Ajankohtainen ykkönen | Kurpitsaranskalaiset

Jos saisitte valita uuden ajan ja paikan, jonne syntyä ja jossa elää, miten valitsisitte?

Haluaisitteko kävellä pellavatoogassa muinaisen Niilin rannalla tai ratsastaa sulkapäähineestä kiinni pitäen halki komeimman preerian? Tanssia ja juopua savuisessa Pariisissa 20-luvulla? Pyyhkiä liikutuksen kyyneliä farkkutakin hihaan Berliinin muurin murtuessa?

Itse harkitsisin 50-lukua, koska olen hyvä käyttämään kellohameita ja juomaan pirtelöitä.
Drive-in -elokuvia ja kolikoiden syöttämistä jukeboksiin - sitähän se elämä lähinnä olisi.

Tai kenties olisin parhaimmillani vasta 30 vuotta myöhemmin, juuri siellä 80-luvulla, rajojen kadotessa, syntikan soidessa. Huonosti istuvien vaatteiden ostaminen ja tukan kuivaksi kähertäminen luonnistuisi minulta kyllä.

Vai sittenkin loikka toiseen suuntaan? Jazzin tahtiin heiluvia höyheniä ja hapsuja? Päiväkävelyjä puistopromenadeilla 1800-luvun Porvoossa? Kylpyjä helteisessä, marmoroidussa Roomassa?

Siirtyisin mielelläni ajassa taaksepäin. En kuitenkaan liikaa - olen onnellinen, ettei minun tarvinnut olla paikan päällä ihan ensimmäisten joukossa. Siis silloin, kun käveltiin katujen sijaan kallioilla ja pohdittiin sitä, onko kahdella jalalla kävely ylipäätään toimiva juttu.

Miettikää nyt mikä vastuu siinäkin olisi ollut. Minulta ainakin olisi saattanut jäädä joitain hyvinkin olennaisia asioita hiffaamatta. Kuten miten tuli toimii. Mitä petoja paijata, mitä paeta. En osaa valita säähän sopivia vaatteita edes täydestä rekistä, joten miten olisin pysynyt hengissä pakkasilla kymmeniä tuhansia vuosia sitten? Voin myös kuvitella tilanteen, jossa pohdin pitäisikö tämä löytämäni siemen laittaa maahan kasvamaan.  "Hullu ajatus, mutta kenties sittenkin kokeilemisen arvoinen."

"Toisaalta.... tämähän käy myös välipalasta."

Ja sinne menisi siemen ja sen mukana maanviljelyn tulevaisuus.

Niin - jos ihmisrodun ensimmäiset kriittiset siirrot olisivat olleet minun vastuullani, on hyvinkin mahdollista, ettei Niilin varrella tai Pariisin kaduilla olisi koskaan kävellyt kukaan.

Joten mikä onni, että minä en ollut siellä, vaan täällä. 2010-luvun Helsingissä. Minun osani on lukea sähköposteja, syödä brunssia ja maksaa se sirukortilla, saada rahaa koulussa käymisestä, viestiä usein sanojen sijaan pyyhkäisyillä ja hästägeillä. Sytyttää tuoksukynttilöitä, tähtisädetikkuja ja kerran vuodessa nuotio Nuuksiossa. Paahtaa siinä vaahtokarkkia ja esikypsennettyä soijanakkia ja ajaa sitten, kahden jalkani väsyttyä, bussilla kotiin.

Eihän täälläkään tietysti aina helppoa ole - välillä tulee toimittua väärin, tehtyä huonoja valintoja, tunnettua tyhmästi. Joskus on olo, ettei tiedä ollenkaan, miten tässä annetussa ajassa pitäisi elää.

Mutta onhan tässä aikakaudessa puolensa. Kuten esimerkiksi se, että kun päätöksiä - ei ehkä ihmiskunnan tulevaisuuden, mutta vaikka oman illallisensa kannalta olennaisia - pitää tehdä, apua on nykyään kovin helppo saada.  Että puhelin kertoo, mistä ruokaa löytyy mahdollisimman helposti, nopeasti ja edullisesti. Uusi K-ruoka -mobiilisovellus tekee nimittäin juuri sen, ja enemmänkin: näppärästä sovelluksesta tarkistaa vaivatta ajankohtaisten reseptien ainekset ja lähikaupan parhaat tarjoukset.

En tiedä teistä aikalaisistani, mutta minulla ainakin on kauppaan päästyäni tapana jämähtää ostoskoreineni hetkeksi oviaukkoon muiden tukkeeksi. Yritän muistella tai ylipäätään keksiä, mitä sitä pitikään hankkia. Ostoslista on lähes poikkeuksetta jäänyt jonnekin - keittiön pöydälle, toisen takin taskuun, kokonaan tekemättä. Minunlaiselleni nykyihmiselle K-ruoka -sovellus onkin aikamoinen apu: kun jonkin uuden kokeileminen innostaa, käy reseptien plärääminen ja niistä ainesten siirtäminen suoraan ostoslistalle parilla painalluksella. Jos mieli vain kaipaa muistutusta siitä, mitä sitä ainakin todennäköisesti tarvitaan, voi sovelluksesta tarkistaa useimmiten ostamansa tuotteet.

Kaiken kaikkiaan K-ruoka -mobiilisovellus kertoo mitä kannattaa syödä juuri nyt, tänään, tässä ajassa.

Esimerkiksi kurpitsoja kannattaa - vaikka ranskalaisina. Nyt on niiden kannalta paras aika.

Ja eiköhän sitten kuitenkin myös minun.

Kurpitsaranskalaiset

1 iso myskikurpitsa
3 rkl oliiviöljyä
1 tl sormisuolaa
rouhittua mustapippuria
1 tl jauhettua paprikaa

1. Kuori myskikurpitsa ja halkaise se pitkittäin kahtia.
2. Poista siemenet ja rihmasto. Leikkaa kurpitsa ohuiksi tikuiksi.
3. Sekoita mausteet öljyn sekaan. Laita kurpitsatikut kulhoon, kaada mausteöljy päälle ja sekoita käsin.
4. Aseta paistoritilä leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Levitä kurpitsatikut ritilälle ja paista 225 asteessa noin 20 minuuttia, tai kunnes ranskalaiset ovat sisältä täysin pehmeitä ja pinnalta rapeita.
5. Tarjoile kurpitsaranskalaiset heti dipin kanssa.

Takuuvarma dippikastike

2 dl kermaviiliä
2 rkl ketsuppia
2 tl omenaviinietikkaa
0,5 tl sokeria
1 tl jauhettua paprikaa
0,5 tl suolaa
0,5 tl kuivattua basilikaa
rouhittua mustapippuria

1. Sekoita kaikki aineet keskenään. Anna kastikkeen tekeytyä kylmässä vartin verran. Tarjoile dippiä kurpitsaranskalaisten kanssa.

Keittiössä soi: Fink, Life in Film

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa.