tiistai 29. syyskuuta 2015

Voimaa | Kookos-mantelikeksit



Aloitin tänä syksynä graduni tekemisen. Kiitos kysymästä, hienosti menee. Loistavasti suorastaan. Aikataulu pitää, motivaatio on korkealla. Olen toki vasta urakkani alussa, mutta nyt jo olen kokenut, että hetkittäisistä epäilyistäni huolimatta aiemmat opintoni ovat kuin ovatkin muodostaneet vankan tietopohjan. Sille pohjalle opinnäytteeni rakentuu kuin itsestään.

Voimmeko nyt alkaa puhua päivän reseptistä? En halua valehdella enempää.

Joskin yksi poikkeuksellisen antoisa tapaus graduprosessini tiimoilta minun on pakko mainita. Tutkimusaiheeni on [muminaa muminaa muminaa], ja siihen liittyen olen lukenut Maria Peuran kirjaa Antaumuksella keskeneräinen - Kirjailijan korkeakoulu. Kirja pohjautuu Peuran omaan opinnäytteeseen ja sen kirjoittamisen aikana tehtyihin päiväkirjamerkintöihin.

Tulos on yhdistelmä jotain häkellyttävän herkkää, hauskaa ja hyödyllistä. Peura kirjoittaa avoimesti kaikesta siitä, mikä ehkä estää kirjoittamasta tai ylipäätään olemasta todellinen itsensä. Hän jakaa anteliaasti muistojaan ja lapsena laatimiaan tekstejä lukijan kanssa. Jotkut niistä ovat liikuttavia, tuttuudessaan kivuliaita. Toiset sen sijaan saavat nauramaan ääneen ratikassa, kuten seuraava tarina sai minut.

Tarina on kirjoitettu kirjailijan ollessa ensimmäisellä luokalla. Pilkut ja pisteet on huolella aseteltu juuri niihin kohtiin, joihin 7-vuotias Peura on ne tarkoittanut.

Oli kerran surullinen kärpässieni se oli surullinen koska kaikilla hänen ikäisillä oli pilkut jo tulleet paitsi hänellä. kaikki kiusasi sitä sen nimi oli tepa eräänä aamuna äiti sanoi tepalle sinähän olet tullut pilkukkaaksi. silloin tepa oli iloinen eikä kaverit kiusanneet. siitä lähtien tepan nimi oli pilkku.

Tämä teksti puhutteli minua todella.

Kuten varmasti tämän maan jokaista muutakin Terhiä, minuakin kutsutaan Tepaksi. Ystävät ja sukulaiset, turha yrittää esittää yllättynyttä, kun sanon jälleen kerran: minä vihaan sitä nimeä. 

Olen yrittänyt päästä Tepa-lempinimen käytöstä siitä lähtien kun herkimmässä teini-iässäni näin televisiossa kuulantyöntäjän Tepa Reinikaisen. Uskokaa pois: itseään hakevalle, omista vioistaan hyvin tietoiselle nuorelle naiselle 150-kiloisen miespuolisen kaiman näkeminen oli kova paikka. Kavereille se oli loputtoman naurun paikka.

Tepa-sienen selviytymistarinan luettuani koin jonkinlaista uutta vapautta. Peuran kirja on muutenkin antanut minulle voimaa tänä syksynä useaan otteeseen. Voimaa saa myös hyvistä välipaloista, kuten yllä ja alla olevien kuvien kookos-mantelimuroista. Tai kekseistä, jos siltä tuntuu: keksilevyt voi leikata pieniksi ruuduiksi ja syödä muroina maidon kanssa. Yhtä hyvin ne voi jättää suuremmiksi paloiksi ja nauttia välipalakekseinä kahvitauolla.

Tai vetää yhtenä levynä ennen kuulantyöntötreenejä.




Kookos-mantelikeksit
Reilun vuoden takainen, lähestulkoon sama resepti löytyy täältä

200 g pehmeitä, kivettömiä taateleita
6 rkl maapähkinävoita
1 dl vettä
3,5 dl mantelijauhoja
0,75 dl kookoshiutaleita
1 tl rouhittua kardemummaa
2 tl jauhettua kanelia

1. Pilko taatelit pieniksi paloiksi ja laita tehosekoittimeen maapähkinävoin ja veden kanssa. Anna sekoittimen käydä, kunnes massa on tasaista. Voit myös käyttää sauvasekoitinta.
2. Yhdistä massaan mantelijauhot, kookoshiutaleet ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Taikinasta tulisi muodostua helposti kiinteä palloa.
3. Painele tai kauli taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille mahdollisimman tasaiseksi, muutaman millin paksuiseksi levyksi. Vetele veitsellä taikinan pintaan haluamasi kokoisia ruutuja.
4. Paista keksejä 150 asteessa noin 30 minuuttia. Jos levyn reunat tuntuvat tummenevan liian nopeasti, laske lämpötilaa hieman. Puolen tunnin jälkeen voit sammuttaa uunin ja jättää keksit jälkilämpöihin toiseksi puoleksi tunniksi. Anna keksilevyn jäähtyä kokonaan ennen kun murrat sen paloiksi.

Keittiössä soi: Bertolf

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Sydän sydän sydän | Porkkanaletut


Osallistuin vuosia sitten tutkimukseen, joka käsitteli ruoka- ja jotain-jotain-jotain-tottumuksia. Session aluksi meille koehenkilöille jaettiin A4-arkit ja pyydettiin kirjoittamaan niille lempiruokiamme. Pyörittelin paperia ja mietin, saakohan toisenkin puolen käyttää. No, kyllä tähän sisällysluettelo mahtuu.

Paperi täyttyi äkkiä. Kirjoitin sille oikeastaan jokaisen mieleen tulevan ruoan. Mitä muuta olisin voinut tehdä? Ei vanhempiakaan voi pyytää nimeämään suosikkilastaan.

Aivan liian lyhyen ajan kuluttua kynät piti laskea. Aloimme käydä vastauksia vuorotellen läpi. Olin omistani suorastaan ylpeä. Paperini oli täynnä - olin piirtänyt kuviakin. Koin olevani arvokas suomalaiselle jotain-jotain-jotain-tutkimukselle.

Mutta sitten kuulin, mitä muut olivat vastanneet.

Joku hyvä salaatti.

Ja? Mitä sitten?

Ei mitään, vaan siirtyminen seuraavaan paperiin.

Pihvi ja salaatti.

Kaikista maailman asioista? Nämä kaksi? Tai siis - sanat pihvi, salaatti ja erityisesti hyvä olivat varmasti myös jossain kohtaa minun listaani - mutta vain nämä kaksi?

Meno jatkui näin. Melkein kaikilla oli vain yksi vastaus, ja jos joku oli äitynyt irrottelemaan kahden ruokalajin verran, toinen niistä oli lähes uhkaavan tervehenkinen.

Millainen tutkimus tämä on? Onko minut kutsuttu tänne kiusantekomielessä?

Onko tämä minua kohtaan suunnattu interventio?

Kun vuoroni tuli, en ollut vastauksistani enää niin varma. Aloitin listani läpikäymisen reippaasti, kuuluvalla äänellä, mutta päättäväisyyteni mainita joka ikinen kirjoittamani ruoka alkoi horjua melko pian. Jossain mummin tekemän lihapiirakan ja riisipuuron tienoilla salaatin ja vain salaatin syöjien katseet kävivät liian kuumottaviksi. Lopetin ja taittelin paperini hermostuneesti piiloon.

Aloin samantien hävetä omaa heikkouttani. Olo oli kuin painostuksen alla ideologiastaan luopuneella. Kuin Pietarilla kiellettyään Jeesuksen! Brutuksella murhattuaan Caesarin!

Odotetaan hetki, keksisinkö vielä dramaattisemman vertauksen.

Scarilla tiputettuaan Mufasan kallionkielekkeeltä! Ah! Voih!

Sanomatta jäi niin monta hehkutusta ansaitsevaa suosikkia. Muun muassa letut. Letut! Kuten kaikki tässä blogissa koskaan vierailleet tai kanssani yli vartin verran aikaa viettäneet tietävät, olen lettujen ja letun kaltaisten valmisteiden suuri ystävä. En voi uskoa, että olen joskus käyttänyt tilaisuuden olla kertomatta siitä.

Kenties alitajuisesti koen olevani letuille edelleen jotain velkaa. Kun KitchenTimelta kysyttiin, haluaisinko testata jotain heidän tuotettaan, ehkä juuri siksi valitsin tämän Ronneby Brukin lettupannun. Sydämenmuotoisia lettuja tekevän lettupannun, alleviivatakseni rakkauttani. Ihana rustiikkinen valurautapannu on yhtä jykevä kuin tunteeni. Terhi <3 letut, nyt ja aina.

Suosikin valinta ei tosin tälläkään kerralla ollut helppoa. KitchenTime on Ruotsista Suomeen rantautunut keittiövälineiden verkkokauppa, jolla valikoimaa todella riittää: minulta meni useampikin yö sivuja läpikäydessä ja lahjaa valitessa. Onneksi hyvien joukosta on vaikea valita väärin.


Porkkanaletut
n. 16 lettua

2 porkkanaa (n. 3 dl porkkanaraastetta)
2 dl maitoa
1 dl turkkilaista jogurttia
2,5 dl sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
1 kananmuna

makeisiin lettuihin lisäksi:
1 tl vaniljasokeria / jauhettua vaniljaa
1 tl kanelia
0,5 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua kardemummaa
halutessasi hieman lisää hunajaa

1. Yhdistä kaikki ainekset ja soseuta ne tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä.
2. Kuumenna lettupannu ja annostele lettutaikina syvennyksiin. Paista lettuja muutama minuutti kummaltakin puolelta tai kunnes ne ovat saaneet kauniisti väriä.
3. Tarjoile suolaiset letut esimerkiksi hapankerman ja suolakurkkujen, makeat puolukkahillon kanssa.


Keittiössä soi: Laura Jansen

Lettupannu saatu KitchenTimelta.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Kaksi hyvää | Karviaislevite


Sunnuntain kunniaksi tarjolla olisi yksi hyvä resepti ja yksi hyvä uutinen.

Aloitetaan ensimmäisestä. Kävin viime viikolla vanhempieni luona ja kuten tapoihini siellä yleensä kuuluu, mökötin vähän. Niin vain väkisinkin jossain vaiheessa tapahtuu itsenäistyneen aikuisen astuttua lapsuudenkotinsa kynnyksen yli. Tällä kertaa menin osoittamaan mieltäni karviaispuskiin. Niitä hetken tuijotettuani havahduin ajatukseen, että voisihan noita poimiakin. Sain poimittua noin kolme marjaa ennen kun pensaiden piikit alkoivat raapia liikaa. Palasin sisälle osoittamaan mieltäni. Kippo marjoineen saattoi lentää jonnekin.

Puolen tunnin päästä äiti tuli luokseni täyden karviaiskulhollisen kanssa. Henkistä 12-vuotiasta alkoi hävettää, enkä kehdannut mököttää enää kovin kauaa.

Karviaiset eivät ole suosikkimarjojani. Niiden maku on turhan kirpeä ja kuten todettu, poiminta liian vaativaa. Mutta aijai, mitä levitettä niistä tulikaan! Pehmeä karviaislevite syntyy näin helposti *lyö käsiään yhteen* eikä voin, sokerin ja kananmunien taittamana kirpeys puske liiaksi läpi. 

Terävyys katoaa kun osaa käsitellä oikein - oli kyse sitten happamista marjoista tai kotiin palanneista parikymppisistä.

Se hyvästä reseptistä. Menkää kokeilemaan heti, kun olen kertonut mainostamani hyvän uutisen.

Ja sehän on se, että tästä lähtien bloggaan K-ruoan inspiroimana ja tukemana kerran kuussa. Yhteistyö tuo mukanaan kivoja uusia asioita, muttei muuta mitään vanhaa. Ruokaan liittymättömien aiheiden spekuloinnit ja hepuloinnit eivät tule vähenemään, eikä meno tai tyyli muutenkaan muuttumaan.  Muihin K-ruoan kanssa yhteistyöhön ryhtyneisiin blogeihin voi ja kannattaa tutustua täällä - mukana on mainio porukka!

Sellaista tänään. Ensi viikon puolella näkyy jo lisää hyviä asioita. Niitä kohti siis!


Karviaislevite / Gooseberry Curd
n. 3,5 dl

n. 5 dl karviaisia
2 dl vettä
1 dl sokeria
jauhettua vaniljaa
(0,5 tl raastettua sitruunankuorta, jauhettua kardemummaa)
50 g voita
3 kananmunaa

1. Poista karviaisten kannat.
2. Laita karviaiset kattilaan veden, sokerin ja vaniljan kanssa. Jos haluat, voit lisätä myös kardemummaa ja hieman sitruunankuorta. Anna seoksen kuplia rauhallisesti kunnes karviaiset ovat pehmenneet täysin.
3. Sulata voi ja vatkaa kananmunien rakenne rikki.
4. Lisää voi karviaisten joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää kananmunat voimakkaasti vatkaten. Sekoita seosta kunnes siitä tulee paksua.
5. Kaada karviaislevite kuumennettuun lasipurkkiin. Säilytä jäähtynyttä levitettä jääkaapissa.

Karviaislevitettä voi käyttää piirakan täytteenä, jogurtin seassa, paahtoleivän ja teeleipien päällä tai tarjoilla vaikka lettujen ja jäätelön kanssa. Esimerkiksi näiden ritarirullien täytteeksi levite sopisi täydellisesti!

Keittiössä soi: Michael Prins

maanantai 14. syyskuuta 2015

Eilisen paras | Vegaaninen korvapuustikranssi



Eilen sunnuntaina 13.9. syntyi arviolta 490 000 ihmistä ja kuoli 150 000 ihmistä. (Lähde: random nettisivu)

Melkein Helsingin kokoisen kaupungin verran tulijoita, Turun verran lähtijöitä.

Jos on koskaan seissyt lentokentän lähtö- tai tuloporteilla, tietää, millaisia tunteita saapumiseen ja lähtemiseen liittyy. Miettikää, mitä tunnemyrskyä siinä tapauksessa tarkoittaakaan puolen miljoonan ihmisen vastaanottaminen ja 150 000 hyvästeleminen! Yhteensä ainakin Päijänteen verran kyyneliä ja Provinssirockin verran huutoa, kaikilla maailman kielillä.

Eilisten syntymien ja kuolemien myötä myös monen muun ihmisen elämä muuttui, alkoi kokonaan uudelleen tai tuntui päättyvän. Sunnuntai 13.9.2015 tulee olemaan miljoonille ihmisille se päivä, jonka jälkeen mikään ei ollut niin kuin ennen.

Hyvässä ja pahassa, eilinen päivä oli aikamoinen.

Tilastollisesti se ei kuitenkaan ollut kuin päivä muitten joukossa. Lähteviä ja saapuvia, vastaanottajia ja saattajia oli yhtä paljon myös toissapäivänä. Ja päivänä ennen. Ja päivänä sitä ennen.

Asioiden suhteuttaminen on joskus paikallaan. Mutta miten tunteita, ja niiden räjähdyksiä ja romahduksia, sijoitetaan diagrammiin? Mittasuhteisiin takertuminen saa monesti asiat tuntumaan mitättömiltä. Ja sehän on pahinta, mitä kaltaiseni ammattiliikuttujan ja  power quote -addiktin mielestä voi tapahtua!

Siksi eiliseltä tarvitaan uutinen, joka on myös tilastojen valossa uutisstatuksensa arvoinen. Koska Gandhi sanoi "be the change you wish to see in the world", aion tarjota sen teille itse.

Eilen imuroin sänkyni alta, mikä on tilastollisesti huomattavasti harvinaisempaa kuin vauvojen syntyminen.

Lisäksi korotin ääntäni tuntemattomalle henkilölle junassa, mikä on tilastollisesti huomattavasti harvinaisempaa kuin kolmikätisten vauvojen syntyminen.

Eilisen tapahtumista suurimman hypetyksen ansaitsee kuitenkin pulla, jota leivoin. Siitä tuli nimittäin maailman parasta. Tilastoista, todennäköisyyksistä ja lähdekriittisyydestä viis - maailman parasta, piste.

Mitä leipä- ja pullataikinoihin tulee, olen laiska. Laiska mittaaja ja laiska siivooja, mutta ennen kaikkea laiska vaivaaja. Tällä kertaa Boschin MUM5-yleiskone hoiti kuitenkin kaiken puolestani. Vaikka aivan erinomaista pullaa saa tietysti tehtyä käsinkin, en minä laiskana leipurina ole koskaan saanut pullaani parempaa sitkoa kuin nyt, ulkoistettuani homman.

Isäni kysyy aina tekemääni pullaa syödessään, muistinko sanoa pullataikinalle "anteeksi että vaivaan". En sanonut - tälläkään kerralla - mutta MUM5 on niin pätevä ja miellyttävä, että se jopa saattoi.

Sitko oli yksi juttu, mutta muuten on vaikea sanoa, mikä teki pullasta niin hysteerisen hyvää. Ehkä se oli hieman toisella tavalla tehty kanelitäyte tai se, että pulla sopii myös vegaanin pöytään. Ehkä se oli sunnuntaiaurinko. Ehkä yksi eilen syntyneistä lapsista on aikamme ilmiömäisin leipuri, hiivaleivonnaisten Steve Jobs, ja hänen valovoimaisuutensa vaikuttaa jo nyt.

Yhtä kaikki: hyvässä, pahassa ja pullassa, eilinen päivä oli aikamoinen.


Ps. Lauantai-yönä syvennyimme ystäväporukassa pohtimaan jälleen viime vuoden suurinta uutista, jonka seurauksena lentokoneita ei voi enää koskaan katsoa ihan samalla tavalla. It's a crazy world out there.


Vegaaninen korvapuustikranssi
2 isohkoa kranssia tai n. 15 - 20 pikkukorvapuustia

3 dl soijamaitoa
30 g hiivaa
1,2 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 tl jauhettua kardemummaa
100 g vegaanista margariinia
7-9 dl vehnäjauhoja

Täyte:
125 g vegaanista margariinia
1,5 dl fariinisokeria
2 tl jauhettua kardemummaa
2 - 3 tl jauhettua kanelia
hieman jauhettua vaniljaa

1. Lämmitä soijamaito kädenlämpöiseksi ja kaada yleiskoneen kulhoon.  Liota joukkoon hiiva ja lisää sokeri, suola ja kardemumma. Anna yleiskoneen sekoittaa aineet sekaisin.
2. Sulata margariini ja anna sen hieman jäähtyä.  Lisää margariini muiden aineiden joukkoon.
3. Ala lisätä vehnäjauhoja vähitellen yleiskoneen käydessä rauhallisesti (koneessani vaihde 2-3.) Yleiskonetta käyttäessä jauhoja tarvitaan yleensä hieman vähemmän kuin taikinaa käsin alustettaessa.
4. Lisää jauhoja ja anna koneen käydä kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista ja siitä muodostuu kiinteä pallo. Nosta taikinakoukku taikinasta ja laita taikinakulho peitettynä vedottomaan paikkaan. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi, eli noin 40 minuuttia.
5. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Jos teet kransseja, jaa taikina kahteen osaan. Kauli kumpikin osa ohueksi levyksi.
6. Sulata margariinia hieman, jotta siitä tulee hyvin pehmeää. Sekoita pehmeän margariinin joukkoon muut täytteen ainekset ja levitä tasaisesti taikinalevylle. Voit myös levittää margariinin veitsellä ensin ja ripotella muut täytteen ainekset tasaisesti sen päälle, mutta mitä pehmeämpää täyte on, sitä paremmin se imeytyy pullan sisään paistettaessa. Tuloksena on erityismehevää pullaa!
7. Rullaa taikinalevy rullaksi.  Leikkaa terävällä veitsellä rulla keskeltä auki, mutta jätä viimeiset 10 cm leikkaamatta.
8. Ota kiinni auki leikatun pitkon puolikkaista ja kieritä niitä koko matka toistensa ympäri. Yhdistä päät ja muotoile pitkosta ympyrä. Laita kranssi leivinpaperilla päällystetylle pellille ja anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
9. Voitele kohonnut kranssi halutessasi margariinilla. Paista kranssia 20 asteessa noin 25 - 30 minuuttia.


Keittiössä soi: Fleetwood Mac, Maja Francis

Yleiskone saatu lahjaksi Boschilta.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kortin ja kakun verran hyvää


Työpöytäni ylle on teipattu seinällinen postikortteja. Ne on kiinnitetty kuvapuoli seinään päin. Kuvat ovat kyllä kauniita, mutta se, mitä on kirjoitettu korttien toiselle puolelle, on vielä paljon parempaa.

Seinällä on muun muassa yksi Yhdysvalloista lähetetty kolmen kortin sarja, jonka keskimmäinen kortti ehti perille viikon ennen kahta muuta. Ilman tervehdystä ja allekirjoitusta se aiheutti saapuessaan hieman hämmennystä.

On kortti, jonka on allekirjoittanut "salainen ihailija". Se aiheutti saapuessaan hyvinkin paljon hämmennystä. Ah, spekuloinnin kesä 2012.

On rahapulassa lähetetty Postin osoitteenmuutoskortti, jonka postimaksu oli maksettu etukäteen ja joka sai siksi toimittaa postikortin virkaa. Teksti on kirjoitettu pikkuruisella käsialalla valmiiden tekstikenttien väliin, eikä siitä saa juuri mitään selvää.

On kortti, jota on kirjoittanut yhdessä 15 henkilöä. On kortti, jonka minulle on lähettänyt 15-vuotias minä.

On kortti, jossa todetaan ainoastaan että "tässä tää kun kerta käskit lähettää".

Ja on kortti, jossa lukee isoilla kirjaimilla "Everything will be like peaches and cream". Persikat ja kerma lienevätkin hyvä metafora kaikin puolin suloiselle elämälle, ellei sitten persikat ja jogurtti olisi vielä parempi - sen verran hyvä kakkuresepti tuolta alhaalta löytyy.

Yhteensä kortteja on monta kymmentä. Niissä onnitellaan, kutsutaan kahville, kerrotaan salaisuuksista, kuulumisista ja siitä, mitä keittiön pöydällä just sillä hetkellä näkyy. Yhden kortin lähettäjä kertoo olevansa onnellisempi kuin koskaan, toisen lähettäjä on kirjoittamishetkellä ollut kuolla koti-ikävään.

Jotkut korteista on lähetetty toiselta puolelta maailmaa, jotkut viereisestä rapusta. Katselen ja luen niitä joka päivä, ja joka päivä ne tekevät minut iloiseksi. Joitain lähettäjiä en todennäköisesti enää koskaan tapaa. Sellaista elämä on - joskus erilleen kuljettavaa - eikä sille voi mitään. On kuitenkin mukava tietää, että joskus ollaan hetken aikaa oltu toistemme mielessä. Että maailmassa on niin monta ihmistä, jonka ajatuksiin olen mahtunut.

Se, kuten viime aikoina olemme voineet todeta, ei ole itsestäänselvyys. Ajatelluksi, välitetyksi tuleminen ei ole itsestäänselvyys. Siksi tänään jälleen työpöydän ääressä istuessani, korttien katsominen teki minut erityisen onnelliseksi.

Joten välitetään, vaikka kakkukahveille kutsumalla, tyypeistä lähellämme. Tehdään niin riippumatta siitä, ovatko he olleet siinä alusta alkaen vai saapuneet vasta eilen.


Hunajainen persikka-jogurttikakku

2,5 dl vehnäjauhoja (vaikka 1 dl täysjyvävehnäjauhoja ja 1,5 dl tavallisia)
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl jauhettua vaniljaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
110 g voita
1,2 dl ruokokidesokeria
2 kananmunaa
1,2 dl turkkilaista jogurttia
0,75 dl hunajaa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
4 kypsää persikkaa

voita vuoan voiteluun

tarjoiluun turkkilaista jogurttia, hunajaa ja tuoreita mustikoita

1. Sekoita jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe, ruokasooda ja mausteet keskenään.
2. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat edelleen vatkaten.
3. Yhdistä turkkilainen jogurtti, 0,5 dl hunajaa ja raastettu sitruunankuori keskenään ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi, mutta älä liikaa!
4. Pilko persikat kuutioiksi. Sekoita joukkoon sitruunamehu, loput hunajasta ja halutessasi vaniljaa, kanelia ja kardemummaa.
5. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja levitä persikat päälle. Paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia.
6. Koristele jäähtynyt kakku tuoreilla mustikoilla. Kakun kanssa voi tarjoilla jogurttia, jonka joukkoon on sekoitettu hunajaa ja vaniljaa.

Keittiössä soi: Pete Seeger, Hukka ja Mama