lauantai 7. syyskuuta 2013

Pala taivasta ja toista maata


On ihmisiä, jotka eivät ymmärrä teknologian päälle. Raivoavat puhelimilleen, uhkailevat tulostimiaan ja haastavat riitaa navigaattoreidensa kanssa.

Mutta kappas... minähän puhun itsestäni. Sovellan juuri kuvailtuja käyttäytymismalleja joka kerta, kun yritän käyttää reittiopasta kännykälläni, siirtää kuvia kamerasta tietokoneelleni tai "ihan vaan äkkiä käydä tulostamassa yhden sivun".

Nyt olen kuitenkin tajunnut, että olen yksinkertaisesti viettänyt aikaa vääränlaisen teknologian parissa. On nimittäin olemassa myös ihania ja hihkumista aiheuttavia teknisiä laitteita. Sain yhden sellaisen haltuuni eilen. Kyseinen laite on kuin lahja suoraan taivaasta, ja se, että laite on viimein minulla, on oikeastaan sekin ihme.

Taivas tarkoittaa tässä Hollantia, tai pikemminkin Hollannin ja Suomen välistä ilmatilaa. Lahjalla tarkoitan vohvelirautaa. Ihme on se, että rauta pääsi lentokentän turvatarkastuksesta läpi. Kuriirini kertoman mukaan rauta vietiin erilliseen huoneeseen, jossa sitä skannailtiin ja pyyhittiin erikoisilla liinoilla, jotka skannattiin uudelleen. Oli paljon mutinaa, joka luultavasti koski sitä, miksi ihmeessä joku haluaa ottaa vohveliraudan käsimatkatavaroissa lentokoneeseen.

No, hyvät tarkastajat, jos tietäisitte millaisia vohveleita kyseisellä raudalla saa, ette jupittaisi mitään. Unohtakaa nimittäin kaikki, mitä olette koskaan vohveleista ajatelleet! Tyypilliset kotikeittiöissä paistetut vohvelit ovat kyllä ihan hyviä, vaikka menettävätkin yleensä rapeutensa matkalla raudalta lautaselle. Nämä vohvelit olivat kuitenkin aivan toista maata. Kirjaimellisesti: tein ensimmäistä kertaa belgialaisia vohveleita, joiden taikina muistuttaa löysää pullataikinaa. Hollantilaisen agentti-vohvelirautani paistolevyjen urat ovat melko syvät, mutta paksumpien vohveleiden paistoa kannattaa kokeilla ihan tavallisellakin raudalla.

En pahastu siis ollenkaan, jos nyt poistutte näppylöitä aiheuttavien tietokoneittenne tai älypuhelintenne äärestä miellyttävämmän teknologian ja taikinakulhojen ääreen. Minäkin palaan vohvelirautani luo heti, kun saan tämän error in publishing -ikkunan poistumaan.

Belgialaiset vohvelit
noin 15 kpl

2,5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa
100 g pehmeää voita
0,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
1 vaniljatangon siemenet
5-7 dl vehnäjauhoja
1,5 dl raesokeria
5-6 dl vehnäjauhoja

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
2. Sekoita joukkoon kaikki muut aineet paitsi raesokeri. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
3. Sekoita kohonneeseen taikinaan raesokeri. Kuumenna vohvelirauta ja levitä paistolevyille hieman voita. Annostele taikinaa parin ruokalusikallisen verran keskelle paistolevyä ja anna vohveleiden paistua, kunnes ne ovat kauniin ruskeita.
4. Nosta ritilälle jäähtymään. Tarjoile tomusokerin, siirapin, hunajan, marjojen tai hillon ja kermavaahdon kanssa.



Keittiössä soi: Basia Bulat

7 kommenttia:

  1. Jännä tuo raesokeri! They look so good!

    VastaaPoista
  2. Kirjoitat niin hyvin, ettei tarttis edes ruokaohjeita! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos, Campasimpukka! Onkohan hollantilaiset kovia pyöräilemään sen takia että voivat sitten syödä urakalla vohveleita?

      Poista
  3. Hehe, olen itse juuri vaihdossa Hollannissa ja vilkuilen jo kovasti kauppojen ties mitä-rautoja ja kokkausvälineitä - saa nähdä miten käy sitten lentokentällä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, terveisiä siis Hollantiin, tuohon vohveleiden kultamaahan! Ulkomaisten kauppojen ruoka- ja ruoanlaitto-osastoilla muutenkin aina sormet syyhyää.

      Poista
  4. Tein tänään tällä ohjeella! Kiitos, on tosi hyvä ohje, paitsi että tuossa on 2 kertaa kirjoitettu vehnäjauhojen määrä. ( yksi riittää )
    Joskus katsoin televisiosta, että aitoihin belgialaisiin vohveleihin laitetaan raesokeri juuri tuon ohjeen mukaan. ” Ihan tavalliset” vohvelit pehmenevät nopeasti paiston jälkeen. Nämä eivät!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!