tiistai 26. marraskuuta 2013

Väriä elämään

Olen huomannut, että tässä blogissa on tänä syksynä ollut paljon ruskeita ruokia. Asiassa ei ole mitään vikaa, sillä pidän ruskeasta kovasti. Monet mahtavat asiat ovat ruskeita: suklaa, cappuccino, kanelitangot. Reino-tossut. 70-luku. Charlie Brown.

Mieleeni on kuitenkin jäänyt Suurimman Pudottajan Bob, joka eräässä jaksossa valitti amerikkalaisten syövän lähinnä ruskeaa ja beigeä ruokaa. Missä ovat värit, treenaaja vauhkosi. Lienee sanomattakin selvää, että Bobin kommentit eivät juurikaan ohjaile ruokavalintojani. Värikommentti on kuitenkin muistunut mieleeni jo useamman kerran selatessasi vanhoja kirjoituksia: maapähkinävoi. Maapähkinäkeksit. Kaalipiirakka. Vohvelit. Vohvelit uudelleen. Auts.

Joten ihan vaihtelunkin takia tänään on tarjolla tumman punaista, lähes pinkkiä keittoa. Tiedän jo nyt, että kaikki siellä eivät tule ymmärtämään uuden suosikkini, punajuuri-päärynä-glögikeiton päälle. Ei se mitään. Toisin kuin Bob, kestän sen, että neuvojani ei noudateta. Se on teidän tappionne ettekä tiedä, mitä jäätte vaille, mutta kuten sanottu, minä kestän kyllä.

Ja sitä paitsi, minulla on jotain myös teille. Ihanan mutta kieltämättä eriskummallisen keiton kaverina ja pinkin tasapainottajana tarjoiltiin spelttisuklaaruutuja. Kosteita, mehukkaita, tumman ruskeita suklaaruutuja. Ja ne maistuvat ihan varmasti teille kaikille. (En puhu sinulle, Bob, mutta teille muille.) Suklaaruudut olivat poikkeuksellisen tuhteja ja ovat siksi varsinkin aikuisten makuun. Sanoo aikuinen, joka siteeraa tosi-tv-julkkista ja menee sekaisin pinkistä ruoasta.

Mitä keittoon tulee, osaan arvata, missä kohdissa reseptiä kulmanne tulevat kohoamaan. Olkaa kuitenkin rohkeita! Päärynät reippaasti vain kuutioiksi ja kattilaan! Kyllä, glögi kuuluu asiaan. Ennakkoluulottomuuden palkinto on intensiivinen, makea ja mausteinen keitto. Samaan aikaan aivan uuden ja kuitenkin tutun makuinen. Molemmissa ohjeissa on käytetty Alpron soijamaitotuotteita tavallisen maidon sijaan. Tavallinenkin maito toimii, mutta tässä saattaa olla esimerkiksi kaksi hyvää reseptiä maitoallergisen tai vegaanin joulupöytään.









Talvinen punajuurisosekeitto
alkuperäinen resepti täältä
4:lle

1 purjon valkoinen osa
2 päärynää
1 rkl öljyä
1 kasvisliemikuutio
4 dl vettä
500 g punajuuri-perunasosetta
1-1,5 dl glögitiivistettä
2 dl Alpro Ruoka -ruoanlaittovalmistetta
1 rkl balsamiviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
basilikaa koristeeksi

1. Halkaise purjo ja huuhtele se. Kuori päärynät. Pilko purjo ohuiksi renkaiksi ja päärynät pieniksi kuutioiksi.
2. Kuumenna öljyä pannulla. Kuullota purjoa ja päärynöitä pannulla noin 10 minuuttia.
3. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Anna kiehua noin 10 minuuttia.
4. Lisää punajuuri-perunasose, glögitiiviste, Alpro Ruoka ja balsamiviinietikka. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Anna hautua hetken aikaa kannen alla.
5. Tarkista maku ja tarjoile tuoreen basilikan kanssa.



Tummat spelttisuklaaruudut
alkuperäinen ohje kirjasta Notes From My Kitchen Table
n. 20 palaa

3 dl spelttijauhoja
100 g hyvää kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

0,5 tl suolaa
1 rkl jauhettua kahvia
1,25 dl vahvaa, keitettyä kahvia
1,25 dl öljyä
1,25 dl Alpro Natural  -soijajuomaa
2,5 dl vaahterasiirappia
2 rkl hunajaa  (jos haluat täysin vegaanisen version, korvaa hunaja vaalealla siirapilla tai lisää vaahterasiirapin määrää)
175 g hyvää tummaa suklaata

öljyä vuoan voiteluun

1. Sekoita keskenään kuivat aineet.
2. Sekoita keskenään kahvi, öljy, soijajuoma, siirappi ja hunaja.
3. Sekoita kaikki ainekset keskenään rauhallisesti käännellen. Älä sekoita taikinaa liikaa!
4. Pilko suklaa pieneksi.
5. Kaada puolet taikinasta vuokaan. Ripottele taikinan pinnalle puolet suklaapaloista ja kaada päälle loput taikinasta. Ripottele taikinan päälle loput suklaapaloista.
6. Paista suklaaruutuja 180 asteessa noin 25 minuuttia. Suklaaruudut voi tarjoilla heti, mutta ne säilyvät hyvin ja tekeytyvät entisestään jääkaapissa.

Keittiössä soi: Aino Venna

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Alpro.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Hyvää ja kaunista – pieniä paloja matkalta





Bonjour! Nyt ei ole tarjolla yhtään ruokaohjetta, mutta ruokakuulumisia ja -kuvia kylläkin. Kävin pyörähtämässä viikonloppuna Luxemburgissa ja Saksassa, ja mikä tekstiilisuunnittelua opiskelevan ruokaintoilijan unelmamatka se reissu olikaan! Vierailin valtavilla kangasmarkkinoilla, joiden valikoima oli vähintään yhtä vaikuttava kuin paikallinen leivosvalikoima. Viikonlopun aikana ehdin ihastella mm. riikinkukon sulista tehtyjä kankaita, kämmenen kokoisia macaroneja (ostin sitruunan-, pistaasin- ja mustaherukanmakuisen), vuorimaisemia, vaaleanpunaisia taloja ja ukon muotoisia pullia (joita kipakka ranskalaistarjoilija kielsi minua kuvaamasta). Näin ja söin myös paljon muuta mahtavaa, mutta kaikki ei tarttunut kameraan, enkä ymmärtänyt kaikkia ruokia, mitä minulle ravintoloissa ranskaksi tilattiin.

Hyvää ja kaunista oli. Mutta kyllä toisaalta taas omalla keittimellä valmistettu kahvi ja ruisleipä maistuu.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Food news is good news

Kuluneen viikon ruokauutiset:

Hankin itselleni virolaisen halvadiilerin. Tätäkin juttua kirjoitetaan maapähkinähalvasta tahmeilla sormilla. Eläköön Schengen ja tavaran vapaa liikkuvuus!

Valmistin ystäväni kanssa kermakaljaa. Kyllä, katsoimme samalla Harry Potteria. Ei, ei hävetä.

Raaskin viimein ostaa tuoreita viikunoita, joita ihastelin tarjoiluvadilla niin kauan, että ne menivät pilalle.

Tajusin, että parasta pullaa tulee kokonaan öljyyn leivotusta taikinasta.

Söin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. It's beginning to look a lot like Chr...

En ole mikään raakaruokailija, mutta olen silti jäänyt raakasuklaakoukkuun. Tein kolmannen kerran raakasuklaata hyvin lyhyen ajan sisään. Onko kyseessä todellinen tykästyminen vai Fazer-liiton korvaava rebound-suhde, jota ei ole tarkoitettukaan kestämään? Seuraamme tilannetta.

Löysin todella hyvän tomaattipiirakan reseptin. Tomaattimurska on mahtava elintarvike. Kaiken muun hyvän lisäksi se on aina sesongissa. Nyt jos koskaan myös lämpimän kotoisat piirakat ovat sesongissa. En keksi oikeastaan yhtään syytä, miksi tätä piirakkaa ei olisi syytä valmistaa saman tien. Paitsi jos olet juuri leipomassa pullaa öljyyn, hakemassa minulle halvaa Tallinnasta tai äänestämässä suosikkiruokablogiasi täällä. Niissä tapauksissa, jatkakaa.


Talvinen tomaattipiirakka
Alkuperäinen resepti täältä
12:lle

Pohja:
3 dl ohrajauhoja
1,5 dl sämpyläjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1,75 dl vettä
1 tl hunajaa
2 tl punaviinietikkaa
kananmunaa voiteluun

Täyte:
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl kuivattua basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl timjamia
1 tl sokeria
1 tl balsamiviinietikkaa
suolaa, mustapippuria maun mukaan
3 kananmunaa
1,5 dl maitoa
200 g fetaa

tomaattiviipaleita pinnalle

1. Valmista pohja: Aloita yhdistämällä kuivat aineet keskenään.
2. Tee kuivien aineiden keskelle pieni kuoppa ja kaada siihen oliiviöljy. Sekoita.
3. Yhdistä etikka, hunaja ja vesi ja kaada seos muiden aineiden joukkoon. Sekoita, kunnes taikinasta tulee kiinteä pallo. Vaivaa tarvittaessa käsin.
4. Peitä taikinapallo kelmulla ja laita se kylmään noin tunniksi.
5. Ota taikina kylmästä ja kauli se levyksi. Pohjataikinaa tulee alkuperäisellä ohjeella aika paljon. Jos teet yhden piirakan ja käytät vuokaa, jonka halkaisija on noin 27 cm, suosittelen tekemään 3/4-kokoisen pohjataikinan.
6. Voitele piirakkavuoka kevyesti oliiviöljyllä ja nosta taikina vuokaan. Painele taikinan reunat vuoan reunoihin ja leikkaa ylimääräinen taikina pois.
7. Voitele piirakkapohja kananmunalla ja pistele siihen haarukalla reikiä. Esipaista pohjaa 175 asteessa 15 minuuttia.
8. Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja nosta sipulisilppu pannulle.
9. Lisää hetken päästä tomaattimurska ja -pyree sekä basilika, oregano, timjami ja sokeri. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Lisää balsamiviinietikka, suola ja pippuri. Tarkista maku.
10. Vispaa maito kananmunien joukkoon. Yhdistä seos tomaattikastikkeeseen pieneksi pilkotun fetan kanssa.
11. Kaada täyte hieman jäähtyneen piirakkapohjan päälle. Koristele lopuksi tomaattiviipalein. Paista piirakkaa 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile lämpimänä tai huoneenlämpöisenä.

Ps. Tomaateista on kyllä niin moneksi. Mikä ihana kasvis!

Keittiössä soi: I Am Kloot