torstai 9. heinäkuuta 2015

Mansikka-aikoja


Kesä saa ihmisen nostalgisoimaan. Miettimään aikoja, jolloin lomat kestivät ikuisuuden, aamut alkoivat Summerilla kahvin sijaan ja nostalgisoida ei kuulunut sanavarastoon.

Viime aikoina olen muistellut erityisesti kesälomia isovanhempien luona. 

Toisessa mummilassa - Kirsti-mummin luona kaupungissa - lennätin leijaa läheisellä urheilukentällä, söin irtokarkkeja, keinuin ja katsoin Matlockia.

Toisessa mummilassa - Valma-mummin luona maalla - nikkaroin (löin lautoihin nauloja ja kutsuin niitä naulakoiksi), tein rakennelmia Mitä Missä Milloin -kirjoista, keräsin kukkia ja söin mansikoita.

Ja söin mansikoita.
Ja söin mansikoita.

Välillä söin jäätelöä ja mummin tekemiä lihapullia, mutta lähinnä söin mansikoita, joita oli pellollinen. Mansikoita kerättiin sinisiin muovikoreihin - muut yleensä monta tuntia päivässä, minä siihen asti, että näin ensimmäisen hämähäkin.

Yhtä kaikki, söin mansikoita. Toisten poimimia, ihania, suomalaisia mansikoita. Paljon.

Tänään heräsin siihen, että lähetti seisoi oveni takana ison mansikkalaatikon kanssa. Mikä ihana tapa aloittaa aamu! Summeriakin parempi.

En ole saanut syödä yksin laatikollista mansikoita sitten lapsuuteni mummila- ja marjakesien. Onneksi se taito on kuin pyörällä ajaminen - ei unohdu.

Valtaosa mansikoista tuli syödyksi sellaisenaan, mutta osan maltoin säästää salaattiin, johon tuli myös pehmeää avokadoa, suloisia parsakaalinuppuja, rapeaa pekonia, leipäjuustokuutioita ja paahdettuja pähkinöitä. Kourallisen mansikoita käytin salaatinkastikkeeseen, superhelppoon mansikkavinaigretteen. Lopputulos oli täydellinen kesäherkku ja myös ehdotukseni Pipsa Hurmerinnan ja Hedelmän- ja Marjanviljelijöiden liiton mansikkahaasteeseen.

Vielä jos Netflixissä olisi Matlockia...


Rapea mansikka-juustosalaatti
4:lle

1 pkt pekonia
1 pieni parsakaali
1 rkl voita
suolaa
100 g cashewpähkinöitä
1 iso avokado
3 dl suomalaisia mansikoita
200 g leipäjuustoa
1 ruukku suosikkisalaattiasi (käytin romainea)

1. Keitä parsakaali ja anna sen jäähtyä hieman. Leikkaa tai nypi parsakaali pieniksi nupuiksi ja sekoita niiden joukkoon voi. Mausta tarvittaessa suolalla.
2. Paista pekoniviipaleet rapeiksi.
3. Paahda cashewpähkinät pannulla. Mausta suolalla.
4. Pilko avokado ja leipäjuusto. Viipaloi mansikat.
5. Levitä pestyt salaatinlehdet tarjoiluastialle ja sekoita käsin joukkoon parsakaali. Lisää avokado, juustokuutiot ja mansikat. Ripottele päälle pähkinät. Tarjoile salaatti mansikkavinaigretten kanssa.

Mansikkavinaigrette
n. 2 dl

3 dl suomalaisia mansikoita
3 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vettä
1 tl sokeria tai hunajaa
2 rkl unikonsiemeniä
0,5-1 tl suolaa

1. Soseuta kaikki ainesosat sauvasekoittimella tai blenderissä. Tarkista maku. Säilytä vinaigrettea jääkaapissa.

Keittiössä soi: Vance Joy

Yhteistyössä: Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

3 kommenttia:

  1. Matlock <3 Minä myös, back in the old days ;) Joku nauroi mulle juuri kun nostalgisoin Matlockia ja kesäaamuja, että kuka nyt sitä vanhaa ukkoa jaksoi katsella. Ilmeisesti ainakin me!

    VastaaPoista
  2. Kilpailuun osallistuminen on helppoa. Googletetaan vain sopiva resepti ja käännetään se.:D

    https://www.google.fi/?gfe_rd=cr&ei=X1N7VNX6HLOr8weA8oKICA#q=strawberry+vinaigrette+recipes

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät asiat ovat monesti helppoja ja yksinkertaisia. Ajankohtaisia ruoista ja resepteistä on varmasti variaatiota netti täynnä. Klassisella mansikkakakullakin olisi voinut varmasti osallistua!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!