perjantai 8. maaliskuuta 2013

Onhan meillä aina Pariisi – joten syödään tällä kertaa kakkua kotona.


Olen ollut lomalla kuluneen viikon – ja on ollut kuulkaas hyvä loma. Valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö ole vähän kadehtinut kaverien lomakuvia Eiffel-tornin juurelta tai Helsinki-Vantaan ulkomaanlentojen lähtöporteilta. Mutta vähän vain.

Helsingissä oli jo aivan tarpeeksi. Kävin yhden museon aulassa pyörähtämässä, mutta en jaksanutkaan käydä katsomassa näyttelyä. Ostin museokaupasta postikortin ja menin kirjoittamaan sen kahvilaan. Lähetin kortin ystävälle, jonka kanssa olin syönyt ylellisen aamupalan pari tuntia aikaisemmin toisessa kahvilassa. Kortin kirjoitettuani tilasin briossin ja kahvin ja luin kirjaa odotellessani toista ystävää, jonka kanssa join lisää kahvia. Erosin ystävästäni hieman hätäisesti, koska lähdin juoksemaan kolmannen kaverin perään, joka sattumalta käveli ohi. Häntä en tosin saanut enää kiinni, mistä syytän briossia.

Hyviä lomia on niin monenlaisia. Tässä lomassa on ollut parasta tiukat halaukset ja ihana nähdä sua -huokaukset toisen tukkaan, viisi erilaista kakkua (suklaa-toffeekakku, suklaa-kermavaahtokakku, mango-passionjuustokakku, prinsessakakku ja tämän postauksen sitruuna-maissikakku), sohva ja Stephen Fryn dokumentit. Ja keittiö, jonne mahtuu enemmän kuin yksi ihminen.

En (tällä kertaa) vaihtaisi Pariisiin.


Sitruuna-maissikakku
alkuperäinen resepti täältä

200 g voita
2 dl sokeria
200 g mantelijauhetta (tai 100 g mantelijauhetta ja 100 g vehnäjauhoja)
100 g polentaa tai maissijauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
2 sitruunan kuoriraaste 

siirappi:
2 sitruunan mehu
1,5 dl tomusokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi.
2. Yhdistä mantelijauhe, polenta ja leivinjauhe.
3. Lisää pieni määrä jauhoseosta voi-sokerivaahtoon. Lisää sitten yksi kananmuna. Lisää loput jauhoista ja munista vähitellen, edelleen voimakkaasti vatkaten.
4. Raasta sitruunat ja lisää kuoriraaste taikinaan.
5. Voitele irtopohjavuoka (halkaisija 23 cm) ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 180 asteessa noin 30 minuuttia.
6. Anna kakun jäähtyä vuoassa. Valmista sillä aikaa siirappi: laita sitruunamehu ja tomusokeri kattilaan. Kuumenna seosta kunnes sokeri on täysin liuennut nesteeseen.
7. Pistele jäähtynyttä kakkua kuivalla spagetilla tai hammastikulla. Kaada siirappi varovasti kakun päälle (reiät auttavat siirappia imeytymään kakkuun paremmin). Anna kakun jäähtyä kokonaan, ennen kun siirrät sen vuoasta.

Tarjoile kermavaahdon, kermarahkan tai jäätelön kanssa.


Keittiössä soi: Laura Veirs

5 kommenttia:

  1. Sun tekstit saa syämmen sulamaa nii totaalisesti. Nätti kaakkukin!

    VastaaPoista
  2. Olen pitempään etäältä ihaillut näitä ihania kuvia ja kekseliäitä reseptejä - ja nyt tein ihastuksen ihan julkiseksi pikku tunnustuksella! Tästä reseptistä blogi-ihastukseni alkoi - tunnustus sen sijaan löytyy täältä:
    http://www.toinenjalkaitaliassa.blogspot.fi/2013/05/kyllapa-se-makian-myrkyn-lykkas.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taitsi! Ihanaa, jos olen onnistunut ilahduttamaan. Toivottavasti pysyt mukana jatkossakin!

      Poista
  3. Ainakin hurmaava tuoksu,uunissa vielä, käytin gluteenitonta jauhoseosta vehnäjauhon sijaan, ja murensin oikeita manteleita, eli hieman tuunattu versio.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!