sunnuntai 11. toukokuuta 2014

What would Martha make and Gwyneth eat?


Tein itse aamiaismuroja, koska halusin kokea, miltä tuntuisi olla yhdistelmä Martha Stewartia, Strömsön juontajaa ja Gwyneth Paltrowta.

Martha Stewart, koska Marthahan on kokeillut ja kokannut aivan kaikkea. Oli ajattelemasi ruokalaji, servettien taittelutapa tai girlandikoriste millainen tahansa, Marthalta löytyy ainakin viisi eri vaihtoehtoista tapaa toteuttaa se. Löysin pikahaulla Marthan sivuilta 24 eri muroreseptiä, joten kyllä rivibloggaajallakin on syytä olla edes yksi.

Strömsö, koska siellä viitsiminen on toissijaista. Ei strömsöläinen jumiudu ajattelemaan, että viitsisikö sitä tehdä omat muronsa, graavata itse lohensa tai nikkaroida oman bumeranginsa. Jos jotain voi tehdä itse, sehän tehdään ja siinä vielä onnistutaan.  Muroista tulee rapeita ja bumerangi lentää kauniissa kaaressa takaisin heittäjän käteen, ei nenään.

Gwyneth Paltrow, koska halusin kuvitella, miltä tuntuisi olla Chris Martinin suuri rakkaus.

Ja myös koska lifestyleguru ei syö vehnää tai valkoista sokeria eikä siksi varmasti ikinä kajoaisi markettimuroihin, mutta saattaisi hyvinkin kiinnostua näistä pikkuruisista taateli-manteliruuduista. En oikein osaa samaistua Gwynethiin, sillä ruokavaliomme ja ruumiinrakenteemme perusteella meidän on vaikea kuvitella kuuluvan samaan rotuun. Silti salassa luen hänen blogiaan ja kappas, taitaa tuolla hyllyssä olla hänen keittokirjansakin. En tohtisi unelmoida elämästä Gwynethinä, mutta aamiaishetkeä en panisi pahitteeksi.

No, tuliko muroista lopulta kodinhengetär-olo, onnistuivatko ne, maistuisivatko ne sokereita ja gluteenia karttavallekin?

Kyllä, kyllä, kyllä.

Murot vaativat hieman aikaa ja vaivaa, eikä yhdestä satsista syö kovin montaa aamua, mutta kyllä oli fiiliskin toinen kuin Kelloggs'-kulhollisen jälkeen. (Jos haluat tuntea itsesi supernaiseksi pitkin päivää, voi murotaikinasta tehdä myös välipalakeksejä, sillä taateleiden ansioista murot ovat melko makeita.)
Ja vaikka Martha, Gwyneth ja Strömsön mimmit ovat kaikki toki mainioita, jaksaa tällaisten eväiden avulla kohdata uuden viikon haasteet myös ihan omana, upeana itsenään.


Rapeat mantelimurot
alkuperäinen ohje täältä 
n. 5dl valmiita muroja

2 dl kivettömiä, kuivattuja taateleita
6 rkl maapähkinävoita (tai mantelivoita)
0,5 dl vettä
3,5 dl mantelijauhoja
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl kanelia

1. Tee taateleista, maapähkinävoista ja vedestä tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tahna. Jos käytät sauvasekoitinta, kannattaa taatelit ensin pilkkoa pieniksi.
2. Sekoita tahnan kanssa yhteen mantelijauho, vaniljasokeri ja kaneli. Valmiin taikinan tulisi olla murumaista, mutta muotoutua käsitellessä helposti palloksi.
3. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja tee taikinasta kaksi levyä (pienemmät levyt on paistettaessa helpommat kääntää kuin yksi iso). Painele tai kauli taikina mahdollisimman ohueksi. Jaa taikinalevyt lopuksi terävällä veitsellä pieniksi ruudukoiksi.
4. Paista levyjä 150 asteessa ensin 30 minuuttia. Käännä levyt ja paista vielä toiset 30 minuuttia, tai kunnes murot ehtivät kunnolla kuivua. Voit jättää murolevyt myös jälkilämpöihin. Murra valmiit levyt paloiksi.


Keittiössä soi: Fanuelle

4 kommenttia:

  1. Hyvä trio lähtöhaasteena, erinomainen tulos! Maistuis kaikille kolmelle ja mullekin! Viitsiminen on kyllä toinen juttu ;)

    VastaaPoista
  2. On kyllä kekseliästä, maistuisi minullekin! :)

    VastaaPoista
  3. Ah, ollappa Chris Martinin elämänrakkaus yhden aamun ajan. Mielellään aurinkoisen sellaisen...
    Täälläkin luetaan "salaa" Gwynethin blogia...itsekuri ei kuitenkaan ikinä riittäisi samaan eikä näillä geeneillä ne sääret siitä kuitenkaan pitenisi, vaikka söisikin terveellisemmin :P

    VastaaPoista
  4. Mua nauratti vähä ääneen tätä juttua lukiessani ja se on parempi kuin hyvä asia! Naurua ei tässä maalimassa taia koskaan liikaa olla! Löysin sattumalta tän blogin (virkistävää että leivontablogissa on tällästä tarinankerrontaa), luin heti kaikki läpi ja jään mielenkiinnolla oottamaan tulevia herkkuja :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!