sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Onnea ja mysliä isälle!


Oletteko kanssani samaa mieltä siitä, että isille on vaikeaa keksiä lahjoja?

Meillä ainakin toivotaan joululahjaksi joulumieltä ja muina juhlapäivinä juhlamieltä. Kaikkea on ja mitään ei tarvita, mikä on tietysti on erinomainen tilanne, eikä siitä pitäisi lahjanantajankaan hermostua. Mutta mitäs kun mun tekee mieli antaa jotain? Jouluna tietysti käärin Tarja Lunnaan pakettiin, mutta mitä isänpäivän kunniaksi?

Meidän isällä on onneksi yksi vakiotoive tunnelman lisäksi: pähkinät. Näin ainakin otaksumme, ja siksi isä saa lahjapaketistaan joka vuosi ainakin pari pähkinäpussia. Nyt on muuten erinomainen hetki paljastaa, jos rusina-mantelisekotukset alkavat viimein tökkiä. Tämän vuoden osalta on kuitenkin liian myöhäistä, sillä päätin kokeilla juhlan kunniaksi myslipatukoiden tekoa. 

Tein kaksi satsia: molemmista tuli hyviä, mutta en antanut ensimmäisen erän jäähtyä kunnolla ennen kun jo menin leikkelemään sitä paloiksi. Rikkoituneita palasia napostellessani uskottelin itselleni reseptissä olevan jotain vikaa, joten etsin toisen. Tämän jälkimmäisen jaan nyt täällä, mutta kokeilitte mitä ohjetta tahansa, on tärkeää antaa myslilevyn jäähtyä kokonaan ennen siihen kajoamista. 

Yhdestä annoksesta tulee sen verran monta patukkaa, että osan voi antaa isälle nyt sunnuntaina ja osan säästää voimavälipaloiksi viikolle.

Hyvää isänpäivää!

 
Myslipatukat
8 kpl

4,5 dl kaurahiutaleita
1 dl pähkinöitä
0,5 dl rusinoita, kookoshiutaleita, suklaapaloja, seesaminsiemeniä tms.
1 dl hunajaa
1 dl maapähkinävoita
1 kananmuna

1. Sekoita keskenään kuivat aineet. Pilko tarvittaessa pähkinöitä pienemmiksi.
2. Sulata maapähkinävoi mikrossa tai kattilassa. Lisää yhdessä hunajan kanssa kuiviin aineisiin.
3. Lisää kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää hunajaa tai maapähkinävoita.
4. Aseta vuoan (n. 20 cm x 20 cm) pohjalle leivinpaperi. Painele taikina tiiviisti vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
Jos poistat ohjeesta kananmunan, voit valmistaa myslipatukat myös ilman uunia: noudata muuten ohjetta, mutta lisää hieman maapähkinävoin ja hunajan määrää. Koveta patukat pitämällä niitä kylmässä vähintään tunnin ajan.
5. Anna patukoiden jäähtyä täysin ennen kun leikkaat ne paloiksi.

Keittiössä soi: Fleetwood Mac, Russian Red

1 kommentti:

  1. Minusta ei voi koskaan tulla isää. Otin omankädenoikeudella kateuspalan myslipatukasta. Vaadin myslipatukkaoikeutta äitienpäiväksi.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!