Elämässä tärkeää

Olen ollut havaitsevinani viestinnällisen trendin.

Aion kutsua kyseistä trendiä kolumnisti-ilmiöksi. Kyllä, aion saada juuri lanseeraamani ilmiön ja nimeni Wikipediaan.

Otetaan aikakauslehti ja selataan ensimmäiseen kolumniin. Yleensä tyylikkään mustavalkokuvan vieressä kolumnisti summaa itsensä muutamalla lauseella - usein kertomalla, mikä elämässä on hänen mielestään tärkeää.

Kolumnistin mielestä tärkeää on hyvin istuvat sukkahousut ja se, ettei voileipiä aina tarvitse tehdä itse.

Kolumnistin mielestä elämässä tärkeää on popcornin syöminen taide-elokuvissa ja lempinimien keksiminen.

Kolumnistin mielestä elämässä on tärkeää postikorttien kirjoittaminen, kassajonossa hymyileminen ja se, ettei jää harmittelemaan, jos viherkasvit välillä kuolevat.

Jos joku on aistivinaan tekstissäni pientä piikittelyä, se joku aistii väärin. Bloggaajan mielestä kaikki ylläolevat asiat ovat tärkeitä. Mikään ei pilaa päivää niin kuin valuvat sukkikset. Popcornit ja ihan kaikki elokuvat, kyllä! Uuden lempinimen keksiminen olisi mielestäni erittäin tärkeää, terveisin vastentahtoinen Tepa. Viherkasvien kuolemaa ei todellakaan kannata surra. Omien kokemusteni mukaan ne ovat kaikki itsetuhoisia pirulaisia, jotka eivät selvästikään tahdo elää kahta kuukautta kauempaa.

Hyvät lempinimet ja hyvät sukkahousut ovat aiheita onneen. Mutta harva meistä silti kuolinvuoteellaan tulee muistelemaan niitä tai Georges Mélièsin elokuvia ja Kino Engelin lattialle kaatuneita poppareita, saati soimaamaan itseään kaktuksensa kuolemasta. Aikamme elämys-ja kokemusyltäkylläisyyden keskellä olemme oppineet puhumaan haaveistamme ja toiveistamme niiden kuuluisien pienten hyvien asioiden kautta. Nykyään on aivan hyväksyttävää haluta paljon, mutta jostain syystä ei niin hyväksyttävää sanoa sitä ääneen. On helpompaa sanoa, että elämässä on tärkeää iltakävelyt ja torikahvit, kuin rakkaus, rauha, koti, isänmaa, valta tai raha. Tai oma Wikipedia-artikkeli.

Kolumnisti-ilmiö ei ole negatiivinen ilmiö. Ei ollenkaan. Mutta vähän hämmentävä se on. Luin facebookista ala-astekaverini suorasanaisen päivityksen siitä, miten hän on onnellinen ja huomasin ajattelevani, että voisihan tuon nyt jotenkin muutenkin sanoa. Jotenkin muuten kuin noin selkeästi.

Minä sen sijaan kerron siitä, miten paistoin maissia ja tomaatteja, pilkoin avokadoja ja täytin niillä tortilloja. Kerron, miten ilta-aurinko siivilöityy kauniisti ikkunasta ja miten kotimatkalla poimitut lupiinit tuoksuvat. Toisin kuin kaverillani, minulla ei ole jostain syystä pokkaa sanoa suoraan, että olen onnellinen.

Joten kun puhun näistä tortilloista, puhun oikeasti onnesta. Vaikka ovathan ne osittain sama asia.

Avokado-maissiwrapit
3:lle

2 kypsää avokadoa
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 rkl öljyä
100 g kirsikkatomaatteja
2 keitettyä maissintähkää
1 lime
1 punainen chili
1 rkl turkkilaista jogurttia
suolaa
mustapippuria

salaatinlehtiä
täysjyvätortilloja

1. Pilko keitetyt kanamunat ja avokadojen hedelmäliha pieneksi. Sekoita keskenään.
2. Kuumenna pannulla öljyä. Leikkaa terävällä veitsellä maissintähkästä reunat irti. Heitä kova keskiosa pois ja laita maissinjyvät pannulle viipaloitujen kirsikkatomaattien ja hienonnetun chilin kanssa. Paista, kunnes maissit ovat saaneet hieman väriä.
3. Sekoita paistinpannun sisältö, turkkilainen jogurtti ja avokado-kananmunatahna keskenään. Purista joukkoon puolikkaan limen mehu. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan.
4. Levitä salaatinlehtiä ja avokado-maissitäytettä täysjyvätortilloille. Leikkaa puoliksi ja tarjoile.

Keittiössä soi: Wild Beasts

Jamie edellä, minä perässä

Ostin kuukausi sitten Jamie Oliverin keittokirjan, jonka päätin kokata läpi.

Olen saanut tähän mennessä kokeiltua yhtä ohjetta. Mutta hei, onhan sekin jotain. Jos pennissä on miljoonan alku, niin yhdessä Jamien reseptissä on jo ainakin brittiaksentin ja oman villiyrttitarhan alku.

Valitsin ensimmäiseksi ohjeeksi Jamien version intialaisesta sag aloosta, koska siinä luki nimeni = sitä kuvailtiin sanoilla halpa ja helppo. Lisäksi käytettiin ilmaisua hemmetin hyvä. Myyty!

Jamie (kyllä, olemme etunimiväleissä) kirjoitti tuntevansa suurta nöyryyttä intialaisen ruoan yksinkertaisuuden ja nerokkuuden edessä. Koska minulta puuttuu huippukokin nöyryys, tein alkuperäiseen reseptiin vielä joukon omia muunnoksia. En tiedä, voiko minun annostani enää kutsua sag alooksi tai edes intialaiseksi ruoaksi, mutta halvan, helpon ja hemmetin hyvän voi ruksia tämänkin ohjeen kohdalta.

"(hindiksi hyvää ruokahalua)"!

Sag aloo (intialainen peruna-pinaattipata)
alkuperäinen ohje kirjasta Kätevä kokki Jamie
4:lle

3 tomaattia
1 sipuli
2 rkl punaista currytahnaa
1 kg perunoita
1 tl suolaa
mustapippuria
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chili
2 tl kuminansiemeniä
1 tl jauhettua kuminaa
1 tl kardemummaa
iso nipullinen tuoretta pinaattia (tai 1 pss pakastepinaattia)
1 tl sokeria

wokkiöljyä (etsin maapähkinäöljyä, mutta käytin lopulta wokkiöljyä, josta osa oli seesamiöljyä. Pähkinäinen maku toi ruokaan paljon luonnetta lisää.)

tarjoiluun paksua maustamatonta jogurttia

1. Pilko tomaatit ja sipulit muutamaan osaan, ja laita ne currytahnan kanssa tehosekoittimeen. Tee aineksista tahna ja paista sitä wokkiöljyssä noin viisi minuuttia.
2. Pilko perunat pienehköiksi paloiksi ja laita ne pannulle tomaatti-sipulitahnan joukkoon. Lisää suolaa, pippuria ja sen verran vettä, että perunat melkein peittyvät.
3. Laita pannulle kansi ja anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes perunat ovat kypsiä.
4. Ota kansi pois, nosta lämpötilaa ja anna seoksen kiehua kasaan noin vartin verran.
5. Kuumenna toisella pannulla lisää öljyä ja lisää joukkoon hienonnettu valkosipuli, pieneksi pilkottu chili ja mausteet. Ruskista, kunnes seos alkaa tuoksua.
6. Lisää öljyseoksen joukkoon ryöpätty tuore pinaatti tai pakastepinaatti. Lisää lopuksi sokeri. Yhdistä molemmat pannulliset ja sekoita tasaiseksi. Jos käytit pakastepinaattia, kuumenna sag aloota vielä sen verran, että pinaatin nesteet ovat haihtuneet.

Tarjoile sag aloo maustamattoman jogurtin kera.

Keittiössä soi: Barenaked Ladies

Toisenlaista ruokaa

Teininä rakastin Demin kesänumeroa. Siinä kerrottiin tarkkaan, mitä huulikiiltoa käyttää, millaiset uikkarit ostaa ja mitä kirjoja lomalla lukea. Ja tietysti miten sanoa kesäheilalle syksyllä kiltisti heihei.

Jotkut neuvot tulivat enemmän tarpeeseen kuin toiset. Kirjavinkeistä muistan olleeni aina hyvin kiitollinen. Menin valmiin listan kanssa kirjastoon ja lainasin kaikki. Luin hyvät kirjat, huonot kirjat ja hyvät vielä toiseen kertaan. Kesäheilaa olisi kaivattu lähinnä kantamaan kirjoja takaisin kirjastoon.

Nykyään käyn kirjastoissa paljon, mutta luen melko vähän. Se on suuri sääli, enkä tiedä mitä tai ketä siitä syyttää. Kiirettä ehkä, kenties Demin kesänumeron ja valmiin kirjalistan puuttumista.

Ottaisin erittäin mielelläni kirjavinkkejä vastaan. Haluaisitteko te jakaa omianne? Näin kesällä kaipaan hyviä kirjoja torikahviloissa ja ratikkamatkoilla luettaviksi. Kaikki tyylit kelpuutetaan.

Jotta kehtaan pyytää teidän neuvojanne, jaan myös muutamia omiani. Kokosin yhteen kirjoja, jotka ovat puhutelleet, viihdyttäneet, naurattaneet ja itkettäneet minua - joskus yhtä aikaa.

Keittokirjojakin saa ehdottaa, niin ensi kerralla syödään taas.

1. Eikä yksikään pelastunut (And Then There Were None)

Rikosromaanien grand old ladyn, Agatha Christien klassikkoteos on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Maailman tunnetuin suljetun tilan mysteeri on suorastaan huvittava, kunnes lukija tajuaa, että on aivan yhtä avuton ja tietämätön kuin romaanin hysteerisiksi käyvät henkilöt.

Eikä yksikään pelastunut on ainoa kirja, jonka takia olen lintsannut koulusta (tai en edes koulusta... yliopiston luennolta!). Poljin kesken päivän kotiin lukemaan romaanin loppuhuipennuksen, joka koostuu vainoharhaisista henkilöhahmoista ja piinaavasta tunteesta, että kohta käy huonosti. Ollessani niin syvällä tarinassa kuin mahdollista, makuuhuoneeni seinäkello tippui maahan. En ole ikinä - ikinä - pelästynyt niin paljon. Menetin siinä järkytyksessä varmaan muutaman elinvuoden, mutta ei se haittaa.

Kirjan dramaattisuutta lisää se, että sen voi lukea vain kerran. Onneksi se yksi kerta olin niin hyvä. Huh. Vieläkin ottaa vähän sydämestä.


2.  Elämän lempeät maut (The School of Essential Ingredients)

Kuvittele lohdullisin mahdollinen tilanne. Onko se ystävän halaus harmaalla asemalaiturilla ja tarjous kantaa rinkkaa, jota ei itse jaksa enää edes nostaa, vai ehkä se, että joku lämmittää saunan, keittää teetä ja lopulta peittelee sänkyyn kurjan päivän päätteeksi? Onko se ajatus siitä, että huomenna on taas uusi päivä vai oluttölkin sihahdus ja sohva?

Tai sitten se on jokin kohtaus Erica Bauermeisterin romaanin sivuilta. Elämän lempeät maut on kertomus rakkaudesta ja rakkaudesta ruokaan ja ennen kaikkia haavoista, joita ne voivat parantaa. Harva osaa kirjoittaa voin vaahdottamisesta ja särkyneistä sydämistä yhtä kauniisti ja hartaasti kuin Bauermeister. Jos haluat lukea tarinan, joka tuntuu pehmeältä viltiltä ja maistuu tummanpunaiselta tomaattikastikkeelta, kaupungin parhaalta pihviltä ja kesäiltana nautitulta sitruunakakulta, lue tämä.


3. Vasen jalkani (My Left Foot)

Tuhatkaan Pinterestin parasta inspiraatiotaulua ei pysty samalla tavalla siihen, mihin vaikeasti vammaisen Christy Brownin elämästä kertova Vasen jalkani: vakuuttamaan, että usko voi siirtää vuoria.

Vasen jalkani on kirja kaikille, jotka ovat joskus tunteneet riittämättömyyttä, ulkopuolisuutta tai voimattomuutta maailman haasteiden edessä. Luin kirjailija-runoilija-taidemaalari Christy Brownin omaelämänkerran äitini suosituksesta ollessani 10-vuotias. En enää muista tarkalleen, mutta siinä tapahtui, mutta muistan tunteen, joka lukemisesta jäi. Jos olisin osannut 10-vuotiaana liikuttua, olisin aivan varmasti liikuttunut (olen tajunnut itkemisen ilot vasta myöhemmin). Jos vuonna 2001 olisi ollut sosiaalista mediaa, olisin mennyt ja hehkuttanut kaikki mahdolliset statukset ja kentät täyteen.

#NothingIsImpossible


4. Säkenöivät hetket

On kirjoja, joiden juonta on vaikea tiivistää. Välillä on epäselvää, johtuuko se siitä, että tapahtumia on niin paljon vai niin vähän. Katja Kallion romaanissa Säkenöivät hetket tapahtumat eivät olennaisia. Olennaista on se, miten tapahtumat vaikuttavat romaanin hahmoihin ja heidän välisiin suhteisiinsa. Ja tietysti se, miten kauniisti siitä kaikesta kerrotaan.

Katja Kallio kirjoittaa herkästi ja tarkasti. Kesäisestä 1910-luvun Hangosta alkava tarina ei pääty ennen kun uimapukuja ja poikaystäviä koskevien riitojen aiheuttamat pienet säröt ovat kasvaneet niin isoiksi kuiluiksi, että niiden erottamat perheenjäsenet eivät pysty enää mitenkään tavoittamaan toisiaan.

Mutta vaikka joitain haavoja aika ei paranna koskaan, jotkut voivat parantua vuosikymmenten jälkeen yhdestä sanasta tai halauksesta. Joskus kotiin voi palata yhdellä oikeaan suuntaan otetulla askeleella, vaikka olisi ensin matkannut tuhansia kilometrejä päästäkseen sieltä pois.

Suosittelen erityisesti kaikille, joilla on äiti, sisko tai tytär.


5. Appelsiinin tuoksu (Five Quarters of the Orange)

Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksu tuo mieleeni Kirkan kappaleen Varrella virran. Joen rannalla olevassa kylässä kaikki näyttää olevan hyvin vielä kauan sen jälkeen, kun asiat ovat alkaneet mennä peruuttamattomalla tavalla vikaan. Kun todellisuus paljastuu, ei menneisyyttäkään voi enää peitellä. Valheilla voi olla pitkät ja piinalliset seuraukset, vaikka niiden kertoja olisi vasta lapsi.

Kuten Säkenöivät hetket, myös Appelsiinin tuoksu on erinomainen kuvaus yhteisöstä, joka ei voi hyvin. Päähenkilön äiti on kova ja kylmä, ja ruoka on ainoa tapa, jolla hän osaa jakaa lämpöä lapsilleen. Siksi Elämän lempeiden makujen lisäksi myös Appelsiinien tuoksu on täynnä poikkeuksellisen kaunista kuvausta ruoasta ja sen merkityksestä.

Ranskalainen ruoka, helteiset maalaismaisemat ja jännittävä juoni tekevät Appelsiinin tuoksusta täydellisen kesäkirjan. Kirja herättää lisäksi voimakkaan halun käydä ostamassa taas yhden uuden muistikirjan.


6. Muleum

Erlend Loen kirjoista joko pitää tai ei pidä. Minä pidän.

Muleum tarjoaa reilun 200 sivun pituiset huutonaurot tai sitten ei mitään.


Keittiössä soi: First Aid Kit

Jälleen yksi hyvä uusi elämä

Tiedättekö ihmistyypin, jolle on ominaista uuden elämän aloittaminen? Yleensä maanantaisin, heti näitten juhlien jälkeen, samantien kun kesä alkaa, sitten kun kesä loppuu, vielä ennen syyslomaa, kunhan joulusta on päästy.

Olen kyseisen koulukunnan vannoutunut kannattaja. Aloittelen uusia elämiä hyvin usein. Milloin milläkin teemalla. Pari viikkoa sitten elämässäni alkoi merkittävä uusi aikakausi, kun tajusin, että saan tukkani ensimmäistä kertaa nutturalle.

The Age of Bun has begun.

Toki myös klassiset elämänmuutosteemat ovat minulle hyvin tuttuja. Havahduin eilen, että puolimaraton, joka on jo pidemmän aikaa ollut neljän kuukauden päässä, täytyykin juosta jo kahden ja puolen kuukauden kuluttua. Nyt hei alkaa uusi elämä, sanoin dipatessani kanelipullaa kahviin.

The Age of Buns is over.

Paitsi että tiedän jo nyt, ettei se kuitenkaan ole. Ei enää sitä ja tätä -elämät eivät jaksa yleensä kiinnostaa minua kauhean kauan. Siksi olen elämänmuutoskäyttäytymisessäni alkanut pyrkiä kohti toista suuntaa: sen sijaan että vähentäisin "huonoja" juttuja,  yritän lisätä hyviä. Hyvät jutut voivat olla mitä vaan. Tällä hetkellä ne ovat iltalenkkejä ja kunnon aamiaisia. Vähän enemmän pyörää kuin bussia. Enemmän uusien lenkkareiden käyttämistä kuin niiden eteisessä lepuuttamista. Enemmän hävettäviä mutta silti tsiisus-miten-hyviä hittibiisejä hölkkäsoittolistalle. Enemmän harkittuja, hyviä pullakahveja, sillä henkilökohtainen historiani on todistanut, että

the Age of Buns is never over,

mutta se ei tarkoita, etteikö samaan aikaan voitaisi elää myös tuorepuuron ja juoksutreenien aikakautta.

Töissä olen syönyt tuorepuuroa aamiaiseksi jo monen kuukauden ajan. Nyt olen koukussa. Tuorepuuro on trendikästä ihan syystä: se on helppoa, terveellistä ja tuunattavissa tuhannella eri tavalla. Laitoin tämänkertaisen uuden elämäni ensimmäiseen puurosatsiin paahdettua kookosta, mustikoita, banaania, neljän viljan hiutaleita ja spelttiä. Nesteenä käytin Valion piimää.

Puurosta tuli lopulta sen verran hyvää, että jopa pikkuveli, joka oli edellisessä lauseessa kehunut juhannuksensa suosikkimättöä (lihapiirakoita, joiden välissä pekonia ja paistettuja kananmunia), myönsi, että täähä o hyvää. Vaikka aloittelen uusia elämiä hyvin mielelläni ja aina yhtä innokkaana, voi uudet hyvät jutut lisätä myös vanhojen juttujen kylkeen. Puuro - ja piimä - sopii aivan hyvin samaan elämään pekonin ja pullakahvien kanssa.

Huomatkaa ajankohtainen lusikka!

Mustikka-kookostuorepuuro
4:lle

4 dl Valio Piimää
2 dl neljän viljan hiutaleita
1 dl spelttihiutaleita
2 dl kookoshiutaleita
2 dl mustikoita (tuore tai pakaste)
2 banaania
2 tl kardemummaa
1-2 dl maitoa
(1 tl hunajaa)

1. Sekoita neljän viljan hiutaleet ja spelttihiutaleet piimän kanssa.
2. Paahda kookoshiutaleita kuivalla pannulla, kunnes ne ovat saaneet väriä.
3. Soseuta banaanit haarukalla ja lisää kookoshiutaleiden, mustikoiden ja kardemumman kanssa puuropohjan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
4. Anna puuron turvota jääkaapissa yön yli. Jos puuro on aamulla liian paksua, lisää joukkoon maitoa. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessassa hieman hunajaa.

Keittiössä soi: Pet Shop Boys

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Valio.

Ystäviltä ystäville

Haluaisin selittää teille juurta jaksaen tarinan, joka ylläoleviin limoncello-pulloihin ja sitruunakakkuun liittyy.

Haluaisin kertoa teille unesta, jonka ystäväni näki. Haluaisin kertoa teille toisesta ystävästäni, joka päätti toteuttaa ensimmäisen ystävän unen. Haluaisin kertoa teille kaikista niistä ystävistä, jotka auttoivat toista ystävää rakentamaan ensimmäisen ystävän uneen perustuvan näyttelyn. Haluaisin kertoa teille pikkutarkasti jokaisesta unen yksityiskohdasta, kuten pienestä pekonilla surffaavasta miehestä ja sitruunansiemenistä tehdyistä tauluista, ja siitä, miten ne kaikki toteutettiin.

Mutta joskus kertominen ei riitä. Joskus tunnelmaa tai tilannetta on mahdoton kuvailla jälkikäteen. Joskus on vain pakko olla läsnä. Joskus on tyydyttävä toteamaan, että olipahan mahtavaa, olisittepa olleet siellä.

On silti melko nihkeää hehkuttaa jotain, mistä toinen ei voi päästä osalliseksi. Siksi on kai keksitty tuliaiset. Pienet maistiaiset siitä ihanasta, mitä itse on päässyt kokemaan.

Joten tässä teille kuvia näyttelyssä nautituista limoncellosta ja lemon drizzle cakesta. Pekonilla surffaava pikkumies ehti jo mennä.

Vaikka totuushan tietysti on, että niin kiva kuin postikortti reissusta onkin, on huomattavasti mukavampaa olla itse matkalla mukana. Älkää siis tyytykö kuviin (joissa lemon drizzle cake ei ainakaan ole edukseen), vaan kokeilkaa itse! Molemmat sitruunaherkut ovat yksinkertaisia: ne eivät vaadi taitoa, mutta aikaa kylläkin. Siinä mielessä ne ovat vähän niin kuin ystävyys. Limoncelloon, drizzle cakeen ja ystävyyteen laitettu aika palkitaan kyllä. Niitä ilman voi elää, mutta viime lauantaina paikalla olleena sanoisin, että ei kannata.

Limoncello
1,5 l
alkuperäinen resepti täältä

0,75 l Koskenkorvaa tai vastaavaa kirkasta viinaa (käytimme 32-prosenttista, mutta suosittelen 40-prosenttista)
7 isoa sitruunaa
0,75 l vettä
500 g sokeria

1. Kuori huolella pestyistä sitruunoista kuoret ja laita isoon purkkiin. Pidä huolta, että kuorit vain sitruunan kuoren keltaisen osan. Kaada kuorien päälle viina.
2. Anna seoksen olla pimeässä kaksi viikkoa. Älä avaa purkkia.
3. Sekoita sokeri kiehuvaan veteen. Anna sokeriliemen jäähtyä.
4. Poista sitruunankuoret viinan joukosta ja kaada tilalle sokeriliemi. Anna tekeytyä pimeässä ainakin kaksi viikkoa. Voit välillä ravistaa purkkia, jotta sokeri ei jämähdä purkin pohjalle.
5. Nauti valmis limoncello mahdollisimman kylmänä.

Lemon drizzle cake (keksikää joku tälle nyt hyvä suomenkielinen nimi!)
12:lle
alkuperäinen resepti Minnalta

225 g voita
225 g sokeria
4 kananmunaa
2 sitruunan raastettu kuori
225 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

2 sitruunan mehu
80 g sokeria

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa taikina tasaiseksi.
2. Raasta sitruunoista kuori ja lisää kuoriraaste taikinaan.
3. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
4. Voitele vuoka (halkaisija 18-20 cm) ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 180 asteessa noin 45 minuuttia.
5. Pistele kakkuun haarukalla reikiä ja kaada sitruuna-sokeriliemi kakun päälle. Anna jäähtyä. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Keittiössä soi: The Four Tops

Onni yksillä, kakku kaikilla

Olin kerran 12-vuotiaana mummolassa lounastamassa, kun enoni tuli kylään. Lounaan aikana eno kaivoi taskustaan lottokupongin, jonka numerot oli unohtanut tarkistaa. Mummini, innokas lottoaja itse, päätti heti tarkistaa numerot ja hei, hetkinen... Voiko ollaaaaaaAAAAAAAAAA! KUUSI OIKEIN! Me ollaan rikkaita! Minne lähdetään! Voiko olla! Voiko olla! Soittakaa vaarille! Tarkistakaa vielä!

No joku tarkisti. Kävi ilmi, ettei oltukaan ihan niin rikkaita. Mummilla oli lehteä lukiessa mennyt Jokerin ja loton rivit sekaisin. Alkuperäinen kuusinumeroinen potti kutistui muistaakseni noin neljään euroon.

Olin voiton karkaamisesta aivan musertunut. Huomattavasti musertuneempi, kuin esimerkiksi enoni, jonka rahat olisivat olleet ja jota niiden tuleminen ja katoaminen ei tuntunut juurikaan hetkauttavan. Mummini jupisi hieman nolona nurkassa, mutta minä, jolle hypoteettisesta voittopotista olisi kuulunut nolla prosenttia, olin todella pettynyt.

Lapsena rakastin voittamista. Huima pituuskasvuni 10-vuotiaana ei todennäköisesti johtunut kasvupyrähdyksestä vaan siitä, että voitin niihin aikoihin Hyvinkään Anttilan piirustuskilpailun. Kasvoin viimeiset viisi senttiä luultavasti pelkästään sen takia, että nimeäni kuulutettiin kauppakeskuksen kovaäänisissä.

Pidän voiton tunteesta tietysti edelleen, mutta koska voitan niin harvoin missään tai mitään, olen keskittynyt rakastamaan helpommin saavutettavia asioita, kuten jäätelöä, luonnonkukkia ja Benedict Cumberbatchia valkokankaalla. Olen silti mielissäni, että minulla on tarjota teille tänään edes mahdollisuus voittaa! Fazerin ja Vallilan yhteiskampanjan arvonnan voittajat pääsevät nauttimaan karkista ja kankaista - aika kiva kombo, eikö vain.

Kaikki halukkaat kuitenkin pääsevät nauttimaan jäätelökakusta! Tein Herkkuhaastetta varten jäätelökakun, jossa maistuu ikisuosikkini pätkis, raikas sitruuna ja makea valkosuklaa. Vaikka arpaonni on vain yksillä, niin onneksi kesä ja kakku meillä kaikilla. Nautimme sopivasti sulaneesta kakusta kavereiden kanssa laiturilla istuen, kesän ihanuutta huokaillen. Jos Suomeen syntyminen on lottovoitto, niin kakun syöminen kesä-Suomessa on seitsemän oikein ja kaikki mahdolliset lisänumerot.

Pätkis-sitruunajäätelökakku
12:lle

Pätkiskakkupohja
3,5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2,5 dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3,5 dl kuumaa kahvia
1,2 dl öljyä
1 pss (140 g) Fazerin Pätkis Mini Bites -suklaakarkkeja
50 g Fazer Premium 70% tummasuklaata

1. Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet paitsi suklaat.
2. Lisää kuuma kahvi samalla sekoittaen. Lisää sitten kananmunat ja öljy. Sekoita, mutta älä liikaa.
3. Pilko suklaat pieniksi paloiksi ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
4. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija 18 cm) ja paista kakkua 180 asteessa noin 50 minuuttia. Anna valmiin kakun jäähtyä täysin.

Sitruuna-valkosuklaajäätelö

4 dl kermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

1 dl glukoosisiirappia
1 dl turkkilaista jogurttia
2 sitruunaa
100 g Fazer Premium Lemon valkosuklaata
1/2 pss Fazerin Pätkis Mini Bites -suklaakarkkeja

1. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla.
2. Vatkaa kananmunat ja glukoosisiirappi vaahdoksi.
3. Yhdistä vaahdot ja lisää joukkoon jogurtti. Purista joukkoon yhden sitruunan mehut ja lisää kahden sitruunan kuoriraaste.
4. Raasta tai pilko suklaat pieniksi paloiksi ja lisää jäätelömassan joukkoon.
5. Laita jäätelömassa laakeaan kulhoon ja pakasta vähintään 8 tuntia. Sekoita jäätelöä pakastamisen aikana 3-4 kertaa. Sekoittaminen erityisesti pakastamisen alkuvaiheessa takaa, ettei jäätelöstä tule hileistä.

Kakun kokoaminen

1. Halkaise suklaakakku kahteen osaan.
2. Vuoraa sama irtopohjavuoka, jossa paistoit kakun, leivinpaperilla. Laita pohjalle pyöreä pala paperia ja reunoja kiertämään suorakulmio siten, että leivinpaperin reunat tulevat vuoan reunoja korkeammalle. Kun täytät kakun, siitä tulee korkeampi kuin vuoasta.
3. Laita toinen kakkupohja vuoan pohjalle, lusikoi päälle jäätelö ja laita toinen kakkupohja kanneksi. Laita pakkaseen.
4. Ota kakku sulamaan hyvissä ajoin ennen tarjoilua.

Keittiössä soi: Ylvis, erityisesti What does the fox say

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Vallila ja Fazer.

Samanlainen, kiitos

Muistan ajan, kun en oikein tiennyt, miten baareissa pitäisi käyttäytyä. Nykyäänhän olen yökerhoissa kuin kala vedessä. Supliikki glittersuomuinen kala tonicvedessä. En koskaan istu nurkassa ja tuijota lasiin. En koskaan poistu seurueesta käydäkseni vessassa useammin kuin olisi oikeasti tarvetta. En ole koskaan, koskaan, pyytänyt dj:tä soittamaan Pojua. Tavallisesti poistun baareista crowdsurffaamalla suoraan ulko-ovesta ulos.

Mutta vaikka sitä saattaa olla vaikea uskoa, on ollut aika, jolloin asiat olivat toisin. Ennen muinoin -taidetaan puhua suurinpirtein vuodesta 2009 jkr. - juomien tilaaminen anniskeluravintoloissa oli mielestäni todella kuumottavaa. Olin hyvin rauhallinen teini, ja minulle lonkero tarkoitti vielä 18-vuotiaanakin sitä, mitä mustekala heiluttaa. Miten siis olisin voinut ensikertalaisena tietää, miten toimia ja mitä tilata, kun eihän siinä tiskillä edes koskaan kuule mitään?  Ei juomien ostamista harjoiteltu kotona niin kuin harjoiteltiin muita tärkeitä tilanteita, kuten opettajan kättelemistä todistustenjaossa. Vasempaan käteen todistus, kiitos, oikealla kädellä kättely, tässä tällainen pieni lahja opettajalle, takaisin omalle paikalle.

Siispä tilasin aina sitä, mitä vieruskaverikin. Lempijuomani oli monta vuotta Samanlainen. Jäillä silloin, kun niitä satuttiin tarjoamaan.

Kerran yritin tilata Hoegaardenin. Yritin ensin sanoa nimen niin kuin suomalainen, sitten niin kuin belgialainen, sitten niin kuin hermostunut, änkyttävä belgialainen. Päädyin ostamaan tota tosta hanasta. Oli sekin ihan hyvää.

Baaritiskitraumani ovat yksi niistä syistä, joiden takia nykyään vietän aika vähän aikaa baareissa. (Toim. huom. kirjoittaja valehteli koko ensimmäisen kappaleen ajan.) Toinen on se, ettei Helsingissä ole Kauppayhtiötä, kolmas taideopiskelijan taloudellinen tilanne ja neljäs se, että voihan sitä kilistellä kotonakin. Ja ihan ilman stressiä! Saa sitä mitä haluaa, vaikka ei tietäisi, miten nimet sanotaan ja mihin juomiin saa laittaa pillin (niin, on kuulemma sellaisiakin, joihin ei saa. Ei edes muka raidallista pahvipilliä!).

Kuvien drinkkiin tarvitaan sellaista kuohuvaa juomaa [ˈspɑː(r)k(ə)lɪŋ waɪn] ja myös sellaista pitkulaista, isolehtistä kasvia puutarhasta [ˈruːˌbɑː(r)b]. Kasvista tehdään sose, joka kaadetaan kuohuvan asian kanssa lasiin. 

Sitten laitetaan pilli.

Sitten vaan kilistellään [tʃɪn tʃɪn]! Ihanaa! Toinen samanlainen! Soittakaa Poika saunoo!

Raparperibellini

n. 300 g raparperia
1 dl vettä
1 dl sokeria
yksi pullo kuohuviiniä

limeä koristeeksi

1. Pese raparperit huolella. Pilko ne pieniksi ja laita veden ja sokerin kanssa kattilaan.
2. Keitä raparpeja hiljalleen niin kauan, että ne pehmenevät täysin. Soseuta ja anna jäähtyä.
3. Jaa raparperisose kuohuviinilaseihin ja kaada päälle kylmä kuohuviini. Nauti heti.

Keittiössä (oikeasti) soi: Edith Piaf

Paras harrastus ja parhaat harrastuskaverit niinku ikinä

Bloggaaminen taitaa olla ensimmäinen harrastukseni, jota en ole harkinnut lopettavani ensimmäisen kahden vuoden aikana.

Pesäpallon vannoin lopettavani joka kerta, kun löin yli 50 hutia putkeen. Tätä tapahtui noin joka toisissa harjoituksissa.

Jalkapalloilijan urani loppui ensimmäiseen omaan maaliin. Hyvinkään Euroliigan Sevillan 91-tytöt, antakaa anteeksi. Olen aika varma, että Valencia olisi voittanut meidät joka tapauksessa.

Oboen soiton olisin luultavasti lopettanut heti ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta opettajani ehti ensin. Tilalle tullut opettaja sai minut jatkamaan vielä neljä vuotta, koska ymmärsi välillä tuoda tunneille karkkia. Hän oli myös uskomattoman ihana ihminen ja taitava opettaja, mutta eivät ne karkitkaan huono veto olleet.

Lenkkeilyharrastuksen lopetan nykyään jokaisen mäen päällä. Paitsi että se ei pidä paikkansa. Lopetan jo puolessa välissä mäkeä.

Charleston-tanssia jatkoin niin kauan, että saatoin sanoa harrastavani sitä. Kyllä kahdeksat treenit ovat tosiharrastajan merkki, eivät karttuneet taidot.

Mutta bloggaaminen! Siihen en ole vielä kyllästynyt. Johtuu osittain siitä, ettei täällä ole kukaan torstaisin kello 17 laittamassa raksia ruutuun sen merkiksi, olenko paikalla vai en. Tai ettei tätä tehdessä omat mokat vahingoita ketään muita (ei toivottavasti edes silloin, kun kirjoitin yhteen reseptiin tarvittavan 1 dl matoja, enkä maitoa, kuten oli tarkoitus. Tarkistin googlesta ja takapihan lapsilta, että ainakaan kastematojen syönti ei ole kovin vaarallista). Mutta tämä on myös ainoa harrastukseni, jonka myötä olen päässyt hengaamaan (= oleskelemaan samassa kiinteistössä) julkkisten kanssa ja istumaan ammattimeikkaajan tuoliin. Olen maannut sohvalla, kun lähetti on tuonut viinipullon ovelle ja saanut kotiin viemiseksi niin paljon suklaata, että on täytynyt soittaa kaveri kantoavuksi.

Haasteensa tietysti on tässäkin harrastuksessa. Kirjaimellisesti. Osallistun Fazerin ja Vallilan Herkkuhaasteeseen, johon voi tutustua mm. täällä. Fazerin tuotepaketti oli sen verran runsas, että kampanjan suurin haaste lienee saman vaatekoon säilyttäminen. Varsinainen haaste on kuitenkin kehitellä Fazerin tuotteista Vallilaan tuotteiden ilmeeseen sopiva suklainen resepti. Viikon päästä maanantaina näkyy ja kuuluu, mitä olen saanut aikaan!

Parasta ainoassa tämänhetkisessä harrastuksessani on kuitenkin ihmiset. Muutkin kuin kuuluisat ja minulle viiniä tuovat. Koska te, rakkaat lukijat, olette vähän niin kuin tämän harrastuksen pointti, on teilläkin mahdollisuus päästä osingoille. Fazerin ja Vallillan tuotteita on tarjolla viikon päästä maanantaina alkavaan arvontaan osallistuville. En ole ottamassa täällä osallistujien nimiä ylös, mutta pysykää silti hollilla. Ilmaisen suklaan takia, tai sitten vain siksi, että ilman teitä tätä hommaa ei haluaisi tehdä kukaan. Lupaan kertoa sen uudelleen ensi viikolla.

Hyvää kesäkuuta!

Keittiössä soi: Yann Tiersen

Tätä kirjoitusta on sponsoroinut Vallila ja Fazer.

Lisää vain kissa

Yksi lempiruokabloggaajistani, Joy the Bakerin Joy, on tehnyt napakan listan siitä, miten ruokablogata oikein. Lista on täydellinen pikaopas siihen, miten tätä hommaa kuulu tehdä. En meinannut pysyä Ikeasta hankitulla keittiötuolillani listaa lukiessani, koska kokovartalonauroin niin makeasti. Ja heti perään muuten tiedoksi, että itseään kunnioittava ruokabloggaaja ei hanki keittiökalusteitaan Ikeasta. Se on rustiikkinen puupöytä tai ei mitään.

Joyn mukaan paperisia pillejä ja lasisia säilykepurkkeja ei voi näyttää blogissaan liikaa. Koska kuka meistä EI juo vihersmoothietaan tai mint julepiaan majoneesipurkista? Kuka meistä ei ylipäätään juo mint julepeja? Koristelemme itsekasvatetuilla mintunlehdillä ja nautimme patiolla lippuviirien alla? Sitä minäkin. Kaikkihan me.

Jos siis teet mitä tahansa nestemäistä, kaada oliiviit lavuaariin ja laita esiteltävä ruokasi niiden purkkiin. Sympaattisen paperipillin voi tuikata oikeastaan minne vaan. Kyllä sen raakapuuronkin saa pillistä tulemaan, jos vain tarpeeksi tahtoo.

Pillillä ja purkilla pääsee jo pitkälle, mutta mikäli mahdollista, hanki kuvaa varten vielä joku pitelemään purkkia. Rusketus, sileä iho ja kauniit kynnet plussaa. Joyn mukaan vielä parempi tosin on, jos käsket suloisen lapsen pitelemään purkkia. Tai kaikista paras: hanki kissanpentu pitelemään purkkia. Olet huipulla.

Tällä kertaa jään optimaalista suorituksesta ainakin kissan verran. Pillit tulivat näppärästi tuliaisena New Yorkista, purkki lähikaupan kierrätyspisteestä, mutta kissaa en saanut purkinpitelijäksi mistään. Paras mihin pystyn, on kuva vanhempieni kissasta liinavaatekaapissa. Purkki ja kissa samassa blogissa, on kai sekin jotain?

Kas noin. Sitä paitsi, mikä kissassa hävitään, purkin sisällössä voitetaan. Kesän helpoin ja nopein ginger ale vaatii vain pientä pilkkomista, pari minuuttia hellan ääressä ja malttia antaa juoman jäähtyä. Sitten vain kamera räpsymään!

Tai juomasta nauttimaan. Ja myönnettäköön: toimii erittäin hyvin myös muovimukista, ilman pilliä.

Nopea ginger ale

200 g tuoretta inkivääriä
1 sitruuna
7,5 dl vettä
1 dl sokeria
1 rkl fariinisokeria

vissyä
limeä ja sitruunaa koristeeksi

1. Kuori ja pilko inkivääri pieneksi. Kuori sitruunasta kuori.
2. Laita inkivääri, sitruunankuoret ja 5 dl vettä kattilaan. Keitä seosta viisi minuuttia. Ota kattila pois liedeltä ja anna maustua 20 minuuttia. Poista inkiväärinpalat ja jäähdytä.
3. Laita sokerit ja 2,5 dl kiehuvaa vettä kattilaan. Kuumenna, kunnes sokeri on liennut veteen ja seos näyttää kirkkaalta. Jäähdytä.
4. Sekoita lasiin yksi osa inkivääri-sitruunalientä, yksi osa sokerilientä ja yksi osa kylmää vissyä. Purista joukkoon sitruunan tai limen mehua ja laita lasiin muutama limeviipale. Nauti kylmänä.

Keittiössä soi: The Cinematic Orchestra

What would Martha make and Gwyneth eat?

Tein itse aamiaismuroja, koska halusin kokea, miltä tuntuisi olla yhdistelmä Martha Stewartia, Strömsön juontajaa ja Gwyneth Paltrowta.

Martha Stewart, koska Marthahan on kokeillut ja kokannut aivan kaikkea. Oli ajattelemasi ruokalaji, servettien taittelutapa tai girlandikoriste millainen tahansa, Marthalta löytyy ainakin viisi eri vaihtoehtoista tapaa toteuttaa se. Löysin pikahaulla Marthan sivuilta 24 eri muroreseptiä, joten kyllä rivibloggaajallakin on syytä olla edes yksi.

Strömsö, koska siellä viitsiminen on toissijaista. Ei strömsöläinen jumiudu ajattelemaan, että viitsisikö sitä tehdä omat muronsa, graavata itse lohensa tai nikkaroida oman bumeranginsa. Jos jotain voi tehdä itse, sehän tehdään ja siinä vielä onnistutaan.  Muroista tulee rapeita ja bumerangi lentää kauniissa kaaressa takaisin heittäjän käteen, ei nenään.

Gwyneth Paltrow, koska halusin kuvitella, miltä tuntuisi olla Chris Martinin suuri rakkaus.

Ja myös koska lifestyleguru ei syö vehnää tai valkoista sokeria eikä siksi varmasti ikinä kajoaisi markettimuroihin, mutta saattaisi hyvinkin kiinnostua näistä pikkuruisista taateli-manteliruuduista. En oikein osaa samaistua Gwynethiin, sillä ruokavaliomme ja ruumiinrakenteemme perusteella meidän on vaikea kuvitella kuuluvan samaan rotuun. Silti salassa luen hänen blogiaan ja kappas, taitaa tuolla hyllyssä olla hänen keittokirjansakin. En tohtisi unelmoida elämästä Gwynethinä, mutta aamiaishetkeä en panisi pahitteeksi.

No, tuliko muroista lopulta kodinhengetär-olo, onnistuivatko ne, maistuisivatko ne sokereita ja gluteenia karttavallekin?

Kyllä, kyllä, kyllä.

Murot vaativat hieman aikaa ja vaivaa, eikä yhdestä satsista syö kovin montaa aamua, mutta kyllä oli fiiliskin toinen kuin Kelloggs'-kulhollisen jälkeen. (Jos haluat tuntea itsesi supernaiseksi pitkin päivää, voi murotaikinasta tehdä myös välipalakeksejä, sillä taateleiden ansioista murot ovat melko makeita.)
Ja vaikka Martha, Gwyneth ja Strömsön mimmit ovat kaikki toki mainioita, jaksaa tällaisten eväiden avulla kohdata uuden viikon haasteet myös ihan omana, upeana itsenään.

Rapeat mantelimurot
alkuperäinen ohje täältä 
n. 5dl valmiita muroja

2 dl kivettömiä, kuivattuja taateleita
6 rkl maapähkinävoita (tai mantelivoita)
0,5 dl vettä
3,5 dl mantelijauhoja
1 tl vaniljasokeria
1-2 tl kanelia

1. Tee taateleista, maapähkinävoista ja vedestä tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tahna. Jos käytät sauvasekoitinta, kannattaa taatelit ensin pilkkoa pieniksi.
2. Sekoita tahnan kanssa yhteen mantelijauho, vaniljasokeri ja kaneli. Valmiin taikinan tulisi olla murumaista, mutta muotoutua käsitellessä helposti palloksi.
3. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja tee taikinasta kaksi levyä (pienemmät levyt on paistettaessa helpommat kääntää kuin yksi iso). Painele tai kauli taikina mahdollisimman ohueksi. Jaa taikinalevyt lopuksi terävällä veitsellä pieniksi ruudukoiksi.
4. Paista levyjä 150 asteessa ensin 30 minuuttia. Käännä levyt ja paista vielä toiset 30 minuuttia, tai kunnes murot ehtivät kunnolla kuivua. Voit jättää murolevyt myös jälkilämpöihin. Murra valmiit levyt paloiksi.

Keittiössä soi: Fanuelle