Oi, ihana vaikea toukokuu

Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten, mistä haaveilen. En osannut vastata mitään. Kysyjä avitti, että no jos saisit tuhat euroa ja viikon vapaata, mitä tekisit. Meinasin jo sanoa, että lähtisin tietysti reissuun, mutta totuus on, että en lähtisi. En jaksaisi. Todellisuudessa haluaisin istua rannalla ja katsoa laineita. Käyttäisin viikon laineiden katseluun ja tonnin siihen, että saisin järjestettyä toisenkin viikon vapaaksi. Jos velvollisuudet odottaisivat heti seuraavana maanantaina, en malttaisi kuitenkaan keskittyä aaltoihin.

Vastauksestani pystyn itsekin tulkitsemaan, että äänessä on melko väsynyt ihminen. Ei uupunut, mutta sellainen, joka ei ole saanut levätä ihan tarpeeksi. Katsoisin laineita varmaan mielelläni juuri siksi, että ei haittaisi, vaikka välillä laittaisi silmät kiinni. Kutakuinkin samanlaisinahan ne iskevät takaisin.

Olen väsymykseni kanssa tuskin yksin. Tällaisiahan toukokuut tuppaavat usein olemaan. Oi, ihana toukokuu on usein myös oi, niin raskas toukokuu. On deadlineja, loppurutistuksia ja kesää kohti tiukentuvia aikatauluja. Loma ja kesä ovat jo aika lähellä - laineiden äänet voi jo melkein kuulla - mutta kuitenkin niin kaukana, ettei niiden tuloon ihan vielä uskalla uskoa.

Tänään olen kuitenkin tietoisesti vahvistanut voimiani ja uskoani. Olen viimeksi viettänyt vapaapäivää luoja muistaa milloin. Minä en ainakaan muista. Sen takia nukuin tänään pitkään ja herättyäni jäin sänkyyn. En noussut tohkeissani puuhailemaan ja hyödyntämään vapaata lauantaita, kuten tavallisesti tekisin, tai ainakin yrittäisin. Sorrun usein ajattelemaan, että vapaista täytyy ottaa kaikki ilo irti. Make the most of it, käsken itseäni. Mutta nyt kun ei puhuta jäätelöannosten täytteistä tai vastaavasta, voin myöntää, että joskus vähemmän on oikeasti enemmän.

Kun viimein koin, että olin saanut katsoa tarpeeksi ulkona huojuvia koivuja ja ajatella viemättä ajatuksia loppuun, nousin ja laitoin uunin päälle. Väsyneenä usein pienet ilot unohtuvat. Kuten se, että sain töistä ison pussillisen croissantteja. Ihminen, jolla on niin paljon voisarvia, että osa niistä ehtii kuivahtaa, on kieltämättä aika onnekas.

Tein croissanteista vanukasta vähän tähän tyyliin. Niin, unohtakaa vain se mitä sanoin vähemmän olemisesta enemmän. Vanukkaaseen tulee karamellisoitua sokeria, kermaa, maitoa ja munia. Valmistelut käyvät hetkessä ja kun vuoan saa uuniin, pitää vain odottaa. Siinä välissä ehtii katsella koivuja ja levätä vähän lisää.

Laineiden puutteessa aion syödä vanukkaani sängyllä loikoen ja elokuvaa katsoen - mieluiten sellaista, jonka olen jo kertaalleen nähnyt, jotta energiaa ei kulu juonen seuraamiseen.

Ja hei! Kuuletteko kohinan? Se ei ole aallot, vaan voimani, jotka tulevat takaisin.

Voisarvivanukas
alkuperäinen ohje täältä
4:lle

muutama iso tai kymmenkunta pientä kuivahtanutta voisarvea
1,5 dl sokeria
1,25 dl kermaa
1,25 dl maitoa
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria

marjoja tarjoiluun

1. Revi sarvet pieniksi ja laita vuokaan. Yhdistä maito, kananmunat ja vaniljasokeri.
2. Laita sokeri pannulle. Kuumenna sokeria, kunnes se sulaa ja muuttuu vaalean ruskeaksi. Voit käännellä pannua, mutta älä sekoita sokeria! Ole tarkkana, sillä sokeri tummuu helposti liikaa.
3. Kaada kerma pannulle ja vispaa yhteen sokerin kanssa. Seos kuplii paljon. Ota pannu liedeltä ja kaada joukkoon munamaito edelleen vispaten.
4. Kaada seos voisarvien päälle. Painele voisarvia niin, että ne kaikki kastuvat.
5. Paista vanukasta 175 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoile marjojen ja halutessasi kerman kanssa.

Keittiössä soi: The Oh Hello's