Pidä kiinni, päästä irti | Punajuuripestopizza

Elämässäni ovat tänä syksynä puhaltaneet monenlaiset tuulet. Lämpimät ja leppoisat, mutta myös kalvavan kovat. Toisinaan meno on äitynyt todelliseksi mielen myrskyksi. Keinot, joilla olen tottunut pitämään kylmyyttä loitolla, eivät ole aina riittäneet.

Kun omilla varusteilla ei pärjää, on syytä katsoa, miten muut suojautuvat.

Minulla on eteläamerikkalainen ystävä - menevä, kaunis ja sopivasti toisenlainen. Olemme juuri sen verran erilaisia ja eri-ikäisiä, että voimme tarvittaessa mennä asetelmaan, jossa minä olen nuori tyttö kalpeasta pohjolasta, ja hän maailman toiselta puolelta tullut, toisenkin puolen nähnyt suvereeni seikkailijatar. Niissä tilanteissa minä olen kuuntelija ja oppija. Otan roolini mielelläni.

Ja niin ystäväni kertoo, miten tässä elämässä tulee toimia ja tuntea. Miten hän navigoi myrskyissä ja pysyy pystyssä vastatuulessa, ja miten minunkin kannattaisi. Hän on mielipiteissään yhtä varma kuin hän on tanssiliikkeissään ja viinivalinnoissaan. Englanti on yksinkertaista ja suoraa. Hän ei käytä sivulauseita tai alistuskonjunktioita, koska niitä ei tarvita. On vain totuuksia ja painavia pisteitä niiden perässä. 

Kun hän puhuu, minä kuuntelen haluten olla kaikesta samaa mieltä.

No no no no no no Terhi, that is not good.

No no no no no no Terhi, you must not think that way.

No no no no no no Terhi, you have to let go.

No no no no no no Terhi, never call anyone after midnight.

No no no no no no Terhi, don't take that third piece of cake.

Jälkimmäistä hän ei sanonut, mutta yritän manipuloida aivoni uskomaan toisin.

Kerron kuulumisistani, ongelmistani ja ajatuksistani. Toimintaohjeita tulee liukuhihnalta. Olen tyytyväinen, kun saan avoimiin kysymyksiini vastauksia, joissa ei ole tulkinnan varaa.

Välissä hän opettaa, että englanniksi on sanottava Colombia, ei Columbia, ja minä kirjoitan sen kuuliaisena kaiken muun jatkoksi muistikirjaan, joka paperin puutteessa sattuu olemaan sydämeni.

Lopulta kerron kohtaamisesta, joka kaikilta kanteilta mitattuna oli mitätön. Mitätön, kyllä, ja ei kuitenkaan. Tunnustan, että mieleni on jäänyt siihen kiinni kuin katse pieneen tahraan puhtaassa lakanassa.

Tällaisissa tilanteissa minun luonteeseeni kuuluu jäädä tuijottamaan. Haen mikroskoopin, zoomaan, analysoin, pilkon paloiksi jo menneen. Laitan palat petrimaljaan ja tökin, kunnes niihin keinotekoisesti tulee taas eloa. Tosielämässä tapahtumat ovat jo ohi, mutta koska pidän asiat väkisin liikkeessä, ne jatkavat elämäänsä. Jos olisin vain antanut olla, tilanne olisi jo lakannut olemasta.

Taidan tehdä kaikkeni, ettei se jokin, joka niin pistää silmään, vahingossakaan pääse häviämään taustaansa. Tahrasta tulee kiintopiste - se on suhteessa ympäristöönsä pikkuruinen, mutta silti häiritsevin. Vaikka haluaisin toisin, en pysty kävelemään sen ohi, eteenpäin.

Mitä ystäväni tekisi?

Hän hakisi maalipurkin, viinipullon ja ämpärillisen punaista kynsilakkaa ja roiskisi ne lakanalle niin, ettei alkuperäistä tahraa voisi mitenkään enää erottaa. Sitten hän kietoisi kankaasta itselleen mekon ja lähtisi se päällä juhliin, kantaen sitä yhtä pientä muistoa mukanaan niin kuin tuhansia muitakin, mutta kiinnittämättä siihen mitään huomiota.

Mitättömään ja ei ollenkaan mitättömään tilanteeseen sattui ihmisen ja tunteiden lisäksi liittymään myös pizza. Palaan tahtomattani pyörittelemään mielessäni illan elementtejä, joista pizza on yksi. Juuri kun olen aikeissa siirtyä ajatuksissani pizzasta siihen liittyvään henkilöön, kuuluu eteläiseltä aivopuoliskoltani no no no no no no. No! Sinne ei pidä enää palata. No!

Pizzan ympäriltä on pyyhittävä pois kaikki muu. Opettelen ajattelemaan sitä ainoaa asiaa, jota tilanteesta enää kannattaa. Se vaatii harjoitusta, mikä tarkoittaa, että palaan yhä uudelleen ja uudelleen ajattelemaan pizzaa.

Välillä lipsun - mikä on turhauttavaa ja vähän tuskallistakin. Kerta kerralta tasapainoni kuitenkin paranee ja viimein opin pysymään horjumatta määrätyllä alueella. Miettiessäni mitätöntä kohtaamistani, ajatukseni todella pysähtyvät pizzaan, koska muiden asioiden on annettu tippua kyydistä. Ei tarvitse pelätä, vaeltaako mieli yli sallittujen rajojen, kun rajojen toisella puolella ei ole enää mitään.

Se on helpottavaa.

Se saa myös tajuamaan, miten käsittämättömän nälkäiseksi koko prosessi on tehnyt. Huh. Oltaisiinko tässä puhuttu jo tarpeeksi? Voisiko täällä viimein saada sitä pizzaa?

Sì sì sì sì!

Joten nyt tehdään pizzaa! Ja tehdäänkin jotain sen verran erilaista, että sitä ei heti tule yhdistettyä aikaisempiin pizzamuistoihin. Leivotaan pizza, jossa on täysjyväpohja ja sen päällä pehmeä kerros tuorejuustoa. Juuston päälle levitetään itse tehtyä punajuuripestoa. Sitten pohjaa aletaan peittää paistetuilla punajuuriviipaleilla, herkkusienillä, vuohenjuustokiekoilla ja punasipulirenkailla. Ollaanko valmiita? Taidetaan olla. Pizza uuniin ja hetken päästä ulos. Vedetään henkeä ja unohdetaan ihan kaikki muu.

Tämä pizza on siitä sympaattinen, että vaikka se saattaa tuntua oudon eksoottiselta, niin sehän on kaikkea muuta. On suomalaisia punajuuria ja muita tuttuja juttuja vihannesosastolta. Pesto syntyy vaivatta, yksinkertaisista aineksista. Kaiken saa lähikaupasta - ainakin, jos se sattuu olemaan K-kauppa.

K-ruoka.fi -sivustolta löytyy muuten paljon muitakin pizzaohjeita. Tuoreita ja toisenlaisia. Käykää kurkkaamassa! Suosittelen ottamaan jonkun niistä talteen sellaisia hetkiä varten, kun muut ajatukset on parempi korvata pizzalla.

Punajuuripestopizza
2 pellillistä

Punajuuripesto:

500 g (n. 5 kpl) Pirkka suomalaisia pestyjä punajuuria
2 dl manteleita
reilu kourallinen tuoretta basilikaa
2 valkosipulinkynttä
suolaa maun mukaan

1. Poista punajuurten kannat ja pese ne huolella.
2. Pilko punajuuret reiluiksi lohkoiksi.
3. Laita lohkot uunipellille ja levitä päälle hieman oliiviiöljyä. Paahda punajuuria 200 asteessa noin tunnin verran tai kunnes ne ovat pehmenneet.
4. Laita punajuuret oliiviöljyä lukuun ottamatta muiden pestoainesten kanssa tehosekoittimeen. Anna sekoittimen käydä, kunnes massa on tasaista.
5. Lisää oliiviöljy vähitellen sekoittimen edelleen käydessä. Tarkista maku.

Pizzapohja:

2,5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 4 dl sämpyläjauhoja
n. 2 dl täysjyvävehnäjauhoja

1. Liota hiiva lämpimään veteen. Lisää myös suola ja hunaja. Sekoita tasaiseksi. Anna hiivaseoksen seistä viitisen minuuttia.
2. Lisää oliiviöljy ja vähitellen jauhoja. Alusta taikina käsin tai anna yleiskoneen vaivata taikina pehmeäksi palloksi.
3. Anna taikinan kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.
4. Kaada kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahteen osaan ja kauli kahdeksi levyksi.

Täytteet:

500 g (n. 5 kpl) Pirkka suomalaisia pestyjä punajuuria
1 rkl oliiviöljyä
150 g Pirkka maustamatonta tuorejuustoa
2 dl punajuuripestoa
150 g herkkusieniä
1 iso punasipuli
200 g Pirkka vuohenmaitojuustoa
kuivattua oreganoa ja basilikaa

1. Poista punajuurten kannat ja pese ne huolella. Leikkaa punajuuret niin ohuiksi viipaleiksi kuin pystyt. Paista viipaleita pannulla oliiviöljyssä kunnes ne ovat pehmenneet. Mausta suolalla ja oreganolla.
2. Levitä pizzapohjille kerros tuorejuustoa ja sitten kerros punajuuripestoa.
3. Levitä peston päälle punajuuriviipaleet, viipaloidut herkkusienet, kiekoiksi leikattu vuohenjuusto ja ohuiksi renkaiksi leikattu punasipuli.
4. Ripottele päälle oreganoa ja basilikaa (kuivattua tai tuoretta). Paista pizzoja 250 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kauniisti väriä.

Keittiössä soi: Wold Larsen, Myriam West

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.