maanantai 12. tammikuuta 2015

Kohti arkea ja sen yli


Olen ollut lomalla ikuisuuden. Mututuntumalla arvioisin, että suurin pirtein kolme vuotta. Kalenterini mukaan joulukuun 20. päivästä, jolloin tein viimeisen työvuoroni, ei ole ehtinyt kulua vielä kuukauttakaan. En kuitenkaan kiinnittäisi liikaa huomiota siihen, mitä joku yksittäinen kalenteri väittää. Erittäin pitkän lomani aikana olen ehtinyt mm. nähdä Interstellarin, josta opin, että aika saattaa käyttäytyä eriskummallisesti. Aika on suhteellista.

Minä ja Einstein pahoittelemme elokuvan spoileria.

Loma on ollut hyvä ja tarpeellinen, mutta kuten todettu, se on ollut ennen kaikkea ennätysmäisen pitkä. Olen saanut olla hyvän aikaa vapaa kaikista velvollisuuksista, ellei ystävien kanssa sovittuja treffejä ja omasta vapaasta tahdosta varattuja jumppia lasketa. Niistäkin olen myöhästellyt ja lipsunut.

Huomenna kalenteriin on kuitenkin merkitty jotain. Olen tutkinut merkintää hieman ja se näyttää melko kiinteältä. Kunnolla tarkasteltuna se ei oikeastaan jätä juurikaan tulkinnan varaa. Ylös on kirjattu alkamisaika ja loppumisaika ja vielä paikkakin. Vaikuttaa siltä, että huomisesta lähtien aika ei olekaan enää niin suhteellista. On luentoja, jotka alkavat ja loppuvat minulle tismalleen samaan aikaan kuin kurssitovereillenikin. Sovitussa paikassa on oltava sovittuun aikaan. On siirryttävä takaisin rytmiin, joka ei ole minun sanelemani. Se tuntuu - juuri tällä hetkellä tässä minun todellisuudessani - suhteettoman vaikealta.

Nyt olisikin, hyvät kanssaihmiset, vertaistuen paikka. Arkeen palaaminen. Sattuuko se? Miltä tuntuu, kun elämä pitääkin jaotella viikonpäiviin, ja ne edelleen työpäiviin ja vapaapäiviin? Miten voi oppia taas heräämään aamulla ja menemään nukkumaan illalla, jos viimeisen kuukauden KOLMEN VUODEN ajan on saanut rytmittää päivänsä sen mukaan, mitä telkkarista tulee ja kuinka kauan ruoka on vielä uunissa?

Voiko tästä selvitä? Onko velvollisuuksien sillä puolella elämää ollenkaan?

Viime sunnuntaina pohdimme ystäväni kanssa arkeen palaamisen dilemmaa. Silloin se tuntui vielä huvittavan teoreettiselta. Oli ihan mukava leikitellä ajatuksella unirytmistä ja yliopistosta. En viikonloppuna sisäistänyt, että siirtyminen teoriasta käytäntöön tapahtuisi niin äkkiä.

Mutta jos on mentävä, niin mennään sitten hyvin ruokittuna. Ystävän kanssa söimme nelituntisen lounaamme ja pohdintatuokiomme aikana muun muassa avokado-maissikakkuja. Pieniä, vähän lettumaisia paistoksia, joita periaatteessa voisi ehkä syödä arkenakin. Niin. Kai sitä voisi hyvää ruokaa laittaa arkenakin. Kai sitä voi ystäviä tavata ja niiden kanssa lounastaa arkenakin. Kai sitä voi ihan mukavaa olla arkenakin.
 
Kai se tästä. Kyllä se tästä. Eiks niin?

Ps. Jäitkö ilman? Keittokirjaa on vielä muutama kappale jäljellä!

Avokado-maissikakut
4:lle

5 dl pakastemaissia
3 munaa
1,2 dl soijamaitoa / tavallista maitoa
2,5 dl jauhoja (käytin puolet ohrajauhoja, puolet hiivaleipäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl jauhettua paprikaa
2 isoa avokadoa
1 paprika
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
200 g fetaa

oliiviöljyä paistamiseen

1. Huuhtele pakastemaisseja hetken aikaa lämpimän veden alla. Jätä maissit hetkeksi siivilään valumaan.
2. Vatkaa munat ja maito sekaisin. Yhdistä jauhoihin leivinjauhe ja mausteet. Yhdistä kuivat aineet munamaitoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää maissit.
3. Kaavi avokadojen hedelmäliha ja soseuta se haarukalla. Pilko paprika ja sipuli mahdollisimman pieneksi.  Hienonna valkosipulinkynsi.
4. Lisää avokadot, paprika ja sipulit taikinaan. Murusta lopuksi joukkoon feta. Anna taikinan turvota hetken aikaa.
5. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä. Paista kakkuja, kunnes ne ovat helposti käännettävissä ja saaneet hieman väriä. (Jos letut eivät tahdo pysyä kasassa, lisää hieman jauhoja.) Tarjoile heti turkkilaisen jogurtin tai hapankerman kanssa.

Keittiössä soi: Ed Harcourt

2 kommenttia:

  1. Pitkälti samoissa tunnelmissa täälläkin... Mitä pidempi/kivempi loma, sitä vaikeampaa se paluu arkeen aina on, vaikka todellisuudessa se arki voi myös olla joskus ihan kivaa. Jos siitä tekee itse kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja ihan mukavalta on kieltämättä tuntunut nyt kun päätti tuntea niin. Hyvää arkea sullekin!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!