sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Metsä, mikä ihana tekosyy

Saanko esitellä teille suosikkimausteeni: metsän! Tai itseasiassa kyseessä on täydellinen maustesekoitus, johon metsän lisäksi kuuluu ulkoilma, reippailu ja kuulas syyspäivä. Pyh, Mix Provencal tai Italialaiset yrtit! Mikään ei saa ruokaa maistumaan paremmalta kuin sen nauttiminen luonnon keskellä.

No joo, tässähän ei ole mitään uutta: samaa kai huokaa jokainen makkaraansa luontopolun päätteeksi paistava patikoija. Tätä reseptiä varten kuitenkin ihan todella tarvitaan metsää ja nuotiopaikkaa. Tai no, kai se taloyhtiön grillikatoskin käy samaan tapaan kuin voin korvaaminen onnistuu leivontamargariinilla. Toimii, mutta ei suositella.

Tikkupullahan on jo tavallisestikin ihan mahtavaa, mutta näistä satunnaisista luontohehkutuksistani huolimatta olen kuitenkin pohjimmiltani juuri sellainen yltäkylläisyyteen tottunut kaupunkilainen, jonka mielestä more is more. Ainakin silloin, kun keksin kehittää nuotiokelpoisen korvapuustiohjeen. Ja en voi kyllä kieltää, etteikö näiden paistaminen olisi syväntänyt kolmen patikoijan huokailuja entisestään. 


Tikkukorvapuustit
noin 15 kpl

2,5 dl vettä tai maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
75 g voita
5-6 dl vehnäjauhoja

1. Sekoita kädenlämpöiseen nesteeseen hiiva, sokeri, kardemumma ja suola.
2. Lisää jauhot vähitellen. Lisää pehmeä voi ja loput jauhoista.
3. Sekoita kunnes taikinasta tulee kimmoisaa ja anna kohota liinan alla kaksinkertaiseksi. Valmista sillä aikaa täyte.

Täyte:
75 g voita
1 dl sokeria
2 tl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja/perunajauhoja

4. Lisää hyvin pehmenneeseen voihin muut aineet.
5. Vaivaa kohonnut taikina ja kauli siitä iso levy.
6. Levitä täyte taikinalevylle ja taita sitten taikinalevy kaksinkerroin.
7. Kauli taitettua taikinalevyä varovaisesti ja leikkaa se pituussuunnassa muutaman sentin paksuisiksi suikaleiksi.
8. Laita suikaleet rasiaan ja rasia pakkaseen.
9. Ota rasia pakkasesta juuri ennen retkellä lähtöä. Jos teet pullataikinan paria tuntia ennen pullien paistamista, ei pakastamista tarvita. Pakastaminen estää kuitenkin hiivaa syömästä taikinan sokeria: kylmä hidastaa hiivan toimintaa ja näin pullien makeus säilyy.
10. Kiedo taikinasuikaleet tikun ympärille ja paista nuotiolla.
















Keittiössä soi: Vaeltajien viheltely

6 kommenttia:

  1. Looking so good, Terhi. Vaahtokarkki välissä viel vois olla kokeilemisen arvonen! Syysiloa sinnepäin Suomee!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa!! Uunituore pulla on todella herkkua mutta tikunympärillä luonnossa ainakin sata kertaa parempaa!!

    VastaaPoista
  3. Voi miksmiksmiks me ei tehty näitä kesällä mökillä, olin unohtanut koko tikkupullat vaikka olin suunnitellut niiden tekoa. Ja nyt vasta muistin, höh! Nää näyttää niin herkuilta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vielä ehtii? Ei kai koskaan voi olla liian myöhäistä tikkupullalle!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!