keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Päiviä (ja pullaa) pikakelauksella










Silläkin uhalla, että kuulostan jälleen mummolta, aion nyt hetken päivitellä ajan kulumista.

Hetki sitten ähelsin takapihallani yrittäen vaihtaa pyöräni talvirengasta pois, mutta nyt olisi jo korkea aika vaihtaa se takaisin. Haaveilin meneväni tänä syksynä ruskaretkelle ja kerääväni puolukoita pakkasen täyteen, mutta ruskavaellus täytyykin ehkä vaihtaa kelkkasafariksi. Puolukatkin kerkesivät pakastua ihan itsekseen.

Leivoin tämän pullan juhliin lauantaina, mutta kirjoitan siitä vasta nyt keskiviikkona. Minne meni maanantai? Tiistai? Juuri vertailin kunnallisvaaliehdokkaiden kantoja Kemijoen ruoppaamisesta. Nyt en oikein muista koko vaaleja. Jokikin ehtinyt jäätyä.

Siitäkin tuntuu olevan vain hetki, kun Arnold's oli isojen kaupunkien ihme. Söin ensimmäisen spinnyni, eli Arnold'sin kanelipullan, vuonna 2006 Tampereen Koskikeskuksessa, jossa oli Arnold'sin lisäksi muutakin eksoottista, kuten H&M ja monet liukuportaat. Molemmat liikkeet löytyvät nykyään myös ennen niin unisesta kotikaupungistani, ja niitä kansoittavat teinit, joiden puhetta en ymmärrä.

Spinny on siis Arnold'sin kanelikierre, joka tarjoillaan tuorejuustokuorrutuksen kera. Mielestäni spinnyä parempaa on vain monta pientä spinnyä rinnakkain. Tiedän nimen "spinny" herättävän kielenkääntäjävanhemmissani paheksuntaa. Mutta ennen kuin huomaamme, löytyy se varmasti s:n kohdalta suomen kielen sanakirjasta. Niin se aika menee.

Spinny-boston

2,5 dl:n pullataikina

200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g voita
2 dl fariinisokeria
4 rkl kanelia
1,5 tl vaniljasokeria
n. 0,5 dl sokeria

voita vuoan voiteluun

1. Valmista pullataikina ohjeen mukaan. Anna kohota.
2. Vaivaa kohonnut taikina ja kauli siitä kaksi pitkää, kapeaa levyä.
3. Sekoita pehmeään voihin puolet tuorejuustosta. Levitä seos taikinalevyille. Ripottele päälle fariinisokeri ja kaneli.
4. Kääri levyt rulliksi ja leikkaa ne hieman leveyttään pidemmiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet pystyyn voideltuun vuokaan. Anna kohota noin puoli tuntia.
5. Paista pullaa 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Kokeile taikinan kypsyyttä tikulla. Pulla saa jäädä sisältä hieman raa'aksi.
6. Vatkaa tuorejuusto notkeaksi ja lisää siihen vaniljasokeri ja sokeria maun mukaan. Pursota tuorejuustoraitoja jäähtyneen pullan päälle.
























Keittiössä soi: Paolo Nutini, Midlake

5 kommenttia:

  1. Ooh, pakko ilmoittaa, että rakastuin blogiin totaalisesti! Ihanaa ruokaa, kivoja kuvia ja söpöä tekstiä. En malta odottaa, että pääsen kotikotiin kokeilemaan (äidin ja isin varoilla) kaikkia ihanuuksia. Jee! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Elina! Kaunis blogi sullakin! Hyvää ja herkullista marraskuuta!

      Poista
  2. Eioototta just eilen ajattelin et pitäs tehdä Spinnyjä! Soul connection.

    VastaaPoista
  3. Juuri tuota söisin nyt mielelläni jälkiruoaksi! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!