maanantai 21. huhtikuuta 2014

Jottei yksikään tuupertuisi


Usein kuulee sanottavan, ettei Suomessa ole ruokakulttuuria. Ellei tämä juttu käsittelisi juuri suomalaisuutta, sanoisin tässä kohtaa kipakasti excuse-moi! ja heiluttaisin diivamaisesti etusormea. Miten niin ei ole? Kulttuuri se on sellainenkin, josta ei tehdä numeroa tai jonka arvoa ei ymmärretä. Ei kulttuurin arvoa mitata Michelin-tähdissä, pinterest-taulujen lukumäärässä tai edes sillä, mitä Gordon Ramsay asiasta sanoo. Heikossa jamassa ruokakulttuurimme olisikin, jos se ei Ramsayn tai Berlusconin kaltaisten herrojen kritiikkiä kestäisi.

Suomalaisen ruokakulttuurissa tuntuu monia rassaavan se, että täällä ruokaa on perinteisesti pidetty nautintoaineen sijaan polttoaineena, mikä joskus näkyy myös lautasella. Ymmärrän kyllä. Mutta niin paljon kun pidänkin croissanteista, punaviinistä ja sushista - ja voi kuulkaa, minähän pidän - olen sitä mieltä, että suomalaisia ruokaperinteitä parjataan turhaan. Vaikka nautiskelu, herkuttelu ja hifistely on ihanaa (enkä väitä, etteivätkö ne kuuluisi myös suomalaiseen ruokakulttuuriin), niin totuushan on, että syödä pitää, jotta jaksaa - tai ettei tuuperru, kuten isäni sanoisi. Mielestäni on hienoa, että suomalaiskeittiössä on vuosisatojen ajan pyritty tekemään sellaista ruokaa, jolla jaksaa tehdä töitä ja puskea läpi vielä pidemmän päivän, kuin olisi aamulla uskonut. Jos joittenkin mielestä suomalaisessa ruoassa ei ole paljoa juhlimista, niin ainakin sen avulla jaksaa saavuttaa asioita, joita juhlia.

Kun Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi pyysivät kehittelemään suomalaisen kotiruoan, halusin ehdottomasti suunnitella eväsruokaa. Eväissä koti tulee mukaan maailmalle, mikä on mielestäni ihana ajatus. Ja pakkaa kotikeittiössä eväslaukkuun mitä tahansa, maistuu se tien päällä, laiturin nokassa tai avokonttorin keittiössä erilaiselta. Hyvät eväät voivat antaa uskomattomasti energiaa, enkä tarkoita vain kaloreita. 

Eväsjuttuja pohtiessani tajusin, että vaikka olemme voileipäkansaa - kysykää vaikka Taalasmaan Sepolta - meiltä suomalaisilta puuttuu oma kansallisvoileipä! Se myönnettäköön ruokakulttuurimme miinukseksi. Tanskalaisilla on skageninsa, ranskalaisilla croque monsieurit ja madamet, briteillä kokonainen teehetkien ympärille rakentunut voileipäkulttuuri. Amerikkalaisten suosikki-sandwicheista on Wikipediassa 76 kohdan lista. Jos olemme koskaan kokeneet, ettemme ole kansakuntana täysin ehjä, niin syy ei ollutkaan euroviisutappioissa tai jääkiekkohopeissa, vaan voileivissä.

Joten korjataan asia. Tein Suomen paras kotiruoka -kilpailua varten voileivän, jolla suomalainen jaksaa seikkailla maailmalla, mutta joka maistuu kotonakin. Haudutetulla kaalilla, savujuustolla ja kunnon kinkulla täytetty ruisvoileipä on yksinkertainen ja edullinen, mutta myös aika herkullinen. Ja mikä tärkeintä, sen voimalla jaksaa lähteä kotoa maailmalle ja palata taas maailmalta kotiin.

Suomen parasta kotiruokaa voi äänestää täällä 24.4. asti!


Suomalaisen eväsleipä - rukiinen savujuusto-kaalisandwich
3:lle


500 g valkokaalia
1 sipuli
1 rkl Valio Oivariinia
1 dl Valio Luomu ruokakermaa
1-2 tl sinappia
1 tl fariinisokeria
suolaa
mustapippuria

3 palaa ruisleipää
3 rkl Valio Oivariinia
6 viipaletta suolaista palvikinkkua (esim. Kivikylän Kotipalvaamon Savumaukasta)
6 viipaletta Valio Kippari –juustoa


1. Suikaloi kaali esimerkiksi juustohöylällä ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi.
2. Kuumenna pannulla Oivariinia ja kuullota sipuleita hetki rasvassa. Lisää kaalisuikaleet. Anna kaalien pehmetä noin 10 minuuttia.
3. Sekoita keskenään ruokakerma, sinappi ja fariinisokeri. Kaada kermaseos kaalin joukkoon. Anna kaalien hautua kannen alla pehmeiksi.
4. Halkaise ruisleipäviipaleet ja levitä niille Oivariinia. Lusikoi leivälle haudutettua kaalia, lisää sitten juustoviipale, kinkkusiivut ja toinen juustoviipale. Levitä viimeiseksi vielä kerros kaalia ja laita leivän kansi paikoilleen.
5. Kuumenna voileipägrilli ja grillaa leipiä, kunnes ne ovat saaneet väriä ja juusto on sulanut.

Keittiössä soi: Olavi Uusivirta

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Hyvää Suomesta ja Ruoka.fi

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ulkoilusta ja sen hyödyistä



Kävin yksi päivä ulkona syömässä.

Nyt saattaa vaikuttaa siltä, että ulkona syöminen olisi minulle jotenkin iso juttu. Se johtuu ainoastaan siitä, että sitähän se on. Tajusin sen viimeksi, kun istun ystäväni kanssa ravintolan pöytään. Jos kirjoittaisin tapahtumasta novellia, kirjoittaisin, että sinä perjantaina alkoi kevät ja että jokainen lämpimässä illassa kuulunut pyöränkellon kilahdus, muuttolinnun laulu ja raitiovaunujen kolina olivat ylistyslauluja tapahtuneelle. Että talvi oli taittunut, minkä ihmiset tajusivat kävellessään ulos työpaikoiltaan ja kouluistaan ja pimeistä asunnoistaan kevään ensimmäiseen perjantaihin. Ja kun ulos oli kerran päässyt, ei sisälle voinut yksinkertaisesti enää palata. Jos joku olisi yrittänyt, olisi hän luultavasti muuttunut tunkkaiseksi tomuksi, jonka kevättuulet olisivat puhaltaneet pois.

Koska se perjantai oli kaikessa auringonpaisteessaan ja kevään tunnussaan niin yksinkertaisen ihana, soitin kaverille ja pyysin syömään. Kävelimme pitkin kaupunkia, ostimme hetken mielijohteesta aurinkolasit, totesimme että ensimmäinen ravintolavaihtoehtomme on täynnä, tokaisimme good for you tarjoilijalle, jatkoimme hyväntuulisina matkaa, astuimme sisään seuraavaan ravintolaan, istuimme pöytään ja tunsimme nälkää vasta, kun annokset tuotiin pöytiin. Ylistimme kilvan ruokaa, elämää, viikonloppua ja kaverin juuri kirpparilta hankkimaa kevättakkia. Sinä perjantaina onni oli ravintola.

Koska se yksi ravintolailta teki minut niin kovin onnelliseksi, ajattelin, että tätähän voisi tehdä useamminkin. Ihan arkeanakin, ihan ilman mitään syytä, ihan hetken mielijohteesta. Jos ravintoloissa käyminen on minulle opiskelijana melko harvinaista herkkua, niin yksin käyminen ravintolassa on ennenkuulumatonta. Yksi päivä vaeltelin päämäärätiedottomana keskustassa ja keksin että hei, mähän menen Kappeliin kahville. Ovelle päästyäni päätin että hei, mähän syön täällä lounasta. Ja ruokalistan nähtyäni päätin että hei, mähän syön nyt kerrankin parsaa. Olen syönyt parsakeittoa (kanssabloggaajat, älkää nyt pyörtykö) vain kerran elämässäni ja muistin Kappelin ovella, että sehän oli ihan uskomattoman hyvää ja että sitä on nyt saatava lisää. Istuin yksin pienessä nurkkapöydässä, katsoin ihmisiä ja Kappelin isoista ikkunoista siivilöityvää aurinkoa. Keittolusikallisten välissä myhäilin ja totesin, että onni oli taas ravintola.

Onni oli myös parsakeitto, jota päätin yrittää valmistaa kotona. Vaikka söin keittoa oman keittiönpöydän ääressä, oli se silti hyvä muistutus siitä, miksi tuulettuminen on tärkeää. Parsakeitosta tuli ihanaa, mutta ei minulle olisi tullut mieleenkään kokeilla sitä, jos en olisi ensin käynyt virkistämässä makumuistoja Kappelissa.

Siksi olenkin tehnyt itselleni kesälupauksen ulkoilla enemmän. "Ulkoilu" tarkoittaa kaikkea oman asunnon ulkopuolista toimintaa. Kotona on ihanaa, mutta hautaudun sinne liian helposti. Ulkona käyminen tekee usein parhainta silloin, kun sitä tajuaa vähiten kaipaavansa.

Joten seuraavan kerran, kun kaipaat pientäkin vaihtelua viikkoa tai tekosyyn tavata kaveria viinilasin ääressä, katso, mitä Raflaamo ehdottaa. Raflaamo kokoaa yhteen kaikki lähelläsi olevat S-ryhmän ravintolat ja kertoo nälän yllättäessä näppärästi, mistä saat vaikka kaupunkisi parhaat parsat. Tai burgerit, jos olet sillä tuulella. Bongaamalla Duudsonit Raflaamon nettisivuilta saat annoksesi kaiken lisäksi ilmaiseksi.

Hyvää ulkoilua!


Yksi hyvä parsakeitto
alkuperäinen ohje täältä
4:lle

800 g tuoretta parsaa
1 sipuli
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1-2 tl suolaa
2 dl ruokakermaa
1,5 dl turkkilaista jogurttia
1 tl sitruunamehua

1. Huuhtele parsat ja poista niiden kova kantaosa. Tarvittaessa kuori parsat kevyesti. Pilko sipuli.
2. Pilko parsat ja laita pilkotun sipulin kanssa kiehuvaan veteen, johon olet lisännyt kasvisliemikuution. Anna kiehua rauhassa viitisen minuuttia, tai kunnes parsat ovat pehmenneet.
3. Siirrä keitetyt vihannekset keitinliemen kanssa kulhoon. Ota keitinliemestä talteen pari desiä ennen kun soseutat vihannekset.
4. Sulata kattilassa voita. Lisää  jauhot ja ruskista hetki. Älä anna jauhojen palaa! Lisää talteenotettu keitinliemi ja vispaa tasaiseksi.
5. Lisää kattilaan parsasose, kerma, suola ja mustapippuri. Anna kiehahtaa. Lisää lopuksi jogurtti ja sitruunamehu. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Tarkista maku.

Keittiössä soi: London Grammar


Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Raflaamo.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Tätä mun hautajaisiin



Hei siellä! Ettehän pelästyneet otsikkoa? Täällä ollaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, kiitos vain. Mitä nyt eilinen työpäivä vähän tuntuu jaloissa ja HIMYMin päätösjakso kalvaa mieltä. Ja selkä muistuttaa liiallisesta dataamisesta sängyllä ja vatsa kipristelee, koska söin äsken aika monta maapähkinävoikonvehtia huomattavan lyhyessä ajassa. Mainitut vaivat eivät kuitenkaan ole saaneet minua suunnittelemaan hautajaisiani, eli ei hätää.

Otsikkoon on kuitenkin syynsä. Suurin kunnia, jonka ruoka saattoi lapsuudenkodissani saada, oli toteamus "tätä mun synttäreille" tai "tätä mun hautajaisiin".  En muista, miten varsinkaan jälkimmäinen lausahdus sai alkunsa, mutta sitä kauniimmin ei kokkia voinut kiittää. Äiti toivoi usein ainakin kaalikääryleitä ja hapankaalia (joista jälkimmäisen haju sai meidät lapset huutamaan kauhusta ja odottamaan omia hautajaisiaan). Isän juhlamenuun pääsi automaattisesti kaikki, missä oli lohta. Itse muistan vuosien varrella toivoneeni juhlaruoaksi ainakin sipsejä, pinaattipannaria, texmex-voileipäkakkua ja laskiaispullia.

Jos menu pitäisi päivittää nyt, sinne pääsisi ehdottomasti kookoshillo tai -levite, jota valmistin pari viikkoa sitten. Vääräuskoisia eli kookosvihaajia kehotan poistumaan ennen kun pääsen kookosmonologini kanssa kunnolla vauhtiin. Muuten saatamme joutua suunnittelemaan ihan oikeita hautajaisia. Noh noh. Leikki leikkinä, vaikka ihan vaarallisen hyvää levitteestä mielestäni tulikin. Olen laittanut sitä leivän päälle, jogurtin sekaan, muffinien sisään ja tietysti syönyt suoraan purkista. Pari kertaa ilman lusikkaa.

Tätä ihan kaikkiin mun juhliin, kiitos.


Kookoslevite
Alkuperäinen resepti täältä

3 kananmunaa
3 keltuaista
200 g sokeria
2,5 dl paksua kookosmaitoa
(1-2 tl raastettua sitruunankuorta ja sitruunamehua)

1. Laita kananmunat ja keltuiaset lämmönkestävään kulhoon. Vatkaa (mutta älä vaahdota) sekaisin.
2. Lisää sokeri vähitellen kanamunien joukkoon. Sekoita kunnes sokeri on liuennut seokseen. Lisää kookosmaito.
3. Laita kulho vesihauteeseen : itse laitoin yksinkertaisesti kulhon kattilan päälle ja kattilaan vettä. Ala kuumentaa seosta vähitellen. Seos alkaa pikkuhiljaa paksuuntua, mutta siihen menee aikaa. Anna seoksen kuplia rauhallisesti ja käy välillä sekoittamassa.  (Jos olet kärsimätön, voit myös siirtää seoksen paksupohjaiseen, pinnoitettuun kattilaan. Kuumenna seosta varovasti ja sekoita koko ajan. Anna kuitenkin seoksen olla vesihauteessa ainakin puoli tuntia ennen kun siirrät sen kattilaan.)
4. Kun seos on paksua, ota kulho hauteesta ja sekoita joukkoon halutessasi sitruunan kuoriraaste. Itse puristin joukkoon vielä sitruunamehuakin. Kaada kookoslevite kuumaan purkkiin ja jäähdytä. Säilytä valmista levitettä jääkaapissa.


Keittiössä soi: Johnny Cash