maanantai 14. syyskuuta 2015

Eilisen paras | Vegaaninen korvapuustikranssi



Eilen sunnuntaina 13.9. syntyi arviolta 490 000 ihmistä ja kuoli 150 000 ihmistä. (Lähde: random nettisivu)

Melkein Helsingin kokoisen kaupungin verran tulijoita, Turun verran lähtijöitä.

Jos on koskaan seissyt lentokentän lähtö- tai tuloporteilla, tietää, millaisia tunteita saapumiseen ja lähtemiseen liittyy. Miettikää, mitä tunnemyrskyä siinä tapauksessa tarkoittaakaan puolen miljoonan ihmisen vastaanottaminen ja 150 000 hyvästeleminen! Yhteensä ainakin Päijänteen verran kyyneliä ja Provinssirockin verran huutoa, kaikilla maailman kielillä.

Eilisten syntymien ja kuolemien myötä myös monen muun ihmisen elämä muuttui, alkoi kokonaan uudelleen tai tuntui päättyvän. Sunnuntai 13.9.2015 tulee olemaan miljoonille ihmisille se päivä, jonka jälkeen mikään ei ollut niin kuin ennen.

Hyvässä ja pahassa, eilinen päivä oli aikamoinen.

Tilastollisesti se ei kuitenkaan ollut kuin päivä muitten joukossa. Lähteviä ja saapuvia, vastaanottajia ja saattajia oli yhtä paljon myös toissapäivänä. Ja päivänä ennen. Ja päivänä sitä ennen.

Asioiden suhteuttaminen on joskus paikallaan. Mutta miten tunteita, ja niiden räjähdyksiä ja romahduksia, sijoitetaan diagrammiin? Mittasuhteisiin takertuminen saa monesti asiat tuntumaan mitättömiltä. Ja sehän on pahinta, mitä kaltaiseni ammattiliikuttujan ja  power quote -addiktin mielestä voi tapahtua!

Siksi eiliseltä tarvitaan uutinen, joka on myös tilastojen valossa uutisstatuksensa arvoinen. Koska Gandhi sanoi "be the change you wish to see in the world", aion tarjota sen teille itse.

Eilen imuroin sänkyni alta, mikä on tilastollisesti huomattavasti harvinaisempaa kuin vauvojen syntyminen.

Lisäksi korotin ääntäni tuntemattomalle henkilölle junassa, mikä on tilastollisesti huomattavasti harvinaisempaa kuin kolmikätisten vauvojen syntyminen.

Eilisen tapahtumista suurimman hypetyksen ansaitsee kuitenkin pulla, jota leivoin. Siitä tuli nimittäin maailman parasta. Tilastoista, todennäköisyyksistä ja lähdekriittisyydestä viis - maailman parasta, piste.

Mitä leipä- ja pullataikinoihin tulee, olen laiska. Laiska mittaaja ja laiska siivooja, mutta ennen kaikkea laiska vaivaaja. Tällä kertaa Boschin MUM5-yleiskone hoiti kuitenkin kaiken puolestani. Vaikka aivan erinomaista pullaa saa tietysti tehtyä käsinkin, en minä laiskana leipurina ole koskaan saanut pullaani parempaa sitkoa kuin nyt, ulkoistettuani homman.

Isäni kysyy aina tekemääni pullaa syödessään, muistinko sanoa pullataikinalle "anteeksi että vaivaan". En sanonut - tälläkään kerralla - mutta MUM5 on niin pätevä ja miellyttävä, että se jopa saattoi.

Sitko oli yksi juttu, mutta muuten on vaikea sanoa, mikä teki pullasta niin hysteerisen hyvää. Ehkä se oli hieman toisella tavalla tehty kanelitäyte tai se, että pulla sopii myös vegaanin pöytään. Ehkä se oli sunnuntaiaurinko. Ehkä yksi eilen syntyneistä lapsista on aikamme ilmiömäisin leipuri, hiivaleivonnaisten Steve Jobs, ja hänen valovoimaisuutensa vaikuttaa jo nyt.

Yhtä kaikki: hyvässä, pahassa ja pullassa, eilinen päivä oli aikamoinen.


Ps. Lauantai-yönä syvennyimme ystäväporukassa pohtimaan jälleen viime vuoden suurinta uutista, jonka seurauksena lentokoneita ei voi enää koskaan katsoa ihan samalla tavalla. It's a crazy world out there.


Vegaaninen korvapuustikranssi
2 isohkoa kranssia tai n. 15 - 20 pikkukorvapuustia

3 dl soijamaitoa
30 g hiivaa
1,2 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 tl jauhettua kardemummaa
100 g vegaanista margariinia
7-9 dl vehnäjauhoja

Täyte:
125 g vegaanista margariinia
1,5 dl fariinisokeria
2 tl jauhettua kardemummaa
2 - 3 tl jauhettua kanelia
hieman jauhettua vaniljaa

1. Lämmitä soijamaito kädenlämpöiseksi ja kaada yleiskoneen kulhoon.  Liota joukkoon hiiva ja lisää sokeri, suola ja kardemumma. Anna yleiskoneen sekoittaa aineet sekaisin.
2. Sulata margariini ja anna sen hieman jäähtyä.  Lisää margariini muiden aineiden joukkoon.
3. Ala lisätä vehnäjauhoja vähitellen yleiskoneen käydessä rauhallisesti (koneessani vaihde 2-3.) Yleiskonetta käyttäessä jauhoja tarvitaan yleensä hieman vähemmän kuin taikinaa käsin alustettaessa.
4. Lisää jauhoja ja anna koneen käydä kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista ja siitä muodostuu kiinteä pallo. Nosta taikinakoukku taikinasta ja laita taikinakulho peitettynä vedottomaan paikkaan. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi, eli noin 40 minuuttia.
5. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa siitä ilmakuplat pois. Jos teet kransseja, jaa taikina kahteen osaan. Kauli kumpikin osa ohueksi levyksi.
6. Sulata margariinia hieman, jotta siitä tulee hyvin pehmeää. Sekoita pehmeän margariinin joukkoon muut täytteen ainekset ja levitä tasaisesti taikinalevylle. Voit myös levittää margariinin veitsellä ensin ja ripotella muut täytteen ainekset tasaisesti sen päälle, mutta mitä pehmeämpää täyte on, sitä paremmin se imeytyy pullan sisään paistettaessa. Tuloksena on erityismehevää pullaa!
7. Rullaa taikinalevy rullaksi.  Leikkaa terävällä veitsellä rulla keskeltä auki, mutta jätä viimeiset 10 cm leikkaamatta.
8. Ota kiinni auki leikatun pitkon puolikkaista ja kieritä niitä koko matka toistensa ympäri. Yhdistä päät ja muotoile pitkosta ympyrä. Laita kranssi leivinpaperilla päällystetylle pellille ja anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
9. Voitele kohonnut kranssi halutessasi margariinilla. Paista kranssia 20 asteessa noin 25 - 30 minuuttia.


Keittiössä soi: Fleetwood Mac, Maja Francis

Yleiskone saatu lahjaksi Boschilta.

2 kommenttia:

  1. Voi että, anteeksi että vaivaan! Nauran yksikseni yksiössäni ääneen, koska pystyn kuvittelemaan tilanteen teidän keittiössä ja keskustelun tästä puujalkavitsistä :D Oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
  2. Mä myös repesin nauramaan ääneen samassa kohdassa tarinaa, ja vieläkin naurukyyneleet sumentavat silmiäni. Kranssi näyttää täydellisen revittävältä (korvapuustiahan ei voi haukata).

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!