perjantai 19. huhtikuuta 2013

A soup out of this world

Tätä reseptiä on inspiroinut maailman paras keitto.

Söin kyseistä keittoa kesäkuussa 2006 pienessä tanskalaiskylässä. Kuten kerran ohimennen mainitsin, vietin 15-vuotiaana kesän kansainvälisellä leirillä Tanskan maaseudulla. Leirillä viettämäni kuukaudet ovat edelleen yhdet elämäni parhaista. Alkuun olin tosin aivan kauhuissani. Olin ainoa suomalainen, kylppärissä oli sammakoita ja kännykät takavarikoitiin saapuessa. En saanut selvää kenenkään nimestä, ja kaikki kutsuivat minua Teddiksi.

Jokainen 42 leiriläisestä oli vuorollaan päivän ajan leirin pomo, sachem. Sachem sai päättää päivän teeman: joskus kuljimme päivän armeija-asuissa, joskus takaperin, joskus järkyttävissä kampauksissa. Viikon sachemit järjestivät aina lauantaisin juhla-aterian. Kerran pihalle rakennettiin leirirakennuksen huonekaluista valtava merirosvolaiva, jolla pidettiin grillijuhlat. Toisen kerran juhlittiin häitä pitkän kaavan mukaan. Viimeistään mafia-aiheisella illallisella, jonka aikana piti ratkoa murhamysteeri, koti-ikävä unohtui.

Leirillä pidettiin kerran viikossa myös nyyttärit, eli potluck. Valmistimme vuorotellen ruokia kotimaistamme. Yhtenä lauantaina olimme olleet naapurikylässä uimassa koko päivän ja kaikki olivat kuolla nälkään. Oli potluck-päivä, ja Mariam Ghanasta oli valmistanut perinteistä afrikkalaista maapähkinäkeittoa.

BOOM.

Mitkään kuvailut eivät tee oikeutta sille keitolle. Se oli paksua, makeaa ja mausteista. Kyseessä ei ollut mikään keventäjän keitto: yhden annoksen voimalla on varmaan ollut tarkoitus jaksaa kerätä kaakaopapuja tai paimentaa puhveleita koko päivä. Paimentaisin mielelläni kaksi päivää, jos saisin Mariamin keittoa vielä. Keitto oli ehdottomasti yksi parhaista asioista, joita olen koskaan maistanut. Ei siis ainoastaan parempaa kuin muut keitot, vaan parempaa kuin yksikään syömäni keksi, kakku tai piirakka. Ja uskokaa minua: olen syönyt todella paljon todella hyviä.

Oli suuri siunaus, että pääsin maistamaan keittoa, mutta vielä suurempi tragedia, että se loppui kesken. Aina välillä hiljennyn muistelemaan niitä paria pientä kauhallista, jotka ehdin saada. Pyysin vähän aikaa sitten keiton reseptiä, mutta Mariam ei ole sitä vielä lähettänyt. Odotellessani kokeilin valmistaa jonkinlaista maapähkinäkeittoa itse. Tämä versio on helppo ja kevyt, joten se sopii mainiosti kiireiselle istumatyötä tekevälle länsimaalaiselle. Maapähkinä maistuu mukavasti ja inkivääri tuo ruokaan pientä potkua.

Hyvä keitto siis tämäkin. Ymmärrän kuitenkin ensimmäiselle kuukävelylle osallistunutta Buzz Aldrinia, jonka mukaan maan päällä ei sykäytä enää mikään, kun on kerran käynyt kuussa.

 
Maapähkinäkeitto
4:lle

1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
puolikas paprika
1 cm:n pala inkivääriä 
1 tlk tomaattimurskaa
3 rkl maapähkinävoita
1-2 rkl hunajaa tai siirappia
suolaa maun mukaan
oljyä paistamiseen

1. Kuumenna öljyä kattilassa ja kuullota siinä hienoksi pilkottu sipuli ja valkosipuli. Raasta porkkana ja pilko paprika ja lisää ne sipuleiden joukkoon.
2. Lisää tomaattimurska ja inkivääri. Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia.
3. Lisää maapähkinävoi, hunaja ja suola.
4. Soseuta keitto ja tarkista maku. Anna hautua vielä noin 10 minuuttia. Jos keitto on liian paksua, lisää joukkoon kiehuvaa vettä.


Keittiössä soi: Bill Withers

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kurpitsan katoamistemppu


Rakastan mysteerejä.  Yksi lempikirjoistani on "Tuntematon totuus". Siihen on koottu satoja tapauksia ympäri maailmaa, jotka eivät ole koskaan ratkenneet tai joihin liittyy jotain epäselvää. Kirja on hyvin luotettava: sen on kustantanut Valitut palat. Valitut palat ei ikinä sortuisi turhaan dramatiikkaan.

Tiedän Kyllikki Saaresta, Bermudan kolmiosta tai Kennedyn murhasta enemmän kuin välillä uskallan myöntää. Uskaltaa siis sen takia, että tietoni saattaisivat hermostuttaa joitain tahoja. Myös nuorempaa veljeäni ärsyttää suunnattomasti haluni penkoa menneitä ja nähdä salaliittoja sielläkin, missä niitä ei ehkä ole. Yritän parhaillaan selvittää, kenelle hän työskentelee.

Rakastan myös taikatemppuja. Olen hyvin kiitollinen yleisö: olen pienimmästäkin tempusta aivan myyty. Jään tosin myös tivaamaan tempun paljastamista niin pitkäksi aikaa, että minulle yleensä kieltäydytään esittämästä mitään enää uudelleen. Se tietysti ruokkii epäilyksiäni entisestään. Onko sulla jotain salattavaa? Sä tiedät missä Graalin malja on, etkö tiedäkin?

Joten, hyvä yleisö, olen iloinen, kun minullakin on esittää teille tänään temppu: kesäkurpitsan katoamistemppu. Kurpitsa laitetaan kakkutaikinaan. Kun kakku otetaan uunista, kurpitsa on kadonnut. Ainoa mitä kurpitsasta jää jäljelle, on ihana kosteus ja hullu innostus siitä, että laitoit juuri kurkun näköistä vihannesta kakkuun.

Turha siis huolehtia, nämä ei browniet eivät maistu salaatilta. En tavallisesti pidä kesäkurpitsasta, mutta tässä se todella toimii. Kurpitsa ei maistu ollenkaan, mutta antaa brownieille mehevyytta ja pehmeyttä. Joidenkin asioiden juju on juuri se, mikä ei ole nähtävissä (tai maistettavissa).

Koitan pitää tämän mielessä myös seuraavalla kerralla tentatessani taikureita.

Kesäkurpitsa-suklaabrowniet
alkuperäinen resepti täältä

1 kesäkurpitsa
1,2 dl öljyä
1 dl hunajaa
1 muna
(1 dl kookoshiutaleita) 
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2,5 dl vehnäjauhoja ja 1,5 dl spelttijauhoja tai 4 dl vehnäjauhoja
1,2 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
150 g tummaa suklaata

1. Kuori kesäkurpitsa ja raasta se mahdollisimman hienoksi. Voit käyttää monitoimikonetta tai raastaa kurpitsan käsin.
2. Sekoita yhteen öljy, hunaja, vaniljasokeri, kananmuna ja halutessasi kookoshiutaleet. Lisää  kesäkurpitsaraaste.
3. Sekoita keskenään suola, jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe.
4. Lisää kuivat aineet muiden aineiden joukkoon. Lisää pilkottu suklaa ja sekoita taikina tasaiseksi. Älä sekoita liikaa.
5. Voitele vuoka (20 x 20 cm) ja kaada taikina vuokaan. Paista brownieita 175 asteessa 25-35 minuuttia. Browniet saavat jäädä sisältä kosteiksi.


Keittiössä soi: Austra

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ajokortin arvoinen hummus

Viimeiset pari päivää ovat olleet hermostuttavia. Kävin tänään kuumottavassa haastattelussa, jota varten matkustin Lapista Etelä-Suomeen jo viikonloppuna. Minulla on ollut lauantaista lähtien aikaa jauhaa purkkaa, vilkuilla kelloa, naksutella niveliä ja odottaa.

Eilen sain kuitenkin tarpeekseni. Ajattelin, että kun kyseessä ei ole muutenkaan mikään huviretki, ei pieni lisäkärsimys tunnu missään (en puhu vielä kuvan hummuksesta). Niinpä yllätin itseni ja koko lähipiirini ja tartuin autonavaimiin. Suhteestani autoiluun riittää kertomaan varmasti se, että ensimmäiselle ajotunnilleni kutsuttiin palokunta. Ja että isäni tuli hakemaan minut autokoulun kakkosvaiheesta, sillä olinhan saanut juuri luvan olla ajamatta autoa enää koskaan.

En voinut eilen ajaa Prisman parkkihalliin, koska, no, parkkihalli. En myöskään voinut mennä lähimpään S-markettiin, koska sinne päästäkseen on tehtävä ainakin yksi mäkilähtö. Kauppareissut ovat kaiken kaikkiaan hankalia, koska niihin sisältyy yleensä parkkeeraaminen. Mieluiten ajaisin suoraa tietä tasaisella nopeudella siten, että joka käynnistäisi ja pysäköisi auton puolestani. Otan mielelläni vastuun radiosta ja tuulettimista.

Reittivaihtoehtoja oli siis melko vähän, ja nekin olivat kaikki joko huonoja tai todella huonoja. Oli vain jälleen hyväksyttävä, että jokainen tienpätkä muuttuu Via Dolorosaksi, kun joudun ajamaan sen autolla. Kärsimystä oli turha pitkittää sen enempää: menin autoon, (ajattelin lähteä sieltä pois,) ajoin kauppaan, ostin yhden bataatin ja ajoin takaisin.

Päästyäni takaisin kotipihaan tuuletin villisti. Vähän tosin harmitti, että unohdin ostaa kikherneitä. Niitä piti lähteä hakemaan pyörällä, koska joku raja itsensä koettelemisellakin on oltava. Parhainkaan hummus ei saa minua kahdesti rattiin saman päivän aikana.

Bataattihummus
noin 3,5 dl

1 bataatti
1 prk (n.175 g) kypsiä kikherneitä
2 tl tahinia
4 tl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tl jauhettua paprikaa
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa maun mukaan

1. Kuori bataatti ja pilko se kuutioiksi tai lohkoiksi. Paahda paloja 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
2. Valuta kikherneet. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi massaksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta tai blenderiä. Tarkista maku.

Keittiössä soi: Beyonce

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ananas, valitsen sinut


Päädyin pari viikkoa sitten tilanteeseen, jossa minun piti suunnitella ja toteuttaa leivos, joka kuvastaisi minua. Ei ollut kuulkaas helppoa! Leivoksen suunnittelu oli yhtä hankalaa, kuin tavaroiden valitseminen autiolle saarelle.

Valitsenko jotain turvallista mutta toimivaa, kuten veneen, jolla soudan maihin (= teenkö suklaakakun)?

Esitänkö rempseää ja ilmoitan ottavani mukaan pullon kuohuvaa ja yhden Hunkseista (valmistanko tämän), vaikka oikeasti haluaisin valita kyypakkauksen ja vaaleanpunaisen Nuppu-nalleni (teenkö sokerikakun ja sille pinkin tomusokerikuorrutuksen)?

Aiheutanko hämmennystä valitsemalla jotain aivan käsittämätöntä, mitä ihmiset jäävät pohtimaan ja lopulta tulevat siihen tulokseen, että valinnallani täytyi olla joku nerokas tarkoitus, jota he eivät vain tajua (kuorruttaisinko tämän wasabilla)?

Ja niin edelleen.

(Ottaisinko MacGywerin ja sille rullan jesaria? Missä päin maailmaa se saari muuten on? Ei kai se vaan ole mikään arktinen saari? Saako ottaa "mahdollisuuden pyytää lisäesineitä"? Miksei saa? Kuka keksi tämän pelin? Tuu ite valitsemaan! En halua enää pelata. Onko se suklaakakku jo valmista?)

Pitkän puntaroinnin jälkeen päädyin kookos-suklaa-ananaskakkuun (saaridilemma piinaa yhä). En tiedä, kertoiko kakku minusta lopulta muuta kuin sen, että tykkään kookoksesta, suklaasta ja ananaksesta. Terhi-leivoksen esittelystä on olemassa myös video, jolla koitan rakentaa leivokselleni jonkinlaista tarinaa. Videolla kerron "tykkääväni pienestä hifistelystä". Paino sanalla pieni, koska yhtään sen suurempaan leivontahifistelyyn taitoni eivät riitä.

Olin kuitenkin pitkään halunnut kokeilla näitä ananasruusukkeita. Tuore ananas on mahtavan makuista, mikä on aina suuri plussa, kun puhutaan kakunkoristeista: hei vaan teille, hopeakuulat.  Ruusukkeiden tekeminen oli helppoa ja lopputulos näyttävä. Juttu vaatii vähän kärsivällisyyttä ja uunin edessä kykkimistä, mutta ruusukkeiksi anansviipaleet tuntuivat muotoutuvan lähes itsestään.


Ananasruusukkeet
Martha Stewartin ohjetta mukaillen

1. Hanki tuore ananas, joka on varmasti kypsä. Ananas on kypsä silloin, kun se tuoksuu ja sen sisimmät lehdet irtoavat kevyesti vetämällä.
2. Leikkaa ananaksesta kuoret pois. Itse leikkasin ananaksen ensin pituussuunnassa puoliksi ja leikkasin sen jälkeen kuoret terävällä veitsellä.
3. Viipaloi kuorittu ananas niin ohuiksi viipaleiksi kuin mahdollista. Mitä ohuempi viipale, sen kauniimmin ananas muotoutuu. Leikkaa ananasrenkaan sisälle jäävä kova alue pois terävällä veitsellä.
4. Kuivata ananaksia 95 asteessa 30-45 minuuttia, käännä ne ja anna olla uunissa niin kauan, kunnes ne ovat kuivia eivätkä enää kiillä. Tähän meni minun uunissani yhteensä noin 2 tuntia. Tarkkaile tilannetta, äläkä anna ananasten tummua.
5. Laita ananakset jäähtymään muffinsivuokiin tai muihin vastaaviin astioihin. Anna ananasten olla astioissa mieluiten yön yli.
6. Ota kolme ananasrengasta ja muotoile niistä ruusuke asettamalla renkaat sisäkkäin. Sisimmän renkaan voi taittaa kahtia tai leikata auki ja rullata kevyesti.

Säilytä ananaksia jääkaapissa.


Keittiössä soi: Scissor Sisters, erityisesti I Can't Decide