torstai 12. helmikuuta 2015

Sattumista ja sydämen (muotoisista) asioista



Olin tutkimuksessa, jossa mitattiin sydämen toimintaa vuorokauden ajan. Pienimmätkin sykähdykset ja tykytykset tallennettiin. Mittauslaitetta asentaessaan hoitaja kysyi muina naisina, oliko minulla jo kevättä rinnassa. Ennen kuin ehdin sanoa vastaukseni (joka olisi ollut "öö") hän jo jatkoi, että jos satun tutkimuksen aikana rakastumaan, se pitää ehdottomasti kirjata seurantalomakkeeseen. Rakastuminen voi aiheuttaa mittavirheen.

Lupasin noudattaa ohjetta. Se olisi kyllä aika suloinen sattuma - löytää nyt sydämensä valittu kesken sydäntutkimusten! Vuosipäivinä voitaisiin yhdessä katsoa kehystettyä sydänfilmiä.

"Tuo piikki käyrässä olet sinä. Eikun se olikin rappuset, tuo olet sinä."

Aaaaaa.

Valitettavasti sellaisia sattumia ei juurikaan tapahdu.

Sen sijaan sitä sattuu ostamaan elokuvalippunsa sellaisen ihmisen viereen, jonka vieressä on ehkä joskus istunut ihan mielelläänkin, mutta jonka vieressä nykyään istuu ihan toinen henkilö. Totta kai tämä sattuu tapahtumaan silloin, kun on päättänyt mennä yksin elokuviin suoraan jumpasta ja näyttää ulospäin aivan yhtä hikiseltä kuin tietää olevansakin. Ja totta kai sitä huomaa otettuaan takkinsa pois, että on pukukopissa laittanut paitansa väärin päin. Huppu edessä, saumat päällä.

Sellaisia sattumia kyllä tapahtuu.

Onneksi sitä on kuitenkin joskus menneisyydessään sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja saanut ystävän, jolle kattaa aamiaispöytä, leipoa leipää, keittää kahvit ja kertoa siitä, miten suunnitteli saavansa kiireellisen puhelun koskien kansallista turvallisuutta ja joutuvansa siksi poistumaan kesken elokuvan.

Ystävälle tarjosin hyvien naurujen lisäksi punajuuripuusteja, joiden sisällä on makeaa punasipulia ja tuorejuustoa. Yritin tehdä puusteista sydämen muotoisia, mikä onnistui melkein. Osa punertavista leipäsistä pysyi hyvin symmetrisessä muodossaan, osa muistutti uunista tultuaan enemmän oikeaa, verta pumppaavaa sydäntä.

Kehuja tuli kuitenkin molemmista, joten mitäs siitä. Parhaat jutut elämässä eivät aina satu näyttämään siltä, miltä alunperin kuvitteli. Varsinkaan kun sydämen tai edes sen muotoisista asioista puhutaan.


Ps. Ihaninta mahdollista ystävänpäivää kaikille ystäville ympäri blogosfääriä! Lämpimiä, jauhoisia halauksia!


Tuorejuustolla ja karamellisoidulla sipulilla täytetyt punajuuripuustit
18 kpl (tai yksi kranssi ja kymmenisen pikkupuustia)

2 isoa punajuurta
3,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
8–10 dl sämpyläjauhoja

karamellisoidut sipulit:

3 punasipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 tl suolaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
3 rkl vettä
mustapippuria

150 g maustamatonta tuorejuustoa

1. Aloita keittämällä punajuuret runsaassa vedessä. Punajuurien kypsymiseen saattaa mennä parikin tuntia.
2. Kuori hieman jäähtyneet punajuuret ja leikkaa paloiksi. Soseuta.
3. Yhdistä kädenlämpöinen vesi, hiiva, sokeri ja suola. Lisää hiivaseos edelleen lämpimään soseeseen yhdessä oliiviöljyn kanssa.
4. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Valmista sillä välin sipulitäyte.
5. Hienonna valkosipuli ja leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi. Paista sipuleita voissa hetken aikaa.
6. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää pannulle fariinisokeri, suola, balsamiviinietikka ja vesi. Anna hautua kannen alla noin kymmenen minuuttia. Mausta sipulit lopuksi mustapippurilla.
7. Kumoa leipätaikina jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja kauli siitä iso levy. Levitä levylle ensin tuorejuusto ja sitten sipulit.
8. Jos haluat tehdä puusteista sydämenmuotoisia, rullaa taikinalevy ensin puoleen väliin. Aloita sitten uudestaan vastakkaisesta reunasta ja rullaa samalla tavalla. Leikkaa rulla viipaleiksi ja muotoile palat sydämen muotoisiksi. Anna kohota peitettyinä noin puoli tuntia.
9. Jos haluat tehdä puusteista boston-tyyppisen kranssin, rullaa taikinalevy tavalliseen tapaan yhdelle rullalle. Leikkaa rulla viipaleiksi ja aseta viipaleet pystysuunnassa voideltuun vuokaan.
10. Paista yksittäisiä puusteja 200 asteessa noin 12 minuuttia, kranssia noin 20 minuuttia.

Keittiössä soi: Acid House Kings

1 kommentti:

  1. Ahhhahahaa! Mä en kestä! Sun kirjoitukset vaan paranee ja paranee. Ihanaa ystävänpäivää myös Sulle!

    T. Jenny

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!