lauantai 13. lokakuuta 2012

Tomaattien Norah Jones

Joskus sitä luulee olevansa jonkun asian edelläkävijä, löytäneensä jotain ihan uutta. Pian kuitenkin paljastuu, että muut ovat tehneet saman löydön jo aikoja sitten. Minulle käy niin jatkuvasti musiikin saralla. Luulen löytäneeni uuden, hyvän artistin ja pieni hipsteri sisälläni hykertelee. Sitten kuulen, että kyseinen artisti on ollut kolmesti Hartwall-areenalla ja myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia. Facebook-kavereistani 38 tykkää kohteesta, ja minä mietin hädissäni, ehdinkö hehkuttaa ääneen uutta löytöäni.

Mumford & Sons ei ollutkaan minun.
Eikä Bon Iver.
Ei edes Studio Killers.

Ei myöskään tomaattihillo. Se oli minulle ihan uusi juttu, mutta pikaisen googlettelun perusteella maailmalla on hillottu tomaatteja jo hyvä tovi. Se tuntuu olevan suorastaan aikamoinen trendi. Mielestäni tomaattihillossa on tosin aineista klassikoksikin. Se on monikäyttöistä, edullista, helppoa ja ai että, miten hyvää.

Ajatus hillotusta tomaatista ja sipulista ja erityisesti kanelista voi tuntua ensin erikoiselta.  Samoin jos sana "hillo" yhdessä "tomaatin" kanssa tökkii, voisi hyvin puhua myös paksusta, makeasta kastikkeesta. Tai ylellisestä ketsupista. Tai tomaattiruokien Norah Jonesista: lempeästä, oivaltavasta ja syysiltoihin sopivasta herkusta.

Tai hetkinen, olettekohan te kuulleet Norah Jonesista?























Tomaattihillo
alkuperäinen ohje täältä
noin 3 dl

5-6 tomaattia
2 tl oliiviöljyä
1 punasipuli
1-2 valkosipulin kynttä
kanelitanko tai maustemitallinen jauhettua kanelia
0,4 dl balsamiviinietikkaa
2 rkl fariinisokeria

1 tai 2 kannellista lasipurkkia

1. Tee tomaattien pohjaan kevyet ristiviillot ja laita kiehuvaan veteen. Anna kiehua muutama minuutti. Laita tomaatit hetkeksi kylmään veteen ja poista kuoret vetämällä. Leikkaa tomaatit kuutioiksi.
2. Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Silppua punasipuli ja valkosipulin kynnet. Paista sipuleita ja kanelia miedolla lämmöllä kunnes sipulit ovat pehmenneet. Pannulle voi lisätä paistamisen loppuvaiheessa muutaman teelusikallisen vettä.
3. Lisää pannulle balsamiviinietikka, sokeri ja tomaattikuutiot. Anna hautua kannen alla noin 20 minuuttia tai kunnes seos on pehmeää ja paksua. Tarkista maku, lisää tarvittaessa hyppysellinen suolaa.
4. Kaada lasipurkkeihin kiehuvaa vettä. Kaada vesi pois ja täytä kuumat purkit hillolla. Sulje kansi.

Tomaattihillo sopii esimerkiksi pitsoihin ja hampurilaisiin, paahdetun leivän, munakkaan, pastan, paistinperunoiden tai pihvin kanssa nautittavaksi. Tai syötäväksi suoraan purkista.

Keittiössä soi: Carola

1 kommentti:

Kommenttisi ilahduttaa!