Jottei yksikään tuupertuisi

Usein kuulee sanottavan, ettei Suomessa ole ruokakulttuuria. Ellei tämä juttu käsittelisi juuri suomalaisuutta, sanoisin tässä kohtaa kipakasti excuse-moi! ja heiluttaisin diivamaisesti etusormea. Miten niin ei ole? Kulttuuri se on sellainenkin, josta ei tehdä numeroa tai jonka arvoa ei ymmärretä. Ei kulttuurin arvoa mitata Michelin-tähdissä, pinterest-taulujen lukumäärässä tai edes sillä, mitä Gordon Ramsay asiasta sanoo. Heikossa jamassa ruokakulttuurimme olisikin, jos se ei Ramsayn tai Berlusconin kaltaisten herrojen kritiikkiä kestäisi.

Suomalaisen ruokakulttuurissa tuntuu monia rassaavan se, että täällä ruokaa on perinteisesti pidetty nautintoaineen sijaan polttoaineena, mikä joskus näkyy myös lautasella. Ymmärrän kyllä. Mutta niin paljon kun pidänkin croissanteista, punaviinistä ja sushista - ja voi kuulkaa, minähän pidän - olen sitä mieltä, että suomalaisia ruokaperinteitä parjataan turhaan. Vaikka nautiskelu, herkuttelu ja hifistely on ihanaa (enkä väitä, etteivätkö ne kuuluisi myös suomalaiseen ruokakulttuuriin), niin totuushan on, että syödä pitää, jotta jaksaa - tai ettei tuuperru, kuten isäni sanoisi. Mielestäni on hienoa, että suomalaiskeittiössä on vuosisatojen ajan pyritty tekemään sellaista ruokaa, jolla jaksaa tehdä töitä ja puskea läpi vielä pidemmän päivän, kuin olisi aamulla uskonut. Jos joittenkin mielestä suomalaisessa ruoassa ei ole paljoa juhlimista, niin ainakin sen avulla jaksaa saavuttaa asioita, joita juhlia.

Kun Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi pyysivät kehittelemään suomalaisen kotiruoan, halusin ehdottomasti suunnitella eväsruokaa. Eväissä koti tulee mukaan maailmalle, mikä on mielestäni ihana ajatus. Ja pakkaa kotikeittiössä eväslaukkuun mitä tahansa, maistuu se tien päällä, laiturin nokassa tai avokonttorin keittiössä erilaiselta. Hyvät eväät voivat antaa uskomattomasti energiaa, enkä tarkoita vain kaloreita. 

Eväsjuttuja pohtiessani tajusin, että vaikka olemme voileipäkansaa - kysykää vaikka Taalasmaan Sepolta - meiltä suomalaisilta puuttuu oma kansallisvoileipä! Se myönnettäköön ruokakulttuurimme miinukseksi. Tanskalaisilla on skageninsa, ranskalaisilla croque monsieurit ja madamet, briteillä kokonainen teehetkien ympärille rakentunut voileipäkulttuuri. Amerikkalaisten suosikki-sandwicheista on Wikipediassa 76 kohdan lista. Jos olemme koskaan kokeneet, ettemme ole kansakuntana täysin ehjä, niin syy ei ollutkaan euroviisutappioissa tai jääkiekkohopeissa, vaan voileivissä.

Joten korjataan asia. Tein Suomen paras kotiruoka -kilpailua varten voileivän, jolla suomalainen jaksaa seikkailla maailmalla, mutta joka maistuu kotonakin. Haudutetulla kaalilla, savujuustolla ja kunnon kinkulla täytetty ruisvoileipä on yksinkertainen ja edullinen, mutta myös aika herkullinen. Ja mikä tärkeintä, sen voimalla jaksaa lähteä kotoa maailmalle ja palata taas maailmalta kotiin.

Suomen parasta kotiruokaa voi äänestää täällä 24.4. asti!

Suomalaisen eväsleipä - rukiinen savujuusto-kaalisandwich
3:lle

500 g valkokaalia
1 sipuli
1 rkl Valio Oivariinia
1 dl Valio Luomu ruokakermaa
1-2 tl sinappia
1 tl fariinisokeria
suolaa
mustapippuria

3 palaa ruisleipää
3 rkl Valio Oivariinia
6 viipaletta suolaista palvikinkkua (esim. Kivikylän Kotipalvaamon Savumaukasta)
6 viipaletta Valio Kippari –juustoa

1. Suikaloi kaali esimerkiksi juustohöylällä ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi.
2. Kuumenna pannulla Oivariinia ja kuullota sipuleita hetki rasvassa. Lisää kaalisuikaleet. Anna kaalien pehmetä noin 10 minuuttia.
3. Sekoita keskenään ruokakerma, sinappi ja fariinisokeri. Kaada kermaseos kaalin joukkoon. Anna kaalien hautua kannen alla pehmeiksi.
4. Halkaise ruisleipäviipaleet ja levitä niille Oivariinia. Lusikoi leivälle haudutettua kaalia, lisää sitten juustoviipale, kinkkusiivut ja toinen juustoviipale. Levitä viimeiseksi vielä kerros kaalia ja laita leivän kansi paikoilleen.

5. Kuumenna voileipägrilli ja grillaa leipiä, kunnes ne ovat saaneet väriä ja juusto on sulanut.

Keittiössä soi: Olavi Uusivirta

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi

Ulkoilusta ja sen hyödyistä

Kävin yksi päivä ulkona syömässä.

Nyt saattaa vaikuttaa siltä, että ulkona syöminen olisi minulle jotenkin iso juttu. Se johtuu ainoastaan siitä, että sitähän se on. Tajusin sen viimeksi, kun istun ystäväni kanssa ravintolan pöytään. Jos kirjoittaisin tapahtumasta novellia, kirjoittaisin, että sinä perjantaina alkoi kevät ja että jokainen lämpimässä illassa kuulunut pyöränkellon kilahdus, muuttolinnun laulu ja raitiovaunujen kolina olivat ylistyslauluja tapahtuneelle. Että talvi oli taittunut, minkä ihmiset tajusivat kävellessään ulos työpaikoiltaan ja kouluistaan ja pimeistä asunnoistaan kevään ensimmäiseen perjantaihin. Ja kun ulos oli kerran päässyt, ei sisälle voinut yksinkertaisesti enää palata. Jos joku olisi yrittänyt, olisi hän luultavasti muuttunut tunkkaiseksi tomuksi, jonka kevättuulet olisivat puhaltaneet pois.

Koska se perjantai oli kaikessa auringonpaisteessaan ja kevään tunnussaan niin yksinkertaisen ihana, soitin kaverille ja pyysin syömään. Kävelimme pitkin kaupunkia, ostimme hetken mielijohteesta aurinkolasit, totesimme että ensimmäinen ravintolavaihtoehtomme on täynnä, tokaisimme good for you tarjoilijalle, jatkoimme hyväntuulisina matkaa, astuimme sisään seuraavaan ravintolaan, istuimme pöytään ja tunsimme nälkää vasta, kun annokset tuotiin pöytiin. Ylistimme kilvan ruokaa, elämää, viikonloppua ja kaverin juuri kirpparilta hankkimaa kevättakkia. Sinä perjantaina onni oli ravintola.

Koska se yksi ravintolailta teki minut niin kovin onnelliseksi, ajattelin, että tätähän voisi tehdä useamminkin. Ihan arkeanakin, ihan ilman mitään syytä, ihan hetken mielijohteesta. Jos ravintoloissa käyminen on minulle opiskelijana melko harvinaista herkkua, niin yksin käyminen ravintolassa on ennenkuulumatonta. Yksi päivä vaeltelin päämäärätiedottomana keskustassa ja keksin että hei, mähän menen Kappeliin kahville. Ovelle päästyäni päätin että hei, mähän syön täällä lounasta. Ja ruokalistan nähtyäni päätin että hei, mähän syön nyt kerrankin parsaa. Olen syönyt parsakeittoa (kanssabloggaajat, älkää nyt pyörtykö) vain kerran elämässäni ja muistin Kappelin ovella, että sehän oli ihan uskomattoman hyvää ja että sitä on nyt saatava lisää. Istuin yksin pienessä nurkkapöydässä, katsoin ihmisiä ja Kappelin isoista ikkunoista siivilöityvää aurinkoa. Keittolusikallisten välissä myhäilin ja totesin, että onni oli taas ravintola.

Onni oli myös parsakeitto, jota päätin yrittää valmistaa kotona. Vaikka söin keittoa oman keittiönpöydän ääressä, oli se silti hyvä muistutus siitä, miksi tuulettuminen on tärkeää. Parsakeitosta tuli ihanaa, mutta ei minulle olisi tullut mieleenkään kokeilla sitä, jos en olisi ensin käynyt virkistämässä makumuistoja Kappelissa.

Siksi olenkin tehnyt itselleni kesälupauksen ulkoilla enemmän. "Ulkoilu" tarkoittaa kaikkea oman asunnon ulkopuolista toimintaa. Kotona on ihanaa, mutta hautaudun sinne liian helposti. Ulkona käyminen tekee usein parhainta silloin, kun sitä tajuaa vähiten kaipaavansa.

Joten seuraavan kerran, kun kaipaat pientäkin vaihtelua viikkoa tai tekosyyn tavata kaveria viinilasin ääressä, katso, mitä Raflaamo ehdottaa. Raflaamo kokoaa yhteen kaikki lähelläsi olevat S-ryhmän ravintolat ja kertoo nälän yllättäessä näppärästi, mistä saat vaikka kaupunkisi parhaat parsat. Tai burgerit, jos olet sillä tuulella. Bongaamalla Duudsonit Raflaamon nettisivuilta saat annoksesi kaiken lisäksi ilmaiseksi.

Hyvää ulkoilua!

Yksi hyvä parsakeitto
alkuperäinen ohje täältä
4:lle

800 g tuoretta parsaa
1 sipuli
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1-2 tl suolaa
2 dl ruokakermaa
1,5 dl turkkilaista jogurttia
1 tl sitruunamehua

1. Huuhtele parsat ja poista niiden kova kantaosa. Tarvittaessa kuori parsat kevyesti. Pilko sipuli.
2. Pilko parsat ja laita pilkotun sipulin kanssa kiehuvaan veteen, johon olet lisännyt kasvisliemikuution. Anna kiehua rauhassa viitisen minuuttia, tai kunnes parsat ovat pehmenneet.
3. Siirrä keitetyt vihannekset keitinliemen kanssa kulhoon. Ota keitinliemestä talteen pari desiä ennen kun soseutat vihannekset.
4. Sulata kattilassa voita. Lisää  jauhot ja ruskista hetki. Älä anna jauhojen palaa! Lisää talteenotettu keitinliemi ja vispaa tasaiseksi.
5. Lisää kattilaan parsasose, kerma, suola ja mustapippuri. Anna kiehahtaa. Lisää lopuksi jogurtti ja sitruunamehu. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Tarkista maku.

Keittiössä soi: London Grammar


Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Raflaamo.

Tätä mun hautajaisiin

Hei siellä! Ettehän pelästyneet otsikkoa? Täällä ollaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, kiitos vain. Mitä nyt eilinen työpäivä vähän tuntuu jaloissa ja HIMYMin päätösjakso kalvaa mieltä. Ja selkä muistuttaa liiallisesta dataamisesta sängyllä ja vatsa kipristelee, koska söin äsken aika monta maapähkinävoikonvehtia huomattavan lyhyessä ajassa. Mainitut vaivat eivät kuitenkaan ole saaneet minua suunnittelemaan hautajaisiani, eli ei hätää.

Otsikkoon on kuitenkin syynsä. Suurin kunnia, jonka ruoka saattoi lapsuudenkodissani saada, oli toteamus "tätä mun synttäreille" tai "tätä mun hautajaisiin".  En muista, miten varsinkaan jälkimmäinen lausahdus sai alkunsa, mutta sitä kauniimmin ei kokkia voinut kiittää. Äiti toivoi usein ainakin kaalikääryleitä ja hapankaalia (joista jälkimmäisen haju sai meidät lapset huutamaan kauhusta ja odottamaan omia hautajaisiaan). Isän juhlamenuun pääsi automaattisesti kaikki, missä oli lohta. Itse muistan vuosien varrella toivoneeni juhlaruoaksi ainakin sipsejä, pinaattipannaria, texmex-voileipäkakkua ja laskiaispullia.

Jos menu pitäisi päivittää nyt, sinne pääsisi ehdottomasti kookoshillo tai -levite, jota valmistin pari viikkoa sitten. Vääräuskoisia eli kookosvihaajia kehotan poistumaan ennen kun pääsen kookosmonologini kanssa kunnolla vauhtiin. Muuten saatamme joutua suunnittelemaan ihan oikeita hautajaisia. Noh noh. Leikki leikkinä, vaikka ihan vaarallisen hyvää levitteestä mielestäni tulikin. Olen laittanut sitä leivän päälle, jogurtin sekaan, muffinien sisään ja tietysti syönyt suoraan purkista. Pari kertaa ilman lusikkaa.

Tätä ihan kaikkiin mun juhliin, kiitos.

Kookoslevite
Alkuperäinen resepti täältä

3 kananmunaa
3 keltuaista
200 g sokeria
2,5 dl paksua kookosmaitoa
(1-2 tl raastettua sitruunankuorta ja sitruunamehua)

1. Laita kananmunat ja keltuiaset lämmönkestävään kulhoon. Vatkaa (mutta älä vaahdota) sekaisin.
2. Lisää sokeri vähitellen kanamunien joukkoon. Sekoita kunnes sokeri on liuennut seokseen. Lisää kookosmaito.
3. Laita kulho vesihauteeseen : itse laitoin yksinkertaisesti kulhon kattilan päälle ja kattilaan vettä. Ala kuumentaa seosta vähitellen. Seos alkaa pikkuhiljaa paksuuntua, mutta siihen menee aikaa. Anna seoksen kuplia rauhallisesti ja käy välillä sekoittamassa.  (Jos olet kärsimätön, voit myös siirtää seoksen paksupohjaiseen, pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna seosta varovasti ja sekoita koko ajan. Anna kuitenkin seoksen olla vesihauteessa ainakin puoli tuntia ennen kun siirrät sen kattilaan.)
4. Kun seos on paksua, ota kulho hauteesta ja sekoita joukkoon halutessasi sitruunan kuoriraaste. Itse puristin joukkoon vielä sitruunamehuakin. Kaada kookoslevite kuumaan purkkiin ja jäähdytä. Säilytä valmista levitettä jääkaapissa.

Keittiössä soi: Johnny Cash

Hulluja hyviä juttuja

Silloin kun en leivo suklaamuffineja, katsele juustokakkujen kuvia pinterestistä tai Mad Meniä Netflixistä, opiskelen tekstiilisuunnittelua. Vaikka epäilyksen ja epätoivonkin hetkiä on vuosien aikana ollut, onnittelen usein itseäni hyvästä alanvalinnasta. (Työllistymisen todennäköisyydestä ja muusta triviaalista voimme keskustella myöhemmin.) Paitsi että olen opintojen kautta tutustunut mielettömiin tyyppeihin, olen päässyt tekemään kaikenlaisia kreisejä projekteja. Painot sanoilla "kaikenlaisia" ja "kreisejä."

Kaikenlaiset kreisit projektit eivät läheskään aina liity suoraan tekstiilisuunnitteluun. Pelkästään tänä vuonna olen kerännyt opintopisteitä leipomalla karjalanpiirakoita ja jakamalla niitä ympäri Helsingin Arabianrantaa, tekemällä hattaraa ja valamalla sokerista astioita, suunnittelemalla puisia pyöräilykypäriä ja pitämällä viikon ajan häpeäpäiväkirjaa, johon merkkasin jokaisen hetken, jolloin minua nolotti. Perjantaina olin puustudiossa sirkkelöimässä vanhoja kirjoja pieniksi kolmioiksi ja tällä viikolla olen osallistumassa origamityöpajaan.

Maistelin Maraboun pyynnöstä heidän uutta Choco Latte -kaakaojuomaansa. Hyvää kaakaota hörppiessäni ja juomaa promoavaa LCMDF:aa kuunnellessani kävin ihan kunnolla muistelemaan menneita proggiksia. Suklaa yhdistettynä musiikkin toi heti mieleen malliston, jonka tein ystäväni kanssa pari vuotta sitten. Vaikka projekti olikin poikkeuksellisesti ihan omaan alaan liittyvä, hullu ja kreisi se oli joka tapauksessa - ja siksi edelleen yksi suosikeistani. Oli hullun pitkiä päiviä, hullun paljon trikoota ja silmissä viliseviä mustia viivoja. Malliston kunniaksi maalasimme (ja söimme) mielestäni hullun hienoja pääsiäismunia. Pitkän puurtamisen tuloksena oli mallisto, johon kuului esimerkiksi hullun pitkiä huiveja, joita pystyi pitämään mekkona, paitana tai vaikka turbaanina, ja joka esiteltiin muotinäytöksessä, joka huipentui LCMDF:n hulluun keikkaan. Tanssin kuin hullu ja olin hullun ylpeä.

Teki hyvää aloittaa viikko kreiseistä muistoista ja kaakaosta nauttien. It's a cruel, crazy, beautiful world, lauloi joku joskus. Ihan totta, mutta suklaan maku suussa ja hyvät muistot mielessä on helpompi keskittyä kahteen jälkimmäiseen.

Sopivan kreisiä uutta viikkoa!

Kuvat: Terhi I., Riikka O. Helena G.
Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Marabou / Choco Latte

A cake to cry for

Viime kirjoitusta vauhdittanut katalyytti, kehumani suklaakakku, on täällä!

Kyseinen jogurtti-suklaakakku on tumma, tiivis ja muutenkin aivan täyttä tavaraa. Syntinen, sanoisin, jos pitäisin kakunsyöntiä paheena. Maun perusteella ei uskoisi, ettei taikinaan tule kuin ruokalusikallinen voita. Ohjeessa on neljä työvaihetta ja aineslistassa yksinkertaisia juttuja. Joku siellä ehkä ihmettelee, miksi horisen kakusta, kun kuvien perusteella näyttäisi olevan kuitenkin kyse muffineista. Taikinasta voi pyöräyttää joko muffineja tai isomman kakun, ihan fiiliksen mukaan. Ohje ja kakku on ihan piece of cake, teki paloja yhden tai monta.

Nautin hartaat suklaakakkukahvit katsoessani tänään viimeisen jakson brittisarja Hakekaa kätilöä. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni suklaakakku tekee ihmiselle oikein hyvää. Samoin mielestäni ihmiselle on oikein hyväksi itkeä säännöllisin väliajoin. Siksi jakson ja nenäliinapaketin mittaiset vierailut 1950-luvun Lontooseen ovat olleet perjantairutiinini jo pidemmän aikaa. Sarjan loputtua en tiedä, miten jatkossa huollan kyynelkanaviani ja empatian taitojani.

Itkin vastasyntyneiden vauvojen pikkuruisia varpaita, äitien kipuja jotka vaihtuvat hetkessä onneksi ja joita ei sen jälkeen ole koskaan ollutkaan, isien ja aviomiesten hätääntyneitä ja helliä katseita, elämän epäoikeudenmukaisuutta ja toisaalta sen jatkuvaa yllättävyyttä, ihmisten kykyä sopeutua ja antaa anteeksi, ja sitä, miten lopulta rakkaus aina voittaa. Koska kyllä se voittaa.

Samalla tietysti itkin aina myös kuluneen viikon stressiä, oman elämäni pieniä solmuja ja kiitollisuuden aiheita, saimaannorppien surkeaa tilannetta ja muita maailman epäkohtia, joita en muuten muista, ja sitä, miten 20-tuntisessa synnytyksessä avustaneet valkohilkkaiset kätilöt voivatkin näyttää hehkeämmiltä kuin minä koskaan edes täydessä tällingissä. Elämä ei todellakaan ole aina oikeudenmukaista.

Itkemistä pidetään turhan vakavana. Vähän niin kuin välillä kakunsyöntiäkin. Kakkua pitäisi voida syödä ja kyyneliä vuodattaa myös pienien asioiden takia. Eikö sekä hyvien kahvien että hyvien itkujen jälkeen maailma näytäkin jotenkin selkeämmältä, vaikka ei oikeasti olisikaan? Koska kyllä se näyttää.

Jogurtti-suklaakakku
9-12 palaa / 8-10 muffinia

1,2 dl vehnäjauhoja / hiivaleipäjauhoja
1,5 dl sokeria
1,2 dl kaakaojauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1,2 dl turkkilaista jogurttia
1 kananmuna
1 rkl kahvia tai maitoa
1 rkl voita
(100 g tummaa suklaata)

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita jogurtti, kananmuna, kahvi / maito ja sulatettu voi keskenään.
3. Yhdistä kaikki ainekset. Jos haluat kakkuun suklaapaloja, pilko tumma suklaa pieneksi paloiksi ja lisää taikinaan. Kääntele taikina rauhallisesti sekaisin, älä sekoita liikaa!
4. Kaada taikina kevyesti voideltuun vuokaan / muffinivuokiin. Paista kakkua 175 asteessa noin 20 minuuttia / muffineja 10-12 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi.

Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Syö sellaisenaan tai tee kuorrute esimerkiksi yhdistämällä turkkilaista jogurttia, kermavaahtoa, hieman vaniljasokeria ja sitruunankuorta.

Keittiössä soi: Bombay Bicycle Club

Olet muutakin kuin mitä syöt

Ystävät, olen tässä vähän pohtinut.

Tai mitäpä sitä vähättelemään. Olen pohtinut paljon ja isoja asioita. Olen paininut niinkin mittavan kysymyksen kanssa kuin miksi. Miksi kirjoitan tätä blogia. Tai pikemminkin, miksi viime aikoina en ole kirjoittanut. Blogin kirjoittaminen on tuntunut työläältä ja, no - turhalta. Miksi haluan kertoa muille, että tätä tein ja tätä söin? Miksi niin moni muukin haluaa? Miksi pelkästään Suomessa on Blogilistan mukaan lähes 15 000 ruoka-aiheista blogia? Miksi?

Ensimmäinen vastaus on yksinkertainen. Ruoka on mahtava asia. Se on paitsi elintärkeä ja meitä kaikkia koskettava, myös herkullinen, elämyksellinen, kansainvälinen, jännittävä ja monipuolinen aihe. Ei ihme, että siitä halutaan kirjoittaa ja keskustella. Kaiken muun hyvän lisäksi ruoka on tällä hetkellä aivan käsittämättömän trendikästä. Vaikka ottaisimme 10 ultratyylikästä tanskalaista muotoilun opiskelijaa, laittaisimme heidät Guggenheimiin treenaamaan crossfittia ja pelaamaan roller derbyä Bastillen tahtiin, kutsuisimme yleisöön Putinin ja Pussy Riotin, pyytäisimme heitä keskustelemaan tasa-arvoisesta avioliittolaista ja tekisimme tästä kaikesta 3D-elokuvan, jonka tuoton lahjoittaisimme lastensairaalalle, emme silti todennäköisesti saisi aikaan mitään ruokaa mielenkiintoisempaa. Ruoka on yksinkertaisesti IN.

Koska ruoka on aiheiden aihe, hain vähän aikaa sitten ruokailmiöitä käsittelevälle kurssille. Hakemuksessa pyydettiin kertomaan, mikä ruokaan liittyvä teema tällä hetkellä kiinnostaa tai häiritsee eniten. Se, mitä kirjoitin hakemukseeni, tiivistää ehkä myös sen, miksi olen kokenut bloggaamisen ongelmallisena viime aikoina.

"--- However, I don’t want to attend the course as a home baker or as a food blogger, but as someone who doesn’t know. There seems to be numerous uncompromising truths about food. Eating well and consciously has become a way to lift oneself above others. Not caring about food is a sign of stupidity. It feels nowadays that instead of being what we eat, we are what the others see us eat. We think we know how we - and everyone around us - should eat, but food being such a complex issue, I think we should be careful with our attitude. I, for one, know very little after all.

All in all, I’m interested in the power of food: environmentally, ecologically and politically. At the moment I’m especially interested in the power food has over people who have a total freedom to choose what they eat. As much as I like to pay attention to food myself, I’m disturbed by the role food has in our culture. Food should have a far more important purpose than just boosting our image."

Niin. Tuntuuko kenestäkään muusta, että ruokaa koskevat valintamme määrittävät meitä enemmän kuin ennen? Vaatteet ei ookkaan enää mun aatteet, vaan se, mitä maitoa käytän ja minkämaalaisia tomaatteja ostan. En todellakaan väitä, etteikö ruokaa koskevilla valinnoilla olisi merkitystä sekä yksilön että yhteisön kannalta. Ehdottomasti on, ja siksi on hienoa, että ruoka kiinnostaa niin paljon.

En kuitenkaan pidä siitä, millainen miinakenttä ruokakaupasta on tullut: miten monella tapaa ihminen voikaan nykyään syödä väärin! Mielestäni meillä harvoilla, joilla on vapaus valita mitä syömme, on myös vastuu olla tekemättä ruoasta ongelmaa - itsellemme tai muille. Ruoka on mahtava, arvokas asia eikä siitä siksi saa tulla keinoa kyykyttää toisia. Raja tiedostamisen ja pätemisen välillä on häilyvä, ja sen yli tulee helposti astuttua. Olen joskus seurannut ruoka-aiheisia keskusteluja, joissa älykkäät ihmiset ovat sortuneet älyttömiin johtopäätöksiin. Markettijauhelihan ostaminen ei tee kenestäkään junttia. Kalapuikkojen paistaminen lapsille ei tarkoita, ettei äiti välittäisi perheensä hyvinvoinnista. Jos ihminen haluaa syödä muroja aamupalaksi viherpirtelön sijaan, kertooko se välttämättä mistään muusta, kuin että henkilö pitää muroista? Kävin syömässä ja nauttimassa ketjuravintolassa, jonka Hesarin ruokakriitikko haukkui pystyyn, enkä silti tunne olevani tyhjäpäinen tuohisuu.

Kirjoitin tämän tekstin lähinnä itselleni. Minä kaipasin muistutusta siitä, mikä ruoassa on oikeasti tärkeää. Ja että on ihan okei olla kokeilematta yhtään uutta reseptiä kahteen kuukauteen. Se tekee minusta ehkä huonon bloggaajan, mutta ei mitään muuta.


Ennen kaikkea halusin jakaa mielestäni tosi hyvän suklaakakun ohjeen. Olin siitä tosi innoissani, mutta en ole vain saanut juttua ulos. Huomasin ajattelevani, että "viittiiks sittenkään, onks tää ohje vähän booring". Ja kuvistakin tuli vähän onnettomat. Plus kakkuun tulee aika paljon valkoista sokeria. Terapiatoimenpiteenä yritän saada kakun ohjeen julkaistua mahdollisimman pian.

Keittiössä soi: Half Moon Run

Poukkoilijan vapaapäivä

Ystäväni totesi Facebookissa, että "If you want to know what a creative person's mind feels like, imagine a browser with a 2857 tabs open. All. The. Time."

Osui ja upposi. Elämäni ei ole viime aikoina muuta ollutkaan kuin sivulehdeltä toiselle hyppimistä ja asiasta seuraavaan poukkoilua. Ei siksi, että olisin erityisen luova, vaan luultavammin siksi, etten kiireisenä osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Muistutan käytökseltäni duracel-pupua ilman duracel-pupun tehokkuutta.

Päässäni auki olevien ja sivu ei vastaa -herjauksia huutavien 2857 välilehden lisäksi lattiallani on suurin pirtein saman verran oikeita sivuja, luonnoksia ja suttupapereita. Ylläolevassa kuvassa ei ole makuuhuoneeni, vaan koko asuntoni. Etsi tuolta sitten kiireessä avaimia tai sitä yhtä tiettyä luonnosta. Pois rajautuu ainoastaan keittiötaso ja hella, jolla ei ole viime postauksen paistettujen banaanien jälkeen tehty yhtään mitään. Olen elänyt kylmillä banaaneilla, jogurtilla, digestive-kekseillä ja kahvilla. Näen tältä istumalta seitsemän jäähtynyttä, puolitäyttä kahvikuppia. Seitsemän...!

Joten voitte kuvitella, miten hyvää tauko tekikään. Kun ystävä ilmoitti tulevansa kylään, minä raivasin lattian näkyviin, huuhtelin vesivärisiveltimet, laitoin läppärin kiinni ja vohveliraudan päälle. Istuimme pöytään, söimme banaani-appelsiinivohveleita, joimme kaksi pannua teetä ja tölkin rubiinin väristä karpalo-omenamehua, katsoimme maisemia ja rauhotuimme, minkä seurauksena mielessäni sulkeutui ainakin parisataa välilehteä. Vaikka vohvelit syötiin eriparisilta lautasilta, karjalanpiirakat tulivat pakkasesta ja pöydässä oli vesiväritahroja, oli tilanteessa juhlan tuntu.

Juhlavuutta lisäsi Rynkebyn God Morgon -mehu, jota pyynnöstä maistelin. Vaikka tuoremehut ovat monelle osa arkiaamuja, raaskin itse ostaa niitä hyvin harvoin. Olen lapsuudesta lähtien mieltänyt mehut juhlajuomaksi. Saadessani pikkutyttönä syntymäpäiväaamupalan sänkyyn, oli tarjottimella aina appelsiinimehua lasisessa snapsilasissa. Muistan vieläkin, miten mielissäni olin. Mehusnapsi tarkoitti hyvää ja erityistä päivää, ja sitä se tarkoitti tälläkin kertaa. Videosta päätellen Tanskan kuuluisin apina, Rynke, on samaa mieltä.

Vegaanin banaani-appelsiinivohvelit
8 kpl

Vaikka tässä postauksessa oli onnettomimmat kuvat ikinä, en malta olla jakamatta vohveleiden ohjetta! Hyviä, paksuja, ihanan perinteisiä mutta kuitenkin vähän uudenlaisia belgialaistyylisiä vohveleita, jotka maistuvat vegaanillekin. Aamupalaksi vaikka ilman raesokeria, jälkkäriksi sokerin kanssa.

2 tl kuivahiivaa
1 dl vettä tai appelsiinimehua
2-3 rkl ruokosokeria
0,5 tl suolaa
2,5 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl jauhettua kardemummaa
(1 tl kanelia)
1 tl appelsiininkuorta
1 banaani
75 g vegaanista margariinia tai kookosöljyä
0,5-1 dl lämmintä soijamaitoa tai vettä
(1 dl raesokeria)

1. Sekoita kuivahiiva kädenlämpöisen veden tai mehun joukkoon. Lisää sokeri ja suola. Anna kuplia noin kymmenisen minuuttia.
2. Sekoita keskenään jauhot, kardemumma ja kaneli. Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa ja kaada hiivaseos siihen. Sekoita.
3. Sulata margariini tai kookosöljy ja yhdistä soseutetun banaanin, appelsiininkuoriraasteen ja soijamaidon kanssa.
4. Sekoita kaikki aineet keskenään ja lisää lopuksi halutessasi raesokeri. Jos taikina on liian jäykkää, lisää tarvittaessa soijamaitoa tai vettä. Laita taikina jääkaappiin pariksi tunniksi.
5. Kuumenna vohvelirauta ja nosta öljytylle raudalle reilu ruokalusikallinen taikinaa. Paista vohveleita kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

Edit: Unohtakaa ohjeen nimestä "vegaani", sillä nämä vohvelit ovat ihan kaikille! Viimeisillä kesteillä vohveleille ja erityisesti niiden rakenteelle sateli kehuja. Parhaat voffelit kyllä vähään aikaan!

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Rynkeby.

Keittiössä soi: Dolly Parton

Pienestä kiinni

Välillä sitä havahtuu, miten valtava vaikutus pienillä muutoksilla voi olla. Tiedättekö tunteen? Kun muuttaa jakauksen paikkaa, vaihtaa asuntonsa järjestystä tai herää 10 minuuttia aikaisemmin ja huomaa miten mukavaa on, kun ei tarvitse juosta bussiin. Toimii se tietysti valitettavasti toistekin päin. Miksi, oi miksi päätin äsken vähän siistiä etuhiuksiani keittiösaksilla?

Pitäytyäksemme mukavissa muutoksissa: Yhtenä aamuna käytin aamiaisjogurtin sekaan tarkoitetut banaaniviipaleet nopeasti pannulla ja hulautin mukaan vähän hunajaa ja kanelia. Tarjousbanaanit ja arkiaamiainen muuttuivat joksikin ihan muuksi muutamassa minuutissa. Jos kaipaatte pientä itämaista vivahdetta tai vain vähän suloisuutta aikaisiin aamuihin, kokeilkaa! Paistotouhuissa menetetyt minuutit voi korvata sittenkin juoksemalla bussiin.


Paistetut hunajabanaanit
1:lle

1 banaani
1 tl voita tai kookosöljyä
1 tl hunajaa
1 rkl vettä
kanelia

1. Kuori ja viipaloi banaani. Kuumenna voi tai öljy pannulla ja paista banaaneja, kunnes niistä tulee kauniin ruskeita.
2. Sekoita vesi ja hunaja keskenään.
3. Ota pannu pois liedeltä ja kaada hunajavesi banaanien joukkoon. Ripottele päälle kanelia. Tarjoile jogurtin seassa tai paahtoleivän päällä.

Keittiössä soi: Rogue Wave

Koulukavereille, tanssiopettajalle ja herra Cumberbatchille

Hyvää ystävänpäivää, ystävänpäivä! Olet perjantai ja hengit jo kevättä, voisitko olla ihanampi?

Hyvää ystävänpäivää, opiskelukaverit! Inspiroitte minua joka päivä.

Hyvää ystävänpäivää, entiset opiskelukaverit! Kaipaan teitä joka päivä.

Hyvää ystävänpäivää, kaikki muut kaverit! Voisinpa koota teidät kaikki yksiin juhliin.

Hyvää ystävänpäivää, I! Olihan se illalla seiskalta Sabassa?

Hyvää ystävänpäivää, charleston-tanssiopettaja! Teit tanssista, entisestä arkkivihollisestani, ystävän.

Hyvää ystävänpäivää, mies, joka jaat Metro-lehteä rautatieasemalla! Jos olet paikalla huomenna, tuon sinulle konvehdin.

Hyvää ystäväpäivää, vanhempieni kissa! Vaikka et annakaan minun koskaan silittää, saat hengitykseni vinkumaan ja maastoudut sohvan alle kun tulen huoneeseen...No, ystävyys on venyvä käsite. Ota muikkuja.

Hyvää ystävänpäivää, Benedict Cumberbatch! Jaoimme jo ennestään paljon - kiharan tukan ja mieltymyksen Lontooseen - mutta nyt kun olemme istuneet samassa helsinkiläiskahvilassa, pidän meitä virallisesti ystävinä.

Hyvää ystävänpäivää, minä! Yritä olla ystävällisempi itsellesi. Vähemmän stressiä ja enemmän armoa. Ja enemmän kuin yksi siivouspäivä kuukaudessa, pliis.

Hyvää ystävänpäivää, äiti! Olet paras ystäväni, vaikka et saa koskaan kuulla sitä.

Hyvää ystävänpäivää, rakkaat lukijat! Toivon teille lämmön- ja onnentäyteistä päivää. Iloitkaa ihmisistä ympärillänne ja olkaa ystäviä itsellenne. Jos tuntuu, että kavereita kiitellessä tulee helposti sorruttua kliseisiin, sanokaa sanottavanne suklaalla. Tai pikkuruisilla sitruunaisilla suklaakeksisuukoilla. Viesti menee varmasti perille, oli kyseessä kuka tahansa (paitsi kissa, mutta sehän sai muikkuja).

Sitruunaiset keksipusut
n. 25 kpl

1 pkt (n. 300g) täytekeksejä, esim. Dominoita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl voita
2 rkl lemon curdia
(1-2 rkl jauhettua kahvia)
250 g tummaa suklaata

1. Hienonna keksit muruiksi: laita keksit muovipussiin ja rullaa niiden yli kaulimella, kunnes keksit ovat täysin murentuneet.
2. Sekoita pehmeä tuorejuusto, sulatettu voi, lemon curd ja halutessasi kahvi. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi.
3. Tee taikinasta pieniä palloja ja laita ne leivinpaperilla peitetylle lautaselle. Laita pallot pakkaseen vähintään vartiksi.
4. Sulata suklaa. Ota taikinapallot pakkasesta ja kasta ne sulaan suklaaseen. Anna kuivua ritilän päällä. Pakkaa jähmettyneet pusut folioon ja anna ystävälle.

Keittiössä soi:Eva & Manu

All I need is here

Tililläni on tällä hetkellä 1,20 euroa. Erehdyin palkkapäivästä, ja käytin tietämättäni viimeiset rahani porkkanakakkutarvikkeisiin. Leipoessani kakkua kuuntelin Mumford & Sonsin vanhaa levyä, ja lauloin Marcus Mumfordin kanssa yhteen ääneen "I gave you aaaalll, I gave you aaaaaaaaalll." Pari tuntia myöhemmin tarkastin tilitapahtumani ja totesin, että niinpä todella annoin.

Mutta ei se mitään. On huomattavasi runollisempaa ostaa viimeisillä rahoillaan leivonnaisia kuin vaikka sähköä. Ja nyt on kakkua, asunnossa kakun tuoksu ja kaverikin tulossa kylään. Oikein hyvä sunnuntai. Toivottavasti teilläkin.

Marmoroidut porkkanakakkupalat
n. 20 pientä palaa

Kakkupohja:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja (hiivaleipäjauhotkin toimii!)
1 tl vaniljasokeria
1,5 tl kanelia
1 tl jauhettua kardemummaa
0,5 tl inkivääriä
ripaus suolaa
1,5 dl öljyä
4,5 dl hienoa porkkanaraastetta (3-4 porkkanaa)

Tuorejuustomarmorointi:
200 g tuorejuustoa
0,75 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl sitruunankuorta
3 rkl vehnäjauhoja

1. Valmista ensin porkkanakakkupohja: vatkaa sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja kääntele sitten varovaisesti kananmunavaahdon joukkoon.
3. Lisää öljy ja porkkanaraaste ja sekoita varovasti tasaiseksi.
4. Kaada taikina voideltuun vuokaan (20 x 30 cm).
5. Valmista tuorejuustokuorrutus: Notkista tuorejuusto ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää kananmunat, sitruunankuori ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi.
6. Lusikoi tuorejuustokuorrutetta kakkutaikinan päälle. Vetele kuorrutetun taikinan pintaa veitsellä, jotta kerrokset sekoittuvat keskenään.
7. Paista 150 asteessa noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla.

Keittiössä soi: Taken by Trees, Mumford & Sons