keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ajokortin arvoinen hummus

Viimeiset pari päivää ovat olleet hermostuttavia. Kävin tänään kuumottavassa haastattelussa, jota varten matkustin Lapista Etelä-Suomeen jo viikonloppuna. Minulla on ollut lauantaista lähtien aikaa jauhaa purkkaa, vilkuilla kelloa, naksutella niveliä ja odottaa.

Eilen sain kuitenkin tarpeekseni. Ajattelin, että kun kyseessä ei ole muutenkaan mikään huviretki, ei pieni lisäkärsimys tunnu missään (en puhu vielä kuvan hummuksesta). Niinpä yllätin itseni ja koko lähipiirini ja tartuin autonavaimiin. Suhteestani autoiluun riittää kertomaan varmasti se, että ensimmäiselle ajotunnilleni kutsuttiin palokunta. Ja että isäni tuli hakemaan minut autokoulun kakkosvaiheesta, sillä olinhan saanut juuri luvan olla ajamatta autoa enää koskaan.

En voinut eilen ajaa Prisman parkkihalliin, koska, no, parkkihalli. En myöskään voinut mennä lähimpään S-markettiin, koska sinne päästäkseen on tehtävä ainakin yksi mäkilähtö. Kauppareissut ovat kaiken kaikkiaan hankalia, koska niihin sisältyy yleensä parkkeeraaminen. Mieluiten ajaisin suoraa tietä tasaisella nopeudella siten, että joka käynnistäisi ja pysäköisi auton puolestani. Otan mielelläni vastuun radiosta ja tuulettimista.

Reittivaihtoehtoja oli siis melko vähän, ja nekin olivat kaikki joko huonoja tai todella huonoja. Oli vain jälleen hyväksyttävä, että jokainen tienpätkä muuttuu Via Dolorosaksi, kun joudun ajamaan sen autolla. Kärsimystä oli turha pitkittää sen enempää: menin autoon, (ajattelin lähteä sieltä pois,) ajoin kauppaan, ostin yhden bataatin ja ajoin takaisin.

Päästyäni takaisin kotipihaan tuuletin villisti. Vähän tosin harmitti, että unohdin ostaa kikherneitä. Niitä piti lähteä hakemaan pyörällä, koska joku raja itsensä koettelemisellakin on oltava. Parhainkaan hummus ei saa minua kahdesti rattiin saman päivän aikana.

Bataattihummus
noin 3,5 dl

1 bataatti
1 prk (n.175 g) kypsiä kikherneitä
2 tl tahinia
4 tl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tl jauhettua paprikaa
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa maun mukaan

1. Kuori bataatti ja pilko se kuutioiksi tai lohkoiksi. Paahda paloja 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
2. Valuta kikherneet. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta tai blenderiä. Tarkista maku.

Keittiössä soi: Beyonce

6 kommenttia:

  1. Riemastuttava postaus, pitää heti tulla lukemaan koko blogi lävitse, vaikkei olisi edes aikaa! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Hienoa että tartuit rattiin :) Vinkkinä, Prisman parkkihalli on sentään Citymarketin parkkihallia parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, ehkä uskaltaudun sinne sitten parin vuoden päästä kun taas tartun rattiin.

      Poista
  3. Kiva, etten ole ainoa, joka on hieman rajoittunut kuski.:) Minuakaan ei saa ajamaan ihan minne tahansa muuta kuin pakon edessä. Ja auton vaihteet olivat pitkään ongelma. Aikoinaan autokoulun autossa oli vain neljä vaihdetta, ensimmäisessä autossani puolestaan viisi. Jotenkin se viitosvaihde oli niin hankala vaihdettava, että ajelin pelkästään nelosessa. Seuraavan auton kanssa ei ollut mitään ongelmaa, siinä oli vain neljä vaihdetta.;) Mutta nyt vuosi sitten meille tuli taas harmikseni viisivaihteinen, ja aluksi aioin siitäkin jättää vitosen käyttämättä. Mies kuitenkin pisti opettelemaan, ja alkaa se viitosvaihteen käyttökin jo sujua, vaikkakin joka kerta vielä jännitän sitä vaihtoa.;)

    Hyvän kuuloista hummusta. Bataatti antaa kivasti väriä ja varmaan mukavan makeuden. Tosi hienoja kuvia blogissasi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Vaihteet, autossa pahinta. Tsemppaan sua silti, ei anneta niiden lannistaa!

      Kiitos kivasta kommentista!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!