sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Mukavin | Sahrami-hunajaleipä

 
Hei! Huomenta! Sekä teille siellä että nurkan takana kurkkivalle helmikuulle. Nytkö se jo tulee?

Onpa täällä ollut hiljaista. Näenkö väärin, vai onko tuohon bannerin päälle ehtinyt kerääntyä pölykerros?

Hiljaista on kyllä ollut täällä toisella puolellakin. Päivisin on kuulunut lähinnä sivujen rapinaa, tietokoneitten hurinaa, silloin tällöin vaimeaa kuiskailua. Olen istunut kirjastossa ja kirjoittanut. Kirjoittanut, välillä purrut huulta ja pudistellut päätä, mutta sitten kirjoittanut taas. Juonut ympäristön ja vatsani kannalta aivan liian monta take away -kupillista kahvia joka päivä. Kasannut tyhjien kuppien viereen korkeita kirjapinoja. Syönyt yksipuolisia ja hätäisiä keittolounaita. Iltaisin lähinnä maannut sängyllä sanojen, puolikkaiden lauseiden ja ajatusten alkujen pyöriessä päässä. Seuraavana aamuna yrittänyt kutoa niistä valmista tekstiä.

Päivät ovat olleet pitkiä, lihakset jumissa - ja minä olen onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tuntuu, että jotain tapahtuu. Tuntuu, että jotain syntyy, jotain muutakin kuin gradu. Tällä hetkellä se tuntuu katalyytiltä paljon tärkeimmille teksteille.

Tänä viikonloppuna oli kuitenkin tauon paikka. Päätin jo alkuviikosta pitää lauantaina keittiöpäivän. Kokata ja sotkea oikein pitkän kaavan mukaan. Pyyhkiä sekä keittiöön että tänne blogiin kertyneet pölyt. Tehdä jotain mukavaa.

Tästä ravintola Sandron keittokirjasta löytyvästä leipäohjeesta ei mukava enää mukavammaksi tule. Kävin viime viikolla Sandrossa sanomassa heipat maailmalle lähtevälle ystävälle. Ikävää helpotti hepulisen hyvä ruoka. Lautasellani oli noin viittätoista testaamisen arvoista asiaan, mutta aloitetaan leivästä.

Ohje on kertakaikkisen hyvä ja helppo, lopputulos ah! Pelkästään leipien ulkonäkö ja reippaan keltainen väri ihastuttaa. Katsokaa nyt sitä! Aurinko lautasella.

Sen valoa viikkoihinne!


Sandron sahrami-hunajaleipä
2 isoa leipää
alkuperäinen ohje kirjasta The Sandro Cookbook

5 dl lämmintä vettä
1 pss (11 g) kuivahiivaa
3 rkl hunajaa
2 tl suolaa
0,5 g sahramia
8 - 11 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
seesaminsiemeniä
kurpitsansiemeniä tai auringonkukansiemeniä

1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää 2 rkl hunajaa, suola ja sahrami.
2. Lisää vehnäjauhoja vähitellen. Vaivaa taikinaa koneella noin viisi minuuttia, käsin hieman kauemmin.
3. Anna taikinan kohota kostean pyyhkeen alla 30 - 40 minuuttia tai kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.
4. Kaada taikina jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikinasta ilmakuplat ja muotoile siitä kaksi pyöreää leipää. Anna kohota vielä 10 minuuttia.
5. Paista leipiä uunin keskitasolla 180 asteessa 35 - 40 minuuttia.
6. Yhdistä öljy ja 1 rkl hunajaa. Sivele leivät seoksella ja ripottele päälle siemeniä. Paista leipiä vielä noin 20 minuuttia.
7. Anna leipien jäähtyä hetki ennen tarjoamista.

Keittiössä soi: Passion Pit, The National Parks

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa!