torstai 30. toukokuuta 2013

Lemon Cookie, 12 points



Rakastan suomen kieltä. Nautin taitavasta kielenkäytöstä ja turhaannun, kun kieleen suhtaudutaan välinpitämättömästi. Tästä voi kiittää ja syyttää kasvuympäristöäni. Sanomalehden takaa ja television edestä kuuluvat kyllästyneet huokaukset ja kiukkuiset parahdukset ovat melko tavallisia perheessämme. Jahas, siellä on taas joku suomentaja tai toimittaja tunaroinut. Ravintolassa kuultava tietynlainen tuhahdus tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että tässäkin paikassa tarjoillaan jäätelöä kinuskikastikkeella*. Alkuun näitä äännähdyksiä päästivät vain kielenkääntäjävanhempani, mutta mitä isot kielipoliisit edellä, sitä pienemmätkin pikkuhiljaa perässä.

Suomi on vaalimisen, suojelemisen ja joskus tuhahtelun arvoinen kieli. Ennen kaikkea se on käyttämisen arvoinen. Silti vastaan tulee välillä tilanteita, joissa tekee mieli turvautua englantiin. Mielestäni ruokien nimien suomentaminen houkuttelevasti on hankalaa. Nämä keksit ovat siitä hyvä esimerkki. Niiden alkuperäinen nimi on lemon crinkle cookies. Kuulostaa Gilmoren tytöiltä ja Nigella Lawsonilta. Vapaasti suomennettuna nimi olisi ryppyiset sitruunakeksit, josta puolestaan tulee mieleen pölyisen vanhainkodin kahvibingojoukkue. Anteeksi Agricola, mutta taidan ottaa cookien.

Toinen tilanne, jossa suomea ei mielestäni tarvitsisi viljellä, on Euroviisut. Onko niitä lauluja pakko suomentaa? Kaikki kunnia kekseliäille kääntäjille - ilman teitä emme tietäisi, milloin lauletaan rakkaudesta tummaa kaunotarta, milloin disko-musiikkia ja milloin yhteistä planeettaamme kohtaan - mutta täytyykö jokaisen balkanilaisen glitter-tsirpulan merkityksettömät jammailutkin kääntää? Pari viikkoa sitten kärvistelin jälleen ruudun edessä ja söin samalla ryppykeksejäni. Se ilta oli monella tapaa suomi, nolla pistettä.

Keksit saavat kuitenkin täydet kaksitoista! Ei nimi miestä tai keksiä loppujen lopuksi pahenna. Keksien vaatimattomasta ulkonäöstäkään ei pidä hämääntyä. Nämä keksit ovat chewy and moist (eli sitkeitä ja kosteita. Kuulostaa kenkään tarttuneelta purkalta). Tarkoitan siis, että ne ovat mehukkaita ja niissä on ihanasti purtavaa. Suomeksi sanottuna ihan sikahyviä keksejä.

P.S. Jäätelöä kinuskikastikkeella tarkoittaisi sitä, että jäätelö on asetettu kinuskikastikkeen päälle.
P.P.S. Tiedän, että omatkin tekstini vilisevät välillä virheitä. En ole oikeasti kukaan korjaamaan ketään.


Lemon crinkle cookies eli sitruunakeksit
alkuperäinen ohje täältä

130 g voita
2,3 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2 rkl sitruunankuorta
1 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
0,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl ruokasoodaa
3,5 dl vehnäjauhoja

1 dl tomusokeria

1. Vatkaa keskenään pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna edelleen vatkaten.
2. Raasta sitruunasta kuori ja purista mehu. Lisää kuoriraaste ja mehu sekä vaniljasokeri taikinaan voimakkaasti vatkaten.
3. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää seos muiden aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
4. Kaada tomusokeri laakealle lautaselle. Tee taikinasta pieniä palloja ja pyöritä ne tomusokerissa.
5. Aseta taikinapallot pellille ja litistä niitä hieman. Paista keksejä 175 asteessä noin 12 minuuttia tai kunnes niiden pohja on saanut vähän väriä. 

Keittiössä soi: Wolf Gang 

tiistai 21. toukokuuta 2013

Puuttuvan pöydän ritarit

Terveisiä lattianrajasta! Katselen täältä asuntoa, jota en enää tunnista kodiksi. Huonekaluja ei muutamaa hyllyä lukuunottamatta ole. Sänkykin on jo viety pois, minkä takia kirjoitan tätä tekstiä ohuella patjalla asuntoni lattialla. Sisäistä askeetikkoa ei ole vielä löytynyt, mutta korvakorujen taustoja, pinnejä ja pölyä senkin edestä.

Muuttaminen on kuulemma avioeron ja läheisen kuoleman rinnalla yksi suurimmista stressinaiheuttajista. En epäile yhtään. Elämän pakkaaminen banaanilaatikoihin ja jätesäkkeihin on raskasta. Olen edennyt vaiheeseen, jossa kaikki helpot ja selkeät tavarat on pakattu. Jäljellä on vain ärsyttäviä epämääräisiä esineitä: mihin pakkaan puolikkaan paketin cocktail-tikkuja? Mitä teen siideriläikkäisille opiskelijahaalareille, joita en tule koskaan enää käyttämään? Rikkinäinen kahvinkeitin, jonka voi ehkä korjata, minne laitan sinut? Vaikeimpia ovat sellaiset esineet, joiden käyttötarkoitusta ei edes tiedä. Pieniä metalliosia ja kummallisia muovinpaloja ei uskalla heittää pois, koska ne näyttävät tärkeiltä ja jostain syystähän ne on aikoinaan säilyttänyt. Menkööt samaan säkkiin parittomien sukkien ja sekalaisten johtojen kanssa. Kyseistä säkkiä pyörittelen todennäköisesti turhautuneena taas seuraavan muuton yhteydessä.

Ei kuitenkaan niin pahaa ettei jälleen jotain hyvääkin. Samaan aikaan tavaroiden kanssa tulee käytyä läpi myös menneisyyttä. Muuttaessa on helppo huomata omakin muutos. Tästä haluan eroon, nämä eivät ole minulle enää tärkeitä, en kai ole joskus oikeasti pitänyt tuota päälläni, jaahas, tämä ei enää mahdukaan. Itsetutkiskelu on joskus raskasta ja saa kaipaamaan mennyttä, mutta se on myös puhdistavaa ja opettavaista.

Jotta ette luule, että sisäinen askeetikkoni löytyi äsken, esittelen äkkiä pullareseptin.

Lähestyvän muuton myötä olen joutunut tyhjentämään myös keittiön kaappeja. Pakkasesta löytyi kuivahtanut pullapitko, hedelmäkorista sitruuna ja jääkaapista päivämääränsä ohittanutta maitoa. Nämä sitruunaritarit eivät ole aivan perinteisiä ritareita: munamaidon sijaan viipaleet dipataan sitruunalla maustettuun taikinaan. Muodonmuutos jämistä väsyneen muuttajan pelastaviksi ritareiksi kestää vain hetken. Parin ritarin jälkeen minäkin jaksoin taistella tavaroitteni kanssa aivan toisella tavalla. Seuraavan kerran kirjoitan jo ehkä uudesta valtakunnastani.


Sitruunaritarit

6 viipaletta kuivaa pullaa tai vaaleaa leipää
1,5 dl maitoa
2 rkl voita
1 rkl sitruunankuorta (voit käyttää myös hieman appelsiininkuorta)
2 rkl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhoja
1 tl vaniljasokeria
kanelia

voita paistamiseen

1. Sulata voi ja sekoita se maitoon.
2. Raasta sitruunasta kuori ja lisää se taikinaan sokerin ja kanelin kanssa.
3. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita muiden aineiden joukkoon. Vatkaa, kunnen seos on tasaista.
4. Kasta pullaviipaleet taikinaan. Anna taikinan imeytyä viipaleisiin hetken aikaa. Paista miedolla lämmöllä pannulla, kunnes viipaleiden pinta on rapea ja kauniin ruskea.

Keittiössä soi: Vivaldi

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Laiva on lastattu


Mikä oli lapsuutenne suosikkileikki?

Minun oli ehdottomasti majojen rakentaminen. Voi sitä riemua joka kerta, kun läheisen Mustan Pörssin takapihan roskikseen tuotiin iso pahvilaatikko. Raahasimme veljieni kanssa laatikon kotiin ja tökimme siihen saksilla ilmareikiä. Sitten menimme laatikkoon sisälle ja istuimme siellä paikoillamme.

Mieletön leikki.

Toinen ikisuosikki oli uimala, eli olohuoneen lattialle levitetty sininen kangas, jonka päällä sätkittiin uimapukuihin pukeutuneina. En myöskään unohda sitä hysteriaa, jota tomusokerin ripotteleminen legokaupungin päälle aiheutti. Siellä sataa lunta! Lapsena ajattelin, että jos vain saisin kulkea sisällä aurinkolasit päässä, antaa nukeille oikeaa ruokaa ja välillä käydä ajamassa serkkujen vaaleanpunaista, sähkökäyttöistä miniautoa, elämä olisi täy-del-lis-tä.

Yksi inhokeistani sen sijaan oli Laiva on lastattu. Mielestäni se oli aivan käsittämättömän tylsä leikki. Kuka haluaa istua piirissä ja keksiä vuorotellen sanoja, kun voi mennä pahvilaatikkoon? Viimeinen niitti tuli, kun teinivuosinani eräällä automatkalla vanhempani eivät hyväksyneet Nick Lacheytä (eli Jessica Simpsonin ex-miestä) N:llä alkavaksi laulajaksi. Eivät muka olleet koskaan kuulleetkaan hänestä. Pitäkää neandertalilaismuusikkonne, fossiilit.

Eilen kuitenkin innostuin laivaleikistä aivan uudella tavalla. Velloessani vähän aikaa sitten ruokablogien ristiaallokossa törmäsin egg boat -nimiseen herkkuun. Kyseessä on siis munamaidolla ja erilaisilla täytteillä täytetty leipä. Lastasin oman ranskanleipälaivani tomaatilla, sipulilla, sienillä ja juustolla, mutta täytteeksi kelpaa oikeastaan ihan mikä vaan. Leipälaiva oli todella helppo ja hauska tehdä. Uunista tultuaan leipä oli pinnalta vastustamattoman rapea ja sisältä ihanan mehevä.

Ja mikä parasta, se on helppo ottaa pahvilaatikkoon mukaan.

Juustoinen leipälaiva

1 ranskanleipä tai muu vastaava (ei haittaa ollenkaan, jos leipä on jo kuivahtanut)
1,5 dl maitoa
2 munaa
1,5 dl juustoraastetta, esim. Emmentalia
2 tomaattia
4 isoa herkkusientä
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
0,5 tl balsamiviinietikkaa
suolaa
oreganoa
mustapippuria
voita paistamiseen

1. Pilko sipulit ja kuullota niitä voissa pannulla. Lisää pilkotut tomaatit ja sienet. Mausta oreganolla, basilikalla, mustapippurilla, balsamiviinietikalla ja suolalla.
2. Sekoita keskenään maito, munat ja 1 dl juustoraastetta.
3. Aseta leipä leivinpaperin päälle uunipellille. Leikkaa leivästä "kansi" pois ja koverra myös osa leivän sisuksista.
4. Nypi ylimääräinen leipä pieniksi paloiksi munamaidon joukkoon. Lisää paistetut vihannekset.
5. Lusikoi seos leivän sisälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
6. Paista leipälaivaa 200 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.

Leipälaiva on parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen.
























Keittiössä soi: Muuan mies

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Toisenlainen perunaleivos













































Hyvää toukokuuta!

Blogissa on juhlittu vappua ja huhtikuisia synttäreitä hyvin rauhallisesti, sillä täällä ruudun toisella puolella on eletty suurten muutosten aikaa. On ollut kukkalähetyksiä, hihkumista ja haaveiden toteutumista, mistä on seurannut arkisempia kiireitä, kuten muuttolaatikoiden hankkimista ja kaappien raivaamista.

Tämänkertaisen reseptin perusteella voisi uskoa, että olen muuttamassa Amerikkaan. En ole, vaikka epäilemättä voisin: jokaiselle, jolla on pokkaa yhdistää suklaabrowniet ja perunalastut, myönnetään luultavasti automaattisesti Yhdysvaltain kansalaisuus.

Vähän koville se kieltämättä otti. Söin brownietaikinaa sekoitellessani rasvatonta viiliä ja puolukkatalkkunaa, jotta homma ei olisi mennyt ihan överiksi. Vaikka amerikkalainen ruokakulttuuri selvästikin puhuttelee minua, aivan kaikkea en pysty ymmärtämään. Alkuperäisessä reseptissä tähän ohjeeseen tuli melkein kuusi desilitraa sokeria. Se on sen verran hurja määrä, että vaatimattoman hämäläisen kasvatuksen saaneena en pystynyt siihen. Jos Green Card jää sittenkin saamatta, tiedän, mistä se johtuu.

Mutta vähäsokerisinakin (hah!) nämä browniet olivat juuri sellaisia, kuin olettaa saattaa: älyttömiä. Rapeita ja rouskuvia, makeita ja meheviä. Ne herättivät paljon keskustelua juhlissa, jonne vein ne. Pohdimme, miten brownieista saisi vieläkin paheellisemmat. Ainakin uppopaistamista, terästämistä ja kermavaahtokuorrutusta ehdotettiin.

Kermavaahto kyllä sopisi. Tai pieni pallo jäätelöä. Ja lasi Dr Pepperiä. Jakso Frendejä.


You may call me Terri from now on.

























Perunalastu-suklaabrowniet
alkuperäinen ohje täältä

200 g voita
220 g tummaa suklaata
2,3 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoa
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
5 kananmunaa
4 kourallista perunalastuja

1. Sulata kattilassa voi, suklaa (200g) ja sokeri. Anna jäähtyä hieman.
2. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää kuivat aineet voi-suklaaseokseen. Sekoita tasaiseksi, mutta älä liikaa.
3. Lisää kananmunat. Älä sekoita taikinaa liikaa.
4. Murskaa puolet perunalastuista ja lisää taikinaan. Levitä taikina voideltuun vuokaan (35 x 35). Taikina on melko jämäkkää, joten sen voi levittää myös pellille sopivan kokoiseksi neliöksi.
5. Ripottele pinnalle loput murskatuista perunalastuista. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. Browniet saavat jäädä sisältä kosteiksi.
6. Sulata loput suklaasta ja valuta brownieiden pinnalle suklaaraitoja. Anna jäähtyä.


Ps. 6.5. on Älä laihduta -päivä.

Keittiössä soi: Bastille