Rakkaudentunnustus

Kirjoitin tähän äsken "minä rakastan ruokaa", ja pyyhin sen äkkiä pois.

Mutta nyt kirjoitan sen uudelleen. Minä rakastan ruokaa. Sen kiistäminen lienee turhaa, jos on juuri perustanut ruokablogin. Ja muutenkin, tottahan se on!

Ruokablogien määrästä päätellen meitä ruokaan rakastuneita on melko paljon. Miksi siis perustaa vielä yksi lisää? Mikä tässä blogissa on ehkä erilaista? En lupaa, että mikään. Blogin kirjoittamisessa motivoikin pitkälti samat asiat kuin ruoanlaitossa. Molempien takana on pientä itsekkyyttä: on mukavaa päästä kirjoittamaan itsestään. On myös hyvin mukavaa saada vetää uunista pellillinen tuoksuvia korvapuusteja. Jakaminen tekee molemmista kuitenkin vielä parempaa: kirjoittaminen ilman lukijaa on samalla tavalla hieman tympeää kuin pullien laittaminen pakastepussiin- on kivempaa, jos on kavereita, joille jakaa.

Yritin äsken miettiä parasta ruokamuistoani. En osaa nimetä lempiruokalajiani tai mieleenpainuvinta ateriaa, sillä ne ovat luultavasti jääneet osittain lennokkaan keskustelun ja iloisen hälinän alle. Tähän viittaa myös blogini nimi. Potluckin eli nyyttäreiden tärkein pointti ei olekaan välttämättä se, mitä ruokaa tarjotaan vaan se, mitä ruoka saa aikaan ja keitä se tuo koolle.

Siinä lienee oman ruokafilosofiani ydin. Olen kova vaihtamaan koulukuntaa, mitä tulee ruokaan sinänsä: sijoitan mielelläni luomuun mutta loppukuussa luovutan ja lähden Lidliin. Saatan tutkia tunnin kaurahiutaleiden kilohintoja ja sitten kävellä cappuccinolle kahvilaan. Joku viikko mittaan raejuustoa desimitalla ja syön päivälliseksi sosekeittoa, viikonloppuna googletan raivokkaasti parhaan toscakakun ohjetta. Valintojani ohjaa joskus kukkaro, joskus omatunto, joskus Nigella Lawson. Tämän kokin takki kääntyy, kun siltä tuntuu, mutta tahroilta ja palaneilta hihoilta se tuskin välttyy koskaan.