sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Piirakka vai piirakka | Manteli-hedelmägalettet



Kävelin eilen illalla siksakkia ystävän kanssa, joka ei osannut päättää, mennäkö juhliin vai palatako kotiin. Miten tää nyt on näin vaikeeta, hän tuskasteli.

Aiemmin päivällä olimme keskustelleet siitä, mistä kukin huomaa, että on väsynyt. Yhdeltä katoaa silloin jatkuvasti käsineet, toiselta avaimet, kolmannelta sanat. Minulta häviää - kaikkien edellä mainittujen lisäksi - kyky tehdä päätöksiä. Ihan mitättömiäkin.

Kun olen oikein uupunut, vaihdan vaatteeni aamuisin kymmenen kertaa. En pysty päättämään, mennäkö lounaalle ensimmäisen vai toisen kerroksen opiskelijaravintolaan. Keittoa vai salaattia. Kuitti vai ei.

Yleensä kaikista tuskaisimman lounastunnin jälkeen, vatvottuaan vartin kevytmaidon ja rasvattoman maidon välillä, sitä törmää käytävällä opettajaan, joka kysyy, joko graduaihe ja -ohjaajat on päätetty. Valmistumisvuosi ja maturiteettipäivä. Lasten nimet, asuntolainapankki, vanhainkoti ja hautapaikka. Onko? Onko??

Siksi joskus on annettava itsellensä lupa pitää päiviä, joiden kiperin kysymys on "kahvia vai teetä."

Tai se, nukkuuko vielä tunnin vai kaksi.

Käykö ostamassa karkkia vai paljon karkkia.

Leipooko luumu-, viikuna-, päärynä- vai omenapiirakkaa. Anteeksi, tuliko siinä jo turhan monta vaihtoehtoa? Vältetään ahdistus leipomalla kaikkia. Huh!

Sitten täytyy enää päättää, syödäkö yksi vai kaksi. Vai kahdeksan.


Pienet manteli-hedelmägalettet
8 kpl

2 dl mantelijauhoja
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
2 tl sokeria
0,5 tl suolaa
180 g kylmää voita
8 tl kylmää vettä

hedelmiä, esimerkiksi päärynöitä, luumuja, tuoreita viikunoita tai omenoita
1,5 dl vettä
0,75 dl sokeria
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl jauhettua kanelia
1 tl rouhittua kardemummaa
hieman jauhettua vaniljaa
100 g mantelilastuja

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Lisää pieneksi kuutioitu kylmä voi. Nypi voi jauhojen joukkoon.
3. Lisää vettä vähitellen. Jatka, kunnes saat taikinasta muotoiltua tiiviin pallon.
4. Laita taikina kylmään vähintään tunniksi.
5. Viipaloi hedelmät haluamallasi tavalla. Jos haluat, voit kuoria omenat. Yhteen pikkupiiraaseen menee noin puolikas pieni päärynä, 1/4 omena, 4-5 pientä luumua tai yksi pienehkö viikuna.
6. Laita hedelmien kuoret, kantapalat, luumujen kivet yms. kattilaan veden, sitruunamehun, sokerin, ja mausteiden kanssa. Anna seoksen kiehua rauhallisesti noin kymmenen minuuttia.
7. Jaa taikina kahdeksaan yhtä suureen osaan ja kauli ne ohuiksi ympyröiksi. Asettele hedelmäviipaleet ympyröiden keskelle. Käännä ja poimuta taikinan reunat hedelmien päälle.
8.  Siivilöi sokeriliemi. Voitele piirakat liemellä ja ripottele reunojen päälle mantelilastuja. Paista piirakoita 225 asteessa 15-20 minuuttia. Jos sokerilientä jää yli, voitele piirakat uudestaan niiden tultua uunista.



Keittiössä soi: Mister and Mississippi

5 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä älytön taito loihtia kiinnostavia ja nauruhermoja kutkuttavia tekstejä. Rakastan tyyliäsi kirjoittaa ja kokata älyttömästi!! Tää blogi jos jokin on täyttä kultaa, olen iloinen että olen löytänyt tän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä rakastan tällaisia kommentteja - kiitos! <3 Mäkin olen tosi iloinen, että olet löytänyt tänne. Löydäthän jatkossakin!

      Poista
  2. Nuo on kyllä hurjan herkullisen näköiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Herkulta maistuivatkin, jokainen sortti! :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa!