sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Eläköön kookos!

Makuasioista ei voi kiistellä, mutta joskus tekisi kovasti mieli.

Googlettelin tässä yksi päivä vähän turhan hyväuskoisena ja varomattomana, minkä seurauksena eksyin internetin pimeälle puolelle: nettikeskustelupalstalle. Löytämälläni sivulla kyseltiin ihmisten inhokkiruokia, ja joku oli kehdannut kirjoittaa sinne Caps lockilla "BOUNTY-SUKLAA". Plus pari voimasanaa perään. (Ihmettelen kyllä, miten kukaan voi kirjoittaa niin rumasti myös hillosipulista ja kesäkeitosta.)

Auts. Se sattui. Sillä hetkellä ymmärsin, miksi sodat syttyvät. Tai ainakin miksi nettikeskustelupalstoista valitetaan niin paljon toisilla nettikeskustelupalstoilla.

Olen kookosfani henkeen ja vereen. Välillä tekisi mieli hautautua kookoshiutaleisiin ja uida kookosmaidossa. Kesäisin tekisi mieli itkeä, kun videovuokraamot supistavat jogurttikarkkivalikoimaansa helteiden takia, ja siinä samalla karsiutuu suosikkini, jogurttikookospala. Tekisi mieli soittaa vihainen puhelu Yves Rocherille siitä, että lopettivat kookoshajuveteni valmistamisen. Tekisi mieli selvittää coconuthater88:n ip-osoite ja olla vastaamatta seurauksista.

Eniten tekisi kuitenkin mieli vielä yhtä muffinsia.

























Bounty- eli kookos-suklaamuffinsit
12 kpl

3,5 dl vehnäjauhoja
0,75 kaakaojauhetta
1 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
3 rkl kookoshiutaleita
2 dl kahvia
1 dl öljyä
1 rkl omenaviinietikkaa 

1. Sekoita keskenään kuivat aineet.
2. Lisää joukkoon kahvi, öljy ja etikka. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä liikaa.
3. Jaa taikina muffinsivuokiin. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.

Kuorrute:
100 g voita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1-1,5 dl kookoskermaa (käytin tavallisen kookosmaidon kiinteän osan)
80 g kookoshiutaleita

Koristeluun:
25 g maitosuklaata

4. Vaahdota keskenään pehmeä voi ja sokerit.
5. Vatkaa joukkoon kookoskerma. Lisää kookoshiutaleet.
6. Levitä kuorrute jäähtyneiden muffinsien päälle. Sulata mikrossa maitosuklaa ja viimeistele leivokset suklaaraidoin.


Keittiössä soi: Them Bird Things

8 kommenttia:

  1. MINÄ! Minä olen coconuthater88!!! Sekä hieman valehtelija, kun väitän olevani -88 syntynyt :D Mutta olen kookoksenvihaaja, kaikissa muodoissa ja pahoillani että sytytän sodan. Mutta jos sä vaikka tasapuolisuuden vuoksi kertoisit jonkun mitä sä vihaat ja mä rakastan niin ei syty sotaa :) -Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sua muistelinkin, kun tätä juttua kirjotin! Mitäs mä vihaisin... maistuuko sulle simpukat? Mulle ei.

      Poista
    2. Ei maistu mulle simpukatkaan, valitettavasti. En kyllä tykkää kovasti ravuistakaan :D

      Poista
  2. Olivat NIIN taivaallisen hyviä. Onnittelut myös vihollisleirin hämäämisestä, yksi kookoksenvihaaja kehui muffinsseja aseitta. Ja se Yves Rocherin hajuvesi, taisimme löytää yhden sukupolvien välisen kuilun ylittävän sillan osasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuilu se vain kapenee! Sekä meidän välillä että kookosvihaajien-ja rakastajien kesken.

      Poista
  3. Kuulun kyllä täysin samaan leiriin sun kanssa, jogurttikookospalat on ykköskarkkeja ja tämä resepti meni visusti kirjanmerkkeihin!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Hienoa kuulla! Kookoksen ilosanoma sen kun leviää!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!