lauantai 6. heinäkuuta 2013

Kotitekoinen jogurtti - helppoa isolla ässällä


Moni on varmasti kanssani samaa mieltä siitä, että listojen tekeminen on rentouttavaa. Itse jäin listakoukkuun luettuani Erlend Loen Supernaiivin, jonka päähenkilö yrittää saada elämäänsä jotain tolkkua listojen avulla. Sitten sain syntymäpäivälahjaksi kirjasen, johon on listattu asioita, joista voi tehdä listoja. Viime aikoina olen listannut mm. ruokia, joita minulla on jääkaapissa; nimiä, joihin voisin vaihtaa nykyisen nimeni; ostamiani vaatekappaleita, joita en ole käyttänyt kertaakaan ja opintolainani lainanlisäyksiä viimeiseltä kolmelta vuodelta. Kyllä rentouttaa.

Toissapäivänä tein listan asioista, jotka ovat mielestäni todellisuudessa vaikeampia, kuin mitä ensin ajattelisi. Sellaisia asioita ovat mm.

- Salattujen elämien katsomisen lopettaminen
- grillin sytyttäminen
- hiihtohissistä poistuminen sulavasti
- oikein pyöräileminen Helsingin keskustassa
- hyvän kahvilan löytäminen Helsingin keskustassa
- Suurimman pudottajan katsominen itkemättä
- vauvoille ja eläimille puhuminen lässyttämättä
- vahvikesanan "sika" käytön välttäminen
- kahdella pallolla jonglööraaminen
- sanan "jonglööraaminen" kirjoittaminen oikein
- Facebookin sulkeminen
- kiivin kuoriminen
- jauhojen käänteleminen kananmuna-sokerivaahtoon siten, ettei taikinaan jää jauhopaakkuja
- kolmen voileipäkeksin syöminen kahdessa minuutissa (Yritimme joskus veljieni kanssa rikkoa keksinsyönnin maailmanennätystä, joka oli vuonna 2004 kolme voileipäkeksiä 2 minuutissa ja 5 sekunnissa. Tuntuu ihan naurettavan helpolta, kunnes löydät itsesi elvyttämästä keksinmuruja kakovaa kilpailijaa.)

Seuraavaksi ajattelin listata asioita, joista usein ajatellaan toisinpäin. Äskeisen listan tekeminen sai minut kuitenkin tuntemaan oloni todella väsyneeksi: kaiken maailman piilevien ongelmien kanssa sitä joutuukin päivittäin kamppailemaan. Siksi en jaksa mainita toiselta listalta kuin yhden asian: kotitekoisen jogurtin. En tiedä, onko kukaan muu siellä mieltänyt jogurtin tekemistä vaikeaksi tai ylipäätään ajatellut jogurtin valmistamista ollenkaan, mutta näyttäkää yllättyneiltä, kun sanon, että oman jogurtin tekeminen on todella helppoa. En ole sittenkään varma, pidänkö listojen tekemistä enää kovin voimaannuttavana, mutta oman jogurtin syöminen aamupalaksi on sikavoimaannuttavaa. Laittakaahan tästä to do -listoillenne!


Kotitekoinen jogurtti 
n. 1 litra juoksevaa jogurttia, 7 dl paksumpaa

1,5 litraa maitoa (käytin kevytmaitoa, ensi kerralla aion käyttää täysmaitoa)
2 rkl jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)

Seurasin, tai yritin seurata, erittäin hyvää jogurttiohjetta täältä. Käytännössä valmistin jogurttini näin:

1. Lämmitä maito paksupohjaisessa kattilassa noin 80 asteiseksi. Anna jäähtyä, kunnes maidon lämpötila on enää noin 45 astetta. (Jos sinulla on digitaalinen lämpömittari, hyvä juttu, käytä sitä. Minulla ei ollut, joten arvioin lämpötiloja parhaani mukaan muuten. Kuumensin maitoa, kunnes se alkoi hiljalleen höyrytä. Annoin maidon höyrytä noin viisi minuuttia ja otin kattilan liedeltä. Jäähdytin maitoa, kunnes se tuntui reilusti lämpimältä, muttei enää kuumalta. Summittainen arviointi onnistui tällä kertaa hyvin, mutta jos et halua vaikuttaa yhtä amatööriltä kuin minä, ei se lämpömittari ole ollenkaan huono hankinta.)
2. Lisää maitoon 2 rkl valitsemaasi jogurttia. Vatkaa tasaiseksi.
3. Kaada maitoseos laakeaan keraamiseen tai lasiseen astiaan. Peitä kelmulla tai kannella ja kääri ympärille pari pyyhettä. Laita astia noin 40-asteiseen uuniin.
4. Anna astian olla uunissa 8-12 tuntia. Uunin voi sammuttaa välillä. Jos kävit äsken hankkimassa lämpömittarin, yritä pitää maitoseoksen lämpötila noin 40 asteessa.
5. Jos haluat jogurtistasi paksumpaa, aseta keittiöpyyhkeellä vuorattu siivilä kulhon päälle. Kaada jogurtti siivilään ja anna valua. Vatkaa jogurtti lopuksi tasaiseksi. Ylimääräisen heran voi käyttää mm. sämpylätaikinassa.

Keittiössä soi: Fergie

9 kommenttia:

  1. Haa! Huippua! Jogurtti valmistuu myös ilman tota 40-asteista uunia. Viime talvella jätin patterin alle hengaamaan, ja myöhemmin taisin jättää vaan pöydälle. Tais olla nii, et vain kerran epäonnistui ja sain piimää :D

    VastaaPoista
  2. Kokeilin pariin kertaan alkuvuodesta jogurtin valmistusta, mutta sain aikaan vain sitä venyvää liisteriä... Pitäisi kokeilla vielä kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, että jogurtin kanssa voi joskus olla ihan vallaton ja silti onnistua, ja joskus ei tarkinkaan kokki onnistu. Taisin nauttia moukan tai ainakin amatöörin tuurista, kokeile toki uudelleen, varmasti onnistut! Vinkkaamani linkki oli tosi selkeä, ja sieltä puolestaan linkattiin edelleen vielä pätevämpään ohjeeseen.

      Poista
  3. On totta, ettei mikaan innosta uuteen paivaan paremmin kuin alusta asti omakatisesti orkestroitu aamupala. Kiitos Terhi. Vanhempi sukupolvi, joka on istunut parhaimmat paivansa Tupperware-kutsuilla, tekee jukurtin ja viilin Tupperware-kannussa, joka pitaa suotuisat bakteerit lampimina ja lisaantymishaluisina. Toiset kayttavat ruoka)termaria. Taalla Hollannissa jukurtti on paksumpaa, rasvaisempaa ja makeampaa kuin Suomessa, mutta eri makuja ei ole edes joka viikonpaivalle.

    VastaaPoista
  4. joo kannatta ehdottomasti käyttää täysmaitoa ja sitä voi keittää miedolla lämmöllä kokoon jos haluaa paksumpaa jogurttia, tai sitten lisätä maitojauhetta sen sekaan niin tulee paksumpaa ja maukkaampaa jogurttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten maitojauhetta tässä käytetään? Paksumpi jogurtti olis vielä ihanampaa!

      Poista
  5. biggest loser ilman kyyneliä on mahdottomuus!
    plus siinä on ihanin bob!

    VastaaPoista
  6. - sanan "jonglööraaminen" lausuminen oikein

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa!