Lempiruokani strösseli

Lapsena yksi megaherkuistani oli paahtoleipä, jonka päällä oli voita ja suklaaströsseleitä. (Hello, ruokapyramidi!) Ruskeita strösseleitä kutsuttiin hiirenkakaksi, mikä oli tietysti paras ja hauskin juttu ikinä. Myös paras ja hauskin mielikuva liittää jälkiruokaan. Ah, 8-vuotiaan aivot. Voin edelleen kuulla päässäni oman loputtoman kikatukseni.

Kun ihminen on väsynyt, sitä helposti taantuu lapsen tasolle. Sokerilla kuorrutetut, värikkäät asiat puhuttelevat tavallista enemmän. Huono huumori alkaa naurattaa. Aikuisten asiat, kuten elämänhallinta, eivät juurikaan kiinnosta.

Eilen astuin pitkästä aikaa keittiööni tarkoituksenani laittaa siellä ruokaa. Tänä keväänä olen lähinnä kuorinut banaaneja ja voidellut voileipiä. Halusin leipoa illan piknikille jotain hauskaa, mutta 24-vuotiaat aivoni löivät aivan tyhjää. Sitten näin strösselipurkin ja ajattelin, että joooo! Ja koska strösseleiden alle piti laittaa jotain, päätin aloittaa uuden keittiökauden turvallisesti ja tutusti vohveleilla. Tiedättehän te - vohvelit ovat vähän niin kuin mun juttu.

Nämä vohvelit eivät kuitenkaan ole ihan mitä tahansa vohveleita. Ne ovat donitsivohveleita. Kyllä, se on termi.  Googlatkaa pois.

Jos kaikkien henkisesti / oikeasti 8-vuotiaiden ruokabloggaajien välillä olisi kilpailu, minä olisin vahvoilla.
Ja jos kaikkien vaaleanpunaisten, strösselikuorrutteisten höttöherkkujen välillä olisi kilpailu, nämä vohvelit olisivat vahvoilla.

Arki, ravitsemusneuvojat, aikuisuus - teillä ei ole mitään saumaa.

Ps. Voitteko uskoa, että Wordin oikolukija ei tunnista sanaa strösseli? Missä keskeneräisessä maailmassa me elämmekään.

Raparperikuorrutteiset donitsivohvelit
10 kpl

100 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl vaniljasokeria / hieman jauhettua vaniljaa
1 kananmuna
1,5 dl hunajaa
1,5 dl maustamatonta jogurttia

Kuorrute:
25 g voita
4-6 dl tomusokeria
0,5 dl raparperimehua (tai mitä tahansa muuta mehua)

strösseleitä
lisää strösseleitä

1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetken aikaa.
2. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, suola, vanilja ja kardemumma.
3. Yhdistä hunaja, rikki vatkattu kananmuna ja jogurtti.
4. Kaada jogurttiseos kuivien aineiden joukkoon. Lisää voisula. Sekoita, kunnes taikina on tasaista. Taikina jää melko paksuksi.
5. Kuumenna ja voitele vohvelirauta. Annostele taikina paistolevyille ja paista vohveleita, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Laita ritilälle jäähtymään.
6. Sulata kuorrutteen voi ja kaada se tomusokerin joukkoon. Lisää raparperimehu. Jos kuorrute tuntuu liian jämäkältä, lisää hieman mehua tai vettä.
7. Kasta jäähtyneet vohvelit kuorrutteeseen. Kaavi ylimääräinen kuorrute pois ja ripottele päälle nopeasti strösseleitä. Jos kuorrute ehtii jähmettyä liikaa, sitä voi varovaisesti kuumentaa mikrossa.


Ps. Moni teistä on muuten kysellyt, mistä vohvelirautani on peräisin. Tefal Snack n Clean -rauta on roudattu Hollannista, enkä tiedä, saako niitä Suomesta. Vastaavia kyllä luulisi löytyvän. Aikoinaan kunnon vohvelirautaa etsiessäni Stockmannilla ainakin oli ihan kelpo valikoima.

Keittössä soi: The Piano Guys

Hyvää sekavaa kesää!

Hyvää toukokuuta! Hyvää vappua! Hyvää äitienpäivää! Hyvää helatorstaita! Hyvää euroviisuiltaa! Hyvää helluntaita! Hyvää kuukauden viimeistä viikonloppua!

Hyvää sitä kaikkea, mitä täällä blogissa on jätetty juhlimatta. Juhlattomuuteen, ja tosielämässä myös siivoamattomuuten, vapaa-ajattomuuteen ja välillä myös totaaliseeen ilottomuuteen on syynsä. On ollut nimittäin aikamoinen kevät. Phuuh. Phuuh siksi, että on ollut niin paljon töitä, ja siksi, että asunnossani on kaiken tänne kuluneen kahden kuukauden aikana kertyneen pölyn takia vaikea hengittää.

Viime torstaina alkoi kuitenkin loma. Ihan tosta noin vaan. On hassua, miten jokin niin hartaasti odotettu asia voi kuitenkin tulla aivan yllättäen. Ajatus kesästä saa pään pyörälle. (Vaikka se oli sitä kieltämättä jo entuudestaan. Alkuviikosta kaupassa punnitsin banaanitertun tuoreiden viikunoiden kilohinnalla. Olin niin väsynyt ja muissa maailmoissa, etten huomannut asiaa kassallakaan. Yhdelle banaanille tuli hintaa noin vitosen verran. Ka-ching!).

Mitä ihmettä sitä tekee, kun ei ole pakko tehdä mitään?

Eilen leivon raparperipiirakan. Ohje on parin vuoden takaa ja todella hyvä edelleen. Istutin myös yrttejä, minkä jälkeen kuuntelin Pave Maijasen Lähtisitkö -kappaleen ja pyöräilin lippakioskille kahville. Vähän huteran, ruutuliinaisen pihapöydän ääressä istuessani teki samaan aikaan mieli hymyillä ja vähän itkeä. Helpotuksesta, ilosta ja väsymyksestä. Pää oli pyörällä edelleen.

Kuuntelin Kirkan Leijat.
Ja Hectorin Yhtenä iltana.

Painoin pausea. Mietin hetken, mitä ikäiseni ihmiset tavallisesti tekevät loman alkaessa.

Laitoin Kultaisen nuoruuden soimaan ja pyöräilin baariin.

Ihanaa, sekavaa kesäkuuta!


Keittiössä soi: yllä mainitut, Seija Simola, Vasas flora och fauna, Ingrid Michaelson

Nopea, ihana ja melkein raaka

Vieläkö ehtii kirjoittaa pääsiäis-eli suklaa-aiheisen postauksen?! Kyllä! 45 minuuttia pääsiäismaanantaita jäljellä!

Ajanpuutteesta johtuen ruokaan liittymättömien aiheiden spekulointi ja hepulointi on jätettävä tavoistani poiketen vähemmälle. Siirtykäämme suoraan suklaahepuliin!

Auhbfehjwbebfhjwbfhjewgfhbvjhejhhfekjqwhfjhb!

Tuo oli sitä hepulia. Sen aiheutti alla oleva melkein-raaka-mutta-ai-hitsit-miten-hyvä-suklaa. Keskiviikon ja maanantain välillä olen ehtinyt valmistaa ja syödä kolme pellillistä, joten lienee oikeutettua sanoa, että kyseessä on myös huomattavan nopea suklaa.

Nopea suklaa. Kummallinen sanapari. Eihän suklaa voi olla nopeaa. Jdhjfejwbjewfjhehbf. Kuittaan asian lisähepulilla.

Nopeaan hepulisuklaaseen tarvitaan yksinkertaisimmillaan kookosöljyä, kaakaojauhetta, seesaminsiemeniä ja hunajaa. Seesaminsiemenetkin voi periaatteessa jättää pois, mutta suosittelen niiden lisäämistä niin vimmaisesti kuin vain makeaöverit vetänyt henkilö voi. Suklaan valmistamiseen menee alle puoli tuntia, mihin sisältyy jo vartin istuminen pakastimen edessä. Nopea suklaa, indeed.

Raakasuklaasta tämä hepulisaattori ei ihan käy, mutta voittaa silti ravintoarvovertailussa tavallisen suklaan mennen tullen. Ja pärjää se herkkuvertailussa ihan ilman terveysargumenttejakin.

Long crazy story short: Menkää, tehkää ja seotkaa!

Ps. Jos haluaa oikein hyvää, oikeasti raakaa suklaata, kannattaa suunnata Ruplaan Helsinginkadulle tai Itäkeskukseen. Osallistuin Ruplan ja GreenStreetin raakasuklaakurssille muutama viikko sitten. Kivaa ja suklaista oli, ja jonkinlainen suklaakipinä siellä kieltämättä syttyi. Kursseja ja muuta mukavaa järjestävä kahvila-kauppa-galleria lämmittää muutenkin inspiroivia ihmisiä, hyvää kahvia ja retromekkoja arvostavan mieltä.

Seesami-kookossuklaa
20 x 30 cm:n kokoinen levy

1,5 dl kookosöljyä
1,5 dl hunajaa
1,5 dl kaakaojauhetta
1 dl seesaminsiemeniä
0,5 tl jauhettua vaniljaa
ripaus suolaa

4 kuivattua viikunaa
unikonsiemeniä
aurinkokukansiemeniä
kookoshiutaleita

1. Sulata kookosöljy vesihauteessa tai hyvin miedolla lämmöllä kattilassa.
2. Lisää kaakaojauhe ja hunaja. Sekoita tasaiseksi.
3. Lisää seesaminsiemenet. Vuoraa vuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Kaada sula suklaa vuokaan ja ripottele päälle lisää seesaminsiemeniä ja pieneksi pilkotut viikunat. Voit lisätä myös muita siemeniä, kuivattuja hedelmiä, banaanilastuja, kookoshiutaleita - mitä tahansa!
4. Laita vuoka kylmään. Suklaan kovettumiseen menee pakkasessa noin vartti. Leikkaa kovettunut suklaa paloiksi. Säilytä suklaata pakastimessa tai jääkaapissa.

Keittiössä soi: The Civil Wars

Katso koko kuvaa

Istun junassa, joka on matkalla Turusta Helsinkiin. Pidän kovasti junalla matkustamisesta. Maisemien katselu on mielestäni ihanaa. Liikkuvasta junasta katsottuna pellot, radanvarsiryteiköt, kaupungit ja soramontut kuuluvat kaikki samaan auki levitettyyn panoraamakuvaan. Kupittaan ja Helsingin välinen matka muodostaa yhden kokonaisuuden. Jatkumon näkee, jos malttaa katsoa.

Junan ikkunasta katsoessaan voi nähdä kaiken sen, mitä ulkona on, mutta siitä näkee myös oman heijatuksensa. Jotta pystyy kiinnittämään huomiota maisemaan, on päätettävä katsoa itsenä ohi.

Viime perjantaina epäonnistuin. Takana oli pitkä projekti, jolle oli uhrattu aikaa, energiaa ja kynsinauhat. Ryhmämme oli tehnyt paljoin töitä, valvonut myöhään ja saanut sen takia paljon aikaan. Työn esittely jännitti tavalliseen tapaan, vaikka pystyimme ihan rehellisesti toteamaan toisillemme, että olimme hoitaneet homman hienosti. Ja onhan tällaisiin tilanteisiin totuttu. Hyvin se menee.

Mutta ei se sitten mennytkään. Minä mokasin. Ei muillakaan tainnut aivan putkeen mennä, mutta rehellisesti sanottuna en juurikaan muista muiden osuuksia. Oman takelteluni ja punaisten poskieni häpeämisessä oli täysi työ.

Koska kohdistin katseeni siihen, mikä meni pieleen, en nähnyt enää mitään sitä hyvää, mitä ryhmämme oli saanut aikaan. Katsoin raivokkaasti omaa kuvaani, sokeana kokonaisuudelle.

Kävin tänään upeassa valokuvanäyttelyssä. Katsoin valtavaa kuvaa kuolleesta, mystisesti kivettyneestä flamingosta. Valokuva oli mieletön, henkeäsalpaava. Sitten huomasin kuvaa peittävästä lasista heijastukseni. Onpa minulla tukka huonosti, ajattelin. Käänsin katseeni pois täydellisestä taideteoksesta nähdäkseni peilistä paremmin sen, mikä oli pielessä.

Mitä pimeämpää ulkona tulee, sitä vaikeammaksi maisemien katsominen käy. Valon vähentyessä heijastuksena näkee ikkunasta selkeämmin. Kun tulee oikein pimeää, omien virheiden takana ei näyttäisi olevan mitään.

Silloin tarvitaan niin lohduttavan pehmeää ja ihanaa munakoisodippiä, että sitä maistaessaan on pakko laittaa silmät kiinni. Ja seuraavana päivänä kuva jostain niin upeasta, että oma kuva menettää hetkeksi merkityksensä. Ja lopuksi vielä junamatka, jonka aikana tajuta, että jokaiseen kokonaisuuteen kuuluu myös rumempia osuuksia. Maiseman vaihtumisen kauniimpaan näkee kuitenkin vain, jos jaksaa katsoa itsensä ohi.

Kermainen munakoisodippi
n. 3 dl

1 munakoiso
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
0,75 dl oliiviöljyä
1 tl omenaviinietikkaa
1 tl hunajaa

1 tl sitruunamehua

suolaa
mustapippuria
jauhettua paprikaa
(1 dl turkkilaista jogurttia)

1. Leikkaa pesty munakoiso ohuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperilla päällystetylle pellille. Valuta viipaleiden päälle muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä ja ripottele suolaa. Paahda munakoisoviipaleita 225 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmenneet kokonaan.
2. Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Kuutioi sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Paista sipuleita matalalla lämmöllä kunnes ne ovat kullanruskeita.
3. Yhdistä hunaja, etikka ja loput oliiviöljystä. Laita munakoisoviipaleet kulhoon ja kaada mausteöljy päälle. Lisää sipulit.
4. Soseuta dippi sauvasekoittimella. Lisää sitruunamehu, ja maun mukaan suolaa, pippuria ja jauhettua paprikaa.
5. Lisää lopuksi jogurtti. Dippi toimii mainiosti myös ilman jogurttia, jolloin se sopii vegaanillekin (hunajan voi korvata vaikka ruokokidesokerilla). Tarkista maku.

Keittiössä soi: Wild Club, Brett Dennen

Lost and found

Eilen - toisin kuin koskaan ikinä muuten - hävitin jotain tärkeää. Tavaroiden katoaminen saa minut raivostumaan. Raivostumaan! Mikseivät esineet voi pysyä siinä, minne ne laitan? Tai siirtyä itsekseen sinne, minne minun on ne jalo tarkoitus laittaa? Miksi joka aamu etsin avaimiani? Puhelintani? Kuulokkeitani? Toista hanskaa? Toista hanskaa? Sain vähän aikaa sitten tarpeekseni matkakortin päivittäisestä metsästämisestä. Tein kortille pussin ja kiinnitin pussin avainnippuun. Keskityin askarteluun kuin esikoululainen jäätelötikkupienoismallin kokoamiseen. Olen turvassa, ajattelin tyytyväisenä saatuani työni valmiiksi. Innovaationi seurauksena etsin nykyään sekä matkakorttia että avaimia. Joka ikinen päivä.

Tänään hävitin piirtopöytäni kynän. Se voi tuntua triviaalilta esineeltä, mutta töitteni tekemisen kannalta se on ehdoton. Kävin ensin läpi kaikki mahdolliset purnukat, laatikot ja penaalit, joissa säilytän tavallisia kyniä. Otin kirjat, dvd:t ja cd-levyt pois hyllyistään, ja kurkin niiden taakse. Tyhjensin vaatekaapin ja sukkalaatikot. Tunnustelin kaikkien takkien ja housujen taskut. Harkitsin äidille soittamista, ihan vaan ilmoittaakseni että tyttäresi hävitti taas jotain, voitko etsiä sen sieltä 60 kilometrin päästä, ja hei miten rasvatahran saa pois villavaatteesta, mutta en löytänyt puhelintani. Vedin lakanat sängystä, katsoin sängyn alle, rullasin matot (kappas, puhelin!) ja tyhjensin reput. Kävin keittiössä tarkistamassa aterinlaatikon ja kylpyhuoneessa meikkipussin. Rojahdin tuolille selvittääkseni netistä, paljonko uusi kynä maksaisi.

Nousin nopeasti tuolilta ja katsoin epätoivoisesti uudelleen sängyn alle.

Kynä löytyi viimein roskiksesta. Kun olin mielestäni tarkistanut kaikki vähäänkään todennäköiset paikat, joihin minun tapauksessani kuului myös eteisen hansikaslaatikko ja siivouskomerossa säilytettävä työkalupakki, kumosin roskiksen huoneeni lattialle. Teroituspurun ja nenäliinojen alla makasi hiljaa orpo elektroninen laite. Kynä-parka. Luulen, että se oli shokissa luontokokemuksestaan.

Minä kuitenkin riemuitsin: mikä helpotus! Elokuvassa kohtauksen taustalla olisi soinut Radical Facen Welcome Home, Son.

Sen sijaan, että olisin viimein aloittanut työpäiväni, josta olin menettänyt jo puolet, käytin loppupäivän iloitsemiseen ja kynän pussailuun. Kun hetken aikaa menee huonosti, tilanteen normalisoituminen tuntuu juhlalta. Kevään kanssa on vähän sama juttu. Talven jälkeen auringonpaiste kello 18, viisi lämpöastetta ja ajatus siitä, että nahkatakin käyttö on teoriassa mahdollista, on huumaava. Aurinkolasien etsiminen ja kylmällä kalliolla istuminen tuntuu mielettömältä, koska äsken sitä ei vielä voinut tehdä.

Koska yksinkertaiset ilot ovat päivän teema, myös ruokapuolella on tarjolla tänään jotain simppeliä ja silti, tai siksi, kovin ilahduttavaa. Näiden paahdettujen perunoiden ohjeen ei ollut tarkoitus päätyä jakoon, mutta miksi pitää kynttilää vakan alla! Tai kuten tänään jälleen opimme, mitään muitakaan tavaroita paikoissa, joissa niitä ei mahdollisimman selkeästi näe.

Paahdetut perunat
3:lle

6 isoa perunaa
2 rkl voita
2–3 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
0,5–1 tl suolaa
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua basilikaa
1 tl jauhettua paprikaa
2 valkosipulinkynttä

sormisuolaa

1. Pese perunat ja leikkaa ne kuutioiksi. Laita perunakuutiot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
2. Yhdistä pehmeä voi, oliiviöljy, hunaja, hienonnettu valkosipulinkynsi ja mausteet. Kaada mausteseos perunoiden päälle ja sekoita (käsin).
3. Paahda perunoita 225 asteessa noin 25 minuuttia. Sekoita puolessa välissä. Ripottele perunoiden päälle halutessasi sormisuolaa.

Keittiössä soi: Family of the Year

Ehdollistettu hymyilemään

On tiettyjä asioita, jotka saavat minut paremmalle tuulelle, oli olotilani alunperin mikä tahansa.

Puhun usein kriittisesti vanhempieni kissasta, koska jonkun pitää kertoa sille, ettei se ole aivan niin poikkeuksellisen viisas ja taitava ja tuuheaturkkinen lajinsa edustaja, kuin isäni sille päivittäin väittää. Tässä mielessä olen kuitenkin yhtä yksinkertainen kuin Nero-kissa (jonka kuningaskompleksi ei voi johtua ainakaan nimestä). Kun sille sanoo kerrankin "kis kis", se lopettaa mitä hyvänsä oli tekemässä (vaihtoehdot: loikomassa sängyllä tai loikomassa sängyn alla) ja kiinnittää kaiken huomionsa ääntelijään. Samalla tavalla minä olen ehdollistunut havahtumaan ja lopulta hymyilemään joka kerta, kun jokin seuraavista tapahtuu:

Kun jurot bussikuskit vilkuttavat toisilleen.

Kun joku juoksee epätoivoisesti ehtiäkseen ratikkaan, ja ehtii!

Funky Townin kuunteleminen ja sen tahtiin laulaminen ja heiluminen autossa. Bravuurini on syntikkariffin matkiminen.

Brunssaaminen.

Tämä animaatio.

Tämä flashmob.

Pyöräileminen tämän kappaleen tahtiin.

Tämä ahahahahahaha-asia. Siis video. Video Justin Timberlakesta uimapuvussa ja korkokengissä. Ahahaaa. Ahahaaaaaa.

Skonssien leipominen.

Skonssien syöminen.

Skonssien syöminen katsoessa keisari Neroa, joka luulee eteisen mattoa viholliseksi ja yrittää taltuttaa sitä vartin verran. Toistan: yrittää taltuttaa mattoa.

Ai, poskiin sattuu!

Skonssit
8 kpl

6,5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 rkl sokeria / hunajaa
50 voita
1 kananmuna
1,5-2 dl maitoa

1. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja sokeri.
2. Leikkaa kylmä voi pieniksi kuutioiksi ja hiero kuivien aineiden joukkoon.
3. Kun taikina on murumaista, lisää rikki vatkattu kananmuna ja vähitellen maitoa. Jatkan maidon lisäämistä kunnes taikina on kiinteää ja helposti käsiteltävää.
4. Nosta taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa kevyesti. Kauli taikinasta parin sentin paksuinen levy, ja leikkaa siitä muotilla tai vaikka juomalasilla ympyröitä.
5. Sivele skonssit maidolla ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes skonssit ovat kohonneet ja niiden pinta on saanut kauniisti väriä.

Vadelmalevite

2 kananmunaa
2 keltuaista
1 dl pakastevadelmia
0,75 dl hunajaa
4 rkl kookosöljyä
vaniljajauhetta
(1 tl raastettua sitruunankuorta)

1. Laita kaikki ainekset kattilaan. Kuumenna seosta vähitellen kunnes se alkaa paksuuntua. Sekoita koko ajan.
2. Kun seos on paksua, (lisää halutessasi sitruunankuori,) ota kattila liedeltä ja kaada levite lasipurkkiin. Tarjoile jäähtynyttä levitettä teeleipien kanssa. Säilytä levitettä kylmässä.

Ps. Parin postauksen takainen luumu-kuskussalaattini valittiin Sunsweetin ja Ifolorin reseptihaasteen parhaaksi alkupalaksi. Kilpailijan tyyni kommentti: jippiii! Kuvassa salaatti Teresa Välimäen kokkaamana ja Nico Backströmin kuvaamana. 

Keittiössä soi: Múm

Se aika vuodesta

Jotkut asiat eivät muutu, vaan tapahtuvat vuosittain aivan kuin ne olisi kirjattu kalenteriin.

Maaliskuussa minulla on kauhea kiire. Kotini näyttää tältä. Teen listan ruoista, jotka sopivat kiireiseen ja kaoottiseen keittiöön.

Huhtikuussa puhutaan katujen putsaamisesta ja siitepölystä. Minä haksahdan kuun ensimmäisenä päivänä vähintään yhteen aprillipilaan ja käytän loppukuun maineeni palauttamiseen.

Toukokuussa hekumoidaan ajatuksella voitosta, ja sitten hävitään jääkiekossa ja Euroviisuissa.

Kesäkuussa unohdetaan, että ollaan koskaan hävinnyt mitään missään, koska k-e-s-ä.

Heinäkuussa kauhistellaan kotimaisten mansikoiden hintoja, hukkumistilastoja ja loppukuusta sitä, että seuraavan kuukauden jälkeinen kuukausi on jo syksyä.

Elokuussa vakuutellaan, että kesää on vielä jäljellä. Pohditaan, että viitsiikö sitä enää tänä vuonna Flowhun, kun siitä on tullut niin sellainen. Mennään Flowhun. Vähintään yksi suosikkiesiintyjistä peruu tulonsa.

Syyskuussa säilötään kesää. Naistenlehdet yrittävät innostaa syksystä: Koti-iltoja! Omenapiirakkaa! Hei, tuoksukynttilöitä!

Lokakuussa ollaan luvan kanssa alamaissa, koska s-y-k-s-y. Jääkiekko- ja Euroviisu-tappiot muistuvat mieleen. Harkitaan kirkasvalolampun ostamista.

Marraskuussa tapahtuu varmasti paljonkin, mutta sitä ei näe, koska on niin pimeää. Siksi kai aletaan ripustaa jouluvaloja.

Joulukuussa hiljennytään talvisodan, joulun ja alennusmyyntien ihmeiden äärellä.

Tammikuussa laihdutetaan ja lupaillaan.

Helmikuussa ei ehditä enää laihduttaa, koska täytyy kinastella, ovatko laskiaispullat Runebergintorttuja parempia. (Voidaan kyllä lopettaa tähän vuoteen, koska vastaus on: no totta kai ovat.)

Oho! Taas maaliskuu! Havahdutaan siihen, että ulkona on valoisaa vielä viideltä. Toivo keväästä herää. Minulla on jälleen hirveä kiire ja kotini näyttää samalta kuin viime vuonna, joskin olen mennyt sen verran elämässä eteenpäin, että minulla on nykyään kaksi huonetta, jotka sotkea. Teen taas blogiini listan ruoista, jotka syntyvät tarvittaessa sähköposteja kirjoittaessa, puhelimeen puhuessa ja hampaita harjatessa.

Samalla mietin, mistä johtuu, että olen aina maaliskuussa hukkua menoihin ja rästitehtäviin. Pohdin, voisiko se johtua alkuvuoden laiskottelusta.

Nää. Ei.

Syytän ulkoisia tekijöitä ja totean, että olen olosuhteiden uhri. Jatkan itsepetosta jälleen yhden vuoden. Palataan asiaan maaliskuussa 2016!

Tomaattimurska, säilykkeistä parhain! Intialaishenkinen tomaatti-jogurttikastike ei vaadi juuri mitään: vaivannäköä, rahaa tai aikaa.

One pot pasta recommended by Potluck by one! Itämainen maapähkinäpasta valmistuu käytännössä itsekseen.

Seesamipavut ja tahiniporkkanat ovat herkullisia ja nopeita lisukkeita, jotka eivät valmistettaessa vaadi liikaa huomiota, mutta aterialla varastavat sen kuitenkin.

Aamupalan pikaboostaus paistetuilla banaaneilla! Parin minuutin valmistelut luonnistuvat vaikka samalla täyttäisi toisella kädellä kahvipannua. Supernopea nuudelikeitto on myös superhyvä.

Kakulle on aikaa aina! Mustapapubrowniet aiheuttavat ihmetystä ja ihailua. Unikonsiemen-sitruunavohvelit on paistettu ja syöty ennen kun huomaatkaan.

Keittiössä soi: The Dunwells

Lopussa on resepti

Tänään aion kirjoittaa napakasti! Alkuun yksi ihan pikainen kysymys ja sitten heti reseptiin.

Kysymys: Käykö teille koskaan niin, että kaupungilla kävellessänne teille tulee vastustamaton himo nousta tasapainoilemaan jalkakäytävän korotetulle reunukselle? Joskus peräti kiivetä matalalle kiviaidalle? Kohdistaa askeleenne joka toiselle katulaatalle? Suojatiellä astua vain valkoisille raidoille?

Käykö näin? Koskaan? Kenellekään teistä?

Minulle käy. Usein. Pari viikkoa sitten, kun maassa oli vielä lunta, aloin kävellessäni seurata katseellani maassa olevia jalanjälkiä. Sen kummempia ajattelematta ryhdyin kävelemään niin, että tähtäsin omat askeleeni seuraamieni jälkien mukaan. Se oli jälleen hyvin spontaani reaktio. Vähän niin kuin jos joku heittää pallon kohti, sen yrittää vaistomaisesti ottaa kiinni.

Tai jos jossain näkee ei saa koskea -kyltin, sitä on huomaamattaan jo koskemassa.

Tai joskus kun joku sanoo kiva nähdä sinua, sitä vastaa nopeasti niin on,  ja sitten joutuu vähän selittelemään: eikun siis, sinua on kiva nähdä, ei minua, tai ei minuakaan ehkä kurja ole, ymmärsit varmaan, heippa pitää mennä.

Tai - hetki vielä, kohta palataan taas aiheeseen - kuten silloin yhden ainoan kerran, kun ala-asteella sain jälki-istuntoa. Lauloimme koulussa Lippulaulua, ja jostain syystä luokallamme oli tapana aina säkeistön aloittavan "siniristilippumme"-kohdan jälkeen sanoa pamppadaa. Musiikinopettaja hermostui pian ja sanoi, että seuraavasta pamppadaasta napsahtaa jälki-istuntoa. Kuuliainen oppilas kun olin, tottelin tietysti. Tai tottelin siihen asti, kunnes kriittinen kohta laulusta tuli ja pamppadaa vain karkasi huuliltani.

Jälki-istunnossa kiillotettiin kellopelejä. Vihaan Lippulaulua edelleen.

Takaisin tähän tarinaan: Kävelin bussipysäkille. Perässäni seurasi nainen, joka varovasti kysyi, onko minulla kaikki hyvin. Katseesta näkyi, että hän oikeasti halusi kysyä, olenko humalassa. Olin hetken hämmentynyt ja sanoin olevani kunnossa. Sitten tajusin, että nainen oli ehkä ihmetellyt siksak-kävelyäni. Aloin tietysti heti selittää, että mä vaan yritin astua silleen että mun jalka osuu aina maassa olevan jalanjäljen viereen ja että jäljet näyttäisivät siltä että niissä on aina vierekkäin kenkäpari.

Naisen ilmeestä huomasi, että hän ei selvästikään koe kovin usein pakonomaista tarvetta koreografioituun kävelyyn.  Hän sanoi "aa" ja kääntyi katsomaan muualle.

Hullu ja humalassa.

En uskalla kysyä uudelleen, voitteko samaistua tilanteeseeni: mitä yksityiskohtaisemmin tapahtumia selostan, sitä varmempi olen, että ette.

Joten näin saatuani vastauksen omaan kysymykseeni, pääsemme sulavasti siirtymään reseptiin. Siinä on pikaisesti marinoituja luumuja, paahdettua kukkakaalimurua, makeita uunivihanneksia, avokadoa, fetaa ja pehmeää kuskusia. Päivän napakan ilmaisutyylin mukaisesti totean vain, että kyllä toimii.

Joskin haluan vielä ihan äkkiä kysyä toista asiaa: Tuletteko koskaan huomaamattanne napsineeksi puolet kokkailua varten varatuista aineksista? Syötte, sanotaan vaikka pussillisen luumuja, ennen kun olette edes päässeet alkuun ohjeen kanssa, johon tarvitaan pussillinen luumuja? Valmistelette ruokakuvaa varten annoksen, mutta syötte siitä puolet ennen kun olette ehtineet koskea kameraan? Tajuatte, että 5:lle hengelle tarkoitetun salaattiannoksen tuhoamiseen tarvittiinkin vain yksi?

Käykö näin? Koskaan? Kenellekään teistä?

Lämmin ja luumuinen kukkakaali-kuskussalaatti
4:lle

1 kukkakaali
3 porkkanaa
4 pientä punasipulia
oliiviöljyä
sormisuolaa
rouhittua mustapippuria
1 rkl hunajaa
1rkl balsamiviinietikkaa
kuivattua oreganoa ja basilikaa

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 pss Sunsweet-luumuja
0,5 dl vettä
jauhettua kardemummaa
1–2 tl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa

2 dl kuskusia
2 dl vettä
(voita)
2 avokadoa
200 g fetaa
seesaminsiemeniä

1. Pilko kukkakaali pieneksi ja murusta palat käsin leivinpaperilla peitetylle pellille. Kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele sormisuolaa.
2. Leikkaa porkkanat ohuiksi tikuiksi ja punasipulit lohkoiksi. Laita vihannekset pellille. Yhdistä oliviiöljy (n. 2 rkl), balsamiviinietikka ja hunaja ja kaada seos vihannesten päälle. Ripottele päälle suolaa, oreganoa ja basilikaa. Paista molempia pellillisiä 225 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes vihannekset ovat kypsiä ja kauniin värisiä.
3. Kuumenna kattilassa oliiviöljyä. Hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri, ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää kattilaan luumut, vesi, hunaja ja mausteet. Pidä kattilaa miedolla lämmöllä noin vartin verran tai kunnes luumut ovat täysin pehmenneet.
4. Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää loppuvaiheessa kuskusin joukkoon halutessasi hieman voita. Viipaloi avokadot ja murusta feta.
5. Yhdistä kaikki salaatin ainekset ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Valuta kastikkeeksi oliiviöljyä.

Keittiössä soi: Joose Keskitalo

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Sunsweet.

Sattumista ja sydämen (muotoisista) asioista

Olin tutkimuksessa, jossa mitattiin sydämen toimintaa vuorokauden ajan. Pienimmätkin sykähdykset ja tykytykset tallennettiin. Mittauslaitetta asentaessaan hoitaja kysyi muina naisina, oliko minulla jo kevättä rinnassa. Ennen kuin ehdin sanoa vastaukseni (joka olisi ollut "öö") hän jo jatkoi, että jos satun tutkimuksen aikana rakastumaan, se pitää ehdottomasti kirjata seurantalomakkeeseen. Rakastuminen voi aiheuttaa mittavirheen.

Lupasin noudattaa ohjetta. Se olisi kyllä aika suloinen sattuma - löytää nyt sydämensä valittu kesken sydäntutkimusten! Vuosipäivinä voitaisiin yhdessä katsoa kehystettyä sydänfilmiä.

"Tuo piikki käyrässä olet sinä. Eikun se olikin rappuset, tuo olet sinä."

Aaaaaa.

Valitettavasti sellaisia sattumia ei juurikaan tapahdu.

Sen sijaan sitä sattuu ostamaan elokuvalippunsa sellaisen ihmisen viereen, jonka vieressä on ehkä joskus istunut ihan mielelläänkin, mutta jonka vieressä nykyään istuu ihan toinen henkilö. Totta kai tämä sattuu tapahtumaan silloin, kun on päättänyt mennä yksin elokuviin suoraan jumpasta ja näyttää ulospäin aivan yhtä hikiseltä kuin tietää olevansakin. Ja totta kai sitä huomaa otettuaan takkinsa pois, että on pukukopissa laittanut paitansa väärin päin. Huppu edessä, saumat päällä.

Sellaisia sattumia kyllä tapahtuu.

Onneksi sitä on kuitenkin joskus menneisyydessään sattunut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja saanut ystävän, jolle kattaa aamiaispöytä, leipoa leipää, keittää kahvit ja kertoa siitä, miten suunnitteli saavansa kiireellisen puhelun koskien kansallista turvallisuutta ja joutuvansa siksi poistumaan kesken elokuvan.

Ystävälle tarjosin hyvien naurujen lisäksi punajuuripuusteja, joiden sisällä on makeaa punasipulia ja tuorejuustoa. Yritin tehdä puusteista sydämen muotoisia, mikä onnistui melkein. Osa punertavista leipäsistä pysyi hyvin symmetrisessä muodossaan, osa muistutti uunista tultuaan enemmän oikeaa, verta pumppaavaa sydäntä.

Kehuja tuli kuitenkin molemmista, joten mitäs siitä. Parhaat jutut elämässä eivät aina satu näyttämään siltä, miltä alunperin kuvitteli. Varsinkaan kun sydämen tai edes sen muotoisista asioista puhutaan.


Ps. Ihaninta mahdollista ystävänpäivää kaikille ystäville ympäri blogosfääriä! Lämpimiä, jauhoisia halauksia!

Tuorejuustolla ja karamellisoidulla sipulilla täytetyt punajuuripuustit
18 kpl (tai yksi kranssi ja kymmenisen pikkupuustia)

2 isoa punajuurta
3,5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
8–10 dl sämpyläjauhoja

karamellisoidut sipulit:

3 punasipulia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 tl suolaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
3 rkl vettä
mustapippuria

150 g maustamatonta tuorejuustoa

1. Aloita keittämällä punajuuret runsaassa vedessä. Punajuurien kypsymiseen saattaa mennä parikin tuntia.
2. Kuori hieman jäähtyneet punajuuret ja leikkaa paloiksi. Soseuta.
3. Yhdistä kädenlämpöinen vesi, hiiva, sokeri ja suola. Lisää hiivaseos edelleen lämpimään soseeseen yhdessä oliiviöljyn kanssa.
4. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi. Valmista sillä välin sipulitäyte.
5. Hienonna valkosipuli ja leikkaa punasipulit ohuiksi renkaiksi. Paista sipuleita voissa hetken aikaa.
6. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää pannulle fariinisokeri, suola, balsamiviinietikka ja vesi. Anna hautua kannen alla noin kymmenen minuuttia. Mausta sipulit lopuksi mustapippurilla.
7. Kumoa leipätaikina jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja kauli siitä iso levy. Levitä levylle ensin tuorejuusto ja sitten sipulit.
8. Jos haluat tehdä puusteista sydämenmuotoisia, rullaa taikinalevy ensin puoleen väliin. Aloita sitten uudestaan vastakkaisesta reunasta ja rullaa samalla tavalla. Leikkaa rulla viipaleiksi ja muotoile palat sydämen muotoisiksi. Anna kohota peitettyinä noin puoli tuntia.
9. Jos haluat tehdä puusteista boston-tyyppisen kranssin, rullaa taikinalevy tavalliseen tapaan yhdelle rullalle. Leikkaa rulla viipaleiksi ja aseta viipaleet pystysuunnassa voideltuun vuokaan.
10. Paista yksittäisiä puusteja 200 asteessa noin 12 minuuttia, kranssia noin 20 minuuttia.

Keittiössä soi: Acid House Kings

En haluaisi valittaa, mutta...

Säästä valittaminen on ajanhukkaa, koska eihän keleille mitään voi. Tähän aikaan vuodesta huonojen ilmojen päivittely tuntuu olevan suorastaan kansalaisvelvollisuus. Ihmiset hyvät, ei suotta levitetä negatiivista energiaa! Kyllä kesä kuivaa, eikä tässä sokerista olla, rati-riti-ralla!

Itsehän valitan säästä ainoastaan muutamissa poikkeustapauksissa:

1. On liian kylmä.
2. On liian tuulista.
3. On liian liukasta.
4. On liian märkää.
5. Taivaalta sataa jotain seuraavista: vesi, lumi, räntä, rae, jäinen tihku, happo
6. Taivaalta ei ole joulukuun 24. päiväksi satanut riittävästi jotain seuraavista: lumi, valkoiset konfetit
7. On mikä tahansa säätila, jonka vuoksi ratikat eivät mene aikataulussa.
8. On mikä tahansa säätila, joka ei ole sellainen kuin ilmatieteenlaitos aamulla väitti.

Kesällä en valita koskaan. = Valitan tietysti, mutta kuka hullu helmikuussa myöntäisi ruikuttaneensa liiallisista helteistä.

Jos istutte samanlaisen maiseman äärellä kuin minä nyt, olette varmasti samaa mieltä kanssani siitä, että nyt saa valittaa. Eihän tuolla voi ihminen liikkua. Jos nyt valittaisiin summanmutikassa mikä tahansa planeetta ulkoavaruudesta, se todennäköisesti osoittautuisi olosuhteiltaan ihmiselämälle suotuisammaksi kuin teräväksi jäätyneen loskan peittämä Helsinki. Näin eilen jo muutaman sään sekoittaman itsetuhoisen ihmisparan (= pyöräilijän). Tämä keli ei ole kansallemme hyväksi.

Valtaapitävät, tehkää jotain!

Muut kansalaiset, tehkää jotain keittiöissänne! Jotain kuten porkkana-vuohenjuustofocacciaa. Jos olosuhteet pakottavat oleskelemaan sisätiloissa, kannattaa sentään oleskella tuoreen leivän tuoksussa. Kirkkaan oranssi, superpehmeä focaccia muistutti siitä, että toivoa on aina. = Helsingistä lennetään Italiaan monta kertaa päivässä.

Porkkana-vuohenjuustofocaccia
1 pellillinen

600 g porkkanoita
2,5 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl hunajaa
1 rkl sormisuolaa
1 dl oliiviöljyä
n. 8 dl hiivaleipäjauhoja

150 g vuohenjuustoa
oliiviöljyä
kuivattua oreganoa
kuivattua rosmariinia
sormisuolaa

1. Ota kaksi porkkanaa erilleen, kuori ja pilko loput. Keitä porkkanoita noin 15 minuuttia ja soseuta ne.
2. Yhdistä vesi, hiiva, hunaja, sormisuola ja öljy, ja lisää kädenlämpöiseksi jäähtyneeseen porkkanasoseeseen.
3. Lisää jauhoja vähitellen, kunnes taikinasta tulee pehmeää. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Peitä taikina liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia.
4. Kuori porkkanat tai pese ne hyvin. Leikkaa porkkanoista kuorimaveitsellä pitkiä suiroja. Leikkaa vuohenjuusto ohuiksi kiekoiksi.
5. Painele kohonneeseen leipätaikinaan sormilla kuoppia. Aseta taikinan päälle porkkanasuikaleet ja vuohenjuustokiekot. Valuta lopuksi päälle oliiviöljyä ja ripottele rosmariinia, oreganoa ja suolaa.
6. Paista focacciaa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Keittiössä soi: Milo Greene