silläkin rahalla tietysti jäätelöä. Lisää pysähdyksiä tien viereen.

Lossit veivät sateiselta saarelta toiselle, yhdestä jäätelökaupasta seuraavaan. Radiossa soi Shania Twain.

Hirveän hyvä kesä. Sellaisia ei enää ole. Hyviä on. Mutta ei sellaisia.

Raparperi-mansikkapuikot
8 kpl

3 raparperinvartta
3 dl mansikoita
2 appelsiinia
hieman jauhettua kardemummaa
hieman jauhettua vaniljaa
2 dl turkkilaista jogurttia
0,75 dl hunajaa

mehujäämuotit
jäätelötikkuja

1. Pilko raparperit ja mansikat. Raasta toisen appelsiinin kuori.
2. Purista appelsiinien mehu kattilaan. Lisää raparperit, mansikat, kardemumma, vanilja ja appelsiinin kuoriraaste. Anna seoksen kiehua rauhallisesti kunnes raparperit ja mansikat ovat täysin pehmeitä.
3. Lisää hunaja ja anna seoksen jäähtyä. Soseuta.
4. Yhdistä raparperi-mansikkasose ja jogurtti. Tarkista maku.
5. Jaa jogurttiseos mehujäämuotteihin. Lisää jäätelötikut. Pakasta.
6. Irrota puikot muoteista pitämällä niitä hetken aikaa kuuman veden alla.

Keittiössä soi: Chuck Berry

Tuuli | Vegaaniset suklaahippukeksit

Tänään on tuullut, kovaa ja joka suunnasta.Viikonloppuna istutettu korkea mintuntaimi kaatui. Tuuli puhalsi maahan karisseet mullat heti alakerran parvekkeelle.

Mitä tuuli oikeastaan edes on? Liikkuvaa tyhjyyttä? Ei-mitään, jossa on kuitenkin valtava voima?

Tuuli heiluttaa asioita ja ajatuksia, heittelee ja laittaa hetkeksi sekaisin. Sitten se häipyy, lakkaa vain olemasta.

Jälkikäteen tuulta ei voi syyttää mistään - kaatuneesta mintusta tai pyörivästä päästä - sillä eihän sitä enää ole.

Sängyssä on keksinmuruja. Murustelin niitä samalla kun kokosin ajatuksiani poikkeuksellisen tuulisen päivän jälkeen. Keksejä meni aika monta ennen kun mikään oli paikallaan.

Vegaaniset suklaahippukeksit
n. 40 kpl

225 g vegaanista margariinia
2,5 dl fariinisokeria
1,25 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
hieman jauhettua vaniljaa
5 dl vehnäjauhoja
8 rkl säilykekikherneiden lientä
200 g maidotonta suklaata

1. Vaahdota margariini ja sokerit.
2. Sekoita leivinjauhe, ruokasooda ja vanilja vehnäjauhojen joukkoon.
3. Lisää voi-sokerivaahtoon kikherneiden liemi. Lisää jauhoseos vähitellen.
4. Rouhi tai pilko suklaa ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
5. Annostele taikinaa ruokalusikalla pellille. Jätä keksien väliin hyvin tilaa, sillä keksit leviävät uunissa.
6. Paista keksejä 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Keittiössä soi: Dresses, Tilhet, pajut ja muut

Sees ja sanaton | Vegaaniset kardemumma-mokkapalat

Istun tällä hetkellä työhuoneellani. Täällä lattiat ovat puusta, seinät tiilestä, katto korkealla. Kaikuu mahtavasti. 

Huonetta syleilee pehmeä miesääni. Mikko Joensuu laulaa. Spotifyssä, joskin seinät saavat äänen kiertämään niin, että sen lähde tuntuu olevan tässä samassa tilassa.

Olen istunut täällä jo hetken aikaa. Kirjoittanut muutaman lauseen, kokeillut paria muuta, pyyhkinyt kaiken ja palannut tyhjään.

Tuntuu, ettei tätä hetkeä ole tarvetta täyttää millään. 

Onnellisena en osaa kirjoittaa, sen olen tänä keväänä oppinut. Minulle kirjoittaminen on korjaamista. En tiedä mihin sanojani käyttäisin, jos en aukkojen tilkitsemiseen ja haavojen paikkaamiseen. Myös tämän blogin tekstit - kaikesta keveydestään huolimatta - ovat jäävuoren huippuja: osia isompia, syvempiä ja joskus synkkiäkin kokonaisuuksia.

Nyt en näe vuoria missään. Merenselkä on sees, horisontti suora. Ei tarvita sanoja sitä suoristamaan. 

Raukeudeltani en jaksa rakentaa edes sen kummempaa siltaa tuolta mereltä tämänpäiväiseen reseptiiin. Sanon vain, että kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä mokkapalat ovat sykähdyttävän ihania. Sellaisia, että niitä syödessään ajattelee, miksei niitä syö aina. 

Miksei tältä tunnu aina?

Vegaaniset kardemumma-mokkapalat
alkuperäinen resepti Kamomillan konditoria -blogista

1,5 dl kookos- tai rypsiöljyä
2 dl kahvia
3 dl soijamaitoa
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
1,5 rkl kardemummaa
ripaus jauhettua vaniljaa
ripaus suolaa
7 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl pikakahvimuruja

Kuorrute:
0,5 dl kahvia
1 tl kardemummaa
ripaus jauhettua vaniljaa
6 dl tomusokeria

1. Sekoita keskenään öljy, kahvi, soijamaito, sokerit ja mausteet.
2. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja pikakahvimurut.
3. Yhdistä kuivat aineet muiden aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi, mutta älä liikaa.
4. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
5. Valmista kuorrute yhdistämällä kahvi, kardemumma ja vanilja. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes kuorrutteesta tulee tarpeeksi paksua.
6. Levitä kuorrute vielä lämpimän pohjan päälle. Ripottele päälle halutessasi vielä rouhittua kardemummaa tai pikakahvimuruja. Leikkaa neliöiksi.

Keittiössä soi: Mikko Joensuu, Sin Cos Tan

Hulmuamisen aika | Kolme helppoa jäätelöä

Elämä on ollut parin viime viikon ajan yhtä banjon säestämää alamäkiajoa, kaksin käsin skoolailua, auringonpaisteeseen heräämistä, mekkoon pukeutumista ja iltaan asti tarkenemista, pikkukengissä juoksemista ja jo lähteneeseen ratikkaan ehtimistä. Vesiliukumäkeä. Serpentiiniä. Raaputusarpoja, jonottomia kassoja, hintaan kuuluvia santsikuppeja. Jokaisen kulman takaa tuntuu paljastuvan meri, kaiken taustalla soivan se suosikkibiisi, jota parempaa ei olekaan, paitsi ehkä se, joka alkaa soida seuraavaksi.

Jotenkin ihan kauhean kevyen touhukkaan toiveikkaan tuntuista. Niin, kai tälle kaikelle on sanakin. Kesäistä. On niin ihanan kesäistä. Täällä ja tuolla. Pään sisällä ja ulkona kaduilla.

Kaiken kaikkiaan olo on kuin lakanalla, joka on käynyt läpi kovat pyöritykset ja tiukat mankelit, mutta jonka ainoa tehtävä on nyt hulmuta auringossa. Totta kai ennen pitkää tulee taas tahrojen aika, ryppyjen ja vekkien ja myttyyn menemisen, koska sellaista elämä on. Tämä teksti julkaistaan vasta parin päivän päästä. Silloin taivaalta saattaa tulla vettä ja postista kuusi laskua.

Mutta nyt, tässä hetkessä, saa vielä vain heilua vapaana.

Jos tämä olotila olisi ruoka, se oli jäätelö. Tietysti se olisi jäätelö. Itse tehty, mutta ihan tosta noin vaan syntynyt jäätelö. Niin kuin vaikka nuo tuossa alla. Tai nämä täällä.

Eikä vain siksi, että jäätelö on makeaa ja ihanaa. Vaan koska se pakottaa tarttumaan hetkeen. Jäätelö on nautittava nyt, myöhempiä miettimättä, ennen kuin se sulaa ja muuttuu vaatimattomaksi velliksi kulhon pohjalle. Ei anneta käydä niin.

Hunajainen lime-kookosjäätelö

5 dl Pirkka kuohukermaa
1 pieni prk (200 g) kookoskermaa
2 limen raastettu kuori
2-3 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
hieman jauhettua vaniljaa
kourallinen kookoslastuja

1. Vaahdota kerma.
2. Sekoita kerman joukkoon kookoskerma, limen kuoriraaste, hunaja, vanilja ja kookoslastut. Sekoita tasaiseksi.
3. Kaada jäätelömassa vuokaan. Ripottele päälle hieman kookoslastuja.
4. Laita vuoka pakkaseen ainakin 5 tunniksi. Ota jäätelö pehmenemään hetki ennen tarjoilua.

Suklaa-kahvijäätelö

5 dl Pirkka kuohukermaa
1 tlk kondensoitua maitoa
1-2 tl hyvää hienoksi jauhettua kahvia
150 g Pirkka tummaa suklaata
(hieman sitruunankuorta)

Pirkka hedelmäströsseleitä

1. Vaahdota 4,5 dl kermaa. Lisää joukkoon kondensoitu maito (suoraan tölkistä, ei kinuskiksi keitettynä).
2. Pilko puolet suklaasta pieneksi ja laita lopun kerman kanssa mikron kestävään astiaan. Sulata suklaa varovasti. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki.
3. Lisää sulatettu suklaa vaahdon joukkoon. Lisää kahvi, loput suklaat pieneksi pilkottuna ja halutessasi hieman sitruunankuorta. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa jauhettua kahvia tai makeutusta.
4. Kaada jäätelömassa vuokaan. Ripottele päälle halutessasi suklaapaloja tai -rouhetta.
5. Laita vuoka pakkaseen ainakin 5 tunniksi. Ota jäätelö pehmenemään hetki ennen tarjoilua. Koristele strösseleillä.

Maidoton banaani-maapähkinäjäätelö

5 kypsää Pirkka banaania
3 rkl maapähkinävoita
hieman jauhettua vaniljaa

pähkinärouhetta

1. Pilko kypsät banaanit ohuiksi viipaleiksi ja pakasta.
2. Laita jäiset banaaniviipaleet tehosekoittimeen ja soseuta ne.
3. Lisää maapähkinävoi ja vanilja. Sekoita massa tasaiseksi. Koristele pähkinärouheella ja tarjoile heti.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Keittiössä soi: Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mikael Saari

Kaikki hyvin

Olen kirjoittanut tänä keväänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Valtaosa teksteistä on käsitellyt... minua. Tavalla tai toisella. Silloinkin, kun kertoja ei ole selkeästi ollut minä, ääni on ollut minun. Jokainen kirjain on minun kynästäni, jokainen lause minun päässäni punottu.

Alkuun se oli ihanaa. Eikä vain ihanaa, vaan myös tarpeellista. Sain levittää mytyksi painautuneen itseni paperille, taitella tunteitani ja ajatuksiani auki, pyyhkiä muitten minulle asettamat ääriviivat ja piirtää itse uudet, ottaa kaiken sen tilan minkä koin tarvitsevani. 

Tämä kevät on ollut kuin pitkä seminaari, jossa jokainen puheenvuoro on ollut varattu minulle. 

On ollut ylellistä saada hiljentää muu maailma ja keskittyä hetkeksi vain omaan ääneensä. Puhuessaan ja kirjoittaessaan sitä kuitenkin toistaa vain sitä, mitä jo tietää. Ainoastaan muita kuuntelemalla voi oppia uutta.

En ole saanut kirjoitettua tännekään pitkään aikaan mitään, koska oma ääneni on alkanut vähitellen kyllästyttää. Se on mielestäni hyvä merkki - osoitus siitä, että varikkokäynti on tehnyt tehtävänsä. Nyt on aika jatkaa matkaa. Siirtää katse minusta muihin, minusta maailmaan.

Tänään on syntymäpäiväni. Syntymäpäivinä minulla on kaksi perinnettä: kakun leipominen ja kriisin kehittäminen. 25-vuotispäivän kunniaksi olin etukäteen ajatellut satsata varsinkin jälkimmäiseen. Asetella eteeni kaikki elämäni epäkohdat ja toteutumattomat haaveet ja tarkastella niitä suurennuslasilla. Tehdä kärpäsistä härkäsiä, sammuttaa valot ja väkisin nähdä suurempia varjoja, kuin mitä asiat todellisuudessa muodostivat.

Ihminen, jolla on hätä, heiluttaa käsiään. Hän tekee niin saadakseen huomion kiinnittymään itseensä ja voidakseen siten tulla autetuksi, pelastetuksi. Huomion hakemiseen meillä kaikilla on oikeus. Kriisiä kehitellessäni kuitenkin huomasin, ettei minulla varsinaisesti ollut mitään hätää. Olin ollut aikeissa ottaa uhrin roolin vaikka mihinkään ei enää sattunut.

Joten jos tänään heilutan käsiäni, olkoon se osana jotain kreisiä tanssia. Tai ilmoituksena siitä, että täällä ois kakkua, koska siitä perinteestä pidin kiinni. Toivon, että teillä on asiat hyvin. Minulla on.

Keittiössä soi: Yann Tiersen, Hauschka, Daniel Kidlund, The Apache Relay, Bronze Radio Return, Lord Huron

Liittykää kerhoon | Pähkinäinen tofu-parsakaalisalaatti

Kun olin pieni, minä ja muutama serkkuni kuuluimme Parsakaalikerhoon.

Parsakaalikerhoon pääsyyn oli yksi tiukka kriteeri - ei saanut olla ärsyttävä pikkusisarus. Vaikka nimi saattaisi antaa ymmärtää toisin, parsakaaliin liittyvät mieltymykset olivat sivuseikka.

Ärsyttävät pikkusisarukset perustivat pian kilpailevan kerhon, Kalapullakerhon.

Molemmat kerhot olivat hyvin aktiivisia. Mummilan sunnuntailounaiden jälkeen ne linnoittautuivat eri huoneisiin kokemaan ylemmyyttä toista kerhoa kohtaan ja nälvimään sen jäseniä.

Lopulta aika kuitenkin ajoi molempien kerhojen ohi. Kerhojen keski-iän noustua kymmeneen vuoteen päätimme luopua lapsellisesta vastakkainasettelusta ja perustaa yhden yhteisen kerhon: Harry Potter -kerhon. Tämä kerho oli avoin kaikille ärsyttäville iso- ja pikkusisaruksille, kunhan he ensin läpäisivät pääsykokeen. Itse itsensä valinnut kunnianarvoisa komitea - eli entisen Parsakaalikerhon jäsenet - tietenkin laati kokeen, joka olisi ollut mahdoton J.K.Rowlingillekin.

Lienee sanomatta selvää, että komitean jäsenten ei itse tarvinnut osallistua testiin.

Nyt kaikkien kerhojen kaikki jäsenet ovat aikuisia. Entiset parsakaalit ja kalapullat asuvat nykyään ympäri maailmaa, ovat tohtoreita ja maistereita, kauniita ja komeita, häkellyttävän fiksuja ja ärsyttäviä ainoastaan kuuluessaan kilpailevaan Trivial Pursuit -joukkueeseen.

Näemme toisiamme melko harvoin, mutta jos nyt saisin porukan yhteen huoneeseen, tarjoaisin menneiden aikojen kunniaksi vaikka tätä parsakaali-tofusalaattia. Salaatin ohje löytyy myös tuoreimmasta Pirkka-lehden K-ruoka -liitteestä, sillä se on - vanhoja värejä sen kummemmin tunnustamatta - täydellinen kevätruoka. Melkein ihan oman kerhon arvoinen.

Pähkinäinen tofu-parsakaalisalaatti
4:lle

Marinoitu tofu:

250 g kiinteää tofua
2 tl seesamiöljyä
1 tl rypsiöljyä
1-2 tl soijakastiketta
1 tl hunajaa
1 tl riisiviinietikkaa
1 tl sitruunamehua
1-2 tl sriracha-kastiketta

2 parsakaalia
1 tlk härkäpapuja
1 valkosipulinkynsi
2-3 kevätsipulin vartta
1 avokado
1,5 dl suolapähkinöitä

paistamiseen seesami- ja rypsiöljyä

Maapähkinäkastike:

2 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita
1 tl soijakastiketta
1 tl sriracha-kastiketta
1 tl riisiviinietikkaa
1 tl hunajaa
2 tl sitruunamehua
0,75 dl vettä

1. Aloita kuivaamalla tofu. Kääri tofu keittiöpyyhkeeseen. Aseta käärön päälle lautanen ja kevyt paino, vaikka säilyketölkki. Anna tofun kuivua ainakin sen aikaa kun valmistat marinadin.
2. Sekoita yhteen kaikki marinadin ainekset. Tarkista maku.
3. Leikkaa tofu kuutioiksi. Laita kuutiot kulhoon ja kaada marinadi päälle. Anna tofun marinoitua mieluiten yön yli.
4. Pilko parsakaalin nuput pieniksi. Kaada kattilaan muutama sentti vettä. Lisää parsakaalit kiehuvaan veteen ja laita kansi päälle. Anna parsakaalien pehmetä muutaman minuutin ajan.
5. Kuumenna pannulla seesami- ja rypsiöljyä. Paista tofukuutioita, kunnes niiden pinta on rapea ja kauniin värinen. Siirrä tofut hetkeksi syrjään.
6. Lisää pannulle tarvittaessa hieman lisää öljyä. Hienonna valkosipulinkynsi ja lisää se pannulle yhdessä valutettujen härkäpapujen kanssa. Lisää hetken päästä myös valutetut parsakaalit. Paista hetken aikaa.
7. Valmista maapähkinäkastike yhdistämällä kaikki aineet keskenään. Jos tofun marinadia jäi yli, voit lisätä sen kastikkeen joukkoon.
8. Kuutioi avokado ja pilko kevätsipulit. Lisää ne pannulle yhdessä suolapähkinöiden ja tofukuutioiden kanssa. Sekoita tasaiseksi. Valuta päälle maapähkinäkastiketta ja ripottele koristeeksi mustia seesaminsiemeniä. Tarjoile lämpimänä.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Keittiössä soi: Ane Brun

Jatkoa odotellessa | Jogurttibrowniet ilman voita

Vaihdoin vuodenvaihteessa tietokonetta. Vaihdon seurauksena tiedostoni ovat aivan missä sattuvat, milloin toisella, milloin toisella koneella; milloin jollain tikulla, kortilla tai pilvipalvelimella. Ainoat hetket, jolloin suurin pirtein tiedän, missä tiedostoni ovat, on silloin kun tarvitsen niitä. Silloin voin nimittäin olla varma, että ne ovat jossain missä minä en.

Tämän kissa ja hiiri -leikin seurauksena olen löytänyt myös paljon sellaisia tiedostoja, joiden olemassaoloa en muistanut enää ollenkaan. Välillä, etsimieni tiedostojen pysyessä piilossa, olen jäänyt lukemaan näitä vanhoja, jo unohdettuja.

Lukeminen on ollut sekä huvittavaa että hämmentävää. On paljon irrallisia tekstejä, joita en osaa enää yhdistää mihinkään.

Kuten vaikka tämä yksi. Alla oleva teksti on tietokoneen mukaan kirjoitettu muutama vuosi sitten. Muuta en muista - missä tai mitä varten se on kirjoitettu. Eniten vaivaa kuitenkin se, etten muista, miten tarinan oli tarkoitus jatkua. Jonkinlainen visio - tekstin ponnekkaasta tyylistä päätellen melko selkeäkin - minulla on varmasti ollut. Nyt se on kuitenkin kokonaan kadonnut.

Mikä erikoinen tilanne - kirjoittaa nyt itsensä mankumaan juonipaljastuksia.

Tekstin otsikko on Klaava. Älkää kysykö, mihin se viittaa.

Tehtäköön heti selväksi, että tarkoitukseni ei ole huijata teitä. Aion olla rehellinen, enkä aio valehdella. Haluan pelata avoimin kortein, kertoa kaiken sen, mikä ymmärtämisenne kannalta on oleellista. Tätä tarinaa ei kannattele mikään yliluonnollinen, mikään vilpillinen tai valheellinen. Sillä eihän taikatemppu, joka vaatii onnistuakseen sen, että katsojat sulkevat silmänsä, ole taikatemppu ollenkaan. Huijaus, joka perustuu toisen pakottamiseen, on halpamainen ja helppo. Toisen ihmisen saa melko vaivattomasti toimimaan halutulla tavalla, jos hänelle antaa vääriä lupauksia. Tai vielä parempaa, sen kun uhkaa aseella. 

Mutta toisen ohjailu niin, ettei hän tajua olevansa ohjailun kohde, sellainen on taidokasta. Jos taikuri saa katsojiensa huomion vaivihkaa kiinnitettyä johonkin muuhun, ja tekee heidät huomaamatta sokeiksi sille, mitä temppu oikeasti onnistuakseen vaatii, voidaan puhua nokkeluudesta, näppäryydestä, nerokkuudestakin.

On olennaista ymmärtää, että taikatemppuja tehtäessä on kaikkien edun mukaista, että katsojan huomio saadaan herpaantumaan. Yleisön heikkouksia on käytettävä hyväksi, jotta temput onnistuvat ja yleisö viihtyy. Taikuri ei tee niin itseään varten, vaan katsojan ja hänen kokemuksensa takia. Pyydän, että pidätte tämän mielessä. Taikuri tekee mitä tekee yleisönsä, ei itsensä, vuoksi.

Teille esitellään pian kaksi henkilöä: Anna ja Kasper. Kuten nimistä voimme päätellä, Anna on nainen ja Kasper on mies. Tulette lukemaan myös muista miehistä ja naisista, mutta tämän näytöksen tärkein naishahmo on Anna ja tärkein mieshahmo Kasper. Huomionne varastamiseksi tullaan heiluttelemaan punaisia silkkiliinoja ja väläyttelemään kirkkaita valoja: mainitsemaan muita nimiä, kuvailemaan paikkoja ja maisemia, kertomaan merkityksettömistä yksityiskohdista, mutta kaikki oleellinen – Anna ja Kasper – ovat näkyvillä koko ajan, mikäli vain katsotte tarkasti.

Jos Annaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi kuoleva. Niinhän me kaikki olemme, mutta tämän tarinan kannalta kuolevaisuus määrittää Annaa kaikista hänen piirteistään eniten. Jos Anna ei olisi kuolemassa, hän ei olisi tehnyt sitä mitä teki, eikä minulla olisi mitään, mistä kirjoittaa. Ilman Annan kuolemaa ei olisi myöskään viimeistä kolmea kuukautta, jotka rajaavat tämän tarinan. Jos Anna olisi aivan tavallinen terve nainen, kyseiset kolme kuukautta olisivat totta kai olleet ja menneet. Niitä ei olisi kuitenkaan tarvetta niputtaa yhdeksi ajanjaksoksi. Ne olisivat kuuluneet Annan elämän 200 tai 500 tai peräti 700 viimeisen kuukauden joukkoon, mutta ne tuskin olisivat koskaan nousseet siihen rooliin, mihin ne nyt nousivat osuessaan Annan elämän loppuun. 

Kasperille on vaikeampi valita yhtä kuvailevaa sanaa. Toisin kuin Annan, jota voidaan syyttää ja kiittää tämän tarinan alkuun saattamisesta, Kasperin osa on ottaa vastaan.  Kasper on erilainen tarinamme alussa kuin sen lopussa, eikä hänen elämänsä pääty tähän. Niin, ehkä Kasperin roolia kuvaakin parhaiten se, että hän jää jäljelle. Hän ajautuu tilanteesta seuraavaan, hän on katsoja, jota johdatellaan, eikä hänellä ole mitään mahdollisuutta ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun näytös on ohi, ja valot sammutetaan, Kasper joutuu lopulta nousemaan tuoliltaan ja jatkamaan elämäänsä. Annalle kaikki on tässä vaiheessa ohi, Kasperille ei.

Niin Anna ainakin tarkoitti. Kaiken minkä Anna teki, hän halusi olevan Kasperille hyväksi. Kasperin oli tarkoitus jatkaa matkaansa, yhtä tarinaa ja kokemusta rikkaampana. Mutta kun Kasper tajusi, mitä oli juuri kokenut, ja ennen kaikkea että se oli nyt ohi, hän ei pystynytkään jatkamaan. Luulen, että tiedätte tunteen. Jos olemme onnekkaita, saamme toisinaan kokea jotain niin vaikuttavaa, että vaikka se päättyy, emme pysty päästämään kokemastamme irti. Haluamme kokea saman uudelleen ja uudelleen, kelata nauhan alkuun, toistaa parhaita hetkiä, katsoa vielä kerran! Kieltäydymme irrottautumasta tunteesta. Kun viimein tajuamme, että jatkoa ei seuraa, emme tiedä mitä tehdä. Vaikka olisimme nauttineet olostamme suuresti, saatamme silti kaiken loputtua tulla tulokseen, että olisi ollut helpompaa, jos mitään ei olisi koskaan tapahtunut.  

Kaiken tämän, minkä olen teille kirjoittanut, olen kirjoittanut siksi, ettette päätyisi tuntemaan niin kuin Kasper. Ettette kokisi itseänne huijatuksi, hyväksikäytetyksi, tyhjyyteen tiputetuiksi, vaikka teille ei haluttu mitään pahaa. Päinvastoin! Katsettanne ohjailtiin, teitä harhautettiin ja tietämättömyydellänne leikittiin, mutta kaiken tarkoitus oli yllättää teidät, ilahduttaa teitä, saada teidät haukkomaan henkeänne, pudistelemaan ihmeissänne päätänne, toteamaan että elämä voi yllättää ja pohtimaan jälkikäteen, miten se kaikki tapahtuikaan.

Joten pyydän, muistakaa:

Taikuri ei tee mitään itsensä takia.


Mitä luulette? Miten tarina voisi jatkua?

Odottelen vastaustanne brownieiden äärellä. Niiden syntytarinan vielä muistan, ja kirjoitin sen teillekin talteen tuohon alle.

Jogurttibrowniet
9 kpl

100 g tummaa suklaata
2 rkl kookosöljyä
3 dl kreikkalaista jogurttia
1,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1,5 dl kaakaojauhetta
1,8 dl vehnäjauhoja
1 dl kookoshiutaleita
hieman jauhettua vaniljaa

kookosöljyä vuoan voiteluun

1. Sulata 60 g suklaata. Sekoita sulan suklaan joukkoon ensin kookosöljy, sitten jogurtti.
2. Yhdistä kuivat aineet suklaata lukuunottamatta keskenään ja sekoita ne jogurttiseoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi, mutta älä liikaa.
3. Kaada taikina voideltuun vuokaan. Pilko loput suklaasta ja ripottele palat taikinan päälle.
4. Paista brownieita 175 asteessa noin 25 minuuttia. Taikina on vielä melko löysää uunista otettaessa, mutta asettuu jäähtyessä.

Keittiössä soi: Young Galaxy

Yllättävän vapaa | Ideoita pääsiäisen aamupalapöytään

Vaikka kevät tulee joka vuosi, se onnistuu aina yllättämään. Valo vetää silmät sirriin ja suun väkisinkin sellaiseen hymyyn, että suupielet natisevat. Aurinkoon katsoessaan tuntuu, ettei koskaan ole hymyillyt niin leveästi. Viime viikolla pyöräilin ensimmäisen kerran sitten syksyn. Polkiessani itkin vähän - sen verran ihanaa pyöräily pitkän talvitauon jälkeen oli.

Kevään valo on paljon enemmän kuin valoa. Se on ihmissilmälle hahmotettavalla aaltopituudella väreilevää vapautta. Se täyttää mielen niin, ettei sinne yksinkertaisesti mahdu saman verran tummia ajatuksia kuin vielä hetki sitten.

Kalenterin kääntyminen kevätkuukausille ei toki tarkoita, että kalenteriin äkäisellä punakynällä vedetyt viivat ja velvollisuudet häviäisivät. Päinvastoin - monen tahti tuntuu suorastaan kiihtyvän kesää kohti. Kevään mukanaan tuoma vapaus ei olekaan sitä, että arjen kahleet katoaisivat. Se on sitä, että kahleitaan ei samalla tavalla huomaa.

Kokosin lähestyvää pääsiäistä (tai mitä tahansa aamua) varten muutaman kevään kohottamiin tunnelmiin sopivan aamupalaidean. Ne on omistettu kaikille väsyneille, kiireisille tai palkkapäivää odottaville, joiden sielut ovat kuitenkin juhlatuulella.

Kylmä kookos-kiivijuoma
2:lle

3 pilkottua ja pakastettua banaania
4 kiiviä
1 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
1 limen raastettu kuori
hieman limen mehua

(koristeeksi kiiviviipaleita ja muutama mintun oksa)

1. Soseuta keskenään kaikki ainekset. Kaada laseihin, koristele halutessasi mintulla ja tarjoile heti.


Täytetyt sitruunaritarit ja paistetut ananakset
4:lle

8 viipaletta paahtoleipää (kuivahtanutkin käy)
150 g K-Menu maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sokeria tai 1,5 rkl hunajaa
1 tl sitruunankuorta
1 tl sitruunamehua
ripaus jauhettua vaniljaa

2 kananmunaa
2 dl maitoa
2 rkl voita
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 tl sitruunankuorta
0,5 tl rouhittua kardemummaa

voita paistamiseen

1. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri, sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä vanilja.
2. Valmista munamaito: sekoita keskenään kananmunat, maito ja sulatettu voi. Lisää jauhot, sokeri ja mausteet.
3. Levitä neljälle paahtoleivälle tuorejuustoa ja paina toiset leivät kansiksi niiden päälle.
4. Kasta paahtoleivät munamaitoon.
5. Kuumenna pannulla voita ja paista leipiä, kunnes niiden pinta on saanut kauniisti väriä. Tarjoile ritarit paistettujen ananasten kanssa.

Paistetut ananakset:

2 tlk K-Menu ananaspaloja
2 tl voita
1 tl rouhittua kardemummaa
0,5 tl jauhettua kanelia
ripaus jauhettua vaniljaa
1 rkl hunajaa
1 tl sitruunamehua
4 rkl ananasten mehua

1. Valuta ananasten mehu.
2. Paista ananaksia voissa pannulla kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Ripottele päälle kardemummaa, kanelia ja vaniljaa.
3. Sekoita keskenään hunaja, sitruunamehu ja ananasmehu. Kaada seos pannulle. Paista ananaksia sen aikaa, että mehu on imeytynyt niihin.


Kuskusmuffinit
8 kpl

1 dl keittämätöntä kuskusia
ripaus suolaa
hieman rouhittua mustapippuria
4 kananmunaa
100 g Pirkka salaattijuustokuutioita
100 g Pirkka pakasteherneitä
3 kevätsipulin vartta
1 rkl Pirkka pestoa

1. Valmista kuskus pakkauksen ohjeiden mukaan.
2. Sekoita kuskusin joukkoon suola, mustapippuri ja ruokalusikallinen salaattijuustokuutioiden öljyä.
3. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja pilko kevätsipulit. Lisää munien joukkoon salaattijuustokuutiot, herneet, kevätsipulit, pesto ja kuskus. Sekoita.
4. Annostele taikinaa silikonisiin muffinivuokiin. Jos käytät metallista muffinipannua, voitele kolot kevyesti tai aseta niihin muffinivuoat.
5. Paista muffineita 200 asteessa 15-20 minuuttia.


Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Keittiössä soi: Austra

Aikalisä | Paksut pinaattiletut

Äsken imuroidessani löysin sänkyni alta seuraavat asiat: 100000000 hiuspinniä, suurin pirtein saman verran parittomia pölyisiä sukkia, kuumemittarin, kadonneen kirjastokortin, pari erääntynyttä laskua ja pienen lapun, jossa luki näin:

vanhaksi kannattaa elää
voi toistaa päivästä toiseen
samaa sensaatiomaista lausetta
vanhaksi kannattaa elää

Vanhuus, eläminen, kannattaminen, vanhaksi elämisen kannattaminen - isoja asioita, joita olen pohtinut viime aikoina paljon.

Teksti kolahti, koska poden tällä hetkellä ikäkriisiä. Ei mennä siihen nyt sen kummemmin, mutta lupaan vielä kirjoittaa aiheesta niin kohtalokkaan melankolisen postauksen kuin 24-vuotias vain voi.

Kriisistä huolimatta olen tullut lapun kanssa samaan tulokseen sen suhteen, että kyllä, vanhaksi kannattaa elää.

Mutta siis - ihan oikeasti elää. Se, että päivät ja kuukaudet menevät eteenpäin, ei tarkoita että itsekin menisi. Ajan kuluminen ei ole vielä tae muutoksesta. Vuodenajat vaihtuvat kyllä ja ryppyjä tulee vaikka mitään ei tekisikään, mutta olennaisimmat muutokset on laitettava tapahtumaan itse.

Se on pelottavaa, niin kuin vastuun ottaminen monesti on.

Taitaa kuitenkin olla syytä katkaista tämä keskustelu tässä vaiheessa tähän. Olen jo vajoamassa hamletmaiseen pohdintakumaraan, vaikka tarkoitus oli tulla vain pikaisesti kirjoittamaan pinaattiletuista. Miten tässä aina käykin näin? Huh. Nyt tarvitaan aikalisä ja lettupinkka.

Paksut pinaattiletut 
4:lle

300 g pakastepinaattia
1,5 dl bulgarianjogurttia
1,5 dl maitoa
2 kananmunaa
1 rkl voita
1 tl suolaa
1 tl sokeria
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl ohrajauhoja

voita paistamiseen

4 paistettua kananmunaa

1. Sulata pinaatti ja voi.
2. Vatkaa jogurtti, maito ja kanamunat sekaisin. Lisää voisula, pinaatti ja mausteet.
3. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää muiden aineiden joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna se turvota hetken aikaa ennen paistamista.
4. Kuumenna pannulla voita. Annostele taikinaa pannulle ja paista lettuja, kunnes ne ovat saaneet kauniisti väriä. Tarjoile letut paistettujen kananmunien tai puolukkahillon kanssa.

Keittiössä soi: Handsome Ghost