Harrastukseni haikailu | Kardemumma-karviaispiirakka

Elokuu on suosikkikesäkuukauteni. Pidän siitä, että se on samaan aikaan jo ja vielä. 

Esimerkki: illat, jotka ovat jo pimeitä mutta vielä lämpimiä - yhtä aikaa arvoituksellisia ja lempeitä. Tai sää, jossa tuntuu sekä kesä että syksy. Pidän kauluksista ja pitkistä hihoista, mutta myös siitä, että ne ovat useina päivinä vielä aivan liikaa. Pidän lähestyvän syksyn herättämästä tomeruudesta: reppumainoksista, hillo-ohjeista, kirjakauppojen kalenteripinoista. Pidän tumman vihreistä puista, ruskettuneista ihmisistä, kirjavista kukkakimpusta ja katulamppujen lämpimästä keltaisesta. Siitä, että samaan aikaan syödään jäätelöä ja säilötään syksyä varten.

Elokuu on mielestäni vuoden parasta aikaa. Siitä huolimatta se saa minut myös aavistuksen alakuloiseksi. Pitämisen ja kaiken kivan ja kirkkaan alla hohkaa haikeus. Haikeus on kuin tuuli, joka illalla saapuu heiluttamaan puutarhajuhlien ylle ripustettuja viirejä ja muistuttaa siitä, että ennen pitkää ne on otettava alas. Tuuli ei ole kylmä, ei viiltävä tai pureva, mutta kuitenkin puhaltamassa suvea syrjään.

Toki syksykin on mielestäni hyvää aikaa. Mutta vaikka siirtyisi hyvästä hyvään, voi silti kynnyksellä tehdä mieli vuodattaa muutama kyynel.

Joskus sanotaan, että kaipaaminen on ajanhukkaa. Että sillä ei saavuta mitään, että se on energian kaatamista aukkoon joka ei voi koskaan täyttyä. Ajan ikävöiminen on kai sitten turhista turhinta.

Mutta ehkä juuri siksi loppukesä onkin haikeuden aikaa. Koska lomalla kuuluu saada tehdä myös sellaista, mistä ei ole varsinaisesti mitään hyötyä. Maata auringossa, katsoa uusintoja ja pyöräillä paljain jaloin, ja elokuussa haikailla sitä kaikkea. Piirakan äärellä, jos vain mahdollista.

Kardemumma-karviaispiirakka

130 g voita
0,5 dl sokeria
0,5 tl jauhettua kardemummaa
2,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

5 dl karviaisia
2 dl sokeria
1 dl vettä
1 t jauhettua kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
0,5 dl vehnäjauhoja

3 kananmunaa

1. Nypi voi, sokeri, kardemumma, vehnäjauhot ja suola sekaisin.
2. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista piirakkapohjaa 175 asteessa 15 minuuttia.
3. Valmista pohjan paistuessa karviaistäyte. Laita karviaiset, 1 dl sokeria, kardemumma ja vesi kattilaan. Keitä, kunnes karviaiset ovat täysin pehmenneet. Painele karviaissose siivilän tai lävikön läpi. (Itse käytin lävikköä, jonka reiät olivat siivilää suuremmat mutta pitivät silti marjojen karat ja kuoret loitolla.)
4. Ota erilleen 3 dl karviaissosetta. (Jos sosetta on enemmän, sitä voi käyttää vaikka drinkkipohjana!) Lisää karviaissoseen joukkoon vielä 1 dl sokeria, vaniljasokeri, raastettu sitruunankuori, vehnäjauhot ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi ja kaada piirakkapohjan päälle.
5. Paista piirakkaa 175 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt. Koristele jäähtynyt piirakka sitruunaviipaleilla ja tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

Keittiössä soi: Joseph

Sen muistan | Sitruksinen mansikkakakku

Ensi viikonloppuna on häät. Ei omat, mutta jonkun, joka on aina ollut yksi omista.

Isojen tapahtumien edessä pakostakin tulee ajatelleeksi isoja. Ja samaan aikaan kuitenkin myös kaikkea niin kumman pientä. Mielen pinnalle alkaa pulpahdella yksityiskohtia menneestä. Ääniä, nauruja, makuja, maisemia. Sanoja laulujen keskeltä, kohtauksia muuten kohinaksi muuttuneista tarinoista. Tapahtumia, jotka jostain syystä ovat läpäisseet muistoja karsivan, vuosi vuodelta tihenevän seulan.

Veljen hääpäivä on sama kuin vaarin nimipäivä. Se on sattumaa, mutta tuntuu silti mukavalta. Vaaria ei enää ole, mutta nyt kun olen kaivellut, muistoja onneksi ilahduttavan paljon.

Nimipäiviä on meillä juhlittu aina. Kakun verran ainakin. Vaarin nimipäiväkakut, niin kuin oikeastaan kaikki mummin tekemät täytekakut, olivat aina samanlaisia. Kaupan pohja ja kauheasti kermaa. Oman maan mansikoita päällä, sivuilla ja välissä.

Muistan kakkuvadin, jolla kakku oli. Ja lusikoiden koristeelliset päät. Sinikuvioiset lautaset. Äidin toppuuttelut kolmannen kakkupalan kohdalla – toisen, jos illalla oli edessä vielä automatka kotiin. Puutarhaan katetun pöydän vieressä huojuvat herukkapensaat ja siellä surisevat ampiaiset. Vakuuttelut, että ei se pistä, jos olet paikoillasi.

Kermakakut ovat kokeneet viime vuosina aikamoisen inflaation. Täällä on kuitenkin vielä yksi vannoutunut fani. Toki on kiva, että nykyään on tarjolla raakaa, juustoista, nakua, marmoroitua, shakkiruutuista, glitterillä ja oikeilla kukilla päällystettyä. Mutta ei silti ole mansikkakakun voittanutta, ei heinäkuussa ainakaan.

Siksi kerran kesässä on tehtävä makumatka mummin kahvipöytään – siihen, jonka ääressä istui kaksi vuosikymmentä sitten sekä vaari että veli. Tämänpäiväinen kakkuversio syntyy helposti yhdestä kääretorttupohjasta, eli tarpeen tullen vaatimattomassakin mökkikeittiössä. Välissä on mansikkaa, mansikkaa ja mansikkaa, ihan niin kuin mummilassakin. Muita täytteitä ja ulkoasua on vähän päivitetty, mutta silti kakku vie varmasti jonnekin sinne alkuperäisen tunnelman tienoolle.

Miltä teidän lapsuutenne maistuu? Mikä on teidän makumuistoistanne mieluisin, tai mieleenpainuvin? Onko se mökkipaikkakunnan erikoisuus, tai joku tietty kesäherkku?

Jos hyvin käy, se löytyy lähikaupastasi. Käy tutustumassa lähituottajiin K-supermarket.fi:ssä ja kerro mikä on suosikkituotteesi. Kommentoijien kesken arvotaan 30 euron arvoinen lahjakortti, joka käy kaikissa K-ruokakaupoissa.

Muista jättää kommenttiin myös oma nimesi tai nimimerkkisi ja sähköpostiosoitteesi. Tietojasi ei käytetä muuhun tarkoitukseen. Arvontaan voit osallistua 9.8. saakka.

Sitruksinen mansikkakakku

Kakkupohja:

4 kananmunaa

1,5 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

2 dl vehnäjauhoja

2 litraa suomalaisia mansikoita

8 dl Pirkka kuohukermaa

1 tl vaniljasokeria

1 sitruunan raastettu kuori

1 dl Pirkka turkkilaista jogurttia

1,5 dl lemon curdia

1 sitruunan mehu

2 rkl vettä

2 rkl sokeria

1. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. 

2. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään, ja lisää vähitellen kananmuna-sokerivaahdon joukkoon. Kääntele tasaiseksi.

3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista kakkupohjaa 225 asteessa 8-10 minuuttia.

4. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä.

5. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sitruunankuorella ja vaniljasokerilla.

6. Yhdistä lemoncurd ja turkkilainen jogurtti. Jos haluat, lisää joukkoon hieman sitruunan kuoriraastetta.

7. Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Yhdistä sitruunanmehu, vesi ja sokeri. Kostuta ensimmäinen pohjaneliö ja levitä sille ensin sitruunajogurttitäytettä, sitten kermavaahtoa ja lopuksi puolitettuja mansikoita. 

8. Aseta päälle seuraava pohja ja toista.

9. Kun kakku on koottu, levitä loppu kermavaahto kakun päälle ja reunoille. Koristele kakku haluamallasi tavalla, esimerkiksi vetelemällä haarukalla sen pintaan korikuvio. Viimeistele muutamalla mansikalla.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Keittiössä soi: The Barr Brothers

Lepo vaan | Yön yli tekeytyvä persikkajäätee

Huoneessani on uusi nojatuoli. Se tuli tänne kesäkylään ystävän ullakolta. Vieraani on iso ja muhkean punainen. Ja niin uskomattoman mukava. Tuntuu kuin istuisi halauksessa!

Istun tuolissa nytkin. Viimeisen tunnin olen kuitenkin miettinyt sitä, miten minun ei pitäisi. Koska olisi yksi kirjoitustehtävä. Muutama kuva piirrettävänä. Se yksi kappale graduun olisi myös hyvä viimeistellä. Pyykit nyt ainakin pitäisi ripustaa. Ja jos heti lähtisin lenkille, ehtisin vielä ennen sadetta.

En pidä tästä. Miten huono olen olemaan paikallani. Tai kyllähän minulta joutenolo sujuu. Mutta siitä nauttiminen on vaikeaa. Hyvin usein velvollisuudet - tai niiden ajattelu - syövät sunnuntaistani leijonanosan. Siitäkin huolimatta, että tiedän, miten hyödytöntä rästihommien sörkkiminen on. Tuskin saan mitään kunnolla aikaan, mutta en enää ehdi nauttia tauostakaan.

Kuin yrittäisi laihduttaa ja kieltäytyisi ottamasta omaa leivosta, mutta nippisi salaa jämiä muiden lautasilta. Silloin menettää ilon molemmista: sekä tavoitteessa pitäytymisestä että herkulle antautumisesta.

Molempi pahempi. Äh.

Mutta onneksi on tämä suloisen upottava tuoli, josta on vaikea nousta ylös. Siitä johtuen tuolin viereen on muodostunut kirjapino. Äsken otin käteeni kirjoista päällimmäisen. Sen välistä tippui nippu graduun liittyviä muistiinpanoja. Yhdessä niistä oli viesti universumilta, hohtavaksi yliviivattu Auguste Rodinin sitaatti:

Patience is also a form of action.

Ihan kuin minulle olisi yritetty sanoa: istu, Terhi, siinä nyt vaan, niin kauan kuin siltä tuntuu. Älä hötkyile. Sillä on niin paljon sellaista, mikä vaatii syntyäkseen rauhaa ja aikaa.

Kuten ideat. Oivallukset. Ajatusten loksahdukset.

Ja alla oleva jäätee.

Yön yli tekeytyvä persikkajäätee

1 litra kiehuvaa vettä
2-3 pussia mustaa teetä
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
1 appelsiinin mehu
1 dl hunajaa
2 persikkaa

mintunlehtiä koristeeksi

1. Kaada vesi isoon astiaan ja lisää joukkoon teepussit.
2. Raasta sitruunan kuori. Purista sitruunan ja appelsiinin mehu. Lisää mehut ja kuoriraaste teehen yhdessä pieneksi pilkottujen persikoiden ja hunajan kanssa. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa hunajaa.
3. Jätä tee jäähtymään huoneenlämpöön yön yli. Siirrä tee aamulla kylmään.
4. Sekoita jääteetä ennen tarjoilua. Kaada laseihin ja koristele mintunlehdillä.

Vinkki! Jatka drinkiksi lisäämällä vaaleaa rommia ja hieman sitruunavichyä.

Keittiössä soi: Toto, Houndmouth

Kun aika on | Mustapapuburgerit

Tällä hetkellä minua ilahduttaa kovasti:

Se, että kämppis keittää aamukahvit aina meille molemmille.
Radanvarren lupiinit.
Linnanmäeltä kuuluvaan hihkuntaan herääminen.
Torikahvilassa lauantaisin soittava bändi.
Asioiden syöminen ulkona.
Jalkakäytävän reunuksella käveleminen kymmenen senttimetriä alempana olevan jalkakäytävän sijaan.
Matonpesupaikat.
Kappaleet, joissa vihelletään.
Pimenevässä illassa pyöräily.
Kaupassa käyminen yöllä ja tuntemattomien tuotteiden ostaminen.
Pubivisan vetäjä, joka esittelee kuulakärkikyniä kuin Mr. Ollivander taikasauvoja: "Tässä on vankka saksalainen sydän ja hento ranskalainen kuori. Kokeilkaa. Miltä tuntuu?"
Ruoanlaitto.

Niin. Pitkästä aikaa innostaa taas laittaa ruokaa. Kiinnostus kokkaamiseen menee sykleissä, mikä on ihan okei. Ei minua haittaa syödä muroja lounaaksi ja toisenlaisia illalliseksi.

Mutta sitten kun innostus palaa, se tuntuu kuin kesältä - vasta sen alkaessa todella ymmärtää, miten kovasti sitä onkaan kaivannut. Koko settiä: vihannesten tunnustelemista kaupassa, yrttiruukkujen tuoksuttelua, ideointia ja improvisointia, kokeilua, maistelua. Pöydän kattamista ja alas istumista.

Sitä ehkä olenkin kaivannut eniten: ruoan ääressä rauhoittumista, kavereiden kanssa syömistä. Ystäviä tulee harvemmin kutsuttua muroille.

Viime viikonloppuna teimme ja söimme burgereita. Mustapapuburgereita, jotka ilmeisesti ovat olleet joku juttu jo pidemmän aikaa? Ymmärrän kyllä. Hyviähän ne olivat, todella. Alla olevan reseptin lisäksi suosittelen kokeilemaan myös vaikka tätä K-ruoan mustapapuhampurilaisten ohjetta. Ja sitten innostumaan burgereista muutenkin. Muun muassa tämä grillattu juusto-avokadohampurilainen puhuttelee minua kovasti juuri nyt.

Mustapapuburgerit
4 kpl

Mustapapupihvit
1 prk Pirkka mustapapuja (380 g / 230 g)
1/2 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1/2 paprika
0,5 tl jauhettua paprikaa
1 tl sriracha-kastiketta
1 kananmuna
1 dl Pirkka korppujauhoja
hieman valkopippuria
suolaa
oliiviöljyä paistamiseen

Pikamarinoidut punasipulit
1 punasipuli
2 rkl omenaviinietikkaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria

Mehevä maustesalaatti
3 rkl Pirkka kermaviiliä
1 rkl ketsuppia
1 tl sriracha-kastiketta
1 tl worcestershire-kastiketta
1/4 kerä jäävuorisalaattia

4 sämpylää
1 avokado
1 iso tomaatti
tuoretta rucolaa

1. Aloita laittamalla punasipulit marinoitumaan: leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Yhdistä suola ja sokeri etikan kanssa ja kaada sipulirenkaiden päälle.
2. Valmista mustapapupihvit: Valuta mustapavut. Pilko sipulit ja paprika. Laita ne papujen kanssa kulhoon ja survo sauvasekoittimella. Älä kuitenkaan tee massasta aivan tasaista.
3. Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja yhdistä massan joukkoon mausteiden kanssa. Lisää lopuksi korppujauhot vähitellen. Tarkista maku.
4. Muotoile massasta neljä pihviä. Jos pihvit eivät meinaa pysyä kasassa, lisää hieman korppujauhoja. 5. Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Paista pihvejä kunnes ne ovat saaneet kauniisti väriä.
6. Valmista maustesalaatti: Pilko jäävuorisalaatti hienoksi. Yhdistä loput aineet ja kaada salaattihakkeluksen päälle. Sekoita.
7. Viipaloi tomaatti ja avokado. Kokoa burgerit haluamassasi järjestyksessä.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Keittiössä soi: Hauschka, Lord Huron

Nähtyä ja näkemättä jätettyä | Valkosipulimuru-tomaattipasta

Eilen katsoin ja kuuntelin J. Karjalaista. Olin päättänyt lähteä heti kun Hän olisi laulettu ja huojuttu, mutta jäinkin. Eihän sieltä kymmenentuhannen ihmisen puristuksesta olisi kesken kaiken minnekään päässytkään. Hyvä, että niin. Kotimatkalla poimin radanvarresta valtavan päivänkakkarakimpun. Kapaloin sen Metro-lehteen ja vein kaupunkikierrokselle.

Esplanadilla illallistettiin pitkissä pöydissä. Tuuli nappasi yhdestä pöydästä kukat maljakoista, seuraavasta servetit, mutta hyvä tunnelma tuntui olevan tiukassa. Puistossa tanssittiin tangoa. Sitä säesti silmät kiinni soittava viulisti. Hän ei nähnyt, miten osa tanssijoista oli pukeutunut tuulipukuihin. Minä näin, ja se hymyilytti.

Kruununhaka on minun Pariisini. Olen liikkunut siellä vielä sen verran vähän, että voin kuvitella niin. Jokaisella kävelyllä näen uudenlaiset ikkunankarmit tai suihkulähteen, josta en tiennyt. Ennen pitkää opin tunnistamaan kadut ja suunnistamaan mistä tahansa kulmasta kotiin. Kun tuntemattomasta tulee tuttu, Pariisi katoaa. Mutta jos kävelen kuin viulisti, laittaen välillä silmät kiinni, tietoisesti unohtaen missä olen, ehkä niin ei käy ihan vielä.

Kotiin pääsee siltaa pitkin. Sillat ovat suosikkejani. Niillä on pakko ajatella isoja asioita. Katsoa ylös taivaalle, alas veteen tai eteenpäin ulapalle. Tuuli sekoittaa tukan. Hiusten pöllytessä silmien edessä ei ole väliä, missä ollaan. Vain sen tuntee, että on.

Kotona tein pastan - helpon ja ihanan. Soittolistalla oli sekä Karjalaista että Pariisin varpusta.

Vasta syötyäni muistin laittaa kukat veteen.

Valkosipulimuru-tomaattipasta
4:lle
alkuperäinen resepti täältä

500 g (2 rasiaa) erivärisiä kirsikkatomaatteja
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria
reilusti kuivattua oreganoa ja basilikaa

2 rkl oliiviöljyä
1/2 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1,25 dl korppujauhoja
suolaa
mustapippuria

150 g täysjyväspagettia
kourallinen tuoretta basilikaa
(raastettua parmesaania)

1. Halkaise kirsikkatomaatit ja laita ne uunivuokaan. Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne oliiviöljyn, hunajan ja mausteiden kanssa tomaattien sekaan. Sekoita.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Paahda tomaatteja noin 10 minuuttia. Sammuta uuni, mutta jätä tomaatit jälkilämpöihin vielä siksi aikaa, kun valmistat valkosipulimurun ja keität pastan. Tomaatit voi valmistaa myös tällä, vanhalla mutta varmalla ohjeella.
3. Keitä spagetti. Ota pari desiä keitinvettä talteen.
4. Hienonna valkosipulinkynnet ja sipuli. Kuumenna pienessä kattilassa oliiviöljyä ja kuullota sipuleita siinä hetken aikaa. Lisää korppujauho. Paahda korppujauhoja kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Yhdistä paahdetut tomaatit, spagetti, hieman keitinvettä, pieneksi revitty tuore basilika ja puolet valkosipulimuruista. Sekoita. Ripottele päälle loput valkosipulimurut ja halutessasi raastettua parmesaania.

Keittiössä soi: J.Karjalainen, Pearl and the Beard, Edith Piaf

Jäätelökesä 1998 | Raparperi-mansikkapuikot

Muistoja kesistä. Kesästä. Jo aika kaukaisesta.

Punainen Seat Toledo. Ainoa auto, jonka osaan nimetä. En tiedä autoista mitään, niiden merkit tai meriitit eivät kiinnosta, mutta sen yhden muistan. Rekisterikilven alku TGI. Sama alkukirjain, minulla ja autolla. Iso juttu.

Rannikko lännessä melkein 20 vuotta sitten. Punainen Toledo ja me kiemurtelimme saaristoteitä pitkin. Takapenkillä tunnelma vaihteli kirjaston lukusalista talvisotaan. Joka päivä satoi. Muistan harmaat, toisiaan muistuttavat kylät, joissa kaikissa puhuttiin vierasta kieltä. Silti ei kuulemma oltu ulkomailla. Uskoi, ken tahtoi.

Retkeilymajoissa oli kosteaa, mutta kuitenkin kotoisaa. Keräsin rannoilta muovipussiin simpukoita ja erilaisia rihmaisia kasveja. Yön aikana aarteeni alkoivat haista. Aamulla heitin ne äidin käskystä pois ja keräsin uudet.

Joka päivä seurueemme alaikäisille jäsenille annettiin 8 markkaa jäätelörahaa. Se oli hurja summa, ja vuonna 1998 sillä sai loputtoman määrän jäätelöä. Ainakin automatkailun kannalta aivan liian paljon. Kerran, pysähdyttyämme veljen pahoinvoinnin takia, avasin auton oven ja katsoin alas. Juuri sillä kohdalla makasi maassa kymmenen markan kolikko. Mitä se on nykyrahassa. Noin sata euroa? Ilmassa kaikui kassakoneen ääni, jota hihkuntani säesti.

Silläkin rahalla tietysti jäätelöä. Lisää pysähdyksiä tien viereen.

Lossit veivät sateiselta saarelta toiselle, yhdestä jäätelökaupasta seuraavaan. Radiossa soi Shania Twain.

Hirveän hyvä kesä. Sellaisia ei enää ole. Hyviä on. Mutta ei sellaisia.

Raparperi-mansikkapuikot
8 kpl

3 raparperinvartta
3 dl mansikoita
2 appelsiinia
hieman jauhettua kardemummaa
hieman jauhettua vaniljaa
2 dl turkkilaista jogurttia
0,75 dl hunajaa

mehujäämuotit
jäätelötikkuja

1. Pilko raparperit ja mansikat. Raasta toisen appelsiinin kuori.
2. Purista appelsiinien mehu kattilaan. Lisää raparperit, mansikat, kardemumma, vanilja ja appelsiinin kuoriraaste. Anna seoksen kiehua rauhallisesti kunnes raparperit ja mansikat ovat täysin pehmeitä.
3. Lisää hunaja ja anna seoksen jäähtyä. Soseuta.
4. Yhdistä raparperi-mansikkasose ja jogurtti. Tarkista maku.
5. Jaa jogurttiseos mehujäämuotteihin. Lisää jäätelötikut. Pakasta.
6. Irrota puikot muoteista pitämällä niitä hetken aikaa kuuman veden alla.

Keittiössä soi: Chuck Berry

Tuuli | Vegaaniset suklaahippukeksit

Tänään on tuullut, kovaa ja joka suunnasta.Viikonloppuna istutettu korkea mintuntaimi kaatui. Tuuli puhalsi maahan karisseet mullat heti alakerran parvekkeelle.

Mitä tuuli oikeastaan edes on? Liikkuvaa tyhjyyttä? Ei-mitään, jossa on kuitenkin valtava voima?

Tuuli heiluttaa asioita ja ajatuksia, heittelee ja laittaa hetkeksi sekaisin. Sitten se häipyy, lakkaa vain olemasta.

Jälkikäteen tuulta ei voi syyttää mistään - kaatuneesta mintusta tai pyörivästä päästä - sillä eihän sitä enää ole.

Sängyssä on keksinmuruja. Murustelin niitä samalla kun kokosin ajatuksiani poikkeuksellisen tuulisen päivän jälkeen. Keksejä meni aika monta ennen kun mikään oli paikallaan.

Vegaaniset suklaahippukeksit
n. 40 kpl

225 g vegaanista margariinia
2,5 dl fariinisokeria
1,25 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
hieman jauhettua vaniljaa
5 dl vehnäjauhoja
8 rkl säilykekikherneiden lientä
200 g maidotonta suklaata

1. Vaahdota margariini ja sokerit.
2. Sekoita leivinjauhe, ruokasooda ja vanilja vehnäjauhojen joukkoon.
3. Lisää voi-sokerivaahtoon kikherneiden liemi. Lisää jauhoseos vähitellen.
4. Rouhi tai pilko suklaa ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
5. Annostele taikinaa ruokalusikalla pellille. Jätä keksien väliin hyvin tilaa, sillä keksit leviävät uunissa.
6. Paista keksejä 175 asteessa noin 10 minuuttia.

Keittiössä soi: Dresses, Tilhet, pajut ja muut

Sees ja sanaton | Vegaaniset kardemumma-mokkapalat

Istun tällä hetkellä työhuoneellani. Täällä lattiat ovat puusta, seinät tiilestä, katto korkealla. Kaikuu mahtavasti. 

Huonetta syleilee pehmeä miesääni. Mikko Joensuu laulaa. Spotifyssä, joskin seinät saavat äänen kiertämään niin, että sen lähde tuntuu olevan tässä samassa tilassa.

Olen istunut täällä jo hetken aikaa. Kirjoittanut muutaman lauseen, kokeillut paria muuta, pyyhkinyt kaiken ja palannut tyhjään.

Tuntuu, ettei tätä hetkeä ole tarvetta täyttää millään. 

Onnellisena en osaa kirjoittaa, sen olen tänä keväänä oppinut. Minulle kirjoittaminen on korjaamista. En tiedä mihin sanojani käyttäisin, jos en aukkojen tilkitsemiseen ja haavojen paikkaamiseen. Myös tämän blogin tekstit - kaikesta keveydestään huolimatta - ovat jäävuoren huippuja: osia isompia, syvempiä ja joskus synkkiäkin kokonaisuuksia.

Nyt en näe vuoria missään. Merenselkä on sees, horisontti suora. Ei tarvita sanoja sitä suoristamaan. 

Raukeudeltani en jaksa rakentaa edes sen kummempaa siltaa tuolta mereltä tämänpäiväiseen reseptiiin. Sanon vain, että kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä mokkapalat ovat sykähdyttävän ihania. Sellaisia, että niitä syödessään ajattelee, miksei niitä syö aina. 

Miksei tältä tunnu aina?

Vegaaniset kardemumma-mokkapalat
alkuperäinen resepti Kamomillan konditoria -blogista

1,5 dl kookos- tai rypsiöljyä
2 dl kahvia
3 dl soijamaitoa
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria
1,5 rkl kardemummaa
ripaus jauhettua vaniljaa
ripaus suolaa
7 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl pikakahvimuruja

Kuorrute:
0,5 dl kahvia
1 tl kardemummaa
ripaus jauhettua vaniljaa
6 dl tomusokeria

1. Sekoita keskenään öljy, kahvi, soijamaito, sokerit ja mausteet.
2. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja pikakahvimurut.
3. Yhdistä kuivat aineet muiden aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi, mutta älä liikaa.
4. Levitä taikina leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.
5. Valmista kuorrute yhdistämällä kahvi, kardemumma ja vanilja. Lisää tomusokeria vähitellen, kunnes kuorrutteesta tulee tarpeeksi paksua.
6. Levitä kuorrute vielä lämpimän pohjan päälle. Ripottele päälle halutessasi vielä rouhittua kardemummaa tai pikakahvimuruja. Leikkaa neliöiksi.

Keittiössä soi: Mikko Joensuu, Sin Cos Tan

Hulmuamisen aika | Kolme helppoa jäätelöä

Elämä on ollut parin viime viikon ajan yhtä banjon säestämää alamäkiajoa, kaksin käsin skoolailua, auringonpaisteeseen heräämistä, mekkoon pukeutumista ja iltaan asti tarkenemista, pikkukengissä juoksemista ja jo lähteneeseen ratikkaan ehtimistä. Vesiliukumäkeä. Serpentiiniä. Raaputusarpoja, jonottomia kassoja, hintaan kuuluvia santsikuppeja. Jokaisen kulman takaa tuntuu paljastuvan meri, kaiken taustalla soivan se suosikkibiisi, jota parempaa ei olekaan, paitsi ehkä se, joka alkaa soida seuraavaksi.

Jotenkin ihan kauhean kevyen touhukkaan toiveikkaan tuntuista. Niin, kai tälle kaikelle on sanakin. Kesäistä. On niin ihanan kesäistä. Täällä ja tuolla. Pään sisällä ja ulkona kaduilla.

Kaiken kaikkiaan olo on kuin lakanalla, joka on käynyt läpi kovat pyöritykset ja tiukat mankelit, mutta jonka ainoa tehtävä on nyt hulmuta auringossa. Totta kai ennen pitkää tulee taas tahrojen aika, ryppyjen ja vekkien ja myttyyn menemisen, koska sellaista elämä on. Tämä teksti julkaistaan vasta parin päivän päästä. Silloin taivaalta saattaa tulla vettä ja postista kuusi laskua.

Mutta nyt, tässä hetkessä, saa vielä vain heilua vapaana.

Jos tämä olotila olisi ruoka, se oli jäätelö. Tietysti se olisi jäätelö. Itse tehty, mutta ihan tosta noin vaan syntynyt jäätelö. Niin kuin vaikka nuo tuossa alla. Tai nämä täällä.

Eikä vain siksi, että jäätelö on makeaa ja ihanaa. Vaan koska se pakottaa tarttumaan hetkeen. Jäätelö on nautittava nyt, myöhempiä miettimättä, ennen kuin se sulaa ja muuttuu vaatimattomaksi velliksi kulhon pohjalle. Ei anneta käydä niin.

Hunajainen lime-kookosjäätelö

5 dl Pirkka kuohukermaa
1 pieni prk (200 g) kookoskermaa
2 limen raastettu kuori
2-3 rkl Pirkka juoksevaa hunajaa
hieman jauhettua vaniljaa
kourallinen kookoslastuja

1. Vaahdota kerma.
2. Sekoita kerman joukkoon kookoskerma, limen kuoriraaste, hunaja, vanilja ja kookoslastut. Sekoita tasaiseksi.
3. Kaada jäätelömassa vuokaan. Ripottele päälle hieman kookoslastuja.
4. Laita vuoka pakkaseen ainakin 5 tunniksi. Ota jäätelö pehmenemään hetki ennen tarjoilua.

Suklaa-kahvijäätelö

5 dl Pirkka kuohukermaa
1 tlk kondensoitua maitoa
1-2 tl hyvää hienoksi jauhettua kahvia
150 g Pirkka tummaa suklaata
(hieman sitruunankuorta)

Pirkka hedelmäströsseleitä

1. Vaahdota 4,5 dl kermaa. Lisää joukkoon kondensoitu maito (suoraan tölkistä, ei kinuskiksi keitettynä).
2. Pilko puolet suklaasta pieneksi ja laita lopun kerman kanssa mikron kestävään astiaan. Sulata suklaa varovasti. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki.
3. Lisää sulatettu suklaa vaahdon joukkoon. Lisää kahvi, loput suklaat pieneksi pilkottuna ja halutessasi hieman sitruunankuorta. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa jauhettua kahvia tai makeutusta.
4. Kaada jäätelömassa vuokaan. Ripottele päälle halutessasi suklaapaloja tai -rouhetta.
5. Laita vuoka pakkaseen ainakin 5 tunniksi. Ota jäätelö pehmenemään hetki ennen tarjoilua. Koristele strösseleillä.

Maidoton banaani-maapähkinäjäätelö

5 kypsää Pirkka banaania
3 rkl maapähkinävoita
hieman jauhettua vaniljaa

pähkinärouhetta

1. Pilko kypsät banaanit ohuiksi viipaleiksi ja pakasta.
2. Laita jäiset banaaniviipaleet tehosekoittimeen ja soseuta ne.
3. Lisää maapähkinävoi ja vanilja. Sekoita massa tasaiseksi. Koristele pähkinärouheella ja tarjoile heti.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.

Keittiössä soi: Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mumford & Sons, Mikael Saari

Kaikki hyvin

Olen kirjoittanut tänä keväänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Valtaosa teksteistä on käsitellyt... minua. Tavalla tai toisella. Silloinkin, kun kertoja ei ole selkeästi ollut minä, ääni on ollut minun. Jokainen kirjain on minun kynästäni, jokainen lause minun päässäni punottu.

Alkuun se oli ihanaa. Eikä vain ihanaa, vaan myös tarpeellista. Sain levittää mytyksi painautuneen itseni paperille, taitella tunteitani ja ajatuksiani auki, pyyhkiä muitten minulle asettamat ääriviivat ja piirtää itse uudet, ottaa kaiken sen tilan minkä koin tarvitsevani. 

Tämä kevät on ollut kuin pitkä seminaari, jossa jokainen puheenvuoro on ollut varattu minulle. 

On ollut ylellistä saada hiljentää muu maailma ja keskittyä hetkeksi vain omaan ääneensä. Puhuessaan ja kirjoittaessaan sitä kuitenkin toistaa vain sitä, mitä jo tietää. Ainoastaan muita kuuntelemalla voi oppia uutta.

En ole saanut kirjoitettua tännekään pitkään aikaan mitään, koska oma ääneni on alkanut vähitellen kyllästyttää. Se on mielestäni hyvä merkki - osoitus siitä, että varikkokäynti on tehnyt tehtävänsä. Nyt on aika jatkaa matkaa. Siirtää katse minusta muihin, minusta maailmaan.

Tänään on syntymäpäiväni. Syntymäpäivinä minulla on kaksi perinnettä: kakun leipominen ja kriisin kehittäminen. 25-vuotispäivän kunniaksi olin etukäteen ajatellut satsata varsinkin jälkimmäiseen. Asetella eteeni kaikki elämäni epäkohdat ja toteutumattomat haaveet ja tarkastella niitä suurennuslasilla. Tehdä kärpäsistä härkäsiä, sammuttaa valot ja väkisin nähdä suurempia varjoja, kuin mitä asiat todellisuudessa muodostivat.

Ihminen, jolla on hätä, heiluttaa käsiään. Hän tekee niin saadakseen huomion kiinnittymään itseensä ja voidakseen siten tulla autetuksi, pelastetuksi. Huomion hakemiseen meillä kaikilla on oikeus. Kriisiä kehitellessäni kuitenkin huomasin, ettei minulla varsinaisesti ollut mitään hätää. Olin ollut aikeissa ottaa uhrin roolin vaikka mihinkään ei enää sattunut.

Joten jos tänään heilutan käsiäni, olkoon se osana jotain kreisiä tanssia. Tai ilmoituksena siitä, että täällä ois kakkua, koska siitä perinteestä pidin kiinni. Toivon, että teillä on asiat hyvin. Minulla on.

Keittiössä soi: Yann Tiersen, Hauschka, Daniel Kidlund, The Apache Relay, Bronze Radio Return, Lord Huron