Voimaa | Kookos-mantelikeksit

Aloitin tänä syksynä graduni tekemisen. Kiitos kysymästä, hienosti menee. Loistavasti suorastaan. Aikataulu pitää, motivaatio on korkealla. Olen toki vasta urakkani alussa, mutta nyt jo olen kokenut, että hetkittäisistä epäilyistäni huolimatta aiemmat opintoni ovat kuin ovatkin muodostaneet vankan tietopohjan. Sille pohjalle opinnäytteeni rakentuu kuin itsestään.

Voimmeko nyt alkaa puhua päivän reseptistä? En halua valehdella enempää.

Joskin yksi poikkeuksellisen antoisa tapaus graduprosessini tiimoilta minun on pakko mainita. Tutkimusaiheeni on [muminaa muminaa muminaa], ja siihen liittyen olen lukenut Maria Peuran kirjaa Antaumuksella keskeneräinen - Kirjailijan korkeakoulu. Kirja pohjautuu Peuran omaan opinnäytteeseen ja sen kirjoittamisen aikana tehtyihin päiväkirjamerkintöihin.

Tulos on yhdistelmä jotain häkellyttävän herkkää, hauskaa ja hyödyllistä. Peura kirjoittaa avoimesti kaikesta siitä, mikä ehkä estää kirjoittamasta tai ylipäätään olemasta todellinen itsensä. Hän jakaa anteliaasti muistojaan ja lapsena laatimiaan tekstejä lukijan kanssa. Jotkut niistä ovat liikuttavia, tuttuudessaan kivuliaita. Toiset sen sijaan saavat nauramaan ääneen ratikassa, kuten seuraava tarina sai minut.

Tarina on kirjoitettu kirjailijan ollessa ensimmäisellä luokalla. Pilkut ja pisteet on huolella aseteltu juuri niihin kohtiin, joihin 7-vuotias Peura on ne tarkoittanut.

Oli kerran surullinen kärpässieni se oli surullinen koska kaikilla hänen ikäisillä oli pilkut jo tulleet paitsi hänellä. kaikki kiusasi sitä sen nimi oli tepa eräänä aamuna äiti sanoi tepalle sinähän olet tullut pilkukkaaksi. silloin tepa oli iloinen eikä kaverit kiusanneet. siitä lähtien tepan nimi oli pilkku.

Tämä teksti puhutteli minua todella.

Kuten varmasti tämän maan jokaista muutakin Terhiä, minuakin kutsutaan Tepaksi. Ystävät ja sukulaiset, turha yrittää esittää yllättynyttä, kun sanon jälleen kerran: minä vihaan sitä nimeä. 

Olen yrittänyt päästä Tepa-lempinimen käytöstä siitä lähtien kun herkimmässä teini-iässäni näin televisiossa kuulantyöntäjän Tepa Reinikaisen. Uskokaa pois: itseään hakevalle, omista vioistaan hyvin tietoiselle nuorelle naiselle 150-kiloisen miespuolisen kaiman näkeminen oli kova paikka. Kavereille se oli loputtoman naurun paikka.

Tepa-sienen selviytymistarinan luettuani koin jonkinlaista uutta vapautta. Peuran kirja on muutenkin antanut minulle voimaa tänä syksynä useaan otteeseen. Voimaa saa myös hyvistä välipaloista, kuten yllä ja alla olevien kuvien kookos-mantelimuroista. Tai kekseistä, jos siltä tuntuu: keksilevyt voi leikata pieniksi ruuduiksi ja syödä muroina maidon kanssa. Yhtä hyvin ne voi jättää suuremmiksi paloiksi ja nauttia välipalakekseinä kahvitauolla.

Tai vetää yhtenä levynä ennen kuulantyöntötreenejä.

Kookos-mantelikeksit
Reilun vuoden takainen, lähestulkoon sama resepti löytyy täältä

200 g pehmeitä, kivettömiä taateleita
6 rkl maapähkinävoita
1 dl vettä
3,5 dl mantelijauhoja
0,75 dl kookoshiutaleita
1 tl rouhittua kardemummaa
2 tl jauhettua kanelia

1. Pilko taatelit pieniksi paloiksi ja laita tehosekoittimeen maapähkinävoin ja veden kanssa. Anna sekoittimen käydä, kunnes massa on tasaista. Voit myös käyttää sauvasekoitinta.
2. Yhdistä massaan mantelijauhot, kookoshiutaleet ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Taikinasta tulisi muodostua helposti kiinteä palloa.
3. Painele tai kauli taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille mahdollisimman tasaiseksi, muutaman millin paksuiseksi levyksi. Vetele veitsellä taikinan pintaan haluamasi kokoisia ruutuja.
4. Paista keksejä 150 asteessa noin 30 minuuttia. Jos levyn reunat tuntuvat tummenevan liian nopeasti, laske lämpötilaa hieman. Puolen tunnin jälkeen voit sammuttaa uunin ja jättää keksit jälkilämpöihin toiseksi puoleksi tunniksi. Anna keksilevyn jäähtyä kokonaan ennen kun murrat sen paloiksi.

Keittiössä soi: Bertolf