tiistai 27. elokuuta 2013

Kakku uusiin aamuihin


Olen miettinyt viime aikoina muutosta.

Elämässäni on viime aikoina muuttunut paljon: kotiosoite, lähikauppa ja vakiolenkki. Opiskelupaikka, opiskelukaverit ja opiskelukieli. Kyllästyin kiharoihini ja leikkasin lyhyen tukan. Purkaessani pari viikkoa sitten muuttolaatikoita, en tuntenut minkäänlaista kiintymystä tavaroita kohtaan, jotka käärin haikeana sanomalehteen vain muutamaa kuukautta aikaisemmin. Viikonloppuna katsoin kirpputorilla täyspitkää glittermekkoa sillä silmällä. Vaikka tiedän näyttäväni mekossa muhkuraiselta kiiltomadolta, en saa sitä mielestäni. Vanha Terhi yökkäilisi äänekkäästi ja aivastelisi hopeahileitä, mutta tämä uusi henkilö haluaa jostain syystä pukeutua hohtavaksi toukaksi.

Hämmentävää.

Jollain tätä muutos - ja glitterhakuisuutta on tasapainotettava. Aloitin leipomalla aamiaiskakun, breakfast caken. Termi oli minulle uusi: en ole tiennyt, että kakkua saa syödä aamiaiseksi tai lähinnä, että sen voi myöntää julkisesti. Mutta jos näin on asian laita, aamupalakakku tuntuu hyvin terhimäiseltä asialta.

Ja onhan niitäkin asioita, jotka eivät elämässäni muutu millään. Kahdesta ylikuumentuneesta tietokoneesta huolimatta syön edelleen tietokoneen ääressä, maksan laskut viime tipassa, pureskelen kynsiäni ja kuuntelen vieläkin samaa biisiä, joka jäi soimaan kirjoittaessani tätä. Ja vaikka blogini ulkoasu on hieman muuttunut, täällä keittiössä on ihan yhtä sotkuista, sekavaa ja mukavaa kuin ennenkin.

Luumuaamiaiskakku
8:lle

2 dl kaurahiutaleita / neljän viljan hiutaleita
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
1 rkl jauhettua kardemummaa
1 dl ruokokidesokeria / tavallista hienosokeria
2 munaa
50 g voita
3,5 dl maustamatonta jogurttia

10 luumua
2 tl ruokokidesokeria

voita vuoan voiteluun

1. Sulata voi kattilassa.
2. Sekoita keskenään kuivat aineet.
3. Sekoita keskenään hieman jäähtynyt voisula, kananmunat ja jogurtti.
4. Yhdistä kuivat aineet jogurttiseokseen ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Älä sekoita liikaa.
5. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija 22 cm) ja kaada taikina vuokaan. Halkaise luumut ja poista kivet. Asettele luumuviipaleet taikinan päälle ja ripottele päälle sokeria.
6. Paista kakkua 200 asteessa 35-40 minuuttia.

Keittiössä soi: Hugh Laurie

8 kommenttia:

  1. Pidän tästä ideasta, aamiaiskakku. Sain eilen naapurinmummolta ämpärillisen kriikunoita, saatan tehdä tätä huomenna.
    Tänään tein aamiaispizzan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiaispizza, kuulostaa mahtavalta. Aamiais-mikätahansa on mun mielestä hyvä juttu!

      Poista
  2. Potluckin uusi ilme on päheä!
    ja muutos joskus hyvä juttu:--)

    enkä tiennyt että Hugh Laurie LAULAA!
    huh!

    VastaaPoista
  3. Tein tätä ja oli hyvää! Tosin syötiin iltapalaksi. Isovanhemmat tykkäs kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva kuulla, että maistui! Pohjoista ikävä!

      Poista
  4. Aamupalakakku on hieno ja lähes pyhä asia. Kivistössä tiedetään, että jos illalla tarjotaan kakkua, sitä on parasta jättää Liisalle aamuksi jääkaappiin :).

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!