Olin lauantaina baarissa. Tieto siitä ei varmasti yksinään kiinnosta ketään. Sen perusteella, mitä olin yön sumeina tunteina kirjoittanut puhelimeni muistiinpanoihin, muutamia itseäni kiinnostavia havaintoja taisin kuitenkin siellä baarissa tehdä.
Illan teema oli mehudisko. Mehunjuojat olivat vähemmistö ja limbo puuttui, mutta musiikki oli sitä itseään. Tarkemmin kun ajattelee, meno ei muutenkaan ollut niin erilaista kuin mitä se oli jo aikoinaan ala-asteella.
Scatmanin alkaessa soida kuului tietysti tällä kertaa ensin huutaa mukamas tuskissaan eeeeeiiiii ikään kuin osoituksena siitä, että alakouluajoista on tultu eteenpäin. Kahden sekunnin päästä sitä oltiin kuitenkin jo ihan intona. Katseilla ja käsillä käytiin keskustelua kaikkien muiden lattialla olevien kanssa: "Ei tää on tää, niin on, mä en kestä, en mäkään, mä muistan kun tanssin tätä ihan hirveässä topissa, mulla oli Mic Macin farkut, ei mä en kestä, en mäkään."
Tarkkailin tanssilattian täyttänyttä väkeä: ihmisiä, jotka tanssivat lapsuutensa hittien tahtiin tavallaan vitsillä, mutta kuitenkin tosissaan. Hurmio oli aivan samanlaista kuin mitä se oli muun muassa Aseman koulun liikuntasalissa vuonna 2002. Se koostui ympäröivistä ihmisistä, hetkeen hukuttautumisen huumasta, kaikkivoipaisuuden tunteesta, arkisten ajatusten ja huolien kaukaisuudesta. Hanatuotteistakin ehkä, mutta enemmän edellä mainituista.
Mikä loppujen lopuksi on muuttunut? Emmekö me edelleen etsi juuri sitä samaa tunnetta, joka houkutteli meidät perjantai-iltaisin kuudesta yhdeksään notkumaan pimennettyihin liikuntasaleihin? Taidamme edelleen vain haluta kuulua joukkoon ja olla yksi muista, mutta samalla katsoa katossa roikkuvaa diskopalloa kuin aurinkoa, joka loistaa yksin meille. Kokea ainutlaatuisuutta omiemme joukossa; jäädä hetkeksi itseksemme ihmettelemään peilinpalojen muodostamia kuvioita; ajatella, että elämä on oikeastaan todella ihmeellistä ja lopulta jakaa tämä havainto huutaen vieruskaverille, joka oman peiliaurinkonsa alla tanssiessaan on tullut samaan tulokseen. Kokea, että kaikki on hyvin, ja vaikka ei oikeasti olisikaan, niin ei sen väliä, koska tällä hetkellä on.
Kun kaikki viimein loppuu - viimeinen hidas soitetaan ja valot sytytetään -, olemme hetken harmissamme, hukassakin. Mistä seuraava turvasatama? Äsken se oli ympärillä vellova väkijoukko ja todellisuudelta suojaava musiikki. Vaikka illan on heilunut kaikesta vapaana, lopuksi haluaa tarttua johonkin: kivan tyypin käteen, pitsatarjoukseen tai koulun pihalle odottamaan tulleiden vanhempien autonoven kahvaan.
Nousta hetkeksi korkealle, nähdä sieltä koko maailma, huutaa tuuleen ja antaa tukan mennä sekaisin, ja laskeutua sitten turvallisesti alas jonkun ottaessa vastaan. Siinä kai se. Oli 15 vuotta sitten, oli viime lauantaina.
Ja kun lopulta sulkee silmänsä ennen nukahtamista, on vaikea enää saada kunnolla kiinni niistä tunteista, joita Scatman ja Barbie Girl aikaisemmin pimeässä herättivät. Aamulla puhelinta katsoessaan ei hahmota sitäkään vähää. Hämärästi kuitenkin vielä muistaa, että jossain korkealla sitä tuli käytyä, ja vaikka ei enää kunnolla saa mieleensä, mitä sieltä näkyi, niin jotain hyvää ja ihmeen isoa se oli.
Loppuun olisi vielä reseptikin. Erinomainen mutta yksinkertainen ohje päiviin, joita edeltävän yön on viettänyt pohtien rankasti syntyjä syviä, ja siitä - ja vain siitä - johtuen aivot käyvät vähän hitaalla.
Sitruuna-tahiniporkkanat
alkuperäinen resepti täältä
5:lle
1 kg porkkanoita
4 rkl tahinia
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
0,5 tl suolaa
2 tl ruokokidesokeria tai hunajaa
1 valkosipulinkynsi
3 rkl vettä
1. Leikkaa porkkanat viipaleiksi. Keitä porkkanaviipaleet kypsiksi, mutta älä liian pehmeiksi.
2. Hienonna valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki kastikkeen ainesosat ja sekoita tai ravista purkissa, kunnes kastike on tasaista.
3. Kaada kastike porkkanoiden päälle ja sekoita. Lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoile porkkanat heti tai huoneenlämpöisinä.
Ps. Tietokoneeni menee huoltoon, minkä seurauksena joudun elämään koneetta ties kuinka kauan. Sellaista saattoi tapahtua 6.-luokkalaisenakin, jos ei esimerkiksi tyhjentänyt astianpesukonetta vuorollaan. Samanlaisen kriisin paikka silloin ja nyt. Jotkut asiat eivät tosiaan muutu.
Keittiössä soi: Vetiver
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi ilahduttaa!