torstai 12. toukokuuta 2016

Hulmuamisen aika | Kolme helppoa jäätelöä


Elämä on ollut parin viime viikon ajan yhtä banjon säestämää alamäkiajoa, kaksin käsin skoolailua, auringonpaisteeseen heräämistä, mekkoon pukeutumista ja iltaan asti tarkenemista, pikkukengissä juoksemista ja jo lähteneeseen ratikkaan ehtimistä. Vesiliukumäkeä. Serpentiiniä. Raaputusarpoja, jonottomia kassoja, hintaan kuuluvia santsikuppeja. Jokaisen kulman takaa tuntuu paljastuvan meri, kaiken taustalla soivan se suosikkibiisi, jota parempaa ei olekaan, paitsi ehkä se, joka alkaa soida seuraavaksi.

Jotenkin ihan kauhean kevyen touhukkaan toiveikkaan tuntuista. Niin, kai tälle kaikelle on sanakin. Kesäistä. On niin ihanan kesäistä. Täällä ja tuolla. Pään sisällä ja ulkona kaduilla.

Kaiken kaikkiaan olo on kuin lakanalla, joka on käynyt läpi kovat pyöritykset ja tiukat mankelit, mutta jonka ainoa tehtävä on nyt hulmuta auringossa. Totta kai ennen pitkää tulee taas tahrojen aika, ryppyjen ja vekkien ja myttyyn menemisen, koska sellaista elämä on. Tämä teksti julkaistaan vasta parin päivän päästä. Silloin taivaalta saattaa tulla vettä ja postista kuusi laskua.

Mutta nyt, tässä hetkessä, saa vielä vain heilua vapaana.

Jos tämä olotila olisi ruoka, se oli jäätelö. Tietysti se olisi jäätelö. Itse tehty, mutta ihan tosta noin vaan syntynyt jäätelö. Niin kuin vaikka nuo tuossa alla. Tai nämä täällä.

Eikä vain siksi, että jäätelö on makeaa ja ihanaa. Vaan koska se pakottaa tarttumaan hetkeen. Jäätelö on nautittava nyt, myöhempiä miettimättä, ennen kuin se sulaa ja muuttuu vaatimattomaksi velliksi kulhon pohjalle. Ei anneta käydä niin.


Hunajainen lime-kookosjäätelö

5 dl Pirkka kuohukermaa
1 pieni prk (200 g) kookoskermaa
2 limen raastettu kuori
2-3 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
hieman jauhettua vaniljaa
kourallinen kookoslastuja

1. Vaahdota kerma.
2. Sekoita kerman joukkoon kookoskerma, limen kuoriraaste, hunaja, vanilja ja kookoslastut. Sekoita tasaiseksi.
3. Kaada jäätelömassa vuokaan. Ripottele päälle hieman kookoslastuja.
4. Laita vuoka pakkaseen ainakin 5 tunniksi. Ota jäätelö pehmenemään hetki ennen tarjoilua.

Suklaa-kahvijäätelö

5 dl Pirkka kuohukermaa
1 tlk kondensoitua maitoa
1-2 tl hyvää hienoksi jauhettua kahvia
150 g Pirkka tummaa suklaata
(hieman sitruunankuorta)

Pirkka hedelmäströsseleitä

1. Vaahdota 4,5 dl kermaa. Lisää joukkoon kondensoitu maito (suoraan tölkistä, ei kinuskiksi keitettynä).
2. Pilko puolet suklaasta pieneksi ja laita lopun kerman kanssa mikron kestävään astiaan. Sulata suklaa varovasti. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki.
3. Lisää sulatettu suklaa vaahdon joukkoon. Lisää kahvi, loput suklaat pieneksi pilkottuna ja halutessasi hieman sitruunankuorta. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa jauhettua kahvia tai makeutusta.
4. Kaada jäätelömassa vuokaan. Ripottele päälle halutessasi suklaapaloja tai -rouhetta.
5. Laita vuoka pakkaseen ainakin 5 tunniksi. Ota jäätelö pehmenemään hetki ennen tarjoilua. Koristele strösseleillä.

Maidoton banaani-maapähkinäjäätelö

5 kypsää Pirkka banaania
3 rkl maapähkinävoita
hieman jauhettua vaniljaa

pähkinärouhetta

1. Pilko kypsät banaanit ohuiksi viipaleiksi ja pakasta.
2. Laita jäiset banaaniviipaleet tehosekoittimeen ja soseuta ne.
3. Lisää maapähkinävoi ja vanilja. Sekoita massa tasaiseksi. Koristele pähkinärouheella ja tarjoile heti.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.


Keittiössä soi: Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mikael Saari

1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa!