Lopussa on resepti

Tänään aion kirjoittaa napakasti! Alkuun yksi ihan pikainen kysymys ja sitten heti reseptiin.

Kysymys: Käykö teille koskaan niin, että kaupungilla kävellessänne teille tulee vastustamaton himo nousta tasapainoilemaan jalkakäytävän korotetulle reunukselle? Joskus peräti kiivetä matalalle kiviaidalle? Kohdistaa askeleenne joka toiselle katulaatalle? Suojatiellä astua vain valkoisille raidoille?

Käykö näin? Koskaan? Kenellekään teistä?

Minulle käy. Usein. Pari viikkoa sitten, kun maassa oli vielä lunta, aloin kävellessäni seurata katseellani maassa olevia jalanjälkiä. Sen kummempia ajattelematta ryhdyin kävelemään niin, että tähtäsin omat askeleeni seuraamieni jälkien mukaan. Se oli jälleen hyvin spontaani reaktio. Vähän niin kuin jos joku heittää pallon kohti, sen yrittää vaistomaisesti ottaa kiinni.

Tai jos jossain näkee ei saa koskea -kyltin, sitä on huomaamattaan jo koskemassa.

Tai joskus kun joku sanoo kiva nähdä sinua, sitä vastaa nopeasti niin on,  ja sitten joutuu vähän selittelemään: eikun siis, sinua on kiva nähdä, ei minua, tai ei minuakaan ehkä kurja ole, ymmärsit varmaan, heippa pitää mennä.

Tai - hetki vielä, kohta palataan taas aiheeseen - kuten silloin yhden ainoan kerran, kun ala-asteella sain jälki-istuntoa. Lauloimme koulussa Lippulaulua, ja jostain syystä luokallamme oli tapana aina säkeistön aloittavan "siniristilippumme"-kohdan jälkeen sanoa pamppadaa. Musiikinopettaja hermostui pian ja sanoi, että seuraavasta pamppadaasta napsahtaa jälki-istuntoa. Kuuliainen oppilas kun olin, tottelin tietysti. Tai tottelin siihen asti, kunnes kriittinen kohta laulusta tuli ja pamppadaa vain karkasi huuliltani.

Jälki-istunnossa kiillotettiin kellopelejä. Vihaan Lippulaulua edelleen.

Takaisin tähän tarinaan: Kävelin bussipysäkille. Perässäni seurasi nainen, joka varovasti kysyi, onko minulla kaikki hyvin. Katseesta näkyi, että hän oikeasti halusi kysyä, olenko humalassa. Olin hetken hämmentynyt ja sanoin olevani kunnossa. Sitten tajusin, että nainen oli ehkä ihmetellyt siksak-kävelyäni. Aloin tietysti heti selittää, että mä vaan yritin astua silleen että mun jalka osuu aina maassa olevan jalanjäljen viereen ja että jäljet näyttäisivät siltä että niissä on aina vierekkäin kenkäpari.

Naisen ilmeestä huomasi, että hän ei selvästikään koe kovin usein pakonomaista tarvetta koreografioituun kävelyyn.  Hän sanoi "aa" ja kääntyi katsomaan muualle.

Hullu ja humalassa.

En uskalla kysyä uudelleen, voitteko samaistua tilanteeseeni: mitä yksityiskohtaisemmin tapahtumia selostan, sitä varmempi olen, että ette.

Joten näin saatuani vastauksen omaan kysymykseeni, pääsemme sulavasti siirtymään reseptiin. Siinä on pikaisesti marinoituja luumuja, paahdettua kukkakaalimurua, makeita uunivihanneksia, avokadoa, fetaa ja pehmeää kuskusia. Päivän napakan ilmaisutyylin mukaisesti totean vain, että kyllä toimii.

Joskin haluan vielä ihan äkkiä kysyä toista asiaa: Tuletteko koskaan huomaamattanne napsineeksi puolet kokkailua varten varatuista aineksista? Syötte, sanotaan vaikka pussillisen luumuja, ennen kun olette edes päässeet alkuun ohjeen kanssa, johon tarvitaan pussillinen luumuja? Valmistelette ruokakuvaa varten annoksen, mutta syötte siitä puolet ennen kun olette ehtineet koskea kameraan? Tajuatte, että 5:lle hengelle tarkoitetun salaattiannoksen tuhoamiseen tarvittiinkin vain yksi?

Käykö näin? Koskaan? Kenellekään teistä?

Lämmin ja luumuinen kukkakaali-kuskussalaatti
4:lle

1 kukkakaali
3 porkkanaa
4 pientä punasipulia
oliiviöljyä
sormisuolaa
rouhittua mustapippuria
1 rkl hunajaa
1rkl balsamiviinietikkaa
kuivattua oreganoa ja basilikaa

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 pss Sunsweet-luumuja
0,5 dl vettä
jauhettua kardemummaa
1–2 tl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa

2 dl kuskusia
2 dl vettä
(voita)
2 avokadoa
200 g fetaa
seesaminsiemeniä

1. Pilko kukkakaali pieneksi ja murusta palat käsin leivinpaperilla peitetylle pellille. Kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele sormisuolaa.
2. Leikkaa porkkanat ohuiksi tikuiksi ja punasipulit lohkoiksi. Laita vihannekset pellille. Yhdistä oliviiöljy (n. 2 rkl), balsamiviinietikka ja hunaja ja kaada seos vihannesten päälle. Ripottele päälle suolaa, oreganoa ja basilikaa. Paista molempia pellillisiä 225 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes vihannekset ovat kypsiä ja kauniin värisiä.
3. Kuumenna kattilassa oliiviöljyä. Hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri, ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää kattilaan luumut, vesi, hunaja ja mausteet. Pidä kattilaa miedolla lämmöllä noin vartin verran tai kunnes luumut ovat täysin pehmenneet.
4. Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää loppuvaiheessa kuskusin joukkoon halutessasi hieman voita. Viipaloi avokadot ja murusta feta.
5. Yhdistä kaikki salaatin ainekset ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Valuta kastikkeeksi oliiviöljyä.

Keittiössä soi: Joose Keskitalo

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Sunsweet.