maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ehdollistettu hymyilemään


On tiettyjä asioita, jotka saavat minut paremmalle tuulelle, oli olotilani alunperin mikä tahansa.

Puhun usein kriittisesti vanhempieni kissasta, koska jonkun pitää kertoa sille, ettei se ole aivan niin poikkeuksellisen viisas ja taitava ja tuuheaturkkinen lajinsa edustaja, kuin isäni sille päivittäin väittää. Tässä mielessä olen kuitenkin yhtä yksinkertainen kuin Nero-kissa (jonka kuningaskompleksi ei voi johtua ainakaan nimestä). Kun sille sanoo kerrankin "kis kis", se lopettaa mitä hyvänsä oli tekemässä (vaihtoehdot: loikomassa sängyllä tai loikomassa sängyn alla) ja kiinnittää kaiken huomionsa ääntelijään. Samalla tavalla minä olen ehdollistunut havahtumaan ja lopulta hymyilemään joka kerta, kun jokin seuraavista tapahtuu:

Kun jurot bussikuskit vilkuttavat toisilleen.

Kun joku juoksee epätoivoisesti ehtiäkseen ratikkaan, ja ehtii!

Funky Townin kuunteleminen ja sen tahtiin laulaminen ja heiluminen autossa. Bravuurini on syntikkariffin matkiminen.

Brunssaaminen.

Tämä animaatio.

Tämä flashmob.

Pyöräileminen tämän kappaleen tahtiin.

Tämä ahahahahahaha-asia. Siis video. Video Justin Timberlakesta uimapuvussa ja korkokengissä. Ahahaaa. Ahahaaaaaa.

Skonssien leipominen.

Skonssien syöminen.

Skonssien syöminen katsoessa keisari Neroa, joka luulee eteisen mattoa viholliseksi ja yrittää taltuttaa sitä vartin verran. Toistan: yrittää taltuttaa mattoa.

Ai, poskiin sattuu!


Skonssit

8 kpl

6,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 rkl sokeria / hunajaa
50 voita
1 kananmuna
1,5-2 dl maitoa

1. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri.
2. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja hiero kuivien aineiden joukkoon.
3. Kun taikina on murumaista, lisää rikki vatkattu kananmuna ja vähitellen maitoa. Jatkan maidon lisäämistä kunnes taikina on kiinteää ja helposti käsiteltävää.
4. Nosta taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa kevyesti. Kauli taikinasta parin sentin paksuinen levy, ja leikkaa siitä muotilla tai vaikka juomalasilla ympyröitä.
5. Sivele skonssit maidolla ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes skonssit ovat kohonneet ja niiden pinta on saanut kauniisti väriä.

Vadelmalevite

2 kananmunaa
2 keltuaista
1 dl pakastevadelmia
0,75 dl hunajaa
4 rkl kookosöljyä
vaniljajauhetta
(1 tl raastettua sitruunankuorta)

1. Laita kaikki ainekset kattilaan. Kuumenna seosta vähitellen kunnes se alkaa paksuuntua. Sekoita koko ajan.
2. Kun seos on paksua, (lisää halutessasi sitruunankuori,) ota kattila liedeltä ja kaada levite lasipurkkiin. Tarjoile jäähtynyttä levitettä teeleipien kanssa. Säilytä levitettä kylmässä.

Ps. Parin postauksen takainen luumu-kuskussalaattini valittiin Sunsweetin ja Ifolorin reseptihaasteen parhaaksi alkupalaksi. Kilpailijan tyyni kommentti: jippiii! Kuvassa salaatti Teresa Välimäen kokkaamana ja Nico Backströmin kuvaamana. 


Keittiössä soi: Múm

5 kommenttia:

  1. Onnea voitosta! olipa ihana resepti ja kauniit kuvat, sekä sinun että Nicon versiot :)

    VastaaPoista
  2. Onnea Tepa (jos sallit lempinimittelyn :D)! Ja voi että mikä maailma mulle aukesi tossa Justinin tanssiessa, awesome. Sitä vaan mietin, että jos on kookoksen maulle "allerginen" niinkun hysteerisyyteen asti, niin millä vadelmalevitteen kookosöljyn voisi korvata? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hysteerikko käyttäköön voita! Toimii aivan mainiosti!

      Poista
  3. Että kaikista asemista juuri Antverpen pääsi hymyilyttävyyslistalle!

    VastaaPoista
  4. Repesin Justinille :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!