lauantai 31. lokakuuta 2015

Paljon on | Puolukka-mantelimurupiirakka


Nyt on hoppu, lauantai-ilta, kello hieman vaille yhdeksän. Aion vartin sisään painella ovesta ulos, kävellä mäen alas kivuliaissa kengissä, tavata ystävän, halata, kysellä huutaen kuulumisia melun yli ja nauraa niin että viini läikkyy. Odotan sitä jo, mutta ennen iltaan lähtöäni haluan pikaisesti jakaa terveiset päivältä. Maailmasta, johon kuuluvat punaruudulliset keittiöpyyhkeet ja piirakkavuoat.

Huomenna aamulla meinaan palata siihen maailmaan: pakata palan puolukkapiirakkaa mukaani, pyöräillä joenvartta, kiivetä korkealle kalliolle ja juoda siellä aamukahvit. Käydä läpi edellisillan keskustelut ja nauraa taas. Katsoa kalliolta alas joelle - ei hätää äiti, en liian läheltä reunaa - ja vaipua ajatuksiin. Olla kiitollinen, hetkeen tyytyväinen. Ehkä hyräillä ääneen. Sitten palaan kotiin, palautan eteiseen kerääntyneet viinipullot ja menen panttirahoilla ostamaan kukkia Hakaniemen torilta. Käyn aina samalla kukkamyyjällä. Hän kysyy, joko minulla on sulho. Hän on kysynyt sitä joka kerta siitä lähtien, kun kesän alussa ostin häneltä niin komean kukkakimpun, että se olisi käynyt hääkimpusta.

Ei ole. Mutta vastaan, että niin paljon muuta on.

 
Puolukka-mantelimurupiirakka 
alkuperäinen resepti täältä

Pohja:
160 g pehmeää voita
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
5 dl vehnäjauhoja

Puolukkatäyte:
750 g puolukoita, pakastettuja tai tuoreita
2 kananmunaa
120 g mantelijauhetta
1,25 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
(hieman manteliaromia)

Mantelimuru:
100 g voita
1 dl vehnäjauhoja
0,75 dl sokeria
60 g mantelijauhetta
1,5 dl mantelilastuja
1 dl kauraleseitä

1. Vatkaa pohjaa varten pehmeä voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna edelleen vatkaten. Lisää jauhoja vähitellen ja sekoita taikinaa käsin, kunnes siitä tulee kiinteä pallo. Laita taikina peitettynä kylmään vähintään puoleksi tunniksi.
2. Painele jäähtynyt taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija n. 23 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 125 asteessa 20 minuuttia.
3. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään. Halutessasi lisää hieman manteliaromia.
4. Nypi mantelimurun ainekset keskenään sekaisin.
5. Kaada puolukkatäyte esipaistetun piirakkapohjan päälle. Ripottele päälle mantelimuru. Paista piirakkaa uunin alaosassa 175 asteessa noin 35-40 minuuttia. Tarjoile puolukka-mantelimurupiirakka vaniljakastikkeen kanssa.

Keittiössä soi: Pyöreä pöytä

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Sush siunakkoon | Kvinoa-sushi ja maapähkinä-seesamikastike


Tänään keskustelemme aiheesta, josta minä tiedän hyvin, hyvin vähän.

Viskit? Autourheilu? Crossfit? James Bond -elokuvat (nähtyjä elokuvia: 0)? Sulakkeet? Miesten mielenliikkeet? Kissojen mielenliikkeet?

Ei valitettavasti mikään mainituista. Hirveän hyviä aiheita kyllä. Palataan näihin vielä. Ei mikään ole parempaa kuin päteminen ja spekulointi ilman minkäänlaista tietopohjaa, ja nämä aiheet tarjoavat siihen erinomaisen mahdollisuuden.

Tänään kuitenkin puhumme sushista.

Tiedän päivän aiheesta sen verran, että sushi on hyvää. Ja missä sijaitsee Helsingin paras sushibuffet. Aion pitää jälkimmäisen salaisuutena, mutta ei hätää, lipsautan sen varmasti viski-aiheisen postauksen yhteydessä.

Tärkein sushista tietämäni asia on kuitenkin se, että moni tietää sushista hyvin paljon enemmän kuin minä, ja jos tällaisten ihmisten kanssa aikoo valmistaa sushia, on syytä olla varuillaan. Todeta heti alkuun, että ei tiedä mitään, jotta voi vedota syyntakeettomuuteen jonkin mennessä pieleen. Muutenkin on turvallisinta vain peesailla ammattilaisia ja pitää omat ideat hiljaa itsellään. Esimerkiksi puuroriisistä ja sen käyttöpotentiaalista ei kannata mainita mitään. Muuten saattaa tulla syömäpuikoilla rystysille.

Haluan siis kaikkien tietävän, että olen vain nöyrä harrastelija. Ja oi voi. Heti kun tämä nöyrä harrastelija jäi yksin keittiöön, se meni ja vaihtoi sushiriisin kvinoaan, siveli sen päälle tuorejuustoa ja pestoa, viipaloi täytteiksi avokadoa ja lähikaupan lohta, kääri hässäkän rullaksi ilman bambumattoa ja leikkasi rullat paloiksi voiveitsellä, koska ei jaksanut tiskata muuta puhtaaksi.

Ja söi sitten saman tien noin 20 palaa, koska tästä kvinoa-avokado-sushikkeesta tuli niin hyvää.

Dippailin - koska sushiahan oikeaoppisesti nimenomaan "dippaillaan" - paloja inkiväärillä ja sitruunalla maustettuun maapähkinä-seesamikastikkeeseen. Aijai.

Eikä minulla ole mitään tarvetta puolustella tekojani. Osittain siksi, että ei se minun idea ollutkaan. Seuraamani kvinoa-sushi -ohje löytyy täältä. Peston käyttöön minut on innostanut ystäväni, keittövelho ja poikkeuksellisen lempeä sushi-ohjaaja Milka. Ajatus pestosta voi tuntua erikoiselta - en ihmettele, jos Milkakin on joskus saanut väistellä syömäpuikkoja - mutta no, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Tekstin otsikko on sitaatti henkilöltä, jonka voin varmuudella sanoa olevan vielä huonommin perehtynyt sushin tekemisen saloihin kuin minä - isältäni. Pyörittelin sille silmiäni - niin kuin kunnon tyttären vanhempien sanomisille aina kuuluu - mutta oikeastaan tähän keski-ikäisen hämäläisen kommenttiin kiteytyy kaikki se, mitä minäkin haluan tästä astetta maanläheisemmästä, sympaattisesta herkusta sanoa. Sush siunakkoon mitä sushia.


Kvinoa-sushi ja maapähkinä-seesamikastike

3,5 dl kvinoaa
5 dl vettä
1,5 dl riisiviinietikkaa
1,5-2 tl suolaa
2 tl hunajaa

6 noriarkkia
4 rkl maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl pestoa
1 tl wasabitahnaa
1 kypsä avokado
10 cm:n pätkä kurkkua
50 g tuoretta lohta

1. Huuhtele kvinoa hyvin. Laita huuhdeltu kvinoa uuden veden kanssa kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua rauhallisesti kannen alla noin vartin verran, tai kunnes vesi on imeytynyt kvinoan joukkoon ja kvinoa on pehmeää.
2. Yhdistä riisiviinietikka, suola ja hunaja. Kuumenna seosta kattilassa tai mikrossa sen verran, että hunaja liukenee.
3. Sekoita etikkaseos kypsän kvinoan joukkoon. Laitan kansi päälle ja anna kvinoan tekeytyä kunnes kaikki neste on imeytynyt. Anna kvinoan jäähtyä kokonaan.
4. Leikkaa avokado ohuiksi viipaleiksi. Suikaloi lohi ja kurkku ohuiksi, pitkiksi suikaleiksi.
5. Aseta nori bambumatolle tai leikkuulaudalle kiiltävä puoli alaspäin poikkiviivat pystysuuntaan itseesi nähden. Kostuta sormiasi vedessä ja painele kvinoaa norille. Jätä norin yläreunasta noin viisi senttiä tyhjäksi.
6. Paina kvinoaan kämmensyrjällä kevyesti vako noin seitsemän sentin päähän norin etureunasta. Levitä vakoon ohuelti wasabia, tuorejuustoa ja pestoa. Aseta päälle avokado-, lohi- ja kurkkuviipaleet.
7. Kun aloitat rullauksen, pidä täytteitä sormin paikoillaan. Kääri rulla mahdollisimman tiiviiksi. Kostuta noria kevyesti tyhjästä reunasta ja kiinnitä saumakohta.
8. Leikkaa rullat terävällä veitsellä parin sentin paksuisiksi paloiksi. Tarjoile kvinoa-sushi maapähkinä-seesamikastikkeen kanssa.

Maapähkinä-seesamikastike

4 rkl maapähkinävoita
4 rkl vettä
4 tl seesamiöljyä
2 rkl seesaminsiemeniä
1-2 tl soijakastiketta
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl hunajaa
pieni pala tuoretta inkivääriä raastettuna
maun mukaan wasabitahnaa

1. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku ja anna tekeytyä jääkaapissa hetken aikaa ennen tarjoilua.

Keittiössä soi: Intergalactic Lovers

torstai 22. lokakuuta 2015

Season's greetings | Porkkana-appelsiinismoothie


Amerikkalaisilla on alkamassa hurja juhlaputki. Sen seurauksena internet on yhtäkkiä täynnä kurpitsoja, paksukuorisia piirakoita, lintupaisteja ja lyhtyjä. Hirveästi tuntuu olevan tehtävää ja tuunattavaa. Jos osani olisi ollut syntyä Terryksi valtameren toiselle puolen, juuri nyt varmaan vuorotellen innostaisi ja ahdistaisi.

Innostaisi. Ahdistaisi. Uu, Homemade Pumpkin Spice Mix Nutella Swirl Latte -ohje! Innostaisi!

Mutta onhan meillä erityissesonkimme Suomessakin. Flunssakausi voi olla kansaa yhdistävä tekijä siinä missä juhlapyhätkin.

Täällä kausi on korkattu hyvin perinteisin menoin - C-vitamiinishotein ja teeöverein. Nenäliinoja on hamstrattu, kaikki parittomat villasukat kaivettu esille. Päätä särkee, ääni on käheä ja olo nuutunut, mutta sehän on hyvien juhlien hinta.


Porkkana-appelsiinismoothie
2:lle

2 keitettyä porkkanaa
2 pakastettua banaania
1 appelsiini
1 dl appelsiinimehua / 1 appelsiinin puristettu mehu
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
1,5 dl soijamaitoa / tavallista maitoa / maustamatonta jogurttia
(1 tl hunajaa)
(ripaus kardemummaa)

1. Sekoita kaikki ainekset keskenään tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Tarkista maku, lisää halutessasi hunajaa ja hieman kardemummaa. Nauti heti.

Keittiössä soi: Keith Kenniff

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Välttämätöntä | Kvinoa-suklaakakku


Niin kuin en ole koskaan milloinkaan aikaisemmin maininnut, vanhemmillani on kissa. Kissa on vanhempieni ei ehkä rakkain, mutta myötämielisin ja myös ainoa heidän kanssaan enää asuva lapsi, joten siksi sillä on monta nimeä. Päivästä ja käyttötarkoituksesta riippuen kissan nimi on joko Nero, Köpi, Kyösti von Fleming tai simppelisti Kissa.

En tiedä, mitä siitä kissasta ajattelen. Se ei taida pahemmin välittää minusta, joten siksi esitän, etten minäkään siitä. Mutta kun Kyösti von Fleming söi pari vuotta sitten lihapaistin paistoverkon metalliklipsuineen ja meinasi sen seurauksena heittää ilmeisesti viimeisen henkensä, olin kieltämättä hädissäni. Ja yhtä lailla salaa huojentunut, kun se sitten jäikin henkiin.

Monesti tätä vaikeasti nimettyä kissaa katsellessani mietin, miksi se tekee asioita, joita tekee. Miksi se rapsuttaa itseään noin. Miksi se pelkää imuria muttei voi vastustaa maton alle piilotettua langanpätkää. Miten se välillä jaksaa maata tuntikausia samassa asennossa silityslaudalla (jonne se menee odottamaan paijaamista kuulemma juuri sen takia, että se tietää meidän ihmisten kutsuvan sitä silityslaudaksi), mutta yhtäkkiä saattaa saada hurjan, kukkaruukkuja ja mattoja lennättävän spurttikohtauksen. Jos ihmettelen näitä ääneen, minulle sanotaan että se tekee mitä tekee, koska se on kissa. Tai no, isäni sanoo että koska se on tavallista notkeampi / aktiivisempi / tarkkaavaisempi / ylivoimaisempi kissa, mutta muut ihmiset sanovat, että koska se nyt vaan on kissa, ja kissat tekevät niin.

Sain viime kirjoitukseeni kommentin liittyen kaupallisiin yhteistyökuvioihin. Sellaisia on tullut muutama aiemminkin - ja hyvä niin. Ulkopuoliset tukijatahot ja kirjoitusten sponsoroinnit eivät aina ole ihan yksinkertaisia juttuja, ja siksi niistä kannattaa keskustella.

Olen ollut mielissäni, kun tämä blogi, tämä minulle jo niin kovin rakas juttu, on saanut huomiota muiltakin. En kiellä, ettenkö olisi imarreltu ja innoissani saadessani yhteistyötarjouksia. Moniin olen tarttunut - sellaisiin, jotka ovat tuntuneet omilta, olleet reiluja ja rehellisesti sitä, mitä tämä blogi muutenkin. Aina ei tietenkään alkuun tiedä, mitä tuleman pitää. Mutta ei sen takia, täällä tai muutenkaan elämässä, kannata jättää kokeilematta.

Edellisen postauksen kommentoija kertoi toivovansa, että voisin joskus vielä kirjoittaa ihan täydestä sydämestäni ilman kaupallisia innostajia.

Tässä suhteessa toimin kuin Nero-kissa. Teen asioita niin kuin teen, sillä minä olen minä. Kirjoitan sillä tavalla kuin kirjoitan, koska muuta tapaa en tiedä. Oli aihe mikä tahansa - kiva uutuustuote tai lentävät ankeriaat (aihe, josta en ikinä tule pääsemään yli) - sanat tulevat täältä.

Ai niin, ettehän te näe. Osoitan sydäntäni.

Sanat tulevat sydämestäni. Joskus aivan sen ytimestä, joskus kepeämmin sen pinnalta, mutta minusta, minusta ne tulevat aina. Innosti minua kuka tai mikä tahansa.

Kommentoijan tavoin minäkin kuitenkin toivon, että useammin saisin kirjoitettua ihan sieltä täydestä sydämestä. Minusta on ihanaa kirjoittaa kakuista ja ankeriaista ja siitä, miten kauniilta kaupunki syksyisin näyttää. Maalailen sanoilla mielelläni, leikin niillä, pelaan ja kikkailen. Sellainen on minusta yksinkertaisesti todella kivaa, ja sellaista kirjoittamista minä haluan täällä tehdä.

Mutta sitten on kirjoittamista, jota täytyy tehdä. Sydämen toiminnan kannalta välttämätöntä kirjoittamista. Joskus kaipaan karttaa, ohjekirjaa tai kannustuspuhetta. Jos en niitä muualta saa, minun pitää kirjoittaa ne itselleni. Sellainen kirjoittaminen on tärkeää ja selkeyttävää. Aivan parhaimmillaan - tai pahimmillaan - kirjoittaminen saattaa olla kuitenkin kivulias toimenpide. Se on luotien poistamista, myrkyn ulos oksentamista. Elintärkeää, mutta uuvuttavaa, likaista, epämiellyttävää.

Tätä kaikkea varten minulla on toinen blogi. Projekti Einstein on erilainen, aika uusi, vielä raaka. Jos Potluck by one on joskus kuin showroom - nätti ja valoisa - niin tuo toinen on työhuoneeni. Se ei ole oikein minkään näköinen, ja se onkin olemassa ennen kaikkea minua varten. Toistaiseksi siellä on vielä melko siistiä, mutta toivottavasti ei kauan. Jos sotkun kestää, sinne saa toki tulla käymään. Kaaoksen keskellä syntyy usein parhaat keskustelut.

Mutta ei siitä sen enempää. Nyt olemme täällä, missä on kauniit lautaset ja kukkia maljakossa. Ja tämäkin on todella tärkeä paikka. Juodaanko kakkukahvit? Tarjolla olisi nimittäin ihan kreisiä kakkua. Kvinoasta tehtyä, viljatonta suklaakakkua, joka on niin hyvää, että tämä sydämeni, josta on tänään jo aika paljon puhuttu, meinaa pakahtua.

Joskus kirjoittaminen on välttämätöntä, mutta joskus se on myös välttämätöntä lopettaa, jotta voi tarttua molemmilla käsillä kakkulapioon.


Kvinoa-suklaakakku
alkuperäinen resepti täältä

1,25 dl keittämätöntä kvinoaa
1 dl maitoa (tai 0,5 dl maitoa ja 0,5 dl espressoa)
4 kananmunaa
175 g voita
2 dl ruokokidesokeria
1 tl jauhettua vaniljaa
2,5 dl kaakaojauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
(2 tl hienoksi jauhettua kahvia)

1. Keitä kvinoa kypsäksi ja anna jäähtyä. Sulata voi.
2. Sekoita tehosekoittimessa tai blenderissä maito ja kananmunat keskenään.
3. Lisää keitetty kvinoa ja hieman jäähtynyt, sulatettu voi. Anna sekoittimen käydä, kunnes seos on tasaista.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään.
5. Lisää kvinoa-kananmunaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita, kunnes taikina on tasaista.
6. Voitele irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista.

Kookos-suklaakuorrute
125 g tummaa suklaata
1-2 tlk kookosmaitoa
(1 tl hienoksi jauhettua kahvia)

1. Sulata suklaa.
2. Riippuen haluamasi kuorrutteen määrästä, lusikoi yhdestä tai kahdesta kookosmaitopurkista kiinteä osa sulan suklaan joukkoon. Lisää halutessasi hieman jauhettua kahvia.
3. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja anna jäähtyä. Vatkaa kovettunut kuorrute kuohkeaksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

Ylimääräisistä kookosmaidoista voi valmistaa vaikka chai-lattet.

Keittiössä soi: London Grammar

perjantai 16. lokakuuta 2015

Ajankohtainen ykkönen | Kurpitsaranskalaiset


Jos saisitte valita uuden ajan ja paikan, jonne syntyä ja jossa elää, miten valitsisitte?

Haluaisitteko kävellä pellavatoogassa muinaisen Niilin rannalla tai ratsastaa sulkapäähineestä kiinni pitäen halki komeimman preerian? Tanssia ja juopua savuisessa Pariisissa 20-luvulla? Pyyhkiä liikutuksen kyyneliä farkkutakin hihaan Berliinin muurin murtuessa?

Itse harkitsisin 50-lukua, koska olen hyvä käyttämään kellohameita ja juomaan pirtelöitä.
Drive-in -elokuvia ja kolikoiden syöttämistä jukeboksiin - sitähän se elämä lähinnä olisi.

Tai kenties olisin parhaimmillani vasta 30 vuotta myöhemmin, juuri siellä 80-luvulla, rajojen kadotessa, syntikan soidessa. Huonosti istuvien vaatteiden ostaminen ja tukan kuivaksi kähertäminen luonnistuisi minulta kyllä.

Vai sittenkin loikka toiseen suuntaan? Jazzin tahtiin heiluvia höyheniä ja hapsuja? Päiväkävelyjä puistopromenadeilla 1800-luvun Porvoossa? Kylpyjä helteisessä, marmoroidussa Roomassa?

Siirtyisin mielelläni ajassa taaksepäin. En kuitenkaan liikaa - olen onnellinen, ettei minun tarvinnut olla paikan päällä ihan ensimmäisten joukossa. Siis silloin, kun käveltiin katujen sijaan kallioilla ja pohdittiin sitä, onko kahdella jalalla kävely ylipäätään toimiva juttu.

Miettikää nyt mikä vastuu siinäkin olisi ollut. Minulta ainakin olisi saattanut jäädä joitain hyvinkin olennaisia asioita hiffaamatta. Kuten miten tuli toimii. Mitä petoja paijata, mitä paeta. En osaa valita säähän sopivia vaatteita edes täydestä rekistä, joten miten olisin pysynyt hengissä pakkasilla kymmeniä tuhansia vuosia sitten? Voin myös kuvitella tilanteen, jossa pohdin pitäisikö tämä löytämäni siemen laittaa maahan kasvamaan.  "Hullu ajatus, mutta kenties sittenkin kokeilemisen arvoinen."

"Toisaalta.... tämähän käy myös välipalasta."

Ja sinne menisi siemen ja sen mukana maanviljelyn tulevaisuus.

Niin - jos ihmisrodun ensimmäiset kriittiset siirrot olisivat olleet minun vastuullani, on hyvinkin mahdollista, ettei Niilin varrella tai Pariisin kaduilla olisi koskaan kävellyt kukaan.

Joten mikä onni, että minä en ollut siellä, vaan täällä. 2010-luvun Helsingissä. Minun osani on lukea sähköposteja, syödä brunssia ja maksaa se sirukortilla, saada rahaa koulussa käymisestä, viestiä usein sanojen sijaan pyyhkäisyillä ja hästägeillä. Sytyttää tuoksukynttilöitä, tähtisädetikkuja ja kerran vuodessa nuotio Nuuksiossa. Paahtaa siinä vaahtokarkkia ja esikypsennettyä soijanakkia ja ajaa sitten, kahden jalkani väsyttyä, bussilla kotiin.

Eihän täälläkään tietysti aina helppoa ole - välillä tulee toimittua väärin, tehtyä huonoja valintoja, tunnettua tyhmästi. Joskus on olo, ettei tiedä ollenkaan, miten tässä annetussa ajassa pitäisi elää.


Mutta onhan tässä aikakaudessa puolensa. Kuten esimerkiksi se, että kun päätöksiä - ei ehkä ihmiskunnan tulevaisuuden, mutta vaikka oman illallisensa kannalta olennaisia - pitää tehdä, apua on nykyään kovin helppo saada.  Että puhelin kertoo, mistä ruokaa löytyy mahdollisimman helposti, nopeasti ja edullisesti. Uusi K-ruoka -mobiilisovellus tekee nimittäin juuri sen, ja enemmänkin: näppärästä sovelluksesta tarkistaa vaivatta ajankohtaisten reseptien ainekset ja lähikaupan parhaat tarjoukset.

En tiedä teistä aikalaisistani, mutta minulla ainakin on kauppaan päästyäni tapana jämähtää ostoskoreineni hetkeksi oviaukkoon muiden tukkeeksi. Yritän muistella tai ylipäätään keksiä, mitä sitä pitikään hankkia. Ostoslista on lähes poikkeuksetta jäänyt jonnekin - keittiön pöydälle, toisen takin taskuun, kokonaan tekemättä. Minunlaiselleni nykyihmiselle K-ruoka -sovellus onkin aikamoinen apu: kun jonkin uuden kokeileminen innostaa, käy reseptien plärääminen ja niistä ainesten siirtäminen suoraan ostoslistalle parilla painalluksella. Jos mieli vain kaipaa muistutusta siitä, mitä sitä ainakin todennäköisesti tarvitaan, voi sovelluksesta tarkistaa useimmiten ostamansa tuotteet.

Kaiken kaikkiaan K-ruoka -mobiilisovellus kertoo mitä kannattaa syödä juuri nyt, tänään, tässä ajassa.

Esimerkiksi kurpitsoja kannattaa - vaikka ranskalaisina. Nyt on niiden kannalta paras aika.

Ja eiköhän sitten kuitenkin myös minun.


Kurpitsaranskalaiset

1 iso myskikurpitsa
3 rkl oliiviöljyä
1 tl sormisuolaa
rouhittua mustapippuria
1 tl jauhettua paprikaa

1. Kuori myskikurpitsa ja halkaise se pitkittäin kahtia.
2. Poista siemenet ja rihmasto. Leikkaa kurpitsa ohuiksi tikuiksi.
3. Sekoita mausteet öljyn sekaan. Laita kurpitsatikut kulhoon, kaada mausteöljy päälle ja sekoita käsin.
4. Aseta paistoritilä leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Levitä kurpitsatikut ritilälle ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes ranskalaiset ovat sisältä täysin pehmeitä ja pinnalta rapeita.
5. Tarjoile kurpitsaranskalaiset heti dipin kanssa.

Takuuvarma dippikastike

2 dl kermaviiliä
2 rkl ketsuppia
2 tl omenaviinietikkaa
0,5 tl sokeria
1 tl jauhettua paprikaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl kuivattua basilikaa
rouhittua mustapippuria

1. Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna kastikkeen tekeytyä kylmässä vartin verran. Tarjoile dippiä kurpitsaranskalaisten kanssa.


Keittiössä soi: Fink, Life in Film

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Aiheena tänään | Bataatti-linssicurry ja kookos-kurpitsariisi


Jos kaikki maamme kansalaiset laitettaisiin riviin, en olisi aivan sieltä yhteiskunnallisesti aktiivisimmasta päästä. Jotkut asiat saavat minut kuitenkin todella hermostumaan. Jos koskaan kirjoitan romaanin, haluan käsitellä siinä ainakin seuraavaa naisiin päivittäin kohdistuvaa epäkohtaa:

Valuvia sukkahousuja.

Aion omistaa aiheelle ainakin yhden kokonaisen luvun. Tai ehkä annan sukkahousuille roolin kirjan dramaattisimmassa kohtauksessa. Epilogissa ylväästi -  mutta yksin - vanhentunut nainen pohtii, miten olisi juossut elämänsä rakkauden perään, jos hänen ei olisi tarvinnut pelätä, että sukkahousut ovat ensimmäisen kymmenen askeleen jälkeen polvissa.

Kyseessä on ihan oikea, hyvinvointiamme uhkaava ongelma. Eikö olekin, siskot? Kenen joukoissa seisot on tarpeeton kysymys, jos ei voi seistä kunnolla ollenkaan! Jälleen eilen päiväni oli silkkaa kidutusta ja epämukavaa kiemurtelua paikallaan pysymättömien sukkahousujen takia. (Valinnainen voimasana tähän)! Mittani on täysi!

Heti aamulla, hissistä kadulle käveltyäni tajusin että ei hitsit, nää on taas sellaiset sukkikset. Tiesin, että päivästä tulisi tuskainen selviytymistaistelu. Koko koulupäivän liikuinkin seiniä myöten. Jokaisen mahdollisen nurkan ja varjon suojissa yritin jotenkin nykiä sukkahousuja ylemmäs. Iltapäivällä myöhästyin eräästä haastattelusta, koska en sattuneesta syystä pystynyt kävelemään tarpeeksi nopeasti. Kävin sovituskopeissa kiskomassa sukkahousuja paikoilleen vain jotta ne voisivat minuutin sisään alkaa rullautua takaisin alas. Tarkastelin itseäni vainoharhaisena peileistä ja ikkunoista. Huonot sukkahousut vetävät mukanaan myös itsetunnon pohjalukemiin.

Kun viimein pääsin päivän päätteeksi rojahtamaan bussiin, radiossa Olavi Uusivirta lauloi miten hänen on niin helppoo olla onnellinen. Hiljentäkää tuo mies!

Tiedän, että tällainen purkaus saattaa nyt tuntua hieman kiusalliselta. Se vaahtoaa sukkahousuista ruokablogissa, onkohan sillä joku ongelma. Todellakin on! 40 denierin paksuinen, nailonista valmistettu ongelma, josta aion puhua, vaikka se saisi muut vaivaantumaan.

Kaiken muun lisäksi sukkahousut ovat hirveä rahareikä. Vaatekappale, joka ei pysy ehjänä puettaessa päälle eikä sitten edes pysy päällä - on siinäkin innovaatio. Äitini aina päivittelee sukkieni puhjenneita kantapäitä ja rei'istä pilkottavia varpaita. Mutta minkäs teet! Minun tuloillani sitä voi joko syödä tai liikkua päivittäin ehjissä sukkahousuissa.

Ihan pelkästään tästäkin syystä naisen euron pitäisi olla euron sijaan puolitoista. Sukkahousuja käyttävillä kätilöillä kaksi. Kuulitko, Sipilä, kuulitko? Hmph!

Puuh.

Huh.

No niin. Ei hätää. En huuda enää. Rauhoitun.

Ihan oikeasti. Rauhoituin jo. Olen vaihtanut sukkahousut verkkareihin. Voitte tulla takaisin.

Pliis, tulkaa takaisin? Olisi ruokaakin! Leppoisan lämmittävää bataatti-linssicurrya ja limellä sekä kookoksella maustettua kesäkurpitsariisiä. Kerrassaan erinomaista ruokaa sellaisiin iltoihin, joita edeltävä päivä ei ole ollut helpoin mahdollinen. Kiukkuisimmankin keskustelijan on onneksi suu täynnä vaikea valittaa.


Bataatti-linssicurry
4:lle

1,5 dl vihreitä linssejä
1 rkl voita
1 tl seesamiöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 rkl kokonaisia kuminansiemeniä
1 iso bataatti
1 tlk kookosmaitoa
1 limen raastettu kuori
1/2 limen mehu
1 tl currya
1 tl jauhettua paprikaa
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria

cashewpähkinöitä

1. Liota ja keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Hienonna inkivääri ja valkosipulinkynnet, ja kuullota niitä hetken aikaa voissa ja seesamiöljyssä. Lisää kuminansiemenet.
3. Kuutioi bataatti ja lisää kattilaan. Paista bataattikuutioita kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.
4. Lisää kookosmaito, limeraaste ja -mehu yhdessä muiden mausteiden kanssa. Anna kiehua rauhallisesti kunnes bataatit ovat pehmenneet.
5. Lisää linssit ja tarkista maku. Tarjoile cashewpähkinöiden ja kookos-kesäkurpitsariisin kanssa.

Kookos-kesäkurpitsariisi

2 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
2 dl jasmiiniriisiä
1/2 kesäkurpitsa
1/2 limen mehu
1 tl seesamiöljyä
1 tl suolaa

1. Yhdistä vesi ja kookosmaito ja anna seoksen kiehahtaa.
2. Lisää huuhdotut riisit ja keitä noin 10 minuuttia.
3. Raasta kesäkurpitsa ja lisää riisien joukkoon.
4. Anna seoksen kiehua kunnes lähes kaikki neste on imeytynyt riisiin. Lisää limemehu, suola ja seesamiöljy. Sekoita tasaiseksi ja tarjoile bataatti-linssicurryn kanssa.

Keittiössä soi: Maria Mena

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Piirakka vai piirakka | Manteli-hedelmägalettet



Kävelin eilen illalla siksakkia ystävän kanssa, joka ei osannut päättää, mennäkö juhliin vai palatako kotiin. Miten tää nyt on näin vaikeeta, hän tuskasteli.

Aiemmin päivällä olimme keskustelleet siitä, mistä kukin huomaa, että on väsynyt. Yhdeltä katoaa silloin jatkuvasti käsineet, toiselta avaimet, kolmannelta sanat. Minulta häviää - kaikkien edellä mainittujen lisäksi - kyky tehdä päätöksiä. Ihan mitättömiäkin.

Kun olen oikein uupunut, vaihdan vaatteeni aamuisin kymmenen kertaa. En pysty päättämään, mennäkö lounaalle ensimmäisen vai toisen kerroksen opiskelijaravintolaan. Keittoa vai salaattia. Kuitti vai ei.

Yleensä kaikista tuskaisimman lounastunnin jälkeen, vatvottuaan vartin kevytmaidon ja rasvattoman maidon välillä, sitä törmää käytävällä opettajaan, joka kysyy, joko graduaihe ja -ohjaajat on päätetty. Valmistumisvuosi ja maturiteettipäivä. Lasten nimet, asuntolainapankki, vanhainkoti ja hautapaikka. Onko? Onko??

Siksi joskus on annettava itsellensä lupa pitää päiviä, joiden kiperin kysymys on "kahvia vai teetä."

Tai se, nukkuuko vielä tunnin vai kaksi.

Käykö ostamassa karkkia vai paljon karkkia.

Leipooko luumu-, viikuna-, päärynä- vai omenapiirakkaa. Anteeksi, tuliko siinä jo turhan monta vaihtoehtoa? Vältetään ahdistus leipomalla kaikkia. Huh!

Sitten täytyy enää päättää, syödäkö yksi vai kaksi. Vai kahdeksan.


Pienet manteli-hedelmägalettet
8 kpl

2 dl mantelijauhoja
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl sokeria
0,5 tl suolaa
180 g kylmää voita
8 tl kylmää vettä

hedelmiä, esimerkiksi päärynöitä, luumuja, tuoreita viikunoita tai omenoita
1,5 dl vettä
0,75 dl sokeria
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl jauhettua kanelia
1 tl rouhittua kardemummaa
hieman jauhettua vaniljaa
100 g mantelilastuja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää pieneksi kuutioitu kylmä voi. Nypi voi jauhojen joukkoon.
3. Lisää vettä vähitellen. Jatka, kunnes saat taikinasta muotoiltua tiiviin pallon.
4. Laita taikina kylmään vähintään tunniksi.
5. Viipaloi hedelmät haluamallasi tavalla. Jos haluat, voit kuoria omenat. Yhteen pikkupiiraaseen menee noin puolikas pieni päärynä, 1/4 omena, 4-5 pientä luumua tai yksi pienehkö viikuna.
6. Laita hedelmien kuoret, kantapalat, luumujen kivet yms. kattilaan veden, sitruunamehun, sokerin, ja mausteiden kanssa. Anna seoksen kiehua rauhallisesti noin kymmenen minuuttia.
7. Jaa taikina kahdeksaan yhtä suureen osaan ja kauli ne ohuiksi ympyröiksi. Asettele hedelmäviipaleet ympyröiden keskelle. Käännä ja poimuta taikinan reunat hedelmien päälle.
8.  Siivilöi sokeriliemi. Voitele piirakat liemellä ja ripottele reunojen päälle mantelilastuja. Paista piirakoita 225 asteessa 15-20 minuuttia. Jos sokerilientä jää yli, voitele piirakat uudestaan niiden tultua uunista.



Keittiössä soi: Mister and Mississippi

torstai 1. lokakuuta 2015

Pidä kiinni, päästä irti | Punajuuripestopizza


Elämässäni ovat tänä syksynä puhaltaneet monenlaiset tuulet. Lämpimät ja leppoisat, mutta myös kalvavan kovat. Toisinaan meno on äitynyt todelliseksi mielen myrskyksi. Keinot, joilla olen tottunut pitämään kylmyyttä loitolla, eivät ole aina riittäneet.

Kun omilla varusteilla ei pärjää, on syytä katsoa, miten muut suojautuvat.

Minulla on eteläamerikkalainen ystävä - menevä, kaunis ja sopivasti toisenlainen. Olemme juuri sen verran erilaisia ja eri-ikäisiä, että voimme tarvittaessa mennä asetelmaan, jossa minä olen nuori tyttö kalpeasta pohjolasta, ja hän maailman toiselta puolelta tullut, toisenkin puolen nähnyt suvereeni seikkailijatar. Niissä tilanteissa minä olen kuuntelija ja oppija. Otan roolini mielelläni.

Ja niin ystäväni kertoo, miten tässä elämässä tulee toimia ja tuntea. Miten hän navigoi myrskyissä ja pysyy pystyssä vastatuulessa, ja miten minunkin kannattaisi. Hän on mielipiteissään yhtä varma kuin hän on tanssiliikkeissään ja viinivalinnoissaan. Englanti on yksinkertaista ja suoraa. Hän ei käytä sivulauseita tai alistuskonjunktioita, koska niitä ei tarvita. On vain totuuksia ja painavia pisteitä niiden perässä. 

Kun hän puhuu, minä kuuntelen haluten olla kaikesta samaa mieltä.

No no no no no no Terhi, that is not good.

No no no no no no Terhi, you must not think that way.

No no no no no no Terhi, you have to let go.

No no no no no no Terhi, never call anyone after midnight.

No no no no no no Terhi, don't take that third piece of cake.

Jälkimmäistä hän ei sanonut, mutta yritän manipuloida aivoni uskomaan toisin.

Kerron kuulumisistani, ongelmistani ja ajatuksistani. Toimintaohjeita tulee liukuhihnalta. Olen tyytyväinen, kun saan avoimiin kysymyksiini vastauksia, joissa ei ole tulkinnan varaa.

Välissä hän opettaa, että englanniksi on sanottava Colombia, ei Columbia, ja minä kirjoitan sen kuuliaisena kaiken muun jatkoksi muistikirjaan, joka paperin puutteessa sattuu olemaan sydämeni.

Lopulta kerron kohtaamisesta, joka kaikilta kanteilta mitattuna oli mitätön. Mitätön, kyllä, ja ei kuitenkaan. Tunnustan, että mieleni on jäänyt siihen kiinni kuin katse pieneen tahraan puhtaassa lakanassa.

Tällaisissa tilanteissa minun luonteeseeni kuuluu jäädä tuijottamaan. Haen mikroskoopin, zoomaan, analysoin, pilkon paloiksi jo menneen. Laitan palat petrimaljaan ja tökin, kunnes niihin keinotekoisesti tulee taas eloa. Tosielämässä tapahtumat ovat jo ohi, mutta koska pidän asiat väkisin liikkeessä, ne jatkavat elämäänsä. Jos olisin vain antanut olla, tilanne olisi jo lakannut olemasta.

Taidan tehdä kaikkeni, ettei se jokin, joka niin pistää silmään, vahingossakaan pääse häviämään taustaansa. Tahrasta tulee kiintopiste - se on suhteessa ympäristöönsä pikkuruinen, mutta silti häiritsevin. Vaikka haluaisin toisin, en pysty kävelemään sen ohi, eteenpäin.

Mitä ystäväni tekisi?

Hän hakisi maalipurkin, viinipullon ja ämpärillisen punaista kynsilakkaa ja roiskisi ne lakanalle niin, ettei alkuperäistä tahraa voisi mitenkään enää erottaa. Sitten hän kietoisi kankaasta itselleen mekon ja lähtisi se päällä juhliin, kantaen sitä yhtä pientä muistoa mukanaan niin kuin tuhansia muitakin, mutta kiinnittämättä siihen mitään huomiota.

Mitättömään ja ei ollenkaan mitättömään tilanteeseen sattui ihmisen ja tunteiden lisäksi liittymään myös pizza. Palaan tahtomattani pyörittelemään mielessäni illan elementtejä, joista pizza on yksi. Juuri kun olen aikeissa siirtyä ajatuksissani pizzasta siihen liittyvään henkilöön, kuuluu eteläiseltä aivopuoliskoltani no no no no no no. No! Sinne ei pidä enää palata. No!

Pizzan ympäriltä on pyyhittävä pois kaikki muuOpettelen ajattelemaan sitä ainoaa asiaa, jota tilanteesta enää kannattaa. Se vaatii harjoitusta, mikä tarkoittaa, että palaan yhä uudelleen ja uudelleen ajattelemaan pizzaa.

Välillä lipsun - mikä on turhauttavaa ja vähän tuskallistakin. Kerta kerralta tasapainoni kuitenkin paranee ja viimein opin pysymään horjumatta määrätyllä alueella. Miettiessäni mitätöntä kohtaamistani, ajatukseni todella pysähtyvät pizzaan, koska muiden asioiden on annettu tippua kyydistä. Ei tarvitse pelätä, vaeltaako mieli yli sallittujen rajojen, kun rajojen toisella puolella ei ole enää mitään.

Se on helpottavaa.

Se saa myös tajuamaan, miten käsittämättömän nälkäiseksi koko prosessi on tehnyt. Huh. Oltaisiinko tässä puhuttu jo tarpeeksi? Voisiko täällä viimein saada sitä pizzaa?

Sì sì sì sì!


Joten nyt tehdään pizzaa! Ja tehdäänkin jotain sen verran erilaista, että sitä ei heti tule yhdistettyä aikaisempiin pizzamuistoihin. Leivotaan pizza, jossa on täysjyväpohja ja sen päällä pehmeä kerros tuorejuustoa. Juuston päälle levitetään itse tehtyä punajuuripestoa. Sitten pohjaa aletaan peittää paistetuilla punajuuriviipaleilla, herkkusienillä, vuohenjuustokiekoilla ja punasipulirenkailla. Ollaanko valmiita? Taidetaan olla. Pizza uuniin ja hetken päästä ulos. Vedetään henkeä ja unohdetaan ihan kaikki muu.

Tämä pizza on siitä sympaattinen, että vaikka se saattaa tuntua oudon eksoottiselta, niin sehän on kaikkea muuta. On suomalaisia punajuuria ja muita tuttuja juttuja vihannesosastolta. Pesto syntyy vaivatta, yksinkertaisista aineksista. Kaiken saa lähikaupasta - ainakin, jos se sattuu olemaan K-kauppa.

K-ruoka.fi -sivustolta löytyy muuten paljon muitakin pizzaohjeita. Tuoreita ja toisenlaisia. Käykää kurkkaamassa! Suosittelen ottamaan jonkun niistä talteen sellaisia hetkiä varten, kun muut ajatukset on parempi korvata pizzalla.


Punajuuripestopizza
2 pellillistä

Punajuuripesto:

500 g (n. 5 kpl) Pirkka suomalaisia pestyjä punajuuria
2 dl manteleita
reilu kourallinen tuoretta basilikaa
2 valkosipulinkynttä
suolaa maun mukaan

1. Poista punajuurten kannat ja pese ne huolella.
2. Pilko punajuuret reiluiksi lohkoiksi.
3. Laita lohkot uunipellille ja levitä päälle hieman oliiviiöljyä. Paahda punajuuria 200 asteessa noin tunnin verran tai kunnes ne ovat pehmenneet.
4. Laita punajuuret oliiviöljyä lukuun ottamatta muiden pestoainesten kanssa tehosekoittimeen. Anna sekoittimen käydä, kunnes massa on tasaista.
5. Lisää oliiviöljy vähitellen sekoittimen edelleen käydessä. Tarkista maku.

Pizzapohja:

2,5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 4 dl sämpyläjauhoja
n. 2 dl täysjyvävehnäjauhoja

1. Liota hiiva lämpimään veteen. Lisää myös suola ja hunaja. Sekoita tasaiseksi. Anna hiivaseoksen seistä viitisen minuuttia.
2. Lisää oliiviöljy ja vähitellen jauhoja. Alusta taikina käsin tai anna yleiskoneen vaivata taikina pehmeäksi palloksi.
3. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
4. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli kahdeksi levyksi.

Täytteet:

500 g (n. 5 kpl) Pirkka suomalaisia pestyjä punajuuria
1 rkl oliiviöljyä
150 g Pirkka maustamatonta tuorejuustoa
2 dl punajuuripestoa
150 g herkkusieniä
1 iso punasipuli
200 g Pirkka vuohenmaitojuustoa
kuivattua oreganoa ja basilikaa

1. Poista punajuurten kannat ja pese ne huolella. Leikkaa punajuuret niin ohuiksi viipaleiksi kuin pystyt. Paista viipaleita pannulla oliiviöljyssä kunnes ne ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja oreganolla.
2. Levitä pizzapohjille kerros tuorejuustoa ja sitten kerros punajuuripestoa.
3. Levitä peston päälle punajuuriviipaleet, viipaloidut herkkusienet, kiekoiksi leikattu vuohenjuusto ja ohuiksi renkaiksi leikattu punasipuli.
4. Ripottele päälle oreganoa ja basilikaa (kuivattua tai tuoretta). Paista pizzoja 250 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kauniisti väriä.


Keittiössä soi: Wold Larsen, Myriam West

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.