sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Välttämätöntä | Kvinoa-suklaakakku


Niin kuin en ole koskaan milloinkaan aikaisemmin maininnut, vanhemmillani on kissa. Kissa on vanhempieni ei ehkä rakkain, mutta myötämielisin ja myös ainoa heidän kanssaan enää asuva lapsi, joten siksi sillä on monta nimeä. Päivästä ja käyttötarkoituksesta riippuen kissan nimi on joko Nero, Köpi, Kyösti von Fleming tai simppelisti Kissa.

En tiedä, mitä siitä kissasta ajattelen. Se ei taida pahemmin välittää minusta, joten siksi esitän, etten minäkään siitä. Mutta kun Kyösti von Fleming söi pari vuotta sitten lihapaistin paistoverkon metalliklipsuineen ja meinasi sen seurauksena heittää ilmeisesti viimeisen henkensä, olin kieltämättä hädissäni. Ja yhtä lailla salaa huojentunut, kun se sitten jäikin henkiin.

Monesti tätä vaikeasti nimettyä kissaa katsellessani mietin, miksi se tekee asioita, joita tekee. Miksi se rapsuttaa itseään noin. Miksi se pelkää imuria muttei voi vastustaa maton alle piilotettua langanpätkää. Miten se välillä jaksaa maata tuntikausia samassa asennossa silityslaudalla (jonne se menee odottamaan paijaamista kuulemma juuri sen takia, että se tietää meidän ihmisten kutsuvan sitä silityslaudaksi), mutta yhtäkkiä saattaa saada hurjan, kukkaruukkuja ja mattoja lennättävän spurttikohtauksen. Jos ihmettelen näitä ääneen, minulle sanotaan että se tekee mitä tekee, koska se on kissa. Tai no, isäni sanoo että koska se on tavallista notkeampi / aktiivisempi / tarkkaavaisempi / ylivoimaisempi kissa, mutta muut ihmiset sanovat, että koska se nyt vaan on kissa, ja kissat tekevät niin.

Sain viime kirjoitukseeni kommentin liittyen kaupallisiin yhteistyökuvioihin. Sellaisia on tullut muutama aiemminkin - ja hyvä niin. Ulkopuoliset tukijatahot ja kirjoitusten sponsoroinnit eivät aina ole ihan yksinkertaisia juttuja, ja siksi niistä kannattaa keskustella.

Olen ollut mielissäni, kun tämä blogi, tämä minulle jo niin kovin rakas juttu, on saanut huomiota muiltakin. En kiellä, ettenkö olisi imarreltu ja innoissani saadessani yhteistyötarjouksia. Moniin olen tarttunut - sellaisiin, jotka ovat tuntuneet omilta, olleet reiluja ja rehellisesti sitä, mitä tämä blogi muutenkin. Aina ei tietenkään alkuun tiedä, mitä tuleman pitää. Mutta ei sen takia, täällä tai muutenkaan elämässä, kannata jättää kokeilematta.

Edellisen postauksen kommentoija kertoi toivovansa, että voisin joskus vielä kirjoittaa ihan täydestä sydämestäni ilman kaupallisia innostajia.

Tässä suhteessa toimin kuin Nero-kissa. Teen asioita niin kuin teen, sillä minä olen minä. Kirjoitan sillä tavalla kuin kirjoitan, koska muuta tapaa en tiedä. Oli aihe mikä tahansa - kiva uutuustuote tai lentävät ankeriaat (aihe, josta en ikinä tule pääsemään yli) - sanat tulevat täältä.

Ai niin, ettehän te näe. Osoitan sydäntäni.

Sanat tulevat sydämestäni. Joskus aivan sen ytimestä, joskus kepeämmin sen pinnalta, mutta minusta, minusta ne tulevat aina. Innosti minua kuka tai mikä tahansa.

Kommentoijan tavoin minäkin kuitenkin toivon, että useammin saisin kirjoitettua ihan sieltä täydestä sydämestä. Minusta on ihanaa kirjoittaa kakuista ja ankeriaista ja siitä, miten kauniilta kaupunki syksyisin näyttää. Maalailen sanoilla mielelläni, leikin niillä, pelaan ja kikkailen. Sellainen on minusta yksinkertaisesti todella kivaa, ja sellaista kirjoittamista minä haluan täällä tehdä.

Mutta sitten on kirjoittamista, jota täytyy tehdä. Sydämen toiminnan kannalta välttämätöntä kirjoittamista. Joskus kaipaan karttaa, ohjekirjaa tai kannustuspuhetta. Jos en niitä muualta saa, minun pitää kirjoittaa ne itselleni. Sellainen kirjoittaminen on tärkeää ja selkeyttävää. Aivan parhaimmillaan - tai pahimmillaan - kirjoittaminen saattaa olla kuitenkin kivulias toimenpide. Se on luotien poistamista, myrkyn ulos oksentamista. Elintärkeää, mutta uuvuttavaa, likaista, epämiellyttävää.

Tätä kaikkea varten minulla on toinen blogi. Projekti Einstein on erilainen, aika uusi, vielä raaka. Jos Potluck by one on joskus kuin showroom - nätti ja valoisa - niin tuo toinen on työhuoneeni. Se ei ole oikein minkään näköinen, ja se onkin olemassa ennen kaikkea minua varten. Toistaiseksi siellä on vielä melko siistiä, mutta toivottavasti ei kauan. Jos sotkun kestää, sinne saa toki tulla käymään. Kaaoksen keskellä syntyy usein parhaat keskustelut.

Mutta ei siitä sen enempää. Nyt olemme täällä, missä on kauniit lautaset ja kukkia maljakossa. Ja tämäkin on todella tärkeä paikka. Juodaanko kakkukahvit? Tarjolla olisi nimittäin ihan kreisiä kakkua. Kvinoasta tehtyä, viljatonta suklaakakkua, joka on niin hyvää, että tämä sydämeni, josta on tänään jo aika paljon puhuttu, meinaa pakahtua.

Joskus kirjoittaminen on välttämätöntä, mutta joskus se on myös välttämätöntä lopettaa, jotta voi tarttua molemmilla käsillä kakkulapioon.


Kvinoa-suklaakakku
alkuperäinen resepti täältä

1,25 dl keittämätöntä kvinoaa
1 dl maitoa (tai 0,5 dl maitoa ja 0,5 dl espressoa)
4 kananmunaa
175 g voita
2 dl ruokokidesokeria
1 tl jauhettua vaniljaa
2,5 dl kaakaojauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
(2 tl hienoksi jauhettua kahvia)

1. Keitä kvinoa kypsäksi ja anna jäähtyä. Sulata voi.
2. Sekoita tehosekoittimessa tai blenderissä maito ja kananmunat keskenään.
3. Lisää keitetty kvinoa ja hieman jäähtynyt, sulatettu voi. Anna sekoittimen käydä, kunnes seos on tasaista.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään.
5. Lisää kvinoa-kananmunaseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita, kunnes taikina on tasaista.
6. Voitele irtopohjavuoka ja kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin 40 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä kosteaksi. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista.

Kookos-suklaakuorrute
125 g tummaa suklaata
1-2 tlk kookosmaitoa
(1 tl hienoksi jauhettua kahvia)

1. Sulata suklaa.
2. Riippuen haluamasi kuorrutteen määrästä, lusikoi yhdestä tai kahdesta kookosmaitopurkista kiinteä osa sulan suklaan joukkoon. Lisää halutessasi hieman jauhettua kahvia.
3. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja anna jäähtyä. Vatkaa kovettunut kuorrute kuohkeaksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle.

Ylimääräisistä kookosmaidoista voi valmistaa vaikka chai-lattet.

Keittiössä soi: London Grammar

2 kommenttia:

  1. Ihan mieletön kakku! Taitaa vaan olla kaakaojauhe jäänyt vahingossa pois reseptistäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan! Niin olikin. Kiitos kun bongasit, Lix!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!