maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hulluja hyviä juttuja





Silloin kun en leivo suklaamuffineja, katsele juustokakkujen kuvia pinterestistä tai Mad Meniä Netflixistä, opiskelen tekstiilisuunnittelua. Vaikka epäilyksen ja epätoivonkin hetkiä on vuosien aikana ollut, onnittelen usein itseäni hyvästä alanvalinnasta. (Työllistymisen todennäköisyydestä ja muusta triviaalista voimme keskustella myöhemmin.) Paitsi että olen opintojen kautta tutustunut mielettömiin tyyppeihin, olen päässyt tekemään kaikenlaisia kreisejä projekteja. Painot sanoilla "kaikenlaisia" ja "kreisejä."

Kaikenlaiset kreisit projektit eivät läheskään aina liity suoraan tekstiilisuunnitteluun. Pelkästään tänä vuonna olen kerännyt opintopisteitä leipomalla karjalanpiirakoita ja jakamalla niitä ympäri Helsingin Arabianrantaa, tekemällä hattaraa ja valamalla sokerista astioita, suunnittelemalla puisia pyöräilykypäriä ja pitämällä viikon ajan häpeäpäiväkirjaa, johon merkkasin jokaisen hetken, jolloin minua nolotti. Perjantaina olin puustudiossa sirkkelöimässä vanhoja kirjoja pieniksi kolmioiksi ja tällä viikolla olen osallistumassa origamityöpajaan.

Maistelin Maraboun pyynnöstä heidän uutta Choco Latte -kaakaojuomaansa. Hyvää kaakaota hörppiessäni ja juomaa promoavaa LCMDF:aa kuunnellessani kävin ihan kunnolla muistelemaan menneita proggiksia. Suklaa yhdistettynä musiikkin toi heti mieleen malliston, jonka tein ystäväni kanssa pari vuotta sitten. Vaikka projekti olikin poikkeuksellisesti ihan omaan alaan liittyvä, hullu ja kreisi se oli joka tapauksessa - ja siksi edelleen yksi suosikeistani. Oli hullun pitkiä päiviä, hullun paljon trikoota ja silmissä viliseviä mustia viivoja. Malliston kunniaksi maalasimme (ja söimme) mielestäni hullun hienoja pääsiäismunia. Pitkän puurtamisen tuloksena oli mallisto, johon kuului esimerkiksi hullun pitkiä huiveja, joita pystyi pitämään mekkona, paitana tai vaikka turbaanina, ja joka esiteltiin muotinäytöksessä, joka huipentui LCMDF:n hulluun keikkaan. Tanssin kuin hullu ja olin hullun ylpeä.

Teki hyvää aloittaa viikko kreiseistä muistoista ja kaakaosta nauttien. It's a cruel, crazy, beautiful world, lauloi joku joskus. Ihan totta, mutta suklaan maku suussa ja hyvät muistot mielessä on helpompi keskittyä kahteen jälkimmäiseen.

Sopivan kreisiä uutta viikkoa!



Kuvat: Terhi I., Riikka O. Helena G.
Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Marabou / Choco Latte

lauantai 22. maaliskuuta 2014

A cake to cry for


Viime kirjoitusta vauhdittanut katalyytti, kehumani suklaakakku, on täällä!

Kyseinen jogurtti-suklaakakku on tumma, tiivis ja muutenkin aivan täyttä tavaraa. Syntinen, sanoisin, jos pitäisin kakunsyöntiä paheena. Maun perusteella ei uskoisi, ettei taikinaan tule kuin ruokalusikallinen voita. Ohjeessa on neljä työvaihetta ja aineslistassa yksinkertaisia juttuja. Joku siellä ehkä ihmettelee, miksi horisen kakusta, kun kuvien perusteella näyttäisi olevan kuitenkin kyse muffineista. Taikinasta voi pyöräyttää joko muffineja tai isomman kakun, ihan fiiliksen mukaan. Ohje ja kakku on ihan piece of cake, teki paloja yhden tai monta.

Nautin hartaat suklaakakkukahvit katsoessani tänään viimeisen jakson brittisarja Hakekaa kätilöä. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni suklaakakku tekee ihmiselle oikein hyvää. Samoin mielestäni ihmiselle on oikein hyväksi itkeä säännöllisin väliajoin. Siksi jakson ja nenäliinapaketin mittaiset vierailut 1950-luvun Lontooseen ovat olleet perjantairutiinini jo pidemmän aikaa. Sarjan loputtua en tiedä, miten jatkossa huollan kyynelkanaviani ja empatian taitojani.

Itkin vastasyntyneiden vauvojen pikkuruisia varpaita, äitien kipuja jotka vaihtuvat hetkessä onneksi ja joita ei sen jälkeen ole koskaan ollutkaan, isien ja aviomiesten hätääntyneitä ja helliä katseita, elämän epäoikeudenmukaisuutta ja toisaalta sen jatkuvaa yllättävyyttä, ihmisten kykyä sopeutua ja antaa anteeksi, ja sitä, miten lopulta rakkaus aina voittaa. Koska kyllä se voittaa.

Samalla tietysti itkin aina myös kuluneen viikon stressiä, oman elämäni pieniä solmuja ja kiitollisuuden aiheita, saimaannorppien surkeaa tilannetta ja muita maailman epäkohtia, joita en muuten muista, ja sitä, miten 20-tuntisessa synnytyksessä avustaneet valkohilkkaiset kätilöt voivatkin näyttää hehkeämmiltä kuin minä koskaan edes täydessä tällingissä. Elämä ei todellakaan ole aina oikeudenmukaista.

Itkemistä pidetään turhan vakavana. Vähän niin kuin välillä kakunsyöntiäkin. Kakkua pitäisi voida syödä ja kyyneliä vuodattaa myös pienien asioiden takia. Eikö sekä hyvien kahvien että hyvien itkujen jälkeen maailma näytäkin jotenkin selkeämmältä, vaikka ei oikeasti olisikaan? Koska kyllä se näyttää.


Jogurtti-suklaakakku
9-12 palaa / 8-10 muffinia

1,2 dl vehnäjauhoja / hiivaleipäjauhoja
1,5 dl sokeria
1,2 dl kaakaojauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 tl suolaa
1,2 dl turkkilaista jogurttia
1 kananmuna
1 rkl kahvia tai maitoa
1 rkl voita
(100 g tummaa suklaata)

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita jogurtti, kananmuna, kahvi / maito ja sulatettu voi keskenään.
3. Yhdistä kaikki ainekset. Jos haluat kakkuun suklaapaloja, pilko tumma suklaa pieneksi paloiksi ja lisää taikinaan. Kääntele taikina rauhallisesti sekaisin, älä sekoita liikaa!
4. Kaada taikina kevyesti voideltuun vuokaan / muffinivuokiin. Paista kakkua 175 asteessa noin 20 minuuttia / muffineja 10-12 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi.

Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Syö sellaisenaan tai tee kuorrute esimerkiksi yhdistämällä turkkilaista jogurttia, kermavaahtoa, hieman vaniljasokeria ja sitruunankuorta.

Keittiössä soi: Bombay Bicycle Club

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Olet muutakin kuin mitä syöt

Ystävät, olen tässä vähän pohtinut.

Tai mitäpä sitä vähättelemään. Olen pohtinut paljon ja isoja asioita. Olen paininut niinkin mittavan kysymyksen kanssa kuin miksi. Miksi kirjoitan tätä blogia. Tai pikemminkin, miksi viime aikoina en ole kirjoittanut. Blogin kirjoittaminen on tuntunut työläältä ja, no - turhalta. Miksi haluan kertoa muille, että tätä tein ja tätä söin? Miksi niin moni muukin haluaa? Miksi pelkästään Suomessa on Blogilistan mukaan lähes 15 000 ruoka-aiheista blogia? Miksi?

Ensimmäinen vastaus on yksinkertainen. Ruoka on mahtava asia. Se on paitsi elintärkeä ja meitä kaikkia koskettava, myös herkullinen, elämyksellinen, kansainvälinen, jännittävä ja monipuolinen aihe. Ei ihme, että siitä halutaan kirjoittaa ja keskustella. Kaiken muun hyvän lisäksi ruoka on tällä hetkellä aivan käsittämättömän trendikästä. Vaikka ottaisimme 10 ultratyylikästä tanskalaista muotoilun opiskelijaa, laittaisimme heidät Guggenheimiin treenaamaan crossfittia ja pelaamaan roller derbyä Bastillen tahtiin, kutsuisimme yleisöön Putinin ja Pussy Riotin, pyytäisimme heitä keskustelemaan tasa-arvoisesta avioliittolaista ja tekisimme tästä kaikesta 3D-elokuvan, jonka tuoton lahjoittaisimme lastensairaalalle, emme silti todennäköisesti saisi aikaan mitään ruokaa mielenkiintoisempaa. Ruoka on yksinkertaisesti IN.

Koska ruoka on aiheiden aihe, hain vähän aikaa sitten ruokailmiöitä käsittelevälle kurssille. Hakemuksessa pyydettiin kertomaan, mikä ruokaan liittyvä teema tällä hetkellä kiinnostaa tai häiritsee eniten. Se, mitä kirjoitin hakemukseeni, tiivistää ehkä myös sen, miksi olen kokenut bloggaamisen ongelmallisena viime aikoina.

"--- However, I don’t want to attend the course as a home baker or as a food blogger, but as someone who doesn’t know. There seems to be numerous uncompromising truths about food. Eating well and consciously has become a way to lift oneself above others. Not caring about food is a sign of stupidity. It feels nowadays that instead of being what we eat, we are what the others see us eat. We think we know how we - and everyone around us - should eat, but food being such a complex issue, I think we should be careful with our attitude. I, for one, know very little after all.

All in all, I’m interested in the power of food: environmentally, ecologically and politically. At the moment I’m especially interested in the power food has over people who have a total freedom to choose what they eat. As much as I like to pay attention to food myself, I’m disturbed by the role food has in our culture. Food should have a far more important purpose than just boosting our image."

Niin. Tuntuuko kenestäkään muusta, että ruokaa koskevat valintamme määrittävät meitä enemmän kuin ennen? Vaatteet ei ookkaan enää mun aatteet, vaan se, mitä maitoa käytän ja minkämaalaisia tomaatteja ostan. En todellakaan väitä, etteikö ruokaa koskevilla valinnoilla olisi merkitystä sekä yksilön että yhteisön kannalta. Ehdottomasti on, ja siksi on hienoa, että ruoka kiinnostaa niin paljon.

En kuitenkaan pidä siitä, millainen miinakenttä ruokakaupasta on tullut: miten monella tapaa ihminen voikaan nykyään syödä väärin! Mielestäni meillä harvoilla, joilla on vapaus valita mitä syömme, on myös vastuu olla tekemättä ruoasta ongelmaa - itsellemme tai muille. Ruoka on mahtava, arvokas asia eikä siitä siksi saa tulla keinoa kyykyttää toisia. Raja tiedostamisen ja pätemisen välillä on häilyvä, ja sen yli tulee helposti astuttua. Olen joskus seurannut ruoka-aiheisia keskusteluja, joissa älykkäät ihmiset ovat sortuneet älyttömiin johtopäätöksiin. Markettijauhelihan ostaminen ei tee kenestäkään junttia. Kalapuikkojen paistaminen lapsille ei tarkoita, ettei äiti välittäisi perheensä hyvinvoinnista. Jos ihminen haluaa syödä muroja aamupalaksi viherpirtelön sijaan, kertooko se välttämättä mistään muusta, kuin että henkilö pitää muroista? Kävin syömässä ja nauttimassa ketjuravintolassa, jonka Hesarin ruokakriitikko haukkui pystyyn, enkä silti tunne olevani tyhjäpäinen tuohisuu.

Kirjoitin tämän tekstin lähinnä itselleni. Minä kaipasin muistutusta siitä, mikä ruoassa on oikeasti tärkeää. Ja että on ihan okei olla kokeilematta yhtään uutta reseptiä kahteen kuukauteen. Se tekee minusta ehkä huonon bloggaajan, mutta ei mitään muuta.


Ennen kaikkea halusin jakaa mielestäni tosi hyvän suklaakakun ohjeen. Olin siitä tosi innoissani, mutta en ole vain saanut juttua ulos. Huomasin ajattelevani, että "viittiiks sittenkään, onks tää ohje vähän booring". Ja kuvistakin tuli vähän onnettomat. Plus kakkuun tulee aika paljon valkoista sokeria. Terapiatoimenpiteenä yritän saada kakun ohjeen julkaistua mahdollisimman pian.

Keittiössä soi: Half Moon Run

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Poukkoilijan vapaapäivä



Ystäväni totesi Facebookissa, että "If you want to know what a creative person's mind feels like, imagine a browser with a 2857 tabs open. All. The. Time."

Osui ja upposi. Elämäni ei ole viime aikoina muuta ollutkaan kuin sivulehdeltä toiselle hyppimistä ja asiasta seuraavaan poukkoilua. Ei siksi, että olisin erityisen luova, vaan luultavammin siksi, etten kiireisenä osaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Muistutan käytökseltäni duracel-pupua ilman duracel-pupun tehokkuutta.

Päässäni auki olevien ja sivu ei vastaa -herjauksia huutavien 2857 välilehden lisäksi lattiallani on suurin pirtein saman verran oikeita sivuja, luonnoksia ja suttupapereita. Ylläolevassa kuvassa ei ole makuuhuoneeni, vaan koko asuntoni. Etsi tuolta sitten kiireessä avaimia tai sitä yhtä tiettyä luonnosta. Pois rajautuu ainoastaan keittiötaso ja hella, jolla ei ole viime postauksen paistettujen banaanien jälkeen tehty yhtään mitään. Olen elänyt kylmillä banaaneilla, jogurtilla, digestive-kekseillä ja kahvilla. Näen tältä istumalta seitsemän jäähtynyttä, puolitäyttä kahvikuppia. Seitsemän...!

Joten voitte kuvitella, miten hyvää tauko tekikään. Kun ystävä ilmoitti tulevansa kylään, minä raivasin lattian näkyviin, huuhtelin vesivärisiveltimet, laitoin läppärin kiinni ja vohveliraudan päälle. Istuimme pöytään, söimme banaani-appelsiinivohveleita, joimme kaksi pannua teetä ja tölkin rubiinin väristä karpalo-omenamehua, katsoimme maisemia ja rauhotuimme, minkä seurauksena mielessäni sulkeutui ainakin parisataa välilehteä. Vaikka vohvelit syötiin eriparisilta lautasilta, karjalanpiirakat tulivat pakkasesta ja pöydässä oli vesiväritahroja, oli tilanteessa juhlan tuntu.

Juhlavuutta lisäsi Rynkebyn God Morgon -mehu, jota pyynnöstä maistelin. Vaikka tuoremehut ovat monelle osa arkiaamuja, raaskin itse ostaa niitä hyvin harvoin. Olen lapsuudesta lähtien mieltänyt mehut juhlajuomaksi. Saadessani pikkutyttönä syntymäpäiväaamupalan sänkyyn, oli tarjottimella aina appelsiinimehua lasisessa snapsilasissa. Muistan vieläkin, miten mielissäni olin. Mehusnapsi tarkoitti hyvää ja erityistä päivää, ja sitä se tarkoitti tälläkin kertaa. Videosta päätellen Tanskan kuuluisin apina, Rynke, on samaa mieltä.


Vegaanin banaani-appelsiinivohvelit
8 kpl

Vaikka tässä postauksessa oli onnettomimmat kuvat ikinä, en malta olla jakamatta vohveleiden ohjetta! Hyviä, paksuja, ihanan perinteisiä mutta kuitenkin vähän uudenlaisia belgialaistyylisiä vohveleita, jotka maistuvat vegaanillekin. Aamupalaksi vaikka ilman raesokeria, jälkkäriksi sokerin kanssa.

2 tl kuivahiivaa
1 dl vettä tai appelsiinimehua
2-3 rkl ruokosokeria
0,5 tl suolaa
2,5 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl jauhettua kardemummaa
(1 tl kanelia)
1 tl appelsiininkuorta
1 banaani
75 g vegaanista margariinia tai kookosöljyä
0,5-1 dl lämmintä soijamaitoa tai vettä
(1 dl raesokeria)

1. Sekoita kuivahiiva kädenlämpöisen veden tai mehun joukkoon. Lisää sokeri ja suola. Anna kuplia noin kymmenisen minuuttia.
2. Sekoita keskenään jauhot, kardemumma ja kaneli. Tee jauhoseoksen keskelle kuoppa ja kaada hiivaseos siihen. Sekoita.
3. Sulata margariini tai kookosöljy ja yhdistä soseutetun banaanin, appelsiininkuoriraasteen ja soijamaidon kanssa.
4. Sekoita kaikki aineet keskenään ja lisää lopuksi halutessasi raesokeri. Jos taikina on liian jäykkää, lisää tarvittaessa soijamaitoa tai vettä. Laita taikina jääkaappiin pariksi tunniksi.
5. Kuumenna vohvelirauta ja nosta öljytylle raudalle reilu ruokalusikallinen taikinaa. Paista vohveleita kunnes ne ovat kauniin ruskeita.

Edit: Unohtakaa ohjeen nimestä "vegaani", sillä nämä vohvelit ovat ihan kaikille! Viimeisillä kesteillä vohveleille ja erityisesti niiden rakenteelle sateli kehuja. Parhaat voffelit kyllä vähään aikaan!

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Rynkeby.

Keittiössä soi: Dolly Parton