torstai 26. marraskuuta 2015

Vahva suositus | Juomia Reilun kaupan kahvista


Luin joskus jostain, että suomen kielen kaunein lause on "aja hiljaa sillalla." 

Vastalause kauneimmalle lauseelle!

Kyllä ehdottomasti kauneinta, mitä suomeksi voi sanoa, on "keitetäänkö kahvit."

Vaikka olen pitkien aamupalojen puolestapuhuja, intohimoinen brunssaaja, lounaasta heti kello kymmenestä lähtien haaveilija ja muutenkin erittäin myötämielinen kaikkia mahdollisia aterioita kohtaan, on suosikkiateriani silti kahvitauko.

Kahvipausseissa on sitä samaa elvyttävää voimaa, mitä on kunnon itkuissa, kippurassa nauramisessa ja pitkissä yöunissa. Nyt varsinkin, arjen ollessa välillä aikamoista aikataulutetrista ja voimien usein sen seurauksena vaarallisen vähissä, taukojen merkitys on kasvanut valtavaksi.

(Tässä vaiheessa haluan todeta, että vaikka itse olen kahvi-ihmisiä henkeen ja kofeiinipitoiseen vereen, niin tämä blogi on tietysti syrjinnästä vapaa alue. Kaikki tätä tekstiä lukevat britit ja muut teeihmiset korvatkoon siis ajatuksissaan kahvin teellä. Symbolinen merkitys lienee molemmilla sama.)

Sanassa kahvitauko on kaksi yhtä olennaista osaa. Kahvi ja tauko. Ne ovat toistensa syy ja seuraus, yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Kiireessä juotu kahvikupillinen on todennäköisesti paitsi rinnuksilla, myös huomattavasti vähemmän voimaannuttava kuin sellainen, jonka juodakseen on malttanut hetkeksi pysähtyä. Ja mitä puolestaan olisi tauko ilman kahvia? Istumista? Eh.

Jotta homma toimii, kahvi tarvitsee tauon, ja tauko kahvin.

Ehkä ne, jotka ovat eri mieltä, ajelevat tauoillaan hiljaa silloilla.


Ei taukoa ilman kahvia - siitä en tingi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kahvin pitäisi olla aina samanlaista. Tänään tarjolla olisi kolmea erilaista kahvipohjaista juomaa, jotka valmistuvat vähällä vaivalla vaatimattomassakin taukohuoneessa. Kaikissa juomissa on käytetty pohjana Pirkan uutta tummapaahtoista Reilun kaupan kahvia.

Reilu kauppa on toivottavasti jo ihan tuttu juttu: reilut tuotteet on valmistettu sekä ihmisen että ympäristön kannalta mahdollisimman kestävällä tavalla. Pirkan tumma uutuuskahvi tuotetaan pienillä perhetiloilla Hondurasissa, viljelijöitä ja koko yhteisöä tukien.

Vaikka olen kahvitaukojeni suhteen ehdoton, kahvihifistelijää minusta ei saa tekemälläkään. Kotona juon kuitenkin aina tummapaahtoista kahvia - hyvin runsaan maidon kera. Tummemmat paahdot sopivat hyvin maidolla pehmennettäviksi, ja kuten alla olevissa resepteissä, vähän pidemmällekin jalostettaviksi. Vahva - niin kuin kahvin kuuluu olla - suositus niille. Ja ylipäätään ihan kaikenlaisille rauhoittaville, reiluille kahvihetkille.


Jaavalainen kahvi
2:lle

3 dl vahvaa kuumaa kahvia
3 dl täysmaitoa
1 rkl ruokokidesokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 tl jauhettua kanelia

1. Kuumenna maito ja sekoita sen joukkoon kaakaojauhe, sokeri ja kaneli. Vaahdota seos.
2. Kaada kahvi kuppeihin ja sen päälle maitovaahto.

Vaniljainen chai-kahvi
2:lle

3 dl vahvaa kuumaa kahvia
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
0,5-1 tl jauhettua inkivääriä
0,5-1 tl jauhettua neilikkaa
2 dl vaniljalla maustettua soijajuomaa
1 tl hunajaa

1. Sekoita puolet mausteista jauhetun kahvin joukkoon. Keitä kahvi.
2. Yhdistä loput mausteet vaniljalla maustetun soijamaidon joukkoon. Kuumenna maito ja makeuta se halutessasi hunajalla. Vaahdota seos.
3. Kaada kahvi kuppeihin ja sen päälle vaniljavaahto. Ripottele päälle mausteita.

Ylityöläisen kahvikola
2:lle

2 dl kylmää vahvaa kahvia
puolikkaan appelsiinin puristettu mehu
2 dl kolajuomaa
(rommia)
jäitä

1. Sekoita kylmä kahvi ja appelsiinimehu laseissa. Lisää jäitä ja kaada päälle kola (sekä tarvittava määrä rommia).


Ps. Ensi viikolla jo! Joulukuu nimittäin. Käsittämätöntä. Ja tavallaan aika ihanaa. Tekisikö mieli jo vähän fiilistellä joulua? Tai peräti suunnitella uuden vuoden juhlia? Jos yhtään siltä tuntuu, anna palaa!

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.


Keittiössä soi: Daniel Gidlund

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa!