maanantai 30. marraskuuta 2015

Tule hyvä vuosi | Tilaa Potluck by one -seinäkalenteri

Eilen, pitkästä aikaa, nauroin niin, että pystyssä pysyäkseni minun oli otettava seinästä tukea. Viinilasi oli äkkiä laskettava lähimmälle tasolle turvaan, kun täysin kontrolloimaton nauru täytti henkitorveni ja pakotti taipumaan kaksin kerroin. Keuhkoihin ja kylkiluihin sattui, suljetuista silmistä valui kyyneliä. Omaa hepuliani säesti kahden ystävän hervottomuus, heidän yrityksensä haukkoa henkeä ja pysyä tuoleillaan.

Hapenpuutteesta huolimatta yksi ajatus oli kohtauksen keskellä kirkas. Ajattelin, että tämä hetki, tämä kivuliaan ihana ja ehdottoman aito hetki, on korvaamaton. Parasta, mitä voi olla.

Siinä hetkessä en suorittanut, saavuttanut tai tuottanut mitään. Hetki ei ollut kovan työn tulos, eikä siitä hyöytynyt meidän kolmen lisäksi kukaan muu. Se ei vienyt minua elämässäni eteepäin. Se oli vain yksi irrallinen, yllättävä hetki, jonka aikana tunsin itseni täysin huolettomaksi ja vapaaksi. Onnelliseksi.

Vuodenvaihteen lähestyessä, uuden alun häämöttäessä, minuun ja moniin iskee halu summata kuluneet kaksitoista kuukautta. Oliko vuosi 2015 hyvä? Miten hyvä? Kuuluuko se kelpoon keskikastiin vai peräti parhaimmistoon? Meillä on tarve tarkastella elämäämme jaksoittain ja pitää välikatsauksia.

Sen enempää erittelemättä voin sanoa, että minulle tämä vuosi on ollut raskas. Välillä liian. On ollut synkkyyttä, väsymystä ja myös rehellistä surua.

Mutta sitten oli myös se hetki toissapäivänä, jolloin meinasin kuolla nauruun omassa keittiössäni.

Vaikka monesti olen itsekin todennut toisin, suhteuttaminen ei aina kannata: eihän 10 minuutin mittainen naurukohtaus näytä miltään, kun se sijoitetaan 365 päivän mittaiselle aikajanalle.

Suurikin onni alkaa vaikuttaa mitättömältä, jos zoomaa tarpeeksi kauas. Voimakkainkin väriaine haalenee, kun sitä kaataa mereen.

Iloa ei ole tarkoitettu mehutiivisteen tavoin laimennettaviksi. Hyvien hetkien sekoitussuhde on yksi yhteen: ne on tarkoitettu nautittaviksi, ja myös muistettaviksi, juuri niin voimakkaina kuin ne ovat. Hyvä päivän arvo on 1, ei 1/365.

Viime vuoden tammikuussa pohdin, kuinka monta isoa ja pientä hyvää asiaa yhdessä vuodessa ehtiikään tapahtua. Ehkä enemmän, ehkä vähemmän kuin edeltävänä vuonna, mutta silti varmasti aika monta. Hetkistä iloitseminen on helpointa, jos niitä ei laske tai vertaile keskenään. 

Siksi toivon, että tuli vuoden 2016 kalentereihinne minkälaisia merkintöjä tahansa, niiden väliin mahtuisi myös yllättäviä iloja, pieniä onnellisia tuokioita, hymyjä ja nauruja. Tilanteita, joiden aikana voisitte olla kaikista menneistä ja tulevista hetkistä irrallaan, ja nauttia vain siitä, mitä juuri silloin on. Minulla on sellaisissa tilanteissa monesti kahvikuppi kädessä, jauhoa tukassa tai uuni päällä. Olen keittiössä usein onnellisimmillani, ja siksi Potluck by one:n kalenterin jokaisen sivun takana on resepti. Jos toisella puolella oleva kuukausi menee huonosti, sen voi myös kääntää piiloon: keskittyä 30 päivän sijaan yhteen hyvään hetkeen.


Kalenteri loppuunmyyty!
Kalenteria (koko 210 mm x 148 mm, metallikierteet) voi tilata 13 euron hintaan ( + postimaksu Postin hinnaston mukaan) laittamalla yhteys- ja osoitetietonsa sähköpostilla osoitteeseen potluckmail@gmail.com. Saat paluuviestinä tarkemmat maksuohjeet.

Keittiössä soi: The Pierces

torstai 26. marraskuuta 2015

Vahva suositus | Juomia Reilun kaupan kahvista


Luin joskus jostain, että suomen kielen kaunein lause on "aja hiljaa sillalla." 

Vastalause kauneimmalle lauseelle!

Kyllä ehdottomasti kauneinta, mitä suomeksi voi sanoa, on "keitetäänkö kahvit."

Vaikka olen pitkien aamupalojen puolestapuhuja, intohimoinen brunssaaja, lounaasta heti kello kymmenestä lähtien haaveilija ja muutenkin erittäin myötämielinen kaikkia mahdollisia aterioita kohtaan, on suosikkiateriani silti kahvitauko.

Kahvipausseissa on sitä samaa elvyttävää voimaa, mitä on kunnon itkuissa, kippurassa nauramisessa ja pitkissä yöunissa. Nyt varsinkin, arjen ollessa välillä aikamoista aikataulutetrista ja voimien usein sen seurauksena vaarallisen vähissä, taukojen merkitys on kasvanut valtavaksi.

(Tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka itse olen kahvi-ihmisiä henkeen ja kofeiinipitoiseen vereen, niin tämä blogi on tietysti syrjinnästä vapaa alue. Kaikki tätä tekstiä lukevat britit ja muut teeihmiset korvatkoon siis ajatuksissaan kahvin teellä. Symbolinen merkitys lienee molemmilla sama.)

Sanassa kahvitauko on kaksi yhtä olennaista osaa. Kahvi ja tauko. Ne ovat toistensa syy ja seuraus, yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Kiireessä juotu kahvikupillinen on todennäköisesti paitsi rinnuksilla, myös huomattavasti vähemmän voimaannuttava kuin sellainen, jonka juodakseen on malttanut hetkeksi pysähtyä. Ja mitä puolestaan olisi tauko ilman kahvia? Istumista? Eh.

Jotta homma toimii, kahvi tarvitsee tauon, ja tauko kahvin.

Ehkä ne, jotka ovat eri mieltä, ajelevat tauoillaan hiljaa silloilla.


Ei taukoa ilman kahvia - siitä en tingi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kahvin pitäisi olla aina samanlaista. Tänään tarjolla olisi kolmea erilaista kahvipohjaista juomaa, jotka valmistuvat vähällä vaivalla vaatimattomassakin taukohuoneessa. Kaikissa juomissa on käytetty pohjana Pirkan uutta tummapaahtoista Reilun kaupan kahvia.

Reilu kauppa on toivottavasti jo ihan tuttu juttu: reilut tuotteet on valmistettu sekä ihmisen että ympäristön kannalta mahdollisimman kestävällä tavalla. Pirkan tumma uutuuskahvi tuotetaan pienillä perhetiloilla Hondurasissa, viljelijöitä ja koko yhteisöä tukien.

Vaikka olen kahvitaukojeni suhteen ehdoton, kahvihifistelijää minusta ei saa tekemälläkään. Kotona juon kuitenkin aina tummapaahtoista kahvia - hyvin runsaan maidon kera. Tummemmat paahdot sopivat hyvin maidolla pehmennettäviksi, ja kuten alla olevissa resepteissä, vähän pidemmällekin jalostettaviksi. Vahva - niin kuin kahvin kuuluu olla - suositus niille. Ja ylipäätään ihan kaikenlaisille rauhoittaville, reiluille kahvihetkille.


Jaavalainen kahvi
2:lle

3 dl vahvaa kuumaa kahvia
3 dl täysmaitoa
1 rkl ruokokidesokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl jauhettua kanelia

1. Kuumenna maito ja sekoita sen joukkoon kaakaojauhe, sokeri ja kaneli. Vaahdota seos.
2. Kaada kahvi kuppeihin ja sen päälle maitovaahto.

Vaniljainen chai-kahvi
2:lle

3 dl vahvaa kuumaa kahvia
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
0,5-1 tl jauhettua inkivääriä
0,5-1 tl jauhettua neilikkaa
2 dl vaniljalla maustettua soijajuomaa
1 tl hunajaa

1. Sekoita puolet mausteista jauhetun kahvin joukkoon. Keitä kahvi.
2. Yhdistä loput mausteet vaniljalla maustetun soijamaidon joukkoon. Kuumenna maito ja makeuta se halutessasi hunajalla. Vaahdota seos.
3. Kaada kahvi kuppeihin ja sen päälle vaniljavaahto. Ripottele päälle mausteita.

Ylityöläisen kahvikola
2:lle

2 dl kylmää vahvaa kahvia
puolikkaan appelsiinin puristettu mehu
2 dl kolajuomaa
(rommia)
jäitä

1. Sekoita kylmä kahvi ja appelsiinimehu laseissa. Lisää jäitä ja kaada päälle kola (sekä tarvittava määrä rommia).


Ps. Ensi viikolla jo! Joulukuu nimittäin. Käsittämätöntä. Ja tavallaan aika ihanaa. Tekisikö mieli jo vähän fiilistellä joulua? Tai peräti suunnitella uuden vuoden juhlia? Jos yhtään siltä tuntuu, anna palaa!

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.


Keittiössä soi: Daniel Gidlund

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kylmästä lämpimään | Maidoton ja munaton kardemumma-kookospannukakku


Tänään herätessäni maailma tuntui kylmältä. Ei siksi, että se oikeasti olikin - laskihan elohopea viikonlopun aikana Helsingissäkin ensimmäisiä kertoja pakkasen puolelle. Palelsi jotenkin ihan yleisellä tasolla. Ajattelin tulevaa viikkoa, eikä se suoraan sanoen tuntunut kovin kutsuvalta. Peiton alla oli vielä lämmin, mutta olo oli kolkko. Pakkanen saa sormet ja varpaat palelemaan, mutta sydäntä painoi toisenlainen kylmyys.

Siksi haluan tänään toivottaa teille kaikkea mahdollista lämpöistä. Halauksia, lapasia, lempeitä ajatuksia. Kuumaa kahvia, hyöryävää teetä, kenties jo glögiäkin. Laittakaa patterit kovemmalle ja uuni päälle, ystävälle viesti ja hartioille viltti. Kyllä hyvien asioiden johtama lämpö yltää jossain vaiheessa rintalastankin alle.


Maidoton ja munaton kardemumma-kookospannukakku

2 tlk kookosmaitoa
2 dl vettä
1 dl hunajaa
2 dl ohrajauhoja
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
0,5 tl suolaa

2 rkl maidotonta margariinia

1. Kaada kookosmaidot kulhoon. Huuhtele tölkit 2 dl:llä vettä ja kaada myös huuhteluvesi kulhoon.
2. Sekoita kookosmaidon joukkoon muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi.
3. Lämmitä uuni 200 asteiseksi. Laita puhtaalle uunipellille margariinia ja pelti uuniin siksi aikaa, että margarini sulaa.
4. Kaada taikina pellille. Paista pannukakkua 200 asteessa noin 40 minuuttia. Anna pannukakun jäähtyä uunista ottamisen jälkeen hetken aikaa, jotta se jähmettyy kunnolla.

Keittiössä soi: Ryan Adams, Libby Kash

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Yhtenä lauantaina | Makeat paahdetut parmesaani-ruusukaalit


Lauantaisin käyn torilla. Se on perinne. Lähestulkoon joka viikko laitan vähän kivemmat vaatteet, tukan hieman huolellisemmin ja kävelen mäkeä alas tutulle aukiolle. Ostan kukkia ja juon aamukahvit.

Niin tein myös eilen.

Aloitin viikonloppuni tuttuun tapaan käymällä läpi erilaisilla kukilla täytettyjä saaveja ja pohtimalla, mikä kimpuista olisi päivän tunnelmaan sopivin. Valintaan menee yleensä aikaa. Nostelen kukkia ämpäreistä, tuoksuttelen niitä, katson kauempaa ja vertailen vierekkäin. Tunne on tärkeä, koska tietoa minulla ei ole. Ostopäätöksestäni kerron sormea osoittamalla, sillä en tiedä kukkien nimiä. En oikeastaan tiedä muuta kuin sen, että minun hoidossani kukka kuin kukka kuolee sopivasti viikossa, minkä seurauksena voin taas seuraavana lauantaina ostaa uuden kimpun.

Kukkaostosten jälkeen juon aina korvapuustikahvit, yleensä samassa oranssissa teltassa tai sen edustalla. Eilenkin. Katselin ohikulkevia ihmisiä, heräävää Helsinkiä. Ratikat kolisivat, bussit sihisivät.

Tien toisella puolella oli kerjäävä vanha nainen. Hän istui maassa vilttiin kääriytyneenä, ikään kuin leiriytyneenä. Tavallaan hän näytti hyvin kiinteältä osalta maisemaa. Siltä, ettei hän ole menossa siitä minnekään.

Eikä hän valitettavasti olekaan. Naisen kerjäämiskulma, katu, ehkä kaupunkikin, saattaa vaihtua, mutta hänen tilanteensa todennäköisesti ei.

Olin nähnyt naisen jo tullessani torille, mutta nyt vasta katsoin häntä. Kaukaa, mutta kuitenkin.

Ohi kävellessäni nainen oli pyytänyt rahaa. En ollut antanut sitä, enkä tulisi antamaan. Siihen on monta hyväksi havaittua selitystä. Niillä pääsee melko pitkälle, kun hyvät syyt puuttuvat.

Kieltäytymistä helpotti se, että nainen pyysi nimenomaan rahaa. Asioihin on huomattavasti vaivattomampaa, jopa hyväksyttävää, suhtautua kylmästi, kun niihin liittää rahan. Rahaa pyytävälle ihmiselle ei ole ollenkaan niin vaikeaa vastata kieltävästi kuin ihmiselle, joka pyytää apua.

Vasta katsoessani naista turvallisesti kahvikupilliseni takaa saatoin myöntää, että hän oli oikeasti jälkimmäinen.

Minä olin kävellyt, ilman mitään ongelmaa, apua tarvitsevan ihmisen ohi. Tein niin mennäkseni ostamaan kukan, joka kuolee pian joka tapauksessa, niin kuin aikaisemmin suorastaan humoristisesti totesin. Ja kun niin tapahtuu, sillä ei ole mitään, ei yhtään mitään väliä. Parhaimmillaankin kukka on vain kaunis ja hyväntuoksuinen, toisin kuin ihminen, joka silloinkin, kun ei ole kaunis eikä tuoksu hyvältä vaan on järkyttävässä alennustilassa, on niin monta kertaa kukkaa kykenevämpi ja arvokkaampi, ettei vertaamisessa ole mitään järkeä. Toisin kuin ihminen, kukka ei tunne tai ajattele, se ei voi olla koditon tai onneton tai laiminlyöty, se ei itke eikä ano. Se ei tarvitse apua.

Ja silti minä valitsen sen, en ihmistä. Päätän käyttää rahani kuoleviin, en eläviin.

Eikä minua tuomitse siitä kukaan, koska selityksiähän on.

Myöhemmin ratikassa, kukka kainalossa, täysi kauppakassi jalkojeni juuressa, kaivan puhelimeni esille. Luen ensimmäistä kertaa Pariisista. Ihmisistä, jotka on kuolleet kahvikuppiensa ääreen. Täysin yllättäen, täysin syyttöminä. Miten tämä on mahdollista, kysytään kaikkialla. Miten kukkakauppojen, kahviloiden ja konserttisalien keskellä voi käydä näin?

Kun jokin romahtaa - iso rakennus tai turvallisuudentunne - siihen ei voi olla havahtumatta. Hidas rappeutuminen ei koskaan saa samanlaista huomiota.

Ranskan tapahtumat järkyttävät, totta kai. Minuakin. Suhdettani kadulla istuvaan kerjäläiseen pystyn pohtimaan etäisen filosofisesti, mutta reaktioni Pariisiin on suorastaan primitiivinen. On raivoa, pelkoa, hätää. Ei ole epäselvyyttä oikeasta ja väärästä, uhreista ja syyllisistä, hyvästä ja pahasta.

Tuomitsen, koska yhtäkään hyväksyttävää selitystä, syistä puhumattakaan, ei voi olla.

Jos iskun nostattamassa tummassa, uhkaavassa pilvessä voidaan nähdä minkäänlaista hopeareunusta, se on se, miten ihmiset alkavat puhua. Puhutaan välittämisestä ja toisiimme turvautumisesta. Siitä, miten hyvä voittaa pahan, rakkaus vihan.

Inhimillisyyttä peräänkuuluttavan puheen pauhatessa palaan ajatuksissani aamuun.

Rakkaus voittaa vihan - uskon todella niin - mutta miksei se voita välinpitämättömyyttä?
Pahantekijät päihitetään hyvyydellä, mutta miksi sitä hyvyyttä ei riitä niille, jotka eivät ole tehneet mitään pahaa? Miksi lämpöpeitteitä ei anneta niille, joilla on koko ajan kylmä? Miksi on niin paljon helpompi auttaa yllättävän väkivallan kohteeksi joutunutta kuin koko elämänsä ajan laiminlyötyä?

En tiedä. En todellakaan tiedä.

Kun jotain Pariisin kaltaista tapahtuu, pidän suuni yleensä kiinni. Kuuntelen kyllä, mitä muut puhuvat. Pohdin ja päivittelen pienemmissä porukoissa, mutta varon sanomasta mitään sen suurempaan ääneen. Osittain juuri siksi, että en tiedä mitä sanoa. Ainakaan mitään sellaista, mitä ei sanota jo muualla. Ja ei siinä mitään - ongelmien ja onnettomuuksien edessä pitää saada olla myös sanaton.

Mutta en halua sanoa liikaa myöskään sen takia, että tiedän, että en tiedä. Puhetta ja pointteja on paljon, mutta en voi ymmärtää kuulemastani muuta kuin sen, minkä pystyn jotenkin sijoittamaan omaan kokemuspohjaani. Valtavan paljon jää sen ulkopuolelle. Tässä tapauksessa kokonainen maailma, jota me täällä lännessä yritämme epätoivoisesti määrittää ja ymmärtää omien käsitteidemme ja käsitystemme kautta. Se ei ole kuitenkaan mahdollista. Kokonaiskuva jää pakostakin puutteelliseksi.

Jos tietäisit kaiken, ymmärtäisit kaiken. Jos ymmärtäisit kaiken, antaisit kaiken anteeksi.

Ymmärtäminen, anteeksi antamisesta puhumattakaan, on tällaisina hetkinä mahdoton ajatus. Se tuntuu suorastaan väärältä. Miksi pahalle pitäisi antaa piiruakaan periksi, yhtään ymmärrystä?

Pahalle ei pidäkään. Mutta mistä se paha kumpuaa? Ketkä sitä todella edustavat? Ketkä ovat pahantekijöitä, ketkä heidän uhrejaan? Liian suora puhe, liian nopeat johtopäätökset altistavat yleistyksille ja leimaamiselle. Viha saattaa lähteä leviämään väärään suuntaan

Tähän tekstiin, tähän kovin sekavaan, rönsyilevään tekstiin, mahtui minä, itähelsinkiläinen tori, kukkakimppu, kerjäläinen ja kansainvälinen kriisi. Ne kaikki mahtuivat myös yhteen lauantaiaamupäivään. Se kertoo jotain tästä maailmasta.

Tämän tekstin lopussa on myös vielä resepti. Ihan tarkoituksella. Isoista asioista on puhuttava myös pienissä keittiöissä, arjen keskellä. Kysymyksiä on kysyttävä silloinkin, kun vastauksia ei ole. Pitkänkään pohdinnan ei tarvitse aina tuottaa tulosta. Suuret menetykset eivät poista syytä olla onnellinen pienestä. Päinvastoin.


Makeat paahdetut parmesaani-ruusukaalit

n. 500 g ruusukaaleja
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl sormisuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
3 rkl hunajaa
50 g parmesaania

1. Poista ruusukaalien kannat, halkaise ne ja laita uunivuokaan.
2. Yhdistä öljy, balsamiviinietikka, suola ja mustapippuri. Valuta mausteöljy ja hunaja ruusukaalien päälle. Raasta päälle parmesaania. Kääntele ruusukaaleja käsin, jotta ainekset sekoittuvat tasaisesti.
3. Paahda ruusukaaleja 200 asteessa noin puoli tuntia. Sekoita tarvittaessa puolessa välissä.

Keittiössä soi: Shake Shake Go

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Väsynyt mutta onnellinen | Jamie Oliverin kurpitsa-raejuustolasagne


Viime aikoina olen kirjoittanut kovasti. Paljon ja pitkästi, nopeasti ja lyhyesti. Tekstejä, tarpeita ja tarkoituksia on ollut monia erilaisia, eikä kaikki kirjoittamani ole ollut kovinkaan kummoista. Yhtä kaikki, aivot ovat puhuneet paljon ja sormet käyneet kiivaasti. Tuotteliaisuudesta tulee hyvä mieli, mutta nyt kieltämättä myös hieman väsyttää.

Sen takia en tänään jaksa kirjoittaa mitään omaa, mutta voin kertoa siitä, mitä muiden kirjoittamaa olen lukenut. Kirjoittamisen tasapainoksi olen nimittäin myös lukenut paljon. Uusia sanoja luovutettujen tilalle, niinhän tämä systeemi toimii.

Olen lukenut muun muassa Jamie Oliverin uutta Arjen superruokaa -keittokirjaa. Lukenut ja katsonut kuvia. Katsonut kuvia ja lukenut, ehkä sittenkin niin päin. Tai no - katsonut kuvia ja lukenut juuri sen verran, että tiedän mitä kuvat esittävät.

Siitä huolimatta, että kirjan nimessä vilahtaa sana superruoka, kirja on leppoisa ja rento, niin kuin Jamie nyt on aina. En kiistä - pidän Jamie Oliverista kovasti. Toisaalta pidän kyllä kaikista muistakin, jotka sanovat laittavansa pikkuisen öljyä ja sitten kaatavat pullosta puolet.

Alun perin minun piti korkata Jamien uutuuskirja kokkaamalla ”Onnellisuuspastaa”, koska kuka meistä voisi haluta syödä mitään muuta. Nerokas konsepti muuten tuollainen - ruokien nimiäminen vähän self help -oppaiden tyyliin. Menestysvuoka. Rahapata. Rakkausrisotto. Kaikkia kolmea tänne, kiitos!

Lopulta kuitenkin luin - hyvä on, hyvä on! - selasin onneni ohi parin aukeaman päähän ja poimin sieltä kirjan neitsytreseptiksi kupritsa-raejuustolasagnen. Onnelliseksi tulin siitäkin. Tulkaa vuorostanne tekin.



Kurpitsa-raejuustolasagne
Jamie Oliverin reseptiä mukaillen
5:lle

1 myskikupritsa (1 kg)
sormisuolaa
3 tl oliiiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tuore punainen chili
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 tlk säilöttyjä luumutomaatteja
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 tl jauhettua paprikaa
kuivattua basilikaa
rouhittua mustapippuria
1 dl punaviiniä
150 g tuoretta pinaattia
60 g parmesaania
6-8 täysjyvälasagnelevyä
400 g raejuustoa
1 dl maitoa
hieman valkopippuria
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 tuore rosmariininoksa

1. Aloita kuorimalla myskikurpitsa. Halkaise kuorittu kurpitsa ja poista sen sisältä siemenet ja rihmasto. Leikkaa kurpitsa noin sentin paksuisiksi, puolikuun muotoisiksi viipaleiksi.
2. Laita kurpitsaviipaleet leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja sivele niiden pintaan hieman oliiviöljyä. Ripottele päälle sormisuolaa. Paahda kurpitsaviipaleita 175 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet.
3. Kurpitsojen paahtuessa hienonna valkosipulinkynnet. Poista chilistä siemenet ja viipaloi se ohuelti. Kuumenna isolla pannulla oliiviöljyä ja paista valkosipulia ja chiliä siinä hetken aikaa. Lisää balsamiviinietikka ja luumutomaatit. Huuhdo tomaattien tölkit viinillä ja lisää pannulle.
4. Anna tomaattikastikkeen porista rauhallisesti noin 20 minuuttia tai kunnes seos sakenee hieman. Mausta suolalla, pippurilla, sokerilla, jauhetulla paprikalla ja basilikalla.
5. Voitele laakea uunivuoka. Levitä vuoan pohjalle kerros tomaattikastiketta ja sitten puolet tuoreesta pinaatista. Lisää vielä kerros kurpitsaviipaleita ja raasta niiden päälle hieman parmesaania. Aseta päälle lasagnelevyt.
6. Kokoa toinen kerros samalla tavalla niin, että lasagnelevyt jäävät päällimäiseksi.
7. Yhdistä raejuusto, maitoa ja valkopippuri. Halutessasi voit lisätä joukkoon myös hieman suolaa. Levitä seos lasagnelevyjen päälle. Raasta päälle loput parmesaanit. Ripottele pinnalle auringonkukansiemeniä ja halutessasi kuivattua basilikaa.
8. Öljyä rosmariininoksa. Nypi öljytyt lehdet irti ja ripottele lasagnen pinnalle.
9. Paista lasagnea 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Keittiössä soi: Gabriel Rios

Jamie Oliverin Arjen superruokaa -kirja saatu arvostelukappaleena.