keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Anteeksi, olisiko hetki aikaa?


Pitkä joululoma teki tehtävänsä: unohdin kokonaan, minkälaista arki voikaan olla. Kalenterini on pelkkää alleviivausta ja neonkeltaisia sotkua. Eilen - tiistaina - olin aivan perjantaitunnelmissa. Viinipullo avattiin oikeaan päivään havahtumisesta huolimatta.

Itse uhraan tavallisesti kiireen alttarille ensimmäisenä liikunnan, siivoamisen ja ruoanlaiton. Tammikuun kunniaksi olen kuitenkin tällä kertaa yrittänyt pitää kiinni muutamasta vakijumpasta ja päivittäisistä happihyppelyistä, mikä tarkoittaa sitä, että taloudenhoito on jäänyt entistäkin vähäisemmälle huomiolle. Likaisia astioita on niin paljon, että tiskipöytä natisee eikä jääkaapissa ole edes valoa: lamppu paloi, enkä ole ehtinyt vaihtaa sitä.

Äsken kirjoitin blogin osoitteen yläpalkkiin liian nopeasti ja päädyin pot.comiin lukemaan kannabiksen laillistamisesta. Yksi tapa helpottaa arkea tietysti sekin.

Tarjolla olisi kuitenkin myös muutama päihteetön vaihtoehto. Omaksi ja toivottavasti teidänkin iloksi kokosin yhteen reseptejä, jotka istuvat nimenomaan hektiseen arkeen. Jotkut ohjeet, kuten superhelpot sämpylät (1) vaativat aikaa, mutta eivät vaivannäköä. Ah-niin-hyvä pestohernekeitto (2) puolestaan valmistuu parissa minuutissa. Mausteiset ja rapeat paahdetut kikherneet (3) sopivat lisukkeeksi tai naposteltavaksi. Jälkilämmöissä valmistuvat paahdetut tomaatit (4), jotka voi huoletta unohtaa yöksi uuniin. Makea myslileipä (5) on oikotie onneen: ei vaivaamista, ei kohottamista! Suvin sitruunakakun (6) saamiseksi uuniin tarvitaan kuusi ainesosaa, yksi kulho ja muutama minuutti kauhan varressa.

Ei se aina ole siis ajasta kiinni, vai mitä? Mutta miten siellä puolella taiteillaan kiireen kanssa: mitkä ovat teidän luottoreseptejä, kun aika on kortilla?

Keittiössä soi: Minä ja Ville Ahonen

7 kommenttia:

  1. Tämä ( http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/271926/Maailman%20helpoin%20leip%C3%A4/ ) on leipä, jota meillä nykyään syödään :D Veden ei ole oltava 42-asteista, ja sen voi vuokaan kaataa, ja sämpyläjauhoista + kaurahiutaleista tulee jäätävän hyvää. Ja suolaakin vähän vähemmän. Ja on hyvää. Ja helppoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, vaikuttaapa hyvältä! Ja helpolta! Kiitos vinkistä, kokeiluun menee.

      Poista
  2. Meillä mennään kiireessä usein helpoilla pastoilla. Sellaisilla, joiden sekaan ei tule mitään haudutettua kastiketta, vaan ihan vaan öljyä, valkosipulia ja joitain kypsentämättömiä kasviksia. Aika vakiomeininkiä. esim. http://halftenspydderestendog.blogspot.fi/2014/01/iso-kulhollinen-pastaa.html

    Tai Fafa'silla.

    (ja Ötkereillä, mutta sitä ei kehtaa ruokablogin yhteydessä mainita)...vaikka nyt tulikin mainittua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkun näköinen pasta! Fafa's toimii aina ja puolivalmisteetkin ovat tässä blogissa täysin ookoo, nimimerkillä Kalapuikkoja illalliseksi.

      Poista
  3. Linssikeitto siitä lähtien, kun huomasin, että se ei olekaan kamalan aikaa vievä ruoka. Tilanne ei oikeastaan eroa mitenkään niistä päivistä, jolloin kiirettä ei ole, sillä silloinkin voi syödä linssikeittoa. Bonuksina Unica ja Amica ja puuro.

    VastaaPoista
  4. Mulla kans menossa hirveän kiireinen aikakausi, mutta luottokiirereseptien sijaan mulla on taktiikka, jolla saa myös vatsan kylläiseksi: kun kämppikset ovat kotona, valitan nälkää kovaan ääneen, ja voivottelen, kun ei ole aikaa kokata, eikä viitsisi kolmatta kertaa viikon sisään hakea pizzaa. Jos ei tämä vielä riitä saamaan jompaakumpaa kämppiksistä tekemään illallista myös minulle, otan keinoksi lahjonnan: lupaan kokata seuraavan ja sitä seuraavan ja sitä seuraavan illallisen, kunhan kiire helpottaa. Eilen riitti ensimmäinen keino, ja pian oli nenäni edessä pasta poikineen.

    Mutta noin yleisesti ottaen kiireessä tulee keksittyä uusia reseptejä, kun ei ole aikaa käydä kaupassa, ja on pakko soveltaa ruokakaapin aineksista eriskummallisia ruokalajeja. Viimeisin spesiaalini oli tonnikala-kesäkurpitsa-juuresvuoka kookosmaito-kananmunakuorrutteella ja couscousta.

    -Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että kaverit on paras ratkaisu myös kiireeseen! Haluaisin tulla maistamaan kesäkurpitsa-juuresvuokaa kookosmaito-kananmunakuorrutteella.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!