Tyhjä, hiljainen, täysi vai millainen | Täytetyt uuniperunat

Vaahtosin eilen ystävälle hiljaisuudesta. Heilutin puhelinta kädessäni ja kysyin, mitä tästä pitäisi ajatella. Kun mitään ei kuulu. Tarkoittaako se, että mitään ei ole? Miten tyhjyyttä tulkitaan?

Sitäkin kun voi olla niin hitsin monenlaista.

On hiljaisuutta, joka on päätös; on hiljaisuutta, joka on tahattomien sattumien summa. On hiljaisuutta, joka on tarkoitettu viestiksi ja hiljaisuutta, joka vain odottaa seuraavaa. On yöllistä hiljaisuutta, joka katkeaa aamuun ja ydinlaskeumahiljaisuutta, joka merkitsee kaiken loppua. On hiljaisuutta, joka syntyy puheen väliin. On hiljaisuutta, joka itsessään puhuu.

On lempeää, höveliä hiljaisuutta. On painavaa lähdön jälkeistä hiljaisuutta.

Hiljaisuutta, jonka toivoisi jaksavansa tai ehtivänsä murtaa. Ja hiljaisuutta, jonka taakse mennään tietoisesti toisilta piiloon.

Laskin puhelimen pöydälle ja huokasin syvään. Olisipa generaattori, joka kääntäisi hiljaisuuden kirjaimiksi ja merkeiksi – muiksikin kuin raivokkaiksi kysymysmerkeiksi. Joka tunnistaisi sävyt ja nyanssit, duurit ja mollit, piiloviestit ja tulkittavaksi jätetyt teemat.

Ja joka toimisi myös toisin päin. Selittäisi myös minua silloin, kun en itse jaksa sitä tehdä. Koska kukapa minä olen kenenkään hiljaisuudesta hermostumaan. Olen ollut viime kuukausina surkea viestijä. Sen takia myös melko surkea ystävä, kaveri ja perheenjäsen.

Olen ollut huonosti tavoitettavissa ja tavoitetuksi tultuani huonolla tuulella. Luvannut ja unohtanut, vannonut ja unohtanut taas, muistanut lopulta mutta ollut liian nolona korjatakseni asiaa. Vastannut viivytellen, antanut vähän.

Antanut todella vähän. Mutta siitä huolimatta ajatellut paljon. Teitäkin.

Ajattelin teitä joulukuussa kerätessäni persimoneja paperipussiin. Istuessani aatonaattona torikahvilassa. Selatessani kampaajalla lehteä ja katsoessani kiiltäviä kuvia pikkublineistä ja muista sormiherkuista, joita trenditietoinen, huoleton emäntä kattaa uudenvuoden juhlapöytään. Uudenvuoden juhlapöytäni ollessa makuuhuoneen matto. Todetessani loppiaisena, että ainuttakaan joululeivonnaista en muuten tehnyt. Syödessäni viime viikolla uuniperunaa puolalaisessa pikkukahvilassa. Katsoessani kotiinpaluuyönä tyhjään jääkaappiin.

Miettiessäni viime vuotta ja tätä uutta. Kaikkia menneitä vuosia ja kaikkia tulevia.

Toivoessani, että ajatuksista olisi hiljaisuuden rikkojiksi.

Täytetyt uuniperunat

4 isoa uuniperunaa

1 rkl oliiviöljyä

3 sipulia

puolikas paprika

3 valkosipulinkynttä

1,5 dl ranskankermaa

1,5 dl raastettua parmesaania (tai muuta juustoa)

suolaa

mustapippuria

kuivattua oreganoa ja basilikaa

tuoretta basilikaa

1. Pese uuniperunat. Pistele niiden pintaan haarukalla reikiä ja hiero niihin oliiviöljyä.

2. Paista uuniperunoita 200 asteessa noin 1,5 tuntia tai kun ne ovat pehmenneet. 

3. Kun perunoilla on noin puoli tuntia paistoaikaa jäljellä, halkaise sipulit. Kuoria ei tarvitse poistaa. Laita sipulit perunoiden viereen uunipellille leikkuupinta alaspäin. 

4. Testaa haarukalla, ovatko perunat varmasti riittävän kypsiä. Ota pelti uunista ja anna perunoiden ja sipulien hieman jäähtyä. Hienonna sillä aikaa valkosipulinkynnet ja pilko paprika.

5. Koverra perunoiden pehmeä sisus kulhoon. Kuori paahtuneet sipulit ja pilko ne. Yhdistä perunamassa, sipulit, hienonnetut valkosipulit, pilkottu paprika, ranskankerma ja puolet parmesaanista. Mausta seos suolalla, mustapippurilla, oreganolla ja basilikalla. Sekoita ja tarkista maku.

6. Lusikoi täyte takaisin perunoiden kuoriin. Ripottele päälle loput parmesaanista. 

7. Paista perunoita 225 asteessa noin vartin verran. Koristele valmiit uuniperunat tuoreella basilikalla. Tarjoile perunoiden kanssa esimerkiksi ranskankermaa ja uppomunia.

Keittiössä soi: Frans Bak, Sophie Hutchings, Viitasen Piia