Keksejä ja aamua edeltävästä yksinäisyydestä

Öisin sitä on yleensä aika yksin.

Jos yöllä on seuraa, sitä on tietysti vähän vähemmän yksin. Jos sattuu esimerkiksi nukkumaan jonkun vieressä, ei teknisesti ottaen ole yksin ollenkaan. Teknisesti ottaen on oikeastaan hyvin vaikeaa olla koskaan yksin planeetalla, jolla elää yli 7 miljardia muutakin ihmistä.

Mutta teknisistä sivuseikoista huolimatta väitän, että öisin ihminen on melko yksin, ainakin enemmän yksin kuin päivällä. Kun hyvät yöt on toivotettu, alkaa aika, jolloin on tarkoitus olla itsekseen. Nukkua, ehkä, mutta vähintään olla häiritsemättä niitä, jotka nukkuvat. Ollessani nuorena seurakunnan leireillä ohjaajat ohjeistivat, että jos uni ei yöllä tule, pitää maata sängyssä ja mietiskellä. Sängystä sai nousta vasta kello 7.00. Minusta mietiskely tuntui todella turhalta puuhalta, jos vaihtoehtoisesti olisi voinut juosta ja juoksun päätteeksi liukua villasukkasillaan pitkin leirikeskuksen käytävää, mikä oli sekin tietysti kielletty, mutta jota harrastettiin ahkerasti siitä huolimatta. Tai siitä johtuen.

Miksi mietiskellä, jos voi liukua. Kysymys, jota kysyn itseltäni nykyään aivan liian harvoin.

Hyvinkään seurakunnan leirikeskuksen kerrossängyn kovalla patjalla kello 6.30 maatessani muistan kokeneeni olevani todella yksin. Ei se ollut ahdistavaa yksinäisyyttä, mutta tietoisuus siitä, että tässä olen nyt vain minä, oli vahva. Pussipää-niminen pehmolelunikin tippui yleensä aina jossain vaiheessa yötä sängyn alle. En uskaltanut hakea sitä, koska sängystä nousemista piti välttää. Vaikka olisin periaatteessa mielelläni liukunut käytävillä ja uhmannut ohjaajia, olin kuitenkin kiltti tyttö, jolle vielä liukumistakin tärkeämpää oli hyvästä käytöksestä jaetut tarrat. Minä ja pehmoleluni pysyimme siis erillämme. Pussipää oli aivan yhtä yksin sängyn alla kuin mitä minä olin yläsängyssä, mutta sehän yksinäisyyden tunteessa onkin: vain omansa tuntee.

Myös hetki sitten, Helsingissä sijaitsevan talon 6. kerroksen parvekkeella kello 3.20 seisoessani, koin olevani yksin. Asuintaloni heijastuu kokonaisuudessaan vastapäisen rakennuksen ikkunoista. Näin, että omaani lukuun ottamatta talon kaikki ikkunat olivat pimeinä. Kauempana kadulla vilkkuivat keltaiset liikennevalot. Suhteessa siihen, että parvekkeeni sijaitsee vajaan kilometrin päässä maan suurimman kaupungin ydinkeskustasta, oli hyvin hiljaista. Suhteessa siihen, että samassa kaupungissa kanssani asuu yli 600 000 muutakin ihmistä, olin hyvin yksin.

Kylmillä parvekelaatoilla paljain jaloin seistessäni ajattelin ystäviäni. Sen tyyppisiä asioita sitä alkaa yleensä yksin pimeässä korkeilla paikoilla ollessaan miettiä: ystäviä, elämää, tulevaisuutta, unelmia, liukumisen hienoutta. Ajattelin erityisesti yhtä ystävää. Näen häntä harvoin. Teknisesti ottaen, hypoteettisesti ajatellen, teoriassa, käytännössä, periaatteessa näen häntä aivan liian harvoin. Parin päivän päästä kuitenkin taas näen. Päätin leipoa hänelle keksejä. Päätöksen jälkeen tuntui heti vähemmän yksinäiseltä.

Katsoin alas ja näin lehdenjakajan.

Olin enää hyvin vähän yksin.

Seesami-suklaakeksit
alkuperäinen resepti Better Homes and Gardens -lehdestä
12 kpl

125 g tummaa suklaata
2 rkl voita
3 rkl tahinia (jos käytät suolatonta tahinia, lisää myös ripaus suolaa)
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 tl jauhettua vaniljaa
1,2 dl fariinisokeria

1,5 dl seesaminsiemeniä (käytin kuorittuja)

1. Pilko suklaa pieneksi. Sulata suklaa ja voi kattilassa. Sekoita joukkoon tahini.
2. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään.
3. Vatkaa kananmunia hetki. Lisää joukkoon vanilja ja fariinisokeri. Jatka vatkaamista, kunnes ainekset ovat kunnolla sekoittuneet.
4. Lisää kananmuna-sokerivaahtoon ensin suklaa-voiseos, sitten jauhoseos. Vatkaa tasaiseksi. Laita peitetty taikinakulho kylmään vähintään tunniksi.
5. Ota taikinasta pingispallon kokoisia nokareita ja pyöritä palloiksi. Pyöräytä pallot seesaminsiemenissä ja laita leivinpaperilla vuoratulle pellille. Jätä keksien väliin hieman leviämisvaraa. Paina taikinapallot sormilla tai haarukalla litteiksi.
6. Paista keksejä 175 asteessa 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Keittiössä soi: Jónsi, Jónsi, Jónsi, aina vaan Jónsi!